1 vs 2 vai

Kumpi päihittää kumman?

Entäs missä asioissa?
Kauneus? Huumorintaju? Ruuanlaittotaidot? Sänkypuuhat? Huvittelu vai pitäiskö sanoa et hurvittelu?

Tietenkin pettäjä puhuu 1:lle yhtä ja 2:lle toista.

Loppupeleissä 1 ja 2 ovat toistensa hiuksissa kiinni ja meuhkaavat ja haukkuvat toisiaan täällä.

Toisaalta jos se jotain helpottaa, niin ei kun siitä sit vaan meuhkaamaan.

Parempihan ne enimmät höyryt on päästää täällä pihalle.
81346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyselyyn. Olen petetty vaimo, aikaa siitä jo on, ellei ole uutta. Käytös ei kuitenkaan anna epäillä moista. Kumpikaan meistä ei ole toistaan rumempi, molemmat pieniä, minä luulisin olevani seksikkäämmän näköinen. Lisäksi kakkonen oli minua muutaman vuoden vanhenpi ja ajan hammas näkyy syöneen häntä aika lailla. Lisäksi hän on sairastunut vakavaan sairauteen, lääkitys varmaan lihottaa.
Ruuanlaitto ei ole ollut vahvimpia puoliani. Osaan laittaa normaalia arkiruokaa, kunhan vain viitsin.Syömme paljon ulkona ja mies kyllä laittaa parempaa ruokaa ja paremmin sen esille.Kakkonen varmaan tässä voitti. Tuona aikana kakkonen oli varmaan sänkypuuhissa parempi, mies selittelikin, että me ollaan liian tuttuja. Noista tempuista siirtyi varmaan osa meidän leikeiksi, eikäpä ole valittamista.
Kakkosen kanssa ei varmaan paljon hurviteltu. Mitäpä siellä asunnossa, kun salata piti suhde.
Me olemme matkustelleet maailman ympäri. Käymme paljon eri tapahtumissa edelleen. Toivon, että kakkonenkaan ei ole katkera. Tunnen myötätuntoa häntä runtelevan taudin takia; ei ehtinyt saada edes lapsia.

Äänestä
  • näin minulle kerrottiin, kakkonen olisi mennyt ykkösen edelle tunteella ja fyysisellä vedolla, mutta järki vei voiton ja ykkönen valittiin (jota tosin petetään kakkosen avustuksella)

    Äänestä

-Minulla tummat puoliväliin selkään ulottuvat hiukset
2:lla lyhyet muummohiukset

-Minulla hyvä huumorintaju
sama myös hyvin pitkalle kakkosella

- Minulla naisellinen vartalo (valitettavasti hiukan ylikiloja, mut usein synnyttäneillä naisilla on)
2:lla miesmäinen tasapaksuvartalo eikä lapsia

- Minä hyvä sängyssä
2 menetteli

- Minulla mahtava elämä
2 elämäntehtävä on poistella vaan viestejäni, joten täytyy olla tosi kurjaa ja yksinäistä

Äänestä

ole mitään meuhkaamista, mutta totuus on se, että nämä useimmat pettäjät ovat sellaisia, jotka eivät välitä pätkääkään kakkosesta saatikka ykkösestään.

Ei heistä kannata tapella. Ihmettelen vain miksi kakkoset yleensä haluavat olla tuollaisten ihmisten kanssa, jotka pettävät rakkaitaan. Ei se muutu, vaikka voissa paistas.

Niin ja lopuksi. Ei siellä kotona todellisuudessa asiat ole huonosti, kuin väitetään kakkosille. Ei ennen kuin käry käy ja joskus ei silloinkaan. Luulisi jo kakkosten ymmärtävän jättää tuollaiset höynättäjät tai paremmin vaatia ilmoitusta pettureiden vaimoille, että nämä pääsisivät paskasta miehestä eroon.

Äänestä

ollaan, sekä ykköset että kakkoset.

Kakkosella on se etu puolellaan, että suhde on yleensä alkanut huomattavasti myöhemmin kuin ykkössuhde. Näin ollen uutuudenviehätys (ja miksei myös jännitysmomenttikin) pitävät suhdetta tuoreempana - toistaiseksi.

Todellisuudessa käy kuitenkin useinmiten niin, että jos ykkössuhde päättyy ja kakkossuhde pääsee elämään tavallista arkea, on se ajan myötä aivan samassa jamassa kuin ykkössuhdekin.

Valitettava tosiasia nimittäin on se, että pettäjäpuolisot harvoin näkevät itsessään mitään syytä ykkössuhteen kariutumiseen, joten eivät ole valmiita tekemään mitään toisin uudessakaan suhteessaan.

Parisuhde kun on osiensa summa, joten ei todennäköisesti riitäisi, vaikka kakkonen olisi maailman täydellisin vaimo, jos toinen osapuoli on huono parisuhteen hoitaja.

Joten on ihan turha kisata kumpi on parempi, ykkönen vai kakkonen, kun suurin viallinen osapuoli on se pettäjä, joka ei edes yritä muuttua, vaan vaihtaa ympäristöä ja kumppania aina, kun homma rupeaa kusemaan.

Äänestä

Koko kysymys on väärä, paitsi tietysti jos puhutaan pettäjästä joka ikään kuin keräilee.

Jos taas rakastutaan, niin kaikki nuo jutut ovat ihan triviaaleja. Ei rakkaus katso ulkonäköä tai ruuanlaittotaitoa, rakkaus on yhteensopivuutta ja yhdessä olemisen tuottamaa hyvää oloa. On ihan sama, miten etevä ja upea vaimo on, jos mies löytää toisen, jonka kanssa saa olla enemmän sovussa oman itsensä kanssa.

Äänestä

Ykkösaen puoli siis tosissaan:

1 tumma ja tulinen, keskimittainen ja kurvikas
2 vaalea lyhyttukka, persejalkainen ja pienirintainen

1 kehuttu ja hyväksi todettu kokki
2 ei laita ruokaa kuin itselleen

1 utelias ja avoin sänkyhommissa
2 uteilas ja sulkeutunut sänkyhommissa

1 elokuvat, teatteri, illanistujaiset ystäväporukassa
2 ei huvittella ei hurvitella , ei yhteistä tekemistä

1 ja 2 eivät tapaa toisiaan kuin sattumalta, jolloin 2 on altavastaajana kun ei ole itsetuntoa muulloin kun silloin kun kukaan ei näe.

Äänestä

Mulla on melkein vyötärölle asti vaalea paksu tukka, raidoitin sitä äskettäin.
-Toisella on lyhyt poikatukka jossa pystykampaus

Molemmat ollaan pieniä, hän tosin leveämpi

Minä olen kolmikymppinen
-Toinen yli nelikymppinen

Kumpikin ollaan huumorintajuisia, tosin hänen huumorinsa loppui kun miehensä muutti luokseni

Rakastan ruuanlaittoa ja kokkaan hyvää
-Toinen kertoi mulle inhoavansa ruuanlaittoa

Kumpikin osataan juhlia, minä olen sosiaalisempi ja minulla on ystäviä, hänellä ei

Loppupeleissä hän meuhkasi ja haukkui minkä ehti, minä odotin hiljaa kun tiesin jo monta aikaa lopputuloksen

Näyttäisi helpottaneen. Räyhääminen loppui aikanaan. Tosiaan oli parempi kun päästeli höyryt pihalle, saadaan kaikki jatkaa elämää rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 vs 1? kirjoitti:

Kumpi päihittää kumman?

Entäs missä asioissa?
Kauneus? Huumorintaju? Ruuanlaittotaidot? Sänkypuuhat? Huvittelu vai pitäiskö sanoa et hurvittelu?

Tietenkin pettäjä puhuu 1:lle yhtä ja 2:lle toista.

Loppupeleissä 1 ja 2 ovat toistensa hiuksissa kiinni ja meuhkaavat ja haukkuvat toisiaan täällä.

Toisaalta jos se jotain helpottaa, niin ei kun siitä sit vaan meuhkaamaan.

Parempihan ne enimmät höyryt on päästää täällä pihalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu