Katsokaa ja ihmetelkäät varsinkin VL-ät

Kertokaapa tuntemuksia, mitä tämä teissä herättää.

3. Moseksen Kirja 19

11. Ei teidän pidä varastaman, eli valehteleman, eli pettämän toinen toistanne.

12. Ei teidän pidä väärin vannoman minun nimeeni, ja häpäisemän sinun Jumalas nimeä; sillä minä olen Herra.

13. Ei sinun pidä tekemän lähimmäiselles vääryyttä, eli ryöväämän häntä. Sinun päivämiehes palkka ei pidä oleman sinun tykönäs huomiseen asti.

14. Ei sinun pidä kuuroja kirooman, ei sinun pidä myös paneman sokian eteen jotakin, johonka hän kompastuis. Vaan sinun pitää pelkäämän sinun Jumalaas; sillä minä olen Herra.

15. Ei teidän pidä vääryyttä tekemän tuomiossa, ei armaitseman köyhää, eikä kunnioitseman voimallista, mutta tuomitseman lähimmäises oikein.

16. Ei sinun pidä oleman panettelian sinun kansas seassa. Ei sinun pidä myös asettaman sinuas lähimmäises verta vastaan; sillä minä olen Herra.

17. Ei sinun pidä vihaaman veljeäs sinun sydämessäs; vaan sinun pitää kaiketi nuhteleman lähimmäistäs, ettes vikapääksi tulisi hänen tähtensä.

18. Ei sinun pidä kostaman, eikä vihaaman kansas lapsia. Sinun pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itse sinuas; sillä minä olen Herra.

26. Ei teidän pidä mitään syömän veren kanssa. Ei teidän pidä totteleman aavistuksia eli taikauksia.

27. Ei teidän pidä keritsemän paljaaksi päänne lakea ympärinsä, ja ei tyynni ajeleman partaanne.

35. Ei pidä teidän vääryyttä tekemän tuomiolla: kyynärällä, vaalla ja mitalla.

36. Oikia vaaka, oikia leiviskä, oikia vakka, oikia kannu pitää oleman teidän tykönänne; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne, joka teitä olen johdattanut Egyptin maalta:

37. Että teidän pitää pitämän ja tekemän kaikki minun säätyni, ja kaikki minun oikeuteni; sillä minä olen Herra.
3122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

itse V-L:ä vai kuka oikein olet? Lakia tunnut tarjovan , ainakin toisille . Eikö olisi jo aika lopettaa puurtaminen lain ankarassa kirouksen alaisessa touhussa, sillä touhuamiseksi se jääkin ! Joka rikkoo lain yhdessä kohdin, on syypää koko lain rikkomiseen.

Me jokainen ihminen maan päällä rikomme joka päivä ja joka hetyki ensimmäistä käskyä:

" Rakasta Herraa sinun Jumlaasi KAIKESTA mielestäsi, ja KAIKESTA voimastasi, ja rakasta LÄHIMMÄISTÄSI niinkuin itseäsi, sillä tässä on koko laki ja profeetat."

Turha on edes yrittää tämän lain kautta saada hyväksyntää Jumalalta.

Kyllä siihen tarvitaan KRISTUKSEN armotyö, ja nimenomaan LAHJAVANHURSKAUS, muuten et voi saada iankaikkista elämää. Laki täytetään meidän kohdaltamme Kristuksessa, ja kun olemme Häneen kastetut, Raamatullisella uskovien upotuskasteella, ja Hänen sisäisen tuntemisen kautta elämme Hänen elämäänsä, niin laki täyttyy meidänkin kohdaltamme. Olemme vapaat laista, ja kaikesta mikä meitä ennen sitoi.

Äänestä
  • Olen
    Kirjoittanut: vakas@M, 17.4.2003 klo 17.58

    Vanhoillislestadiolainen, joskaan en yhdistyksen jäsen.
    Ja eroa esikoisiin, njaa en tunne esikoisia, enkä esikisuutta jotta en osaa sanoa eroista mitään.
    Makkerin sivuilta löydät tietoa kaikista lestasuunnista.


    http://medlem.spray.se/vakas/

    Äänestä

  • http://medlem.spray.se/vakas/newpage6.html

    Vaikka ehkä toiselta näyttää, mutat oeln koettanut kirjoitella, neutraalisti, että en omaa enkä toisenkaan osaa arvasta arvosta,tiedäthän että jokainen meistä nostaa arvan keskuudessamme, ja se arpaonni voi olla silleen sidottuna ketunhäntään, ettei kaikki sillä arvalla mitään saa.

    Totuus,niin se voidaan kääntää sanojaansa vastaan,niin kävi minulle ja joskus tuntuu raskaalta, kun ajatukseen hiipii että naapurin kanssa vaihtui vehkeet, eikä mitään mahdollisuutta saada takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakas@M kirjoitti:

Kertokaapa tuntemuksia, mitä tämä teissä herättää.

3. Moseksen Kirja 19

11. Ei teidän pidä varastaman, eli valehteleman, eli pettämän toinen toistanne.

12. Ei teidän pidä väärin vannoman minun nimeeni, ja häpäisemän sinun Jumalas nimeä; sillä minä olen Herra.

13. Ei sinun pidä tekemän lähimmäiselles vääryyttä, eli ryöväämän häntä. Sinun päivämiehes palkka ei pidä oleman sinun tykönäs huomiseen asti.

14. Ei sinun pidä kuuroja kirooman, ei sinun pidä myös paneman sokian eteen jotakin, johonka hän kompastuis. Vaan sinun pitää pelkäämän sinun Jumalaas; sillä minä olen Herra.

15. Ei teidän pidä vääryyttä tekemän tuomiossa, ei armaitseman köyhää, eikä kunnioitseman voimallista, mutta tuomitseman lähimmäises oikein.

16. Ei sinun pidä oleman panettelian sinun kansas seassa. Ei sinun pidä myös asettaman sinuas lähimmäises verta vastaan; sillä minä olen Herra.

17. Ei sinun pidä vihaaman veljeäs sinun sydämessäs; vaan sinun pitää kaiketi nuhteleman lähimmäistäs, ettes vikapääksi tulisi hänen tähtensä.

18. Ei sinun pidä kostaman, eikä vihaaman kansas lapsia. Sinun pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itse sinuas; sillä minä olen Herra.

26. Ei teidän pidä mitään syömän veren kanssa. Ei teidän pidä totteleman aavistuksia eli taikauksia.

27. Ei teidän pidä keritsemän paljaaksi päänne lakea ympärinsä, ja ei tyynni ajeleman partaanne.

35. Ei pidä teidän vääryyttä tekemän tuomiolla: kyynärällä, vaalla ja mitalla.

36. Oikia vaaka, oikia leiviskä, oikia vakka, oikia kannu pitää oleman teidän tykönänne; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne, joka teitä olen johdattanut Egyptin maalta:

37. Että teidän pitää pitämän ja tekemän kaikki minun säätyni, ja kaikki minun oikeuteni; sillä minä olen Herra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu