pari päivää sitten oli käynyt profiiliani kurkkimassa ja laittanut viestin että "harvinaisen mielenkiintoinen profiili sulla, olisko sulla meseä?" nooh niin harvoin kukaan minuun ottaa yhteyttä niin päätinpä antaa hänelle meseosoitteeni. kumpikin aika harvoin on koneella niin ollaan satuttu kerran yhtaikaa siihen meseen ja vaihdettiin siinä pari lausetta. parin lauseen jälkeen nainen ehdottaa minulle tapaamista ja antaa heti sen perään puhelinnumeronsa ja sanoo että laita täs viikolla vaikka viestiä. profiilin mukaan nainen etsii kummiskin seuraa tositarkoituksella niinkuin minäkin.
mutta tää on mulle ihan uutta että nainen ehdottaa tapaamista heti ja myöskin antaa puhelinnumeronsa oma-aloitteisesti ja vielä parin lauseen jälkeen, olen yrittänyt saada useita naisia lähtemään kanssani treffeille ehket viikon jutustelun jälkeen, mutta useimmat keksineet kaiken maailman tekosyitä ettei pääse, puhelinnumeroakin olen kysynyt joiltakin, mutta eivät sitä ole antaneet jotkut eivät tahdo kertoa edes etunimeään.
nyt mietityttää että uskallanko itse lähteä noin aloitekykyisen naisen kanssa edes treffeille, voiko tämä olla sellasta logiikkaa että on totisesti niin varma minusta että uskaltaa antaa heti puh.nro:n ja pyytää treffeille, profiilissani annan kyllä ilmoille hyvinkin kiltin ja rauhallisen sekä luotettavan miehen kuvan enkä siinä ole mitään valehdellut. nainen on minua kyllä pari vuotta vanhempi sillä nyt ei niin suurta merkitystä, eikä profiilissakaan ollut oikeastaan mitään tietoa, monta kuvaa oli vaan pistänyt, josta huomasi että ihan kivannäköinen tyttö kyseessä.
lähdenkö ihan näin ummikkona kattelemaan treffeille millainen nainen kyseessä ja laitan viestin jossa annan samalla oman puhelinnumeroni, vai suositteletteko vielä tutustumaan mesessä jutustelemalla enemmän?
t. miäs vm86

Vastaukset 5
Vanhimmat
kun vertaa esim siihen että tuntemattomat ihmiset lähtevät kapakasta keskenään sekstailemaan ;)
eiku menoks, ota selvää siitä naisesta livenä niin sitten tiedät mikä se on naisiaan ja mitä hän haluaa.
Kuule, tietysti menet. Jonnekin julkiselle paikalle, jos se nyt joku hyypiö on.
Toisaalta neito voi olla ihan vain sinisilmäinen - ei ole kohdannut sitä hyypiötä ja öykkäriä, eli ei tajua vielä, että puhelinnumeroa ei pidä koskaan antaa. Itsekin tein tuon virheen alussa. Elämä opettaa (miehet), enpä anna enää.
Minulla on muuten kyllä myös taipumus haluta nähdä ihminen melko pian. Kuitenkin se kasvokkain tapaaminen kertoo kaikista eniten toisesta. Eli vaikka haenkin vakiseuraa, niin lyhyt tapaaminen suht kohta alussa on hyvä. Ei tule sitten haastattua aikaa syvempään tutustumiseen, jos toinen ei miellytä. Puolen tunnin juttelussa selviää niin paljon nopeammin jutut, kuin parin kuukauden kirjoittelussa.
En ole koskaan suosinut siis tapaa, että kirjoitellaan vain ensin 2-6 kk.
Treffailua ei pidä ottaa liian vakavasti. Et lupaa mitään käymällä kahvilla neidon kanssa.
haluaisin kyllä tavata mahdollisimman äkkiä kasvotusten, koska oon huomannut että tää viestittelyinto hiipuu jos pitemmän aikaa viestittelee, varsinkin jos toinen osapuoli ei ole mitenkään aktiivinen kyselemään mitään ja se jää minun hommakseni.. antaa kyllä sellaisen kuvan ettei sitä toista kiinnosta pätkääkään ja sitten vielä kun ehdotan tapaamista niin keksitään tekosyitä ja näin ollen näitä naisia jää roikkumaan meselistaani joille en juuri koskaan mitään jutustele. tää nettideittailu on niin kovin raadollista, että toivoisin että löytäisin sen kultsin nopeasti, mut ei kummiskaan kuka vain kelpaa, naisessa tarttee olla sitä jotakin :) ainut vaihtoehto löytää netistä kun mul ei vaan oo pokkaa mennä kahvilassa kellekään juttelemaan eikä baarissakaan ja mun ujous kaikkoaa kuin salamaniskusta jos on naisen kanssa ensin jutellut vaikka mesessä.
aion kyllä toki tavata tämän naisen, naiset kun erittäin harvoin ovat aloitekykyisiä ja uskaltavat pistää viestiä tuntemattoman profiiliin, mutta tää että parin minuutin keskustelun jälkeen antaa numeronsa ja ehdottaa tapaamista on aivan uutta :)
noh siinäpähän näkee kuinka äijjän käy en tiedä naisesta juuri mitään, mutta hän tietää minusta aika paljon kun mulla on sellanen romaanin pituinen profiili, josta selviää varmasti mikä olen miehiäni jos sen ylipäänsä jaksaa lukea loppuun asti.
t. miäs vm86
Muutamilla sokkotreffeillä käytyäni tulin siihen tulokseen että parempi vaan tavata mitä pikemmin sen parempi, sillä jos toisen kanssa kirjoittelee viikkokausia niin siinä jo ehtii luoda toisesta mielikuvan, tahtomattaankin. Ja se mielikuva harvoin vastaa sitä, mitä henkilö todellisuudessa on. Myöskin kirjoittamalla jonkun kanssa saattaa synkata tosi hyvin mutta annas olla kun ollaan kasvokkain niin juteltavaa ei löydy ollenkaan. Ehkä tämä nainen joka ehdotti sinulle tapaamista ajattelee samalla tavalla.
No aika nopeeta toimintaa. Itselleni on 3 naista antanut puhelinnumeronsa mesessä pyytämättä. Nopein antoi n. tunnin keskustelun jälkeen ja luulin että se oli nopeeta toimintaa, mutta sinä pistit paremmaksi.
Kyllä se on parempi tavata mahdollisimman pian, jos oikeasti on nettitreffeistä jotakin hakemassa. Valitettavan usein langoille tulee vaan niitä, jotka eivät oikeastaan etsi yhtään mitään vaan viestittelee vain aikansa kuluksi.
Ja tuosta numeron antamisesta. Prepaid on keksitty... ;)