Miettikää miehet vähän, miten huomauttelette naisille ulkonäöstä, kaikilla ei esim. ole mahdollisuutta vaikuttaa painoonsa, liikunta ja syönti ovat monelle täyttä potaskaa.
ulkonäkö
eevakatariinatallero
234670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ruokavalioon voi aina vaikuttaa, ja jos vain jalat kantavat, niin jotakin liikuntaa on kykenevä harrastamaan. Tällöin painokin pysyy kyllä tietyissä kuoseissa (vaikkei anorektinen malli olisikaan - ja harva mies oikeasti haluaa juuri sellaisen), muutamia harvinaisia aineevaihdunnan sairauksia yms lukuunottamatta.
Masennus yms häiriöt voivat aiheuttaa sen, ettei jaksa, mutta esim juuri masennuksessa itsetunto on muutenkin alamaissa eikä kuva itsestä fyysisestikään ole mitekään korkealla.
Arkipäiväisen itsekurin puuttumista ei kannata selitellä mitä kummallisimmilla selityksillä. Enkä puhu nyt normaalipainoisista, vaan oikeasti ylipainoisista. Jos ei ruokavalion tarkkailu kiinnosta tippakaan eikä myöskään pieninkään fyysinen ponnistu, ei myöskään kannata hermostua, kun lopputuloksesta huomautetaan (siinä kuin urheilun vaikutuksesta kropan malliin).
Vielä vähemmän ymmärrän sokeutta kertoa oma ruumiinrakenteensa rehellisesti netissä - tämähän paljastuu kuitenkin heti ensimmäisellä live-tapaamisella...
"liikunta ja syönti ovat monelle täyttä potaskaa. "
Siis mitä ihmettä tuolla tarkoitit? Nykyään on netti täynnä
tietoa ruokavalioista ja liikunnasta, samoin lehdet, tv-ohjelmat jne.
Elintarvikkeista löytyy tiedot siitä mitä ne sisältävät.
Miten kukaan voi muka väittää, ettei tiedä mikä on terveellinen
ruokavalio ja miten liikunta vaikuttaa?
Se on tietysti eri juttu, jos ei itse jaksa syödä hyvin, tai
liikkua, tai ei jonkun vamman vuoksi pysty liikuntaa harrastamaan.
Useimmille kuitenkin oikea ruokavalio ja liikunta olisi
tehokas lääke siihen ylipainoon, mutta jostain syystä he
eivät jaksa/viitsi/pysty tekemään asialle mitään.
Millä tavalla "potaskaa"? Tietoa ainakin on riittävästi
tarjolla, samoin terveellisiä elintarvikkeita.
Ihminen voi liikkua paljonkin,syödä terveellisesti, ja silti paino nousee. Kulutus voi olla 2000-3000 kcal,ja ravinto 100- 1500 kcal, mutta se ei näy ropassa. Joillekin läskit vaan jää ihon alle häviämättä minnekään, vaikka vetäis liikunnalla tiukkaakin tiukempaa linjaa. Lienee opittu lapsuudessa, vähäinen kulutus, ilman ruokaa. Aivotkin voi alkaa kärsiä liian vähäisestä sokerista. Lähinnä oli kai kysymys siitä, että miehet arvostelee jo ihan tavallisien kokoisestakin, kun on katseltu liian pitkään Kauniita ja Rohkeita.
Jos useampi kuukausi menee tuolla tahdilla eli kulutus kaksinkertaista energiansaantiin nähden, niin kannattanee käydä lääkärissä - ei ole normaalia. Itselleenkin on helppo valehdella eikä kaikkien ruokien/juomien tarkkoja energiamääriä ole aina niin helppo arvioida oikein. Eikä kyllä kulutustakaan.
Alkuun täytyy huomauttaa, että minusta naisen ei tarvitse olla
mikään missimittainen, eikä kuihduttaa itseään jatkuvasti nälkäkuureilla.
Siltikin:
Vain pienellä osalla ylipainon syy on oikeasti jonkinlainen
sairaus tai vaiva. Suurimmalle osalle juuri liikunta
ja ennen kaikkea oikea ruokavalio kyllä tehoaisi.
Useammalla syy
siihen ylipainoon on juuri se epäterveellinen, liian energiapitoinen
ruokavalio tai muuten huonot elintavat.
"Kulutus voi olla 2000-3000 kcal,ja ravinto 100- 1500 kcal,
mutta se ei näy ropassa."
Mitä tarkalleen tarkoitat tällä? Jos puhutaan jostain viikon
tai kahden nälkäkuurista, niin ei kai se hirveästi vielä
ulospäin näykään. Jos taas pitkästä ajasta, niin aivan
takuuvarmasti on vaikutusta.
Jos kulutus on pitkään suurempi kuin saatu energia, niin jostain
se energia on otettava. Jos tiedät ihmisen jonka syöminen
on jatkuvasti huomattavasti kulutuksen alapuolella,
eikä se vaikuta mitenkään, mene esittelemään se ihminen
tiedemiehille. Sehän tarkoittaisi sitä, että ollaan löydetty
jonkinlainen ihmemies, jolla on sisäinen energiageneraattori,
joka tuottaa pienestä määrästä energiaa suuren määrän
energiaa.
Se kun on täysi mahdottomuus, että ihminen jatkuvasti kuluttaisi
enemmän kuin saa energiaa, eikä se vaikuta mihinkään.
Ei energiaa tyhjästä synny.
Monella juttu taitaa olla niin, että ollaan 5 päivää viikosta
nälkäkuurilla ja sitten vedetään kunnon kaloripommit
karkeilla, limuilla jne. ja ihmetellään kún ei näy missään.
Kyllä se on niin, että me suomalaiset uskomme tieteeseen kuin pyhään Jumalaan. Tieteessä taas menetelmien vuoksi tippuu pois poikkeamat, joten tutkimustulokset kertovat vain yleisestä.
Sukuni on erityisen altista lihomiselle, ja siten naisemme ovat todella väsyneitä jatkuvaan ruoan kiertelyyn. Itse olen elänyt dietilla 20v. ja tottunut jo siihen. Viimeksi ehdotin että lopetamme vierailut, sillä nk. normaali-ihmiset syövät ja tyrkyttävät jatkuvasti rasvaa ja sokeria, jota elimistömme ei kuluta. Yksi sukulaisistani oli sairaalassa laihdutettavana pari vuosikymmentä sitten, eikä laihtunut lääkärien neuvoilla. Lopulta lääkärit väittivät että syö salaa. No sukulaiseni pyysi pistämään ketjuihin ettei luulo voittaisi, mutta tähän he ärsyyntyivät, ja sanoivat, että polta norttia. Se kulki pitkään vitsinä perheessämme.
Englannissa on tutkittu, että hiiret, joille ei anneta rasvaa, alkavat tuottamaan sitä maksassaan. No sehän jo tiedetään, että liika sokeri muuttuu rasvaksi.
Olen lakannut uskomasta toiveisiin, unelmiin ja satuihin. Kroppa kuluttaa juuri sitä mitä se on oppinut, ja säästää heti, jos siihen on oppinut. En ole koskaan voinut syödä nk. normaalien kanssa, sillä te todella syötte aivan järjettömiä määriä. painonvartioissa painoni nousi 1 kg viikko. Painoni pysyy kun syön 600 - 800 kcal, vaikka liikkuisin kuinka paljon, läskit eivät koskaan lähde, kaikki jäävät ihon alle, oliskos tuossa rasva-aineenvaihdunnassa jotain mätää.
Syöppöilyä en harrasta, en juuri pidä makeasta, rasva ällöttää, minä olisin todella onnellinen jos joskus saisi terveellistä ruokaa kodin ulkopuolella teidän normien joukossa. Varmaan on niitäkin jotka syövät liikaa, mutta älkää nyt sentään niputtako ihmisiä samaksi pötköksi. Olen kokeillut nuorena senkin, että pidin itseni hoikkana, ja juuri tällöin huomattiin, että verensokerini oli alhaalla rasituksen jälkeen, ja sekoilin muistissani.
Ja vielä tuosta ulkonäöstä. Olen nätti, huolehdin itsestäni, vartaloltani olen sopusuhtainen. Mutta miinuksena työtön, eronnut, nainen, ennakkoluulojen suursuosikki. Liian kilttien maailmassa on aina syyllisyyden kantajat, siksi olisi hyvä puhua negatiivisistakin, että uskomustyyppiset tavat puhuttelisivat pohtimaan. Katsos, kun otamme epämiellyttävän esiin, käy niin että tunteet avaavat muistiamme ja pääsemme parhaimmillaan anteeksiannon ja -pyynnön piiriin, jotku pakenee.
Mikä on painoindeksisi? En voi sille mitään, mutta useampi kohta kirjoituksessai kuulostaa erittäin anorektiselta ajattelulta sekä elämäntavalta (en voi syödä muiden joukossa normaalia ruokaa - liikaa rasvaa) jne. Tietyllä painoindeksillä tapahtuu myös tuo, ettei paino enää tipu, vaikka energiansaanti on alle 1000 kaloria. Sopusuhtaisuus on katsojan silmissä (miksi olet ollut painonvartijoissa, jos ylipainoa ei ole, vaan indeksi normaalin rajoissa ja kehon malli sopusuhtainen). Syömishäiriöissä kun myös kehonkuva on vääristynyt, ja vääristymät saattavat kulkea suvussa sosiaalisena perintönä. Oletko koekillut, mitä tapahtuu, jos syöt terveellisesti, mutta sen 1500 kaloria päivässä? Asettuisiko painosi alkunousun jälkeen tietylle tasolle? Ehkä se taso olisi luontainen painosi...
Mikäli koko suku samanlainen, kannattaisi ilmouttautua lääketieteellisiin tutkimuksiin, jossa kartoitetaan geenejä, aineevaihdunnan sairauksia jne. Parissa kymmenessä vuodessa tietoa on tullut aika paljon lisää, eikä taatusti enää kehotettaisi tupakoimaan painon takia!
painoindeksini on vaihdellut 20 - 30 välillä. Anorektisuus, todella olen ajatellut että sellaisia piirteitä löytyy, sillä tulen todella sairaaksi sokerin ja rasvan syönnistä. viimeksi huusin suoraa huutoa vapisten kauttaaltani, kun söin matkalla hiilihydraattipitoista, ei ollut paljon muuta tarjolla(pariisin aamiaispöytä.)Olisinhan voinut valita torin, mutta ei sitä köyhyydessä elänyt osaa maksaa kahta hintaa. Siis pelätä täytyy ruokapöytiä, kipu oli niin kova aivoissa, että luulin kuolevani.
No tuo anorektisuus on hieman liikaa mielellistettyä sairautta. Kuusikymppisenä olen elänyt sen ajan, että ruokaa ei ollut. Voin sanoa että lapsuuteni ja kovan maataloustyön ajan elimme 200 kcal voimalla. Eiköhän syyt kulutusongelmiin liene sieltä peräisin. lääkäriä en pelkää ja käyn säännöllisesti tarkastuksissa ja neuvoissa, itsekin lukenut muutaman vuoden terveysoppeja. Nykyään on jo niin mukavia lääkäreitä, että lupaavat elämästä nauttimista. Ja sen minä kyllä osaan muutoinkin kuin pöydän ääressä.
Painovartijoihin menin nuorena, kun ex-mies huomautteli läskeistäni.
Olisipa ollut mukavaa, että tästä ulkonäköasiasta olisi keskusteltu sosiaalisena ongelmana, eikä taas pohdittu lääketieteellisesti.
Olen muuten kokeillut 1500 kcal, minusta minulla on jo luontainen paino, mutta myönnän, että olen joskus kateellinen siitä kun samoissa treeneissä minun läskit ei katoa ja toisista katoaa. Van liekköhän niin, että tota sitä on tuota läskii niin monenlaista, toinen sulaa ja toinen ei, mikä se olikaan, selluliitti.....
Van ei tuo elämä siihen karkoo, minusta oppiminen on se joka tuottaa iloa, toiset ihmiset mukavine ajatuksineen, ja vilkas seuraelämä. Mut möllejä miehiä tulloo kyllä vastaan pirtsakalle emännälle. Itsetunnon heikkoushan näkyy juuri silloin, kun kohdalle osuu se parempi. Eikä se hölmö nöyryyskään aina viehätä, ylpeydeksi muuttuu.
Olisipa se mukava jos ois päästy lääketieteellisiin tutkimuksiin, äitikin yritti saada kuolleenakin ruumiinsa tutkimuksiin, muttei kelvannut. Ajatella, kun söi niin monet vuodet kalkkikiveä seinän rappauksesta ruuan puutteessa, että luut oli jauhoa jalkojen ambutoinnin yhteydessä.
Nykyisin nautin enemmän muista asioista, syön ja liikun vähemmän, ennen trimmasin mielettömästi uskoen kulutusoppeihin, mutta taisi kulua luut, mitenkä se meni sen vetovoiman kanssa ravintojen pysymisessä. Kyllä tuohon ulkomuotoon kiinnitetään aivan liikaa huomiota. Ei sitä mualimassa kannata ihan kaikkea pyrkiä hallitsemaan, on sitäkin jota emme osaa.
Mikäli tuo 200kcal olisi oikein, eiköhän kuolema olisi korjannut jo useamman vuosia jatkuessaan. Selluliitti ei tosiaankaan häviä yhtä helposti...Aineenvaihdunta myös hidastuu ajan myötä eli sekin voi selittää asiaa (ja osaltaan selittää, miksi kolmekymppisenäkin jo helpommin lihoo kuin teininä). Myöskin ruokavalio itsessään vaikuttaa- vitamiinien, hivenaineiden yms puute ja epätasapaino esimerkiksi selittää kehitysmaiden aliravittujen lasten isot pömppövatsat.
Tuo reaktio ranskalaiseen aamiaispöytään saattaa hyvinkin heijastella sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Normaalillakin yksilöllä liika sokeri tai verensokeritason isot heilahtelut voivat aiheuttaa hyperaktiivisuutta, päänsärkyä yms. Ranskalaiseen aamiasipöytään ei myöskään liiemmin kuulu muuta juotavaa kuin kahvi eli nestehukka uhkaa, jos ei muuten muista juoda (kahvi toimii kuten alkoholikin eli vaikka on nestepitoista, niin silti aiheuttaa nestehukkaa). Nestevaje taas helposti laukaisee päänsäryn.
Luut voivat todellakin haurastua, mikäli liikkuu paljon - eikä syö oikein (esim kalsium). Riski tähän kasvaa keski-iässä ja naisilla etenkin vaihdevuosien aiheuttama raju hormonitasapainon muutos altistaa tälle.
No ei ihan korjannut kuolo, mutta pömppövatsat oli ja vähäinen ravinto toi pahoina päivinä harhoja. tottahan sitä on joskus ruokaa ollut enemmän, mutta luuviuluja oltiin ja heikkoja. Kyllä niitä ihmeen paljon on keskitysleirillä selvinneitä.
Kyllä se nyt vaan on niin, että jokaikinen, joka kuluttaa enemmän kuin tankkaa laihtuu väistämättömästi.
Läskit eivät jää ihon alle, vaan häviävät yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää.
Jos maailmassa on todettu muutama kappale jotain harvinaista aineenvaihdunta sairautta, jossa tilanne ei ole niin yksiselitteinen, se todennäköisyys on häviävän pieni, että omalle kohdalle sattuisi.
Jos lihavien juttuja kuuntelee, voisi kuvitella, että joka toisella ylipainoisella on tämä harvinaistakin harvinaisempi sairaus.
Tiedoksesi, että terveellinen ruoka ei ole itsestäänselvästi sama kuin vähäkalorinen ruoka.
1) Energiaa ei voi syntyä tyhjästä.
2) Energia ei häviä vaan muuttaa muotoaan.
Jos kulutat energiaa enemmän saat sitä, etkä laihdu, olet keksinyt ikiliikkujan! Olet itse ikiliikkuja!
Onnittelut! Nyt ilmottaudut jollekin alan tutkijalle ja voit olla varma, että kroppasi ansiosta rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Myönnän, olen kateellinen. Noin helpolla voi jotkut tulonsa saada.
On niitä näköjään muitakin, joilla paino on arvoitus. Itselläni on myös vähäravintoinen lapsuus. Olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti 30v. syönyt säännöllisesti ja terveellisestikin, paino ei ole koskaan ollut suhteessa näihin. Nyt olin koiven vuoksi melkein vuoden liikkumatta, mutta söin kuten ennenkin, paino pysyi samassa. En ole koskaan kokeillut ihmediettejä, aina terveysohjeiden mukaan, mutta se ei juuri ole vaikuttanut. Välillä paino vaan jurraa paikoillaan, joskus tuntuu että vesikin jää sisälle ja leviää vain. yhden keinolla olen helpottanut oloani, en syö vieraisilla, itse en leivo. Virheen kai tein joskus 20v. sitten kun erään keittäjän neuvosta jätin kaiken rasvan pois, hänestä kun sitä tulee ruuasta. Olen aina joutunut korvaamaan pillereillä ravintoa, koska syöminen lihottaa liikaa, alkoholista tulen äärettömän kipeäksi pienestäkin määrästä. Liikun 5 krt viikossa 10 km sauvoilla reippaasti, hiihdän 15 km ja tahti on piirinmestaruustasoa ajassa, ei nykyään. olen tavannut useampia naisia elämssäni, joilla tämä vaiva, mutta heitä ei kuulla. Pitkät ja säännölliset liikuntamuodot, ja ruokailu ei päde.
Niin unohdin kertoa, että joskus sain painoa alas pihvi kasvikset linjalla, ja nuorena kun kukaan ei vahdannut, syötiin hyvällä mielellä, paino pysyi kurissa. nutrilet kuurilla ei paino pudonnut ollenkaan, päinvastoin, turposin.
Oletteko huomanneet sielunsiskot, että kiivas ravinto ja liikunta aiheuttaa verensokerin alhaisuutta. Siitä seurauksena verensokerinlasku tuottaa ongelman uniin unettomuutena. Vähäinen ravinto vie siihen, että uni ei tule, ja siitäkö johtunee myös kipujen läsnäolo yöllä, jolloin ei saa nukuttua, vasta kipulääkkeen jälkeen uni tulee, ja myös syötävä on jotakin.
- anteeksi vain - ihan viisas. Tai sitten pilailet. Sellaista sekasotkua on tekstisi sisältö.
te löydätte näitä miehiä??? En ole hoikka mutta en ihan normaalipainoinkaan, vaan sellainen normaalipainoindeksin yläpäässä oleva eikä ikinä koskaan kukaan mies ole moittinut. Muutenkin miehet ovat kohdelleet minua aina hyvin. Takana pidempiä ja lyhyempiä suhteita, eikä epäonnistumiset johdu miehistä tai minusta yksinään. Ei ole tarvetta haukkua ketään enkä ole joutunut haukkujen kohteeksi. Pakkeja on tullut ja olen niitä antanut, mutta nätisti. En tajua tätä ainaista valitusta, mitä jos joskus katsoisitte peiliin miksi teitä kohdellaan huonosti, olit sitten mies tai nainen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
Kyllä niitä pelokkaita miehiä tulee joka tuutista. Nainen joka on älykkäämpi, fiksumpi, osaavampi, kaunis tmv. saa tutkitusti enemmän tyrmäämistä, kateus on kavala tauti. typerää syyllistää heti ihminen ja käskeä katsomaan peiliin. Ihmisillä on aivan inhimilliset käyttäytymistavat johtuen monista seikoista, roolit ymv. Silti pitää uskaltaa katsoa joskus negatiivisiakin asioita. pääsääntöisesti kiusatut on fiksuja tai heikkoja, ihmisen heikko itsetunto panee mollaamaan toista. Kun haluaa olla oma itsensä ja periaatteisiin kuuluu fiksu käytös, sitä ei kannata hölmöilyksi muuttaa. Yhtälailla voisi kysyä, miksi kukaan ei uskalla olla sinulle tyly ja purkaa turhautumiaan. Ei ne maailmoita kaada tölväisyt, mutta hyviä tapoja kannattaa vaalia ja tehdä itsetutkiskelua, ehkä me opittaisiin parempiin vuorovaikutustaitoihin.
Turhaumiakin mulle tilitetty, ei tää nyt siitä ole kiinni, vaan siitä, että oikeasti kannattaa miettiä millaisessa seurassa liikkuu, vanha sanonta on ihan oikeassa; näytä minulle kaverisi, kerron millainen ihminen olet.
Enkä kyllä ole mikään suohirviö, taatusti oman osani kateutta olen saanut elämäni aikana. Mutta pointti tässä jutussa on se, että jos toistuvasti törmää arvostelijoihin, jotka piikittää sitä sun arinta kohtaa, niin mitä se kertoo sinusta? En halua ilkeillä kenellekään, vaan yritän kertoa sitä, että A) ei kannata tuhlata aikaansa sellaisiin ihmisiin ja B) ehkä se juttu millä sua lyödään ei ole oikeasti tärkeä muille kuin SINULLE ja siksi sillä on helppo hutkia. C) Miksi haluat olla sellaisen tyypin seurassa? Eli itsetunto kuntoon myös ulkonäkö asioissa, täällä kovasti todistellaan että ulkonäkö on se mikä merkkaa, mutta kun se ei ole suoraan. Uskokaa nyt. Etenkin naisilla on järkyttävän vääristynyt kehonkuva ja ilkeät ihmiset tökkii siihen. Olivat miehiä tai naisia. Hankkiutukaa eroon niistä ilkeistä ihmisistä ja opetelkaa katsomaan esim mainoksia oikein, eli näkemään se työ millä kuvan naisesta on saatu niin täydellinen. Monet mallit ovat varsin mitäänsanomattomiailman meikkiä, juuri se mahdollistaa muokkaamisen moneksi.
Opetelkaa rakastamaan itseänne ja valitkaa arvoistanne seuraa, sitä mä yritin sanoa.
Kuka on sanonut, että seikkailen outojen häpäisijöiden seurassa, huis hiiteen vaan. Olen sitä mieltä, että riippumatta siitä, miten yksilö käyttäytyy, näyttäytyy, ihmisillä on silloin tällöin yleisen moraalin mukaista käytöstä, ihaillaan täydellisen kauniita, inhotaan lihavia jne. Harva yksilö on niin vahva, että on välittämättä yleisistä trendeistä. meikkaamton nainen ei saa niin hyvää palvelua, kuuskymppisten keskuudessa se on huora jne. vaikka ei yleistäisikään eikä yltiöpäisesti yksilötettäisi.
Itsetunnosta sitten vielä sen verran, että me on opittu sellainen lähestymistapa, että ongelman ydin on aina kohteessa. Kun nainen kävelee kadulla, ventovieras tulee ja huomauttaa, onpa sulla pökkelöjalat. Jos kohde ilmoittaa ettei asia miellyttänyt, hänellä oletetaan olevan itsetunto-ongelma, tämä on sitä psykologisoimista. Tasan tarkaan huomauttelijalla on se ongelma päässään, eikä siitä normaalisti välitetä, joskus jos on liikaa paineita, se voi ärsyttää.
Meillä on alkanut kulttuuri mennä taas ulkomuodon perässä ja sisäinen kauneus on häviämässä. Kun tällaiseen tapaan ajaudutaan, ulkoiset seikat alkavat vaikuttaa niin vahvasti, että esim. hieman pyöreä nainen ei synnytä enää halua miehessä, ensireakstiot ovat yleensä erittäin vahvoja ja vaikuttavat turhan paljon, näköaistimus. Miehelle tulee naisesta esittelyväline eikä itseisarvo naisena ole enää itsestäänselvyys.
Ei kannata liikaa luottaa ihmisten mieltymyksiin ja arviointeihin, ne ohjautuvat yllättävän paljon yleisen mukaan. Olen senkin ajan elänyt että olin liian haluttu, ei sekään ole mukavaa, himot vie järjen.
Kauneus on katselijan silmissä, psykoanalyysissä me kaikki tulkitsemme toista omien kokemusten valossa, ei ole objektiivista arviointia.
Koko tämän keskusteluni tarkoitus oli herättää keskustelua, miten asiat tulkitaan. Olen hoikka, viehättävä ja fiksu nainen.
Jos akka on ruma ja väittää muuta niin mä kyllä sanon sille, että se on ruma. Kyllä mulla kaunista naisseuraa piisaa, ketuttaa jos joutuu treffeille jonkun kanssa joka onkin ruma vaikka muuta väittää.
Hyvä, jos mies sanoo mitä ajattelee! Negatiivisista kommenteista saat ainakin nopeasti selville millainen idiootti hän on ja voit siirtyä seuraavaan deittiin! Monien hyvännäköisten ongelma on näet siinä, että jotkut miehet ihastuu vain ulkonäköön ja kehuskelee minkä ehtii. Valitettavasti lipsauttelee ne idiottimaiset kommenttinsa vasta "tahdon"-sanan jälkeen. -kaikissa ihmisissä ja kaikissa asioissa on sekä hyvät että huonot puolensa-
treffeille ääliön kanssa, joka haukkuu muita naisia rumaksi.