Kakkonen on

Täällä on niin monta kertaa keskusteltu siitä, syyllistyykö kakkonen johonkin vai ei. Tuolla alla eräs kakkonen väitti, että koska itse on vapaa, ei hän ole syyllistynyt mihinkään.

Onko se todellakin näin?

Me ihmiset elämme yhteiskunnassa ja meitä sitoo siksi tietyt yhteiset eettiset normit. Ne eettiset normit perustuvat yhteisesti sovituille käytännöille ja ovat monesti periytyneet kulttuurin ja uskonnon kautta.

Vaikka uskonto olisikin meille nykyihmisille kohtuullisen vieras käsite, mm. avioliitto-perinne on pohjautuu juuri uskontoon ja meillä ev.lut maissa ev.lut. kirkon oppeihin.

Näin ollen avioliittoon liittyvät eettiset normit löytynevät esim. raamatusta, jossa on selkeästi sanottu: "Älä tee aviorikosta". Ja tämä käsky on avattu seuraavasti: ”Jos joku tekee aviorikoksen toisen puolison kanssa, niin heidät, sekä avionrikkojamies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.”

Eli vaikka kuinka kakkoset yrittäisivät keksiä ihan omia moraalikoodistojaan, ei se poista sitä tosiasiaa, että he syyllistyvät yleisen moraalikäsityksen mukaan huorintekoon.

Ja ennen kuin kukaan rupeaa syyttämään minua jeesustelusta, sanon, etten itse ole mitenkään erityisen uskonnollinen. Vaan yritän herättää keskustelua etiikasta ja moraalista yleisesti.

Kuinka moni menisi kiistelemään keskustelupalstoille esim. siitä, onko "älä tapa" tai "älä varasta" oikein vai väärin, riippumatta siitä, mikä näiden käskyjen alkuperä ollut. Ja niin ne, kuten aviorikoksenkin kieltäminen, ovat normeja, joita tarvitaan, jotta yhteiskunta toimisi edes jollain tavoin yhteisesti sovittujen pelisääntöjen ohjaamana.
703532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Näitä asioita kannattaa todella miettiä. Kaivaa vaikka oma raamattu kirjahyllystä ja tutkia sitä aika ajoin.
Tämä elämä nykyään näyttää pyörivän sen oman navan ympärillä. Itse olen jo iäkkäämpi, mutta seurannut kahden perheen hajoamista, koska "tosi rakkaus" astui elämään. Millään ei näytä olevan merkitystä muulla kuin näiden kahden ihmisen rakkaudella. Keski-ikäiset ihmiset ovat kuin huumautuneita, silmät harittavat ja " kiima" koko ajan päällä.

Ei ole merkitystä, että teini-ikäisetlapset ovat onnettomia. Samoin hylätyt puolisot. Se suuri rakkaus sallii ja oikeuttaa kaiken.

Äänestä

kaikenlisäks.

Äänestä
  • yhyy nyyh voi sua...

    Äänestä

en ole uskova, mutta kunnioitan yhteiskunnan yleisiä sääntöjä, jotka ovat toisten osalta unohtuneet.

Ihmettelen samalla myös sitä, että vastaani on tullut paljon näitä kakkosia, jotka työskentelevät varsinkin sosiaali- sekä terveysalalla, jossa varsinkin pitäisi ottaa toiset ihmiset huomioon ja tietää mikä on moraalisesti ja eettisesti oikein ja väärin.

Äänestä
  • Iäsoäitinä itken pojan perheeni kohtaloa, jossa tälläinen kaikentietävä sairaanhoitaja iski pojan perheen rikki.Miniä ja lapsenlapset ovat rakkaita. Tulen satsaamaan heihin niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Iäsoäitinä itken pojan perheeni kohtaloa, jossa tälläinen kaikentietävä sairaanhoitaja iski pojan perheen rikki.Miniä ja lapsenlapset ovat rakkaita. Tulen satsaamaan heihin niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

    Ihmettelen vain miten toinen ihminen voi tulaa väliin ja rikkoa perheen.
    Minun ymmärtääkseni pettävä osapuoli tekee myös valintansa ja hänen tulisi noudattaa yhteiskunnan normeja.
    Tuntuu ettei tässä ketjussa ole lainkaan syyllistetty pettäjää. Ei kai hän ole mikään tahdoton yksilö, jota voidaan kuljettaa mihin suuntaan hyvänsä.
    Miten oman poikasi laita? Onko hän syytön?
    Jos avioelämä on kunnossa niin eihän sitä ulkopuolinen riko. Vai rikkooko?
    Uskottomuusasioissa on AINA kyse kahden kaupasta ja kenites kolmannen korvapuustista.
    En puolusta kakkosia mutta en myöskään kevennä pettäjän osuutta.

    Näin kävi meilläkin. Poikani vaihtoi mukavan miniäni jonkin sortin nirppanokkaiseen hoitsuun. En niin vaikea tavata enää edes poikaa. Onneksi ex (kamala sana) miniä asuu lähellä ja tavataan usein.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Iäsoäitinä itken pojan perheeni kohtaloa, jossa tälläinen kaikentietävä sairaanhoitaja iski pojan perheen rikki.Miniä ja lapsenlapset ovat rakkaita. Tulen satsaamaan heihin niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

    tajua että juuri poikasi se antoi noin käydä? uskomatonta!!!!! ja huvittavaa...

    Äänestä

  • että pojan pehe hajosi. kirjoitti:

    Ihmettelen vain miten toinen ihminen voi tulaa väliin ja rikkoa perheen.
    Minun ymmärtääkseni pettävä osapuoli tekee myös valintansa ja hänen tulisi noudattaa yhteiskunnan normeja.
    Tuntuu ettei tässä ketjussa ole lainkaan syyllistetty pettäjää. Ei kai hän ole mikään tahdoton yksilö, jota voidaan kuljettaa mihin suuntaan hyvänsä.
    Miten oman poikasi laita? Onko hän syytön?
    Jos avioelämä on kunnossa niin eihän sitä ulkopuolinen riko. Vai rikkooko?
    Uskottomuusasioissa on AINA kyse kahden kaupasta ja kenites kolmannen korvapuustista.
    En puolusta kakkosia mutta en myöskään kevennä pettäjän osuutta.

    pettäjää ja kakkosta. Pitääkö se sinulle joka kerta aina sanoa erikseen, että ensin vika on tietenkin pettäjässä ja tämä kakkonen on osasyyllinen näiden perheiden rikkoutumiseen.

    Täällä puhutaan kakkosista siksi niin paljon, kun he eivät ymmärrä sitä, että omalla käytöksellään tuhoavat toisen perheen. He ainoastaan puolustavat surkeaa käytöstään jos jollain olemattomilla tekosyillä.

    Ei se oikeuta seurustelemaan varatun kanssa, kun todistelee itselleen, että on itse vapaa tai pysyy salassa. Se on mielestäni jokaisen ihmisen tiedettävä mikä on väärin ja oikein. Nämä useimmat kakkoset eivät tiedä ja heiltä on moraali ja toisten ihmisten kunnioittaminen aivan hukassa

    Äänestä

  • Tässä olisi ainakin yksi kohta valmistuva sosiaalialan ihminen ja samalla se toinen nainen..että tuskinpa se ammattia katsoo että rakastuuko sitä vapaaseen vai varattuun...

    Äänestä

Varhempina vuosisatoina (Ruotsin-vallan ajalla) laissa oli määriteltynä "kaksinkertainen huoruus" (= molemmat osapuolet naimisissa tahoillaan), "yksinkertainen huoruus" (= vain toinen naimisissa) sekä "salavuoteus" (= molemmat naimattomia).

Vaikka uskonto ja siihen liittyvä normisto oli 1600-luvun ihmisille olennaisesti likeisempi ja elämää säätävämpi asia kuin nykyisin, he EIVÄT siis määritelleet naimatonta avionrikkomisen osapuolta huoraksi vaan ainoastaan sen, joka oli naimisissa. Käsitys toisen naisen huoruudesta tullee siis jostain muualta?

Minun 2000-luvun käsitykseni mukaan huora on (nainen), joka a) harjoittaa seksiä maksusta tai b) harjoittaa seksiä useiden partnereiden kanssa, likimain kenen tahansa, joka keksii pyytää.

Toinen nainen on epäilemättä moraalisesti erehtynyt, mutta jos hänellä kuitenkin on vain se yksi suhde yhteen mieheen eikä hän ota siitä rahaa, niin huora on minusta kyllä väärä sana.

Äänestä
  • Huora on myös mies, joka harjoittaa seksiä useiden
    naisten kanssa ja näitä ukkomiehiä riittää.
    Pahempia kuin naiset. Joskus olen ollut sellaisella reissulla, jossa on ollut paljon ukkomiehiä matkassa. Lähes jokainen yrittää iskeä vieraita naisia. Sitten syytellään kakkosnaisia ja sitä paitsi valehtelevat olevansa vapaita.
    Hohhoijaa.......

    Äänestä

  • Sivusta seurannut nainen kirjoitti:

    Huora on myös mies, joka harjoittaa seksiä useiden
    naisten kanssa ja näitä ukkomiehiä riittää.
    Pahempia kuin naiset. Joskus olen ollut sellaisella reissulla, jossa on ollut paljon ukkomiehiä matkassa. Lähes jokainen yrittää iskeä vieraita naisia. Sitten syytellään kakkosnaisia ja sitä paitsi valehtelevat olevansa vapaita.
    Hohhoijaa.......

    "Huora on myös mies, joka harjoittaa seksiä useiden
    naisten kanssa"

    – Jos haluat niin määritellä, niin minun puolestani. En ole tosin ikinä kuullut sitä sanaa käytettävän miehestä, ja tarkoitin viitata siinä kohtaa vain omaan suppeaan kielitajuuni. Sinun määritelmäsi soveltuisi hyvin mainitsemaani suurvalta-aikaiseen terminologiaan.

    Äänestä

Mikä se aviomies sitten on joka pettää, eikö huora hänkin ?

Äänestä

Asiallisesti kerroit kantasi, johon yhdyn. Totuushan on että ei kukaan voi yksin tehdä mitään moraalitonta. Eli jos toisella osapuolella on selkärankaa (on mies tai nainen) ei se joka yrittää aloittaa suhteen (oli mies tai nainen) pysty siihen yksin.

Yritin myös joku kuukausi sitten aloittaa aiheesta keskustelun. Tilastoista näin, että lukijoita oli paljon, mutta yhtään kannanottoa ei tullut.

Vielä lisäisin listaan kysymyksen että onko ainoastaan seksi se asia, mikä pitää avioliiton koossa. Jos vastaa näin niin jotain on käsittääkseni pielessä.

Tämä on mielipiteeni ja tiedän että varmasti löytyy niitä, joiden mielestä seksi onkin se ainoa asia, mikä suhteessa on tärkeä.

Äänestä
  • se, ettei yksin voi olla moraaliton. Eikös juuri se niin ole että oma moraali on jokaisen yksilön päätettävissä?

    Mielestäni jo se, että harkitsee ja alkaa aktiivisesti etsimään tai toimimaan, on jo moraaliton teko. Eli koskee sekä pettäjää että sitä kakkosta...

    Äänestä

kuuluu sille naimisissa olevalle henkilölle.
Hän on tehnyt lupauksia naimisiin mennessään.

Jos mieheni olisi uskoton, en tilanteesta syyttäisi toista naista. Syyttäisin miestäni ja
ehkä itseäni.

Äänestä
  • jos puoliso on uskoton, silloin siinä parisuhteessa joku mättää ja pahasti...eli toinen on onneton..se voi olla mies tai nainen..hankala se on lähteä syyllistä etsimään,onko se sitten se kakkonen vai kuka..joka parisuhteessa on omat kriisinsä,niistä joko selvitään tai ei..itselläni oli oman avioliittonia aikana toinen,myös naimisissa oleva. nyt olen eronnut ja vietän varmasti elämäni parasta aikaa, yksin, mutta onnellisena! Toinen erosi paljon ennen minua ja halusi minun kanssa jatkaa elämäänsä, mutta minä en hänen kanssaan..

    välillä on ollut kaikenlaisia suhteita, sekä sinkkuihin että varattuihin, mutta olen tehnyt heille selväksi, ettei kannata kuvitella yhtään pidemmälle...varatut ovat siitä parempia rakastajia, että heistä pääsee kätevämmin eroon,kun uhkaa kertoa puolisolle suhteesta..julmaa vai mitä...ja se on tosi asia, että varsinkin varatut miehet kuvittelevat olevansa maailman suurimpia rakastajia, kun kotoaan pois pääsevät, mutta kyllä ne vaimotkin näyttävät osaavan...joten eikohän mennä ajan hengessä..siihen elämää suurempaan rakkauteen ei nyky-yhteiskunnassa ole varaa kenenkään uskoa...nauttikaa kesästä ja toisistanne!kerran me täällä vain olemme!

    Äänestä

  • ja vastuuasiat kirjoitti:

    jos puoliso on uskoton, silloin siinä parisuhteessa joku mättää ja pahasti...eli toinen on onneton..se voi olla mies tai nainen..hankala se on lähteä syyllistä etsimään,onko se sitten se kakkonen vai kuka..joka parisuhteessa on omat kriisinsä,niistä joko selvitään tai ei..itselläni oli oman avioliittonia aikana toinen,myös naimisissa oleva. nyt olen eronnut ja vietän varmasti elämäni parasta aikaa, yksin, mutta onnellisena! Toinen erosi paljon ennen minua ja halusi minun kanssa jatkaa elämäänsä, mutta minä en hänen kanssaan..

    välillä on ollut kaikenlaisia suhteita, sekä sinkkuihin että varattuihin, mutta olen tehnyt heille selväksi, ettei kannata kuvitella yhtään pidemmälle...varatut ovat siitä parempia rakastajia, että heistä pääsee kätevämmin eroon,kun uhkaa kertoa puolisolle suhteesta..julmaa vai mitä...ja se on tosi asia, että varsinkin varatut miehet kuvittelevat olevansa maailman suurimpia rakastajia, kun kotoaan pois pääsevät, mutta kyllä ne vaimotkin näyttävät osaavan...joten eikohän mennä ajan hengessä..siihen elämää suurempaan rakkauteen ei nyky-yhteiskunnassa ole varaa kenenkään uskoa...nauttikaa kesästä ja toisistanne!kerran me täällä vain olemme!

    Kohta 18 vuotta avioliittoa takana, ja sekä puolisollani että minulla on ollut omat uskottomuuskriisinsä, mutta olemme edelleen yhdessä.

    Ainakin itse myönnän, että silloin, kun lapset syntyivät, ja heidän ollessaan pieniä, kiinnostukseni erotiikkaan oli ihan nollissa väsymyksen yms. syiden johdosta. Mies jaksoi odottaa, ja auttoi kovasti lastenhoidossa, jotta minulta liikenisi hänellekin joskus hellyyttä. Se on vaan fysiologinen fakta, että ainakin minä voin huoleti olla pitkäänkin ilman seksiä, mutta miehellä alkaa pinna kiristään, kun viikko, kaksi kuluu, eikä läheisyyttä tipu.
    Mitä olen jutellut aiheesta sekä mies-että naispuolisten ystävien kanssa, niin on pariskuntia, jossa nainen ei kerta kaikkiaan äidiksi tulon jälkeen ole kiinnostunut seksistä vuosiin, ja se, jos mikä ajaa miehet vieraisiin suhteisiin. Sitten nämä kakkoset antavat parastansa peliin erotiikan saralla, ja kyllähän se mies on nopeesti koukussa.
    En ole itsekään aina ollut uskollinen, joten kyllä tiedän, miltä tuntuu olla haluttu, ja seksikäs toisen miehen silmissä, mutta sitten lopulta kuitenkin kaikkiin suhteisiin koettaa arki, ja silloin asiaa mitataan ihan eri näkökulmista.
    Minä liputan ehkä kuitenkin rehellisyyden ja avoimuuden puolesta.Jos erotiikka tökkii oman kanssa, niin silloin on jotain tehtävä, molempien, ennenkuin käy niin, että hellyyden puutetta kokeva osapuoli löytää haluamansa jostain muualta.

    Äänestä

Elämme tällä hetkellä muuttuvassa maailmassa, eli eettiset säännöt muuttuvat myös. Tälläinen keskeustelu on yksi ilmiö siitä.

Vetoat vanhaan Mooseksen aikaseen normiin. Ensin täytyy sanoa että avioliitto on yhteiskuntaan liittyvä ilmiö, jonka myös eri uskonnot ovat ottaneet huolekseen, ei pohjaudu mihinkään uskontoon.

Raamatusta löytyy tuolta ajalta myös muita eettisiä normeja, jotka on hyvä ottaa huomioon. Raamattu ei puhu huorista vaan huorintekijöistä. Heitä ovat kaikki jotka makaavat (naivat) ennen avioliittoa. Kaikki aviorikoksen tekijät - joista muuten rangaistiin lähinnä naisia. Kaikki jotka naivat eroneen naisen, syllistyivät myös huorintekoon. Vain leskillä oli oikeus avioitua uudelleen.

Näitä ilmiöitä on edelleen nähtävissä eri kulttuureissa. Mm. raiskatut naiset ovat huoria ja heitä rangaistaan.

Nämä Eettiset ja moraaliset säännöt perustuvat siihen että nainen on miehelleen alamainen ja miehen omaisuutta. Miehen kunnia oli kiinni siitä kuinka hänen vaimonsa käyttäytyi. Nyt eletään tasa-arvoisempaa aikaa. Joten säännötkin muuttuvat.

Hyvä kysymys on, voidaanko molemmilta sukupuolilta vaatia samaa moraalia? Vai onko todella niin, että naisen on oltava moraalisempi kuin miehen? Onko naisten varjeltava miestenkin moraalia?

Äänestä

Nainen antaa ilmaiseksi, huora antaa maksusta.

Äänestä

En tiedä olitko lukenut juuri minun viestini siitä, että koska olen itse vapaa niin en oke syyllistyväni mihinkään, mutta näin kuitenkin on minun tilanteessani. Olen ollut toinen nainen jo 7 kk. enkä ole kertaakaan tuntenut syyllisyyttä miehen "oikean naisen" vuoksi. Kun aloitimme suhteemme olin vielä itsekkin varattu ja sillon koin huomoa omatuntoa silloisen poikaystäväni puolesta. Päätin kuitenkin suhteemme sillä tämä salasuhde oli viimeinen merkki siitä että meidän parisuhteemme oli tullut tiensä päähän. Suhteeni tähän toiseen mieheen kuitenkin jatkuu edelleen ja omatunto ei soimaa minu eikä miestä, sillä hänenkin suhteensa on mitä on. En tiedä miksi hän ei vaan lähde suhteestaan, enkä ehkä haluakkaan tietää. En edes tiedä tulisiko meidän suhteestamme mitään enempää. Olen kuitenkin rakastunut tähän mieheen ja siksi en osaa tuntea syyllisyyttä suhteesta.Miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä että seurusteleva mies omasta halustaan pettää kumppaniaan? Tai miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttäö siitä että olen onnellisempi kuin pitkään aikaan?

Äänestä
  • paikkaan kun kuolet. Varo vain!

    Äänestä

  • kuumaan kirjoitti:

    paikkaan kun kuolet. Varo vain!

    Ja sitä ennen elän kokemusrikkaan ja onnellisen, täysillä eletyn elämän. : )

    Äänestä

  • kuumaan kirjoitti:

    paikkaan kun kuolet. Varo vain!

    on varmaan sitten pettäjät ja kakkoset? Taitaa olla iloisempi paikka kun se viilennyt osasto.

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Ja sitä ennen elän kokemusrikkaan ja onnellisen, täysillä eletyn elämän. : )

    Äläkä vaan milloinkaan ajattele miltä lähimmäisistäsi (lue miehen puolisosta)tuntuu. Kun vaan itsellä riittää mukavaa. Olis taas kirveellä töitä

    Äänestä

  • omaatuntoa kun sulla ei sellasta edes ole. Ihminen joka on mukana hajottamassa toisen perhettä ja aiheuttamassa tuskaa toiselle ihmiselle ja joka kehtaa kaiken sen jälkeen vielä sanoa että en tunne omaatuntoa on todella sairas ja julma ihminen. Toivon sun elämääs paljon kaikea paskoja kokemuksia. Toivottavasti elämäs menee päin helvettiä. Sen sä ansaitsisit.

    Äänestä

  • tuntea huonoa kirjoitti:

    omaatuntoa kun sulla ei sellasta edes ole. Ihminen joka on mukana hajottamassa toisen perhettä ja aiheuttamassa tuskaa toiselle ihmiselle ja joka kehtaa kaiken sen jälkeen vielä sanoa että en tunne omaatuntoa on todella sairas ja julma ihminen. Toivon sun elämääs paljon kaikea paskoja kokemuksia. Toivottavasti elämäs menee päin helvettiä. Sen sä ansaitsisit.

    ..valaisevista kommenteista. Olen itsekkin miettinyt asiaa että onko minulla lainkaan omaatuntoa...? Noh, ainakaan se ei tällä hetkellä vaivaa. Ja tämä parisuhde(jossa muuten ei olla naimisissa tai jossa ei ole lapsia!) jota nyt olen "hajottamassa" on mennyt alamäkeä jo niin kauan kuin minä jaksan muistaa. Suhde minuun on pisara meressä. Olen edelleen sitä mieltä että mieshän se on päättänyt pettää muijaansa. Ja jos jollain on oikeasti keino joka estää rakastumisen varattuun mieheen niin kertokaahan se ihmeessä eteenkin päin...silloin säästyttäisiin paljolta..

    menee alamäkeä niin sunlaiset hirviöt hyökkää väliin. Ei helvetti mikä ääliö olet. Luulet olevasi oikeutettu tekemään mitä vaan.

    Äänestä

  • kun suhde kirjoitti:

    menee alamäkeä niin sunlaiset hirviöt hyökkää väliin. Ei helvetti mikä ääliö olet. Luulet olevasi oikeutettu tekemään mitä vaan.

    En minä kuvittele olevani oikeutettu mihin vaan. Voihan se olla että tässä huonosti käy ja se olen minä johon eniten sattuu, mutta en vaivaa päätäni sillä. Ja miksi minun täytyisi tuntea sympatiaa tätmän miehen "naista" kohtaan jos hänen miehensä käyttäyttyy törkeästi" ? Ja miksi vapaasta tahdostani satuttaisin itseäni lopettamalla suhteen? Paska myöntää mutta olen onnellisempi kuin koskaan.

    Mielummin vielä sitten, kun olet itse löytänyt vakituisen suhteen ja joku hutsu hyökkää miehesi kimppuun, heti kun arki teillä koittaa ja kertoo ympäriinsä, kuinka miehesi ei ole enää aikoihin sinua rakastanut ja kuinka suhteessanne on mennyt jo pitkään huonosti.

    Mitä helvettiä sinäkin luulet toisten liitoista tietäväsi??? Mitäs luulet, miksei mies ole jo ykköstään jättänyt, vaikka niillä menee huonosti, ei ole lapsia, eivätkä edes ole avioliitossa? Ehkäpä siksi, ettei tilanne ole ollenkaan niin huono, kuin sinä väität.

    Ei tarvitse onneksi odotella maksun paikkaa helvetin porteille asti. Elämällä kun on taipumusta panna puntit tasan jo saman vaelluksen aikana. Joten etköhän sinäkin vielä tajua oman toimintasi vääryyden. Ja se tapahtuu todennäköisimmin silloin, kun sinulla itselläsi on jotain menetettävää.

    Äänestä

  • ja lujaa! kirjoitti:

    Piristi aamua tuo teksti. Mukavaa kun oma toiminta vaikuttaa noin rankasti tuntemattomiin.. . .onhan tässä maailmassa nyt herran jestas pahempaakin kun pettäminen.. . ja miksi ei saisi rakastaa silloin kun siihen tilaisuus on?

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    En minä kuvittele olevani oikeutettu mihin vaan. Voihan se olla että tässä huonosti käy ja se olen minä johon eniten sattuu, mutta en vaivaa päätäni sillä. Ja miksi minun täytyisi tuntea sympatiaa tätmän miehen "naista" kohtaan jos hänen miehensä käyttäyttyy törkeästi" ? Ja miksi vapaasta tahdostani satuttaisin itseäni lopettamalla suhteen? Paska myöntää mutta olen onnellisempi kuin koskaan.

    tyhmä olet!! "satuttaisin itseäni" "mies on tökerö" ..Heh heh..Tyhmä saa tyhmän..Toivottavasti ette lisäänny kun teidän kaltasia ihmisiä on jo liikaa, tulis vielä ylityhmä kakara tähän suomen maahan

    Äänestä

  • vasta.. kirjoitti:

    tyhmä olet!! "satuttaisin itseäni" "mies on tökerö" ..Heh heh..Tyhmä saa tyhmän..Toivottavasti ette lisäänny kun teidän kaltasia ihmisiä on jo liikaa, tulis vielä ylityhmä kakara tähän suomen maahan

    Juu ei tässä ole tarkoitus lisääntymään ruetakkaan....silloinhan se muija saisi tietää.. : )

    Äänestä

niin juuri, eipä näy suomi24:lla palstaa jonka alussa lukisi onko murhaaminen oikein vai väärin?

Äänestä
  • Oon ollu toinen nainen useammalleki miehelle. yhdelle heistä olin sitä puoli vuotta ja toiselle pari kuukautta. Itse lopetin nuo suhteet. Joskus tuli huono omatunto, mutta yleensä ei. Pari viikkoa sitten olin varatun miehen kanssa ja mukavaa meillä oli koko viikonloppu. Mitä nyt miehenakka soitteli välillä mutta ei se menoa hidastanu. Tuollasia miehiä vaan on niin hiton paljon, jotka kiinnostuu muista naisista enemmän ku omistaan. Ja miksen olisi sellaisen miehen kanssa, joka on mukava, hyvännäköinen ja jonka seurassa viihdyn ja hän viihtyy myös kanssani!? Varattu tai ei. Ainoat varatut joihin en koskisi, ovat sukulaisten tai ystävien miehet. Silloin pettäisin heitäkin ja se tuntus pahalta. Varttujen kans on paljon jännempää... !! Totuus julki!

    Äänestä

  • eli minä kirjoitti:

    Oon ollu toinen nainen useammalleki miehelle. yhdelle heistä olin sitä puoli vuotta ja toiselle pari kuukautta. Itse lopetin nuo suhteet. Joskus tuli huono omatunto, mutta yleensä ei. Pari viikkoa sitten olin varatun miehen kanssa ja mukavaa meillä oli koko viikonloppu. Mitä nyt miehenakka soitteli välillä mutta ei se menoa hidastanu. Tuollasia miehiä vaan on niin hiton paljon, jotka kiinnostuu muista naisista enemmän ku omistaan. Ja miksen olisi sellaisen miehen kanssa, joka on mukava, hyvännäköinen ja jonka seurassa viihdyn ja hän viihtyy myös kanssani!? Varattu tai ei. Ainoat varatut joihin en koskisi, ovat sukulaisten tai ystävien miehet. Silloin pettäisin heitäkin ja se tuntus pahalta. Varttujen kans on paljon jännempää... !! Totuus julki!

    Vihdoin ja viimein joku joka on samaa mieltä! Joo onhan se pettäminen pahasta ja väärin jne. mutta on tässä elämäöässä pahempiakin asioita. Ja pettäminen on oikeasti niin yleistä nykyään eikä se lopu vaikka sitä miten moraalisoidaan. Ja kyllä, varatun miehen kanssa on hauskempaa.. : )

    huoria olette molemmat. hyvin tuutte vielä turpaanne ottamaan tollasella toiminnalla. jotkut petetyn sukulaiset kun ei oikeen tykkää siitä pettäjästä eikä kakkosesta mutta iteppä olette sitä pieksämistä kerjänneet joten muistakaa se sitte kun joku tulee kirveellä koputteleen teidän oveenne:)

    Äänestä

  • täysin... kirjoitti:

    Kai se ovi pitää sit avata jos niin joskus käy... mut tuskinpa siihen kuolee...ja minusta kun tuntuu että ennemmin sitä koputellaan ja kuulustellaan siellä sen varsinaisen pettäjän ovella jos käry käy..mutta totta kai otan tekemisistäni vastuun jos se päivä koettaa.. sitä ennen nyt kuitenkin aion jatkossakin nauttia joka hetkestä..

    ketjuun kirjoittaa - tuomiopäivästä ja helvetin porteista paasataan. Ei tässä eletä enää pimeätä keskiaikaa.

    Huoraakin pahempi on tuollainen miehen kylkeen liimautunut iilimato-vaimo. Kauna ja kateus on sen ainoat voimavarat joilla se porskuttaa eteenpäin.

    Äänestä

  • tähänkin kirjoitti:

    kuinka se mies sitä iilimato-vaimoa palvoo. varmasti välittää, rakastaa ja huomioi häntä enemmän kun sua kun hänen kans elää. Vaikealtahan se tuntuu myöntää olevansa täysin nolla panopuu mutta sellaisia te kakkoset olette.

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Kai se ovi pitää sit avata jos niin joskus käy... mut tuskinpa siihen kuolee...ja minusta kun tuntuu että ennemmin sitä koputellaan ja kuulustellaan siellä sen varsinaisen pettäjän ovella jos käry käy..mutta totta kai otan tekemisistäni vastuun jos se päivä koettaa.. sitä ennen nyt kuitenkin aion jatkossakin nauttia joka hetkestä..

    uskoa että sulla ja muilla sunlaisilla huorilla ei ole aivoja ettekä siksi tajua mistään mitään. Ei ihme että kakkosiksi jäätte. kuka mies nyt niin tyhmä olis että vaihtais kauniin ja viisaan vaimon typerään huorahtavaan vanhaanpiikaan

    Äänestä

  • et tiedä kirjoitti:

    kuinka se mies sitä iilimato-vaimoa palvoo. varmasti välittää, rakastaa ja huomioi häntä enemmän kun sua kun hänen kans elää. Vaikealtahan se tuntuu myöntää olevansa täysin nolla panopuu mutta sellaisia te kakkoset olette.

    Jos näin on että se oma vaimo(tai omassa tapauksessa ei ole vaimo "pelkkä´" tyttöystävä..) on kerta kuitenkin niin ihana ja mahtava niin mikähän se sen miehen sit meidän kakkosten luo ajaa? Omassa tapauksessa vastaukseksi ei kelpaa seksi tai että olen aina saatavilla sillä minun tapauksessani seksi tuli kuvioihin vasta tapailtuamme muutaman kuukauden verran...Mutta nyt kuitenkin sekä sitä että kaikkea muuta riittää... : )

    Äänestä

  • täytyy jo kirjoitti:

    uskoa että sulla ja muilla sunlaisilla huorilla ei ole aivoja ettekä siksi tajua mistään mitään. Ei ihme että kakkosiksi jäätte. kuka mies nyt niin tyhmä olis että vaihtais kauniin ja viisaan vaimon typerään huorahtavaan vanhaanpiikaan

    et se ei se oma kaunis ja viisas vaimo sit riitäkkään? Ja edelleen olen sitä mieltä että mikä ihme saa ihmiset kuvittelemaan että kakkonen on yhtä kuin huora...? Ymmärrän sen että sen vaimon tai tyttöystävän on helppo nimitellä ja haukkua sitä pahaa toista naista millä nimillä vaan.....kai se huora-nimike tulee niin helposti kun tajuaa et oma mies on maannut toisen kanssa ja kun itse ei ole välttämättä kelvannut.....

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Jos näin on että se oma vaimo(tai omassa tapauksessa ei ole vaimo "pelkkä´" tyttöystävä..) on kerta kuitenkin niin ihana ja mahtava niin mikähän se sen miehen sit meidän kakkosten luo ajaa? Omassa tapauksessa vastaukseksi ei kelpaa seksi tai että olen aina saatavilla sillä minun tapauksessani seksi tuli kuvioihin vasta tapailtuamme muutaman kuukauden verran...Mutta nyt kuitenkin sekä sitä että kaikkea muuta riittää... : )

    seksin takia sinun luonasi käy niin miksi sinä et ole hänen vakituinen naisystävä? Oletko tosiaan noin tyhmä. mies selittää sulle kurjista kotioloista ja sä uskot. Ootte te kyllä niin saatanan yksinkertasia että teille voi oikeastaan puhua mitä paskaa vaan.

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    et se ei se oma kaunis ja viisas vaimo sit riitäkkään? Ja edelleen olen sitä mieltä että mikä ihme saa ihmiset kuvittelemaan että kakkonen on yhtä kuin huora...? Ymmärrän sen että sen vaimon tai tyttöystävän on helppo nimitellä ja haukkua sitä pahaa toista naista millä nimillä vaan.....kai se huora-nimike tulee niin helposti kun tajuaa et oma mies on maannut toisen kanssa ja kun itse ei ole välttämättä kelvannut.....

    kyllä sanois teitä kakkosia huoriksi koska te olette niin pohjasakkaa että teitä ei edes huoraksi voi sanoa.

    Äänestä

  • mä en kirjoitti:

    kyllä sanois teitä kakkosia huoriksi koska te olette niin pohjasakkaa että teitä ei edes huoraksi voi sanoa.

    Onko nyt oikeesti näin että varattuun sekaantuminen on pahinta mitä tässä maailmassa voi tehdä?Eikös se pettäminen ole merkki siitä että se parisuhde ei ole kunnossa? Että jotain on ehkä vialla?

    Äänestä

  • mies ei kirjoitti:

    seksin takia sinun luonasi käy niin miksi sinä et ole hänen vakituinen naisystävä? Oletko tosiaan noin tyhmä. mies selittää sulle kurjista kotioloista ja sä uskot. Ootte te kyllä niin saatanan yksinkertasia että teille voi oikeastaan puhua mitä paskaa vaan.

    En ole miehen vakituien tyttöystävä muutamastakin syystä. Ensinnäkin en ole itse valmis "kunnolliseen suhteeseen", en ole varma mitä mies minua kohtaan tuntee, en tiedä voiko meillä olla yhteistä tulevaisuutta,jne..totta kai toivon kuitenkin että joku päivä, jos molemmat sitä haluaa ja aika on oikea niin olisimme yhdessä. Jos näin ei käy, sille ei voi mitään...nyt elän tässä hetkessä..

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Onko nyt oikeesti näin että varattuun sekaantuminen on pahinta mitä tässä maailmassa voi tehdä?Eikös se pettäminen ole merkki siitä että se parisuhde ei ole kunnossa? Että jotain on ehkä vialla?

    Ymmärrät varmaan tuon vihan mikä noista viesteistä tulee,se on loukatuksi tulleen ihmisen inhimillinen reaktio.Ymmärrät sen vasta, kun olet itse henklökohtaisesti saman kokenut.Tottakai se loukkaa,tuskin he täällä haluavat kiitellä teitä,kakkosia?kolmosia? mitä lie?Mutta niinkuin mainitsin,ymmärrys tulee henkilökohtaisen kokemuksen myötä.Voi olla että olet joskus tuossa samassa rintamassa antamassa palautetta.Sääli että se itse RITARI jää ihan ulkopuolelle keskustelun,arvostelun.

    Äänestä

  • Nykyään sinkku :) kirjoitti:

    Totta kai minä ymmärrän sen vihan ja muun sellaisen...ja totta on sekin että yleensä sitä on helpompi syyttää sitä toista osapuolta kuin "omaa rakastaan".. Eniten vaan sieppaa tuo yleistys siitä että kakkonen=huora.... Ja voisko joku nyt vihdoin ja viimein kertoa sen taikasanan jolla sen rakkauden sitä varattua miestä kohtaan saa loppumaan...?

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Onko nyt oikeesti näin että varattuun sekaantuminen on pahinta mitä tässä maailmassa voi tehdä?Eikös se pettäminen ole merkki siitä että se parisuhde ei ole kunnossa? Että jotain on ehkä vialla?

    että pettäminen olisi maailman kamalin asia mutta se on kamalimpia asioihin mitä toiselle voi tehdä. tietenkin pettäjä on suurimmassa vastuussa teosta mutta minä olen seurannut erään läheisen ystäväni surua ja tuskaa kun hänen miehensä jäi kiinni jonkun aikaa kestäneestä salasuhteesta ja ei voi muuta sanoa kuin että mulla ei olis eläissäni pokkaa tehdä sellasta temppua kenellekään ihmiselle tunsin sen tai en että rupeisin jonkun ukkomiehen salapanoksi. Toiseksi se että mies/nainen pettää voi johtua useastakin syystä. Pettäminen ei vaan aina tarkoita sitä että parisuhteessa välttämättä olisi mitään kovin isoja ongelmia. On näitä pettäjiä (ihan niin kuin ystävänikin mies oli)jotka ovat niin "kokeilunhaluisia" että tekevät tuollaista eikä heillä ole kuitenkaan mitään aikomusta jättää puolisoaan koska rakastavat häntä ja se kakkonen on vain ja ainoastaan se kakkonen luulen että tällaisissa tapauksissa on vaikea huomata että toinen pettää koska kaikki asiat kotona toimivat kuten ennenkin. ja sitten uskoisin että on myös sellaisia pettäjiä joille on samantekevää jäävätkö he kiinni vai ei.

    Äänestä

  • niin väittänytkään kirjoitti:

    Onhan se väärin, kyllä minä sen myönnän.... toteanpahan vaan ihan oman kokemuksen pohjalta että ei se ai9na niin yksinkertaista ole, oli se pettämisen"syy" mikä tahansa..ja en olisi vielä vuosi sitten itsestäni uskonut että minusta olisi tällaiseen peliin mutta tässä sitä ollaan...

    se että tämän kyseisen miehen tyttöystäväkin voisi löytää sen oikean jos hän olisi perillä miehen puuhista ja tietäisi missä mennään. kyllä se rehellinen ero on aina parempi vaihtoehto kuin vuosien salailu. ero varmasti sattuukin hiukan vähemmän kuin se että paljastuu jotain ikäviä salailuja

    Äänestä

  • vielä.... kirjoitti:

    Tämän kyseisen miehen nainen nyt on kuitenkin vakuuttunut että tämä mies on hänelle oikea..tai näin ainakin minä olen ymmärtänyt...itse en naista "tunne"..vaikka toisinaan törmätäänkin toisiimme....minä olen alusta asti tehnyt miehelle selväksi että en vaadi häneltä mitään, hän saa itse tehdä ratkaisunsa..

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Totta kai minä ymmärrän sen vihan ja muun sellaisen...ja totta on sekin että yleensä sitä on helpompi syyttää sitä toista osapuolta kuin "omaa rakastaan".. Eniten vaan sieppaa tuo yleistys siitä että kakkonen=huora.... Ja voisko joku nyt vihdoin ja viimein kertoa sen taikasanan jolla sen rakkauden sitä varattua miestä kohtaan saa loppumaan...?

    Entäs jos laittaisit tämän "ritarin" selkä seinää vasten ja käskisit laittaa asiat kuntoon?Jos todella kotona on huonosti asiat ja hän todella haluaa olla sinun kanssasi niin miksi tyytyisit vähempään,oletko mielestäsi sen ansainnut?Tässä voi kulua aikaa ja mennä haaskuun vaikka kuinka monta sinulle hyvää suhdetta,vieläpä vapaana olevia.Kyllä miehen kelpaa kun on aina paikka jonne mennä jos toisessa paikassa alkaa ilmapiiri "lämmetä".Tässä on myös kyse sinun arvostuksestasi.Voisi olla että sieltä paljastuisi se todellinen miehen minä kun joutuisi ihan vakavan asian kanssa painimaan.Nehän aina pakenee ja pakenee vaan ongelmiaan,kohan ei tarvii itse ottaa vastuta mistään.

    Äänestä

  • nykyinen sinkku kirjoitti:

    Kyllä minä olen tuota useaan otteeseen miettinyt..ja silloin kun tämä suhteemme alkoi, oli heillä todellakin ero vireillä..tämän tiedän varmaksi,sillä "tuttu pariskunta",juoruja liikkuu..en sitten tiedä miksi he eivät lopulta eronneetkaan..kai mies edelleen välittää "oikeasta naisestaankin"..näin minä olen asian tulkannut..ja kyllähän minä sen ymmärrän..niinkuin senkin että kahta ihmistä voi rakastaa yhtä aikaa....ja kai toinen syy on se että en usko että olen itse nyt valmis todelliseen suhteeseen..ja todellakaan ole varma siitä voisiko meistä tulla mitään todellista tällaisen "sotkun" jälkeen....huolimatta siitä että minä ainakin rakastan...

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Tämän kyseisen miehen nainen nyt on kuitenkin vakuuttunut että tämä mies on hänelle oikea..tai näin ainakin minä olen ymmärtänyt...itse en naista "tunne"..vaikka toisinaan törmätäänkin toisiimme....minä olen alusta asti tehnyt miehelle selväksi että en vaadi häneltä mitään, hän saa itse tehdä ratkaisunsa..

    Meillä on vaan niin hillittömän hauskaa keskenään tämän miehen kanssa. Tavataan viikonloppuisin, soitellaan viikolla. Mies on sanonut mulle kuinka piristävää seuraa mä olen sille kun kotona vaan nalkutetaan eikä sänkypuuhat ole toiminu pitkiin aikoihin. Me käydään reissussa, mökillä, festareilleki ollaan nyt kesällä lähdössä. Ja meillä on toistemme kans niin ihanaa että en halua edes ajatella miehen "ykköstä". Ja jos tää joskus loppuu niin kyllähän noita ottajia riittää. Ja minkä mä sille voin että vaimo ei tyydytä miestään. Menivät vanhempien painostuksesta naimisiin kun tuli "vahinkolaaki" siis lapsi. Nyt ne molemmat kärsii siinä pakko avioliitossa vain lapsen takia. Vaimolla ois suunnitteilla jo toinenki kakru mut ei tää mies haluu tehä sitä sille. Seuraava muksu mikä tulee niin se tulee kuulemma mulle! :) No ei ole suunnitteilla, mut huvitti tuo sen lausahdus. Meidän suhde on intohimoinen ja suorastaan sähköinen! Nautin siitä täysin rinnoin ja aion nauttia viimeseen asti. :) I love HIM!

    Äänestä

  • eli minä.. kirjoitti:

    erottamaan pariskunnan. Miehen pitää sinua rakastaa aidosti ei hän muuten riskeeraisi hyvää perhettään.

    vielä avioliitossaan.Miksiköhön???

    Jotenkin niin kauhean tutulta..varsinkin tuo että "meillä on niin hillittömän hauskaa yhdessä": tiedän täsmälleen mitä tarkoitat! En minäkään ole uhrannut ajatustakaan tälle miehen "ykköselle",:mies on kertonut jatkuvasta nalkutuksesta ja siitä että sängyssä he eivät ole olleet aikoihin..omassa tilanteessani mies ei kuitenkaan ole naimisissa tai heillä ei ole lapsia..Haluaisin tietää kuinka pitkään tämä teidän suhteenne on jatkunut?

    sanoo ei ole ollut aikoiohin seksiä vaimon kanssa ja vaimo pihtaa. Kannattaisi ottaa totuudesta selvää mies on takuuvarmasti kieltäytynyt vaimonsa kanssa seksistä tai ollut kykenemätön seksiin takiasi.

    Ainakin meillä on/ oli näin päin.

    Äänestä

  • että mies... kirjoitti:

    sanoo ei ole ollut aikoiohin seksiä vaimon kanssa ja vaimo pihtaa. Kannattaisi ottaa totuudesta selvää mies on takuuvarmasti kieltäytynyt vaimonsa kanssa seksistä tai ollut kykenemätön seksiin takiasi.

    Ainakin meillä on/ oli näin päin.

    Eihän sitä tosiaan varmaksi tiedä että mikä se totuus on on niistä kotioloista...omalla kohdallani asiaa "helpottaa"se että olen tuntenut tämän pariskunnan jo pitempään,eli olin jo aiemmin selvillä heidän ongelmistaan..ja kai se on niin että sitä haluaa uskoa mitä se "rakas" sanoo....

    sinähän tiesitkin sen että meillä oli alusta alkaen vain seksi ei mitään muuta. Mutta kun mies sanoi tänään ettei kykene koskaan enää kanssani seksiin kun "vanhuus" on tullut erosimme yhteisestä päätöksestä.
    On olemassa semmoisiakin ihmisiä ketkä tarvitsevat vain seksiä kukaan ei ole rakkaudesta puhunutkaan koskaan.

    Kyllä sinun pitää olla miehen mielestä EROMME arvoinen ei kait hän muuten olisi koskaan koskenut sinuun, eikä tulisi koskemaankaan ja minun piti ilman seksiä sinun takiasi olla.

    Äänestä

  • "kakkonen" kirjoitti:

    Jotenkin niin kauhean tutulta..varsinkin tuo että "meillä on niin hillittömän hauskaa yhdessä": tiedän täsmälleen mitä tarkoitat! En minäkään ole uhrannut ajatustakaan tälle miehen "ykköselle",:mies on kertonut jatkuvasta nalkutuksesta ja siitä että sängyssä he eivät ole olleet aikoihin..omassa tilanteessani mies ei kuitenkaan ole naimisissa tai heillä ei ole lapsia..Haluaisin tietää kuinka pitkään tämä teidän suhteenne on jatkunut?

    Meidän suhde tämän miehen kanssa on kestänyt noin 8 kuukautta, jos nyt lasketaan ihan ensitapaamisesta alkaen jo "suhteeksi". Mutta nyt se ainakin on sitä! Tämä miehen avioliitto rakoilee paljon ja kuten mainitsin, menivät painostuksen alla naimisiin. Ei ole ollut sillä vaimollakaan helppoa. Molemmat ovat puhuneet erosta, ja ilmeisesti vaimon lapsihanke on jokin epätoivoinen yritys korjata tätä heidän rikkonaista liittoa. Mutta siitähän se ei parane, päinvastoin. Heidän lapsensa on 12-vuotias, olen tavannut pojan muutamia kertoja. Poika nauttii seurastani koska isä on iloinen minun kanssani, siten kaikilla on mukavaa! Ollaan halattukin pojan nähden eikä hän ollut siitä moksiskaan. Iloinen lapsukainen, mutta välillä ilmaisee ahdistuksensa siitä kun vanhemmat riitelee, ja uskaltaa puhua minullekin siitä. Pyysi minut kerran mukaan katsomaan jääkiekkopeliään. Ja tokihan menin! Joskus poden pojan takia huonoa omaatuntoa, mutta useimmiten en. Ja en yritä viedä äidin paikkaa vaan olla tukea antava aikuinen. Ja me tullaan niin hyvin juttuun, että ei hän mitään tästä kärsi. Meidän suhteemme ilo, nauru ja rakkaus saa pojankin hyvälle mielelle. Ei hävetä olla "kakkonen", on hyvä olla yhdessä ja nauttia joka ikisestä hetkestä! Mites teillä? Onko miten pitkä suhde?

    sinun kanssasi ollut ikinä missään tekemisissä eikä ole milloinkaan.
    Sinä pidät sen ukon nyt itselläsi ukko vaihtoi kaiken hyvän sinuun. Tulkaa onnellisiksi toistenne kanssa. Kun seksi loppui ukon puolelta takiasi niin olit sen arvoinen. Eikä me olla koskaan edes asuttu yhdessä äijän kanssa (naimisissa heh, heh, hee.)

    Kaikkea hyvää elämäänne.

    Äänestä

  • poika ei ole... kirjoitti:

    tiedätkin varmaan ettei poika ole tuon pettäjämiehen biologinen lapsi. Mies väkisin kävi tunnustamassa lapsen omakseen kun lapsi syntyi vaikka tiesi että poika ei ole hänelle.

    Äänestä

  • eli minä.. kirjoitti:

    Meidän suhde tämän miehen kanssa on kestänyt noin 8 kuukautta, jos nyt lasketaan ihan ensitapaamisesta alkaen jo "suhteeksi". Mutta nyt se ainakin on sitä! Tämä miehen avioliitto rakoilee paljon ja kuten mainitsin, menivät painostuksen alla naimisiin. Ei ole ollut sillä vaimollakaan helppoa. Molemmat ovat puhuneet erosta, ja ilmeisesti vaimon lapsihanke on jokin epätoivoinen yritys korjata tätä heidän rikkonaista liittoa. Mutta siitähän se ei parane, päinvastoin. Heidän lapsensa on 12-vuotias, olen tavannut pojan muutamia kertoja. Poika nauttii seurastani koska isä on iloinen minun kanssani, siten kaikilla on mukavaa! Ollaan halattukin pojan nähden eikä hän ollut siitä moksiskaan. Iloinen lapsukainen, mutta välillä ilmaisee ahdistuksensa siitä kun vanhemmat riitelee, ja uskaltaa puhua minullekin siitä. Pyysi minut kerran mukaan katsomaan jääkiekkopeliään. Ja tokihan menin! Joskus poden pojan takia huonoa omaatuntoa, mutta useimmiten en. Ja en yritä viedä äidin paikkaa vaan olla tukea antava aikuinen. Ja me tullaan niin hyvin juttuun, että ei hän mitään tästä kärsi. Meidän suhteemme ilo, nauru ja rakkaus saa pojankin hyvälle mielelle. Ei hävetä olla "kakkonen", on hyvä olla yhdessä ja nauttia joka ikisestä hetkestä! Mites teillä? Onko miten pitkä suhde?

    No tämä meidän tarinahan alko aika tarkalleen vuosi sitten. Miehen olen tuntenut jo vuosia mutta viime kesänä olimme yhteisen tuttavamme luona ottamassa alkoholia ja päädyimme suutelemaan(tuolloin minäkin olin varattu) no loppu kesä meni "vilkuillessa" kunnes syksyn tullen aloimme tapailla säännöllisesti, jolloin minä erosin poikaystävästäni.Eli suhdetta on nyt jatkunut 9 kk. Mies oli silloin syksyllä jättämässä tyttöystäväänsä, mutta ei sitä ole kuitenkaan syystä tai toisesta, tehnyt vielä tähänkään päivään mennessä. Pelkästä seksistä suhteessamme ei kuitenkaan ole kysymys sillä menimme sänkyyn vasta kuukausia sen jälkeen kun aloitimme suhteemme, taisin rakastua mieheen ennen kuin huomasinkaan ja olen ymmärtänyt että hän tuntee samoin. Olemme päivittäin yhteydessä ja mies käy luonani useita kertoja viikossa. Haluaisin tietää onko "sinun miehesi" vaimo selvillä suhteestanne? Epäilee tai jotain?

    onnea teille, rakastuneille...

    rakastettusi jos ei uskalla päästää entisestä muijasta irti. Se kertoo jo mammanpojasta kaiken.

    Äänestä

Mielenkiintoinen aloitus, kiitos siitä.

Yhteiskunnan koossa pysymiseen riittää kuitenkin se, että ihmiset menevät naimisiin ja hankkivat lapsia. Avioliitto on lupaus, jossa sitoudutaan toiseen ihmiseen niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Kautta aikojen on avioliittoon kuulunut myös uskottomuutta. Tämä on ihmisen luonto. Se, miten tämän annetaan vaikuttaa avioliittoon ja sen jatkumiseen, on jokaisen itse päätettävissä. Avioliitto on sosiaalinen areena, johon perustuu yhteiskunnan järjestys sellaisena kuin me sen tunnemme. Mies nainen=lapsi. Näin sivilisaatio jatkuu. Moraalikysymykset ovat eri asia, jokaiselle meille ovat kehittyneet aivot näiden ratkaisemiseen omassa elämässään. Rationaalinen ajattelu on myös mahdollista tunteiden myllertäessä;)Tunteet menevät ja tulevat, mutta rakenteet ja sopimukset pitävät yhteiskunnan koossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huora! kirjoitti:

Täällä on niin monta kertaa keskusteltu siitä, syyllistyykö kakkonen johonkin vai ei. Tuolla alla eräs kakkonen väitti, että koska itse on vapaa, ei hän ole syyllistynyt mihinkään.

Onko se todellakin näin?

Me ihmiset elämme yhteiskunnassa ja meitä sitoo siksi tietyt yhteiset eettiset normit. Ne eettiset normit perustuvat yhteisesti sovituille käytännöille ja ovat monesti periytyneet kulttuurin ja uskonnon kautta.

Vaikka uskonto olisikin meille nykyihmisille kohtuullisen vieras käsite, mm. avioliitto-perinne on pohjautuu juuri uskontoon ja meillä ev.lut maissa ev.lut. kirkon oppeihin.

Näin ollen avioliittoon liittyvät eettiset normit löytynevät esim. raamatusta, jossa on selkeästi sanottu: "Älä tee aviorikosta". Ja tämä käsky on avattu seuraavasti: ”Jos joku tekee aviorikoksen toisen puolison kanssa, niin heidät, sekä avionrikkojamies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.”

Eli vaikka kuinka kakkoset yrittäisivät keksiä ihan omia moraalikoodistojaan, ei se poista sitä tosiasiaa, että he syyllistyvät yleisen moraalikäsityksen mukaan huorintekoon.

Ja ennen kuin kukaan rupeaa syyttämään minua jeesustelusta, sanon, etten itse ole mitenkään erityisen uskonnollinen. Vaan yritän herättää keskustelua etiikasta ja moraalista yleisesti.

Kuinka moni menisi kiistelemään keskustelupalstoille esim. siitä, onko "älä tapa" tai "älä varasta" oikein vai väärin, riippumatta siitä, mikä näiden käskyjen alkuperä ollut. Ja niin ne, kuten aviorikoksenkin kieltäminen, ovat normeja, joita tarvitaan, jotta yhteiskunta toimisi edes jollain tavoin yhteisesti sovittujen pelisääntöjen ohjaamana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu