työpaikka romanssit...ja huh huh, näin ajattelin viellä viikkoja sitten, mutta sitten kaikki muuttui.
Aloitin lähes kaksi vuosi sitten eräässä suuressa firmassa. Sinä aikaan on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Valmistuminen, ihana parisuhde, vakituinen työpaikka yms.
Nyt en kuitenkaan enään tiedä missä mennään. Ihastuin korviani myöten erääseen työkaveriini jokin aika sitten. Viimeviikko muutti kaiken päälaelleen. Olimme kahdestaan viellä myöhään töissä. olin huomannut hänessäkin piirteitä ja ajattelin hänekin olevan ihastunut minuun, toivoin niin ainakin viellä silloin. Iltan mittaa keskustelut siirtyivät henkilökahtaisiin asioihin. En itse myöntäni ihastustani häneen, hän ehti ensin, myönsi jo pitkään katselleensä minua sillä silmällä. Aluksi olin aivan haltioissani, luulin näkeväni mailman ihaninta unta. Koko viikonlopun mietin häntä, en saanut ajatuksiani pois hänesta, koskestuksesta, huulista, ihanasta tuokusta...olin aivan hulluna tähän mieheen.
Viikonloppu kuluin, odotin vain innolla maanantaina, jotta nään hänet taas, oli ihana nähdä, koskea ja tunteä hänen ihana tuoksunsa.
Ajatukseni vellovat ympäriinsä, en enään itsekkään teidä mitä tehdä, olisin valmis mihin vain tämän ihastukseni kanssa, ainut ongelma on, olemme molemmat varattuja. Miksi ihmeessä ihastuimme toisiimme näin tulenpalavasti, vaikka elämme ihan onnellisessa parisuhteessa...Miksi kaiken pitää aina olla niin vaikeaa...Miksi ja miksi, en keksi mitään vastausta millekkään, ajattelin aina, parisuhteessa en edes vilkaise muita miehiä, ja mielestäni en edes tehnyt sitä tietoisesti, ihastuin vain tähän mieheen niin tulenpalavasti.
Nyt toivon ettei hän olisikaan ikinä ihastunut minuun, tai ei ainakaan olisi sitä minulle kertonut, eikä kumpikaan olisi tiennyt ihastuksesta mitään, niin olisi varmasti ollut parrempi.
Aloitin lähes kaksi vuosi sitten eräässä suuressa firmassa. Sinä aikaan on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Valmistuminen, ihana parisuhde, vakituinen työpaikka yms.
Nyt en kuitenkaan enään tiedä missä mennään. Ihastuin korviani myöten erääseen työkaveriini jokin aika sitten. Viimeviikko muutti kaiken päälaelleen. Olimme kahdestaan viellä myöhään töissä. olin huomannut hänessäkin piirteitä ja ajattelin hänekin olevan ihastunut minuun, toivoin niin ainakin viellä silloin. Iltan mittaa keskustelut siirtyivät henkilökahtaisiin asioihin. En itse myöntäni ihastustani häneen, hän ehti ensin, myönsi jo pitkään katselleensä minua sillä silmällä. Aluksi olin aivan haltioissani, luulin näkeväni mailman ihaninta unta. Koko viikonlopun mietin häntä, en saanut ajatuksiani pois hänesta, koskestuksesta, huulista, ihanasta tuokusta...olin aivan hulluna tähän mieheen.
Viikonloppu kuluin, odotin vain innolla maanantaina, jotta nään hänet taas, oli ihana nähdä, koskea ja tunteä hänen ihana tuoksunsa.
Ajatukseni vellovat ympäriinsä, en enään itsekkään teidä mitä tehdä, olisin valmis mihin vain tämän ihastukseni kanssa, ainut ongelma on, olemme molemmat varattuja. Miksi ihmeessä ihastuimme toisiimme näin tulenpalavasti, vaikka elämme ihan onnellisessa parisuhteessa...Miksi kaiken pitää aina olla niin vaikeaa...Miksi ja miksi, en keksi mitään vastausta millekkään, ajattelin aina, parisuhteessa en edes vilkaise muita miehiä, ja mielestäni en edes tehnyt sitä tietoisesti, ihastuin vain tähän mieheen niin tulenpalavasti.
Nyt toivon ettei hän olisikaan ikinä ihastunut minuun, tai ei ainakaan olisi sitä minulle kertonut, eikä kumpikaan olisi tiennyt ihastuksesta mitään, niin olisi varmasti ollut parrempi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Samassa veneessä ollaan. Minulla ihan sama tilanne. Ihan sekaisin mennyt työtoveristani. Ja toisin päin. Varattuja kumpainenkin. Ihan kuin itse olisin aloituksen kirjoittanut...