Teemana 1970-luku. Millaiset korut olivat tuolloin muodissa?
Entä laukut?
kiitti
1970-luvun
5
1715
Vastaukset
- ja itsetehdyt
Kansalaisopistoissa oli silloin kursseja, joissa tehtiin emaloinnilla koristettuja suuria koruja: rannekoruja, korvanappeja yms. Näyttäviä muovihelmiä käytettiin kanssa. Lainaa kirjastosta vanhoja käsityölehtiä, niistä saat ohjeetkin samalla!
Tärkein asuste oli ylikireiden farkkujen takataskussa pystyssä törröttävä varrellinen muovikampa. - muoviset,
ja puiset korut.
Laukuista en muista, koska olin varhaisteini,
eikä teinitytöt silloin käyttäneet laukkuja.- Anonyymi
Joo, käytettiin paljon puuhelminauhoja. Puuhelmet olivat joskus kooltaan oikein melkoisen suuriakin. Oli kirkkaita värejä ja sitten tietysti ruskeaa. Joskus jokaiseen helmen oli maalattu pieni ”hippikukka”. Toisinaan laitettiin vain yksi suuri puuhelmi nahkanauhaan ja se sitten kaulaan, siten että se puuhelmi oli tosiaan ihan kaulan päällä, ei alhaalla riipusmaisesti roikkumassa. Ranteessa saattoi myös olla yhtenäinen puinen rengas.
- oli....
Suuret ohuet hopeiset korvakorut, paljon ohuita rannerenkaita. Leveä vyö jossa iso solki. Laukku oli tehty vanhoista kulahtaneista farkuista ja pitkä olkahihna. Itse en koristautunut niihin värikkäisiin muovikoruihin, vaikka ne muotia olivatkin.
- Hårloger
70-luvulla tuli kuitenkin digitaalikello. Korut vaihtelivat yhteiskuntaluokasta riippuen. 70-luvulla tuli myös sellaiset kultaiset pallokorut, joiden sisällä oli jokin kivi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko852157- 431740
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!691503- 751264
- 771171
Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon261164- 481153
- 591061
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai38954- 37933