Yleisin syy

suomalaiseen sinkkuuteen on, ettei sopivaa kumppania ole löytynyt.
Kaikki eivät myöskään halua sitoutua parisuhteeseen. Noin joka toinen sinkku on sitä mieltä, että sinkkuus vastaa heidän toiveolotilaansa.
Kuitenkin kolmasosalla yksinasuvistakin on suhde- solmittu usein VARATUN henkilön kanssa.

Luettuani tämän tiedon heräsi mielessäni kysymys. Juuri tästä syystäkö aviolliset vihaavat kaikkia sinkkuja?

Ja toinen juttu, miksi nainen haukkuu toista naista aina huoraksi ?
16855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

paikkansa. Joku tutkimuskin oli. Aviolliset näkee meidät vastakohtanaan. Epävarmuutta se tuo.
Erilaisuutta itsen kanssa on hankala hyväksyä.

Naiset haukkuu naista huoraksi, koska naista alempana ei ole kuin huora. Kuvittelevat tietty itse olevansa "eihuoria".

Äänestä

Kokevatko sinkut tosiaan, että naimisissaolevat naiset vihaavat heitä? Enpä ole aikaisemmin tuollaista tullut edes ajatelleeksi. Itse olen naimisissa, enkä suinkaan vihaa ketään sinkkuja. Onhan ystävistänikin osa sinkkuja. Enkä myöskään itse sinkkuna ollessani tuntenut kenenkään vihaavan minua sinkkuuteni vuoksi.

Enpä ole kyllä huoritteluunkaan törmännyt kuin ehkä joskus yläasteella. Taidan elää ihan eri maailmassa kuin sinä?

Äänestä
  • en ole kyllä tullut moista ajatelleekseni.
    Naiset haukkuvat muita naisia huoriksi jos on heillä mustasukkainen, kateellinen tai jos vain todella vihaa tuota ihmistä.

    Äänestä

  • enn kirjoitti:

    en ole kyllä tullut moista ajatelleekseni.
    Naiset haukkuvat muita naisia huoriksi jos on heillä mustasukkainen, kateellinen tai jos vain todella vihaa tuota ihmistä.

    nyt kukaan myönnä. Muistelen tässä kyllä taannoin kiivasta keskustelua kyseisten elämäntapojen paremmuudesta.

    Ymmärrän sen, että kumpikaan ei tahdo olla toistaan huonompi, mutta miten se määritellään?

    Ei ihmisen ainut onni voi olla siinä, että on äiti. Tai isä. Sillä tämä maailma ei pitkälle pötki.

    Äänestä

  • sinkutar kirjoitti:

    En ymmärrä, miksi yleensäkään pitäisi vertailla, kumpi on parempi, sinkkuna vai parisuhteessa eläminen. Ei niitä voi asettaa mihinkään paremmuusjärjestykseen, sehän on ihan ihmisestä kiinni, millainen elämäntapa kenellekin sopii. Jokainen voi siis puhua vain omasta puolestaan.

    Viimeisestä kappaleesta olen kyllä samaa mieltä, mutta mitenkäs tuo isyys tai äitiys tähän liittyy? Ei se, että on naimisissa, todellakaan tarkoita automaattisesti sitä, että edes haluaisi lapsia.

    Äänestä

  • sinkutar kirjoitti:

    nyt kukaan myönnä. Muistelen tässä kyllä taannoin kiivasta keskustelua kyseisten elämäntapojen paremmuudesta.

    Ymmärrän sen, että kumpikaan ei tahdo olla toistaan huonompi, mutta miten se määritellään?

    Ei ihmisen ainut onni voi olla siinä, että on äiti. Tai isä. Sillä tämä maailma ei pitkälle pötki.

    kun itse on tyytyväinen elämäänsä ole aivan sama onko naimisissa avoliitossa vai sinkku, perheellinen tai perheetön?

    Eikä äitiys ole minunkaan elämäni AINUT onni, mutta ISO onni se on. Maailma kulkee omaa rataansa, ei sille äitiyteni mitään merkitse, mutta minulle merkitsee ja se on hyvä, lapsieni kannalta. Yhteiskunta ei lapsia rakasta, vaan se on vanhempien tehtävä. Ymmärtäväiset sinkut voivat tukea vanhempia tässä tehtävässä, sillä ei ole aivan sama millaisissa oloissa lasta kasvatetaan.

    Olen seurannut huostaanotettujen lasten ja nuorten elämää läheltä. Heidän elämänsä on suistunut raiteiltaan vain sen takia, ettei heidän vanhempansa ole jaksaneet rakastaa ja huolehtia heistä. On todella surullista, ettei heillä ole edes sukulaisia, jotka voisivat toimia vanhempina/vanhempana.

    Äänestä

Niin - ja entäs ihmisten suhtautuminen sinkkuihin, joilla on lapsia ? Heistä yleisimmin käytetään nimitystä yksinhuoltaja. Mutta kuinka karvaasti ja kateellisesti ja epäluuloisesti suhtaudutaan sinkkunaiseen, joka ei ole "mummoutunut" ja ylilihava, eikä työtön, tms...vaan ihan hoikka, nätti, nuori nainen ja hänellä on lapsia. Sellaista sinkkua syrjivät sekä naimisissa olevat että toiset sinkkunaiset. Taitaa vika olla naisten keskinäisessä kilpailussa ja kateudessa. Niin primitiivisiä olentoja olemme ?

Huom : tämä EI sitten ole yleistys ja tarkoitettu koskemaan kaikkia...Ei suinkaan. Onneksi on vielä ihmisiä, jotka ovat ihmisiä, eivätkä lokeroi toisiaan tällaisiin karsinoihin tai käyttäydy sen mukaan....

Äänestä
  • Mielestäni (ja tämä on täysin ,erittäin subjektiivinen mielipide) 30 kympin paremmalla puolella olevat sinkkunaiset, joilla on lapsia, asiat yleensä, itsetunto ja kroppa kunnossa, ovat kaikista upeimpia ja haluttavimpia naisia.
    On elämänkokemusta ja elämäniloa, ei tarvitse tavoitella mitään, pelkästään nautiskella.

    Äänestä

  • rawman kirjoitti:

    Mielestäni (ja tämä on täysin ,erittäin subjektiivinen mielipide) 30 kympin paremmalla puolella olevat sinkkunaiset, joilla on lapsia, asiat yleensä, itsetunto ja kroppa kunnossa, ovat kaikista upeimpia ja haluttavimpia naisia.
    On elämänkokemusta ja elämäniloa, ei tarvitse tavoitella mitään, pelkästään nautiskella.

    ja siinä vissiin syy, miksi räjähtäneet kotiäidit niitä niin vihaa...

    Tämä, ettei tarvitse mitään tavoitella on juuri se ihana asia. Ei edetä niin, kun aletaan tapailla, että ensimmäisen kuukauden jälkeen kysytään "joko nyt yhteen?" Näillä naisilla on itsetuntoa elää OMANA itsenään. Ei kiirettä minnekään.

    Ei aleta vinkua lasta, pillerit ei unohdu. Pian siinä sitten voi kaverille tulla ajatus yhteisestä elämästä itselleen. Mutta vastaus "katsotaan nyt" on varmaan yleinen.

    Tälläinen nainen on HALUTTAVA. Eikä muuten huora. Tavoittelemisen arvoinen.

    Äänestä

  • rawman kirjoitti:

    Mielestäni (ja tämä on täysin ,erittäin subjektiivinen mielipide) 30 kympin paremmalla puolella olevat sinkkunaiset, joilla on lapsia, asiat yleensä, itsetunto ja kroppa kunnossa, ovat kaikista upeimpia ja haluttavimpia naisia.
    On elämänkokemusta ja elämäniloa, ei tarvitse tavoitella mitään, pelkästään nautiskella.

    Kiitos mielipiteestäsi :)

    Äänestä

  • Sinkku tarkoittaa YKSINASUVAA. Ei YKSINHUOLTAJAA. Vaikka ainahan ne on osingolle pyrkimässä. Ne kun ovat ensin halunneet perheellisiksi hintaan mihin tahansa ja sittemmin peruneet mielensä ja palanneet "sinkuiksi". Jos sinkulla on lapsia, ne ovat täysi-ikäisiä, eivätkä asu kotona. Mutta siihen asti ne naiset ovat yksinhuoltajia. Haloo!!

    Äänestä

  • olla sinkku jos on lapsia, ainakaan pieniä. Mielestäni sinkku ei ole sinkku, vaikka asuisi yksin jos hänellä on vakituinen mies/naisystävä.

    Äänestä

sitä käyttävät naiset, joilla itsellään on huoran tausta ja siitä aiheutunut huono itsetunto. Ts. tietävät, mistä puhuvat. Huorittelun kohde ei välttämättä ole ollut asian kanssa missään tekemisissä. Naiset ne osaa käyttäytyä...

Äänestä
  • huorittelevat toisiaan, ym sellaista. Jotakin on kyllä pielessä jo nuorista asti...se ei ole pelkästään "huonoa käytöstä", vaan se on jostain jonkin takia opittua asennetta...Vai onko jo nuorten ihmissuhdekuviot ( omat perhetaustat & sitten nuoren omat ihmissuhteet ) pielessä ? Että pitää suhtautua toiseen ihmiseen sillä tavalla. Kaikilla niin suhtautuvillahan on itsellään todella huono itsetunto ja asiat ei kunnossa. Joten se pohjimmainen syy kaikkeen sellaiseen on surullinen.

    Äänestä

  • nainen 69 kirjoitti:

    huorittelevat toisiaan, ym sellaista. Jotakin on kyllä pielessä jo nuorista asti...se ei ole pelkästään "huonoa käytöstä", vaan se on jostain jonkin takia opittua asennetta...Vai onko jo nuorten ihmissuhdekuviot ( omat perhetaustat & sitten nuoren omat ihmissuhteet ) pielessä ? Että pitää suhtautua toiseen ihmiseen sillä tavalla. Kaikilla niin suhtautuvillahan on itsellään todella huono itsetunto ja asiat ei kunnossa. Joten se pohjimmainen syy kaikkeen sellaiseen on surullinen.

    huorittelu ei ole pelkkää huonoa käytöstä vaan ikävä elämänasenne, josta pitäisi pyrkiä parempaan ja äkkiä. Mietein usein millaiset ovat näiden huorittelevien nuorten naisten perhetaustat. Koulumaailmassakin tytöt huorittelevat toisiaan, harvemmin pojat tyttöjä. En ymmärrä miksi koulussakin sallitaan nykyisin kaikki, ainakin joissain kouluissa.

    Äänestä

Vai niin. En ole huomannut. Omassa lähipiirissä on muuten todella vähän sinkkuja, mutta ne jotka on, hakeutuvat aina naimisissa olevien ystäviensä seuraan.

Kertaakaan en ole kenenkään ystävieni enkä edes tuttavieni kuullut haukkuvan naista huoraksi. Heillä on sentään vielä käytöstapoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Penni kirjoitti:

suomalaiseen sinkkuuteen on, ettei sopivaa kumppania ole löytynyt.
Kaikki eivät myöskään halua sitoutua parisuhteeseen. Noin joka toinen sinkku on sitä mieltä, että sinkkuus vastaa heidän toiveolotilaansa.
Kuitenkin kolmasosalla yksinasuvistakin on suhde- solmittu usein VARATUN henkilön kanssa.

Luettuani tämän tiedon heräsi mielessäni kysymys. Juuri tästä syystäkö aviolliset vihaavat kaikkia sinkkuja?

Ja toinen juttu, miksi nainen haukkuu toista naista aina huoraksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu