Hei Onnellinen,

Mites sun päiväs on mennyt?

Montakos kertaa oot käynyt täällä "kurkkimassa"? :)
Eiks se oo vähän niinkuin tirkistelyä?
Sähän oot tirkistelijä :(

Tässä tulee sulle taas poistettavaa, et saisit aikas kulumaan ees jotenkin.

Mun päivä on mennyt ihan loistavasti.

Olin töissä ja kun tulin kotiin, niin oma rakkani oli tehnyt aivan mahtavaa ruokaa.
Syötiin perheen kanssa jutellen kunkin päivän tapahtumista.

Ihana mieheni oli käynyt kaupassa ja ostanut muutaman tölkin siideriä.
Koska ilta oli niin kaunis, niin päätimme mennä pihalle nauttimaan lasilliset.
Siihen tuli sit muutamia naapureita juttelemaan meidän kanssa ja koska oli niin mukavaa, niin päätettiin korkata viinipullokin (meni niitä kyllä parikin).
Tuli muuten käymään se teidänkin firman pomomies.
Ei sun tartte olla yhtään huolissas, mä en inahtanutkaan sille susta.

Aika jännää, et vaikka päivällä oli niin kuuma, niin ilta oli tosi kylmä.
Oli ihan pakko lähteä jo sisälle ja kuumaan suihkuun.

Et ikinä arvaa kuka pujahti sinne mun kanssa?
Taisit kuitenkin arvata ;)

Me vietettiin suihkun alla ihanan pitkä ja rentouttava "tuokio".

Nyt kumpaakin ramasee aika paljon, joten mennään nukkumaan.
Ihanaa painautua puhtaalta tuoksuvan miehen kainaloon!!

Sääli et sulla ei ole ketään kenen viereen käpertyä.
Vai olikos se niin et sulla oli se Mies?? :)))))
Pahus, mut se taiskin olla se pehmonalle.

Jokatapauksessa kauniita unia sulle!!!

P.S Ajattele positiivisesti. Huomenna sulla on taas tekemistä kun saat poistaa tänkin jutun.

Yes, elämä hymyilee sulle taas!!!
101034
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kultsun kanssa suihkusessio, niin olisin kyllä ihan varmasti hänen kanssaan jatkoilla, enkä täällä kirjoittamassa juttuja joista paistaa alta katkeruus.

Äänestä

Oletk joko: sadisti tai täysin lapsellinen yksilö. Ja jos sun pitää uskototmuuspalstalla käyttää aikaasi tällästen kirjotteluun, se ei todellakaan ole aivan normaalia. Ihana miehesi on hyvin todennaköisesti harhakuvitelmaasi ja sinä joku mielisairaalaan kuuluva yksilö.

P.S. Oli muuten tosi tylsä tarina.

Äänestä
  • Sulle alkuperäinen pikkuvaimo kysymys: MItä ihmettä teet uskottomuus palstalla? kumpi teistä on ollut uskoton? milloin? oletko noin epävarma liitostas kun hehkutat täällä milloin saat ukkos vierees ja jopa suihkuun? voi herran isä sentään!! kaikenlaisia eläviä sitä on olemassa!! vai onko sulla loppupelistä niin Tylsä liitto Tylsän ukon kans että saat tänne kirjoittelusta eniten kiksejä?? Heh, luulet olevas ainut tällä palstalla joka pääsee oikein miehen viereen ja vielä suihkuun yhessä? voi herran jumala!! ja ikää oli n.20 ? tuskin lapsia olet kasvattanut jne...huomaa ettet perhe-elämästä tiedä yhtään mitään!

    Äänestä

Toi kirjotus oli ex-kakkoselle (joka on yhä yli 2 vuoden jälkeen rakastunut mieheeni, vaikka ei saa vastarakkautta).

Mulla ja tällä kakkosella on ollut mielenkiintoinen juttutuokio palstalla.

Mistä kaikki alkoi, niin löytyy sunnilleen 20 päivän tietämltä otsikolla Kuponkimummolle.

Se miks puhuin poistamisesta johtuu siitä, et tää raukkaparka poistelee/poistattaa mun juttujs.
Eikä ne ole olleet mitenkään tällaisia kuin tää alotus oli.

Koska se haluaa ärsyttää mua, niin kyllähän mä laitan pallon takas ja lyön lyötyä :)

Äänestä
  • Olet vastaillut minunkin kirjoituksiin luullen minun olevan mukamas tuo kakkonen, jonka kuvittelet täällä olevan. Aika onnetonta nähdä kuinka joku on noin vainoharhainen. Toivottavasti sulla on mahdollisuus saada ammattiauttajan apua.

    Äänestä

  • osut harhaan kirjoitti:

    Olet vastaillut minunkin kirjoituksiin luullen minun olevan mukamas tuo kakkonen, jonka kuvittelet täällä olevan. Aika onnetonta nähdä kuinka joku on noin vainoharhainen. Toivottavasti sulla on mahdollisuus saada ammattiauttajan apua.

    sulle pettymys, mut oikeeseen osotteeseen mun jutut ovat menneet.
    Tai ainakin niin samanlaiselle tyypille, et ei haittaa vaikka olisitkin eri ihminen.

    Nää sun "vastaukset" on NIIN samanlaisia kun tän hörhön, eli siinäkin suhteessa ne on menneet ihan oikeaan osotteeseen.

    Hei, mennään yhdessä sinne ammattiauttajalle ;)

    Säkin tunnut tarvitsevan sitä!

    Äänestä

  • tuottaa kirjoitti:

    samassa veneessä taidetaan olla, petettyjä molemmat, mutta mun veneessä oli pelastusliivit ja jäin pinnalle. Nyt on asiat paremmin kuin hyvin.

    Äänestä

Jes, nämä teidän kirjoitukset ovat kyllä mainioita, ihan tässä naurattaa. Mustakin on tullut tirkistelijä! :)

Siis onko kysymyksessä kilpailu siitä, kumpi teistä on säälittävämpi? Minun ehdoton ennakkosuosikki on kyllä tuo teidän mies! Vaikkakin täytyy kyllä myöntää, että fiksu kaveri on, kun on töppäiltyään saanut teidät unohtamaan omat mokansa, tekonsa ja lupauksensa, tutustuttamalla teidät yksinkertaisesti toisillenne ja kääntämällä toisianne vastaan. Nerokasta! Mies vain myhäilee siinä sivussa ja paistattelee molempien rakkauden ja himojen kohteena.

Välillä tämä teidän kamppailunne muistuttaa erehdyttävästi jotakin 15-vuotiaiden tyttöjen kisailua koulun hoteimmasta poitsusta, mutta on kyllä sitäkin viihdyttävämpi. Parempaa kuin Kaunarit! Kiitos siitä! Mutta nyt, likaisempia yksityiskohtia, kiitos! Me tahtoisimme tietää, kuinka kaikki oikeasti alkoikaan...

Mutta jos hyvän neuvon otatte vastaan, niin aikuisten maailmassa puhutaan joko kasvotusten tai vaikka kirjeitse, jos niin on helpompi puhua. Sähköposti on hyvä vaihtoehto. Paitsi jos pelkää sanovansa jotain, mistä toinen voi taas soittaa poliisille. Koittakaa nyt hyvät ihmiset päästä TOISTENNE yli pikimmiten, ei tuo ole sen arvoista, että elämäänsä kannattaisi siihen enempää hukata.

Kaunista kesää molemmille! :)

Äänestä
  • en todellakaan ole tämän alkuperäisen ukon kakkonen! voi herran jumala sentään! huh huh...on siellä joku aivan vainoharhainen! mut hauskaa tää kyl on, nyt muutkin uskoo että käyn keskustelua oman salarakkaani akan kans! HAH HAH...on sillä akalla selvittely ja hätä ku ei tiiä missä se ukon kakkonen oikeesti luuraa ja kirjoittelee! ei ainakaan täällä! hei hei vaan..oot kyl ihan hei hei...ja terveisiä ukolle!! yritä pitää sitä nyt ku pässiä narussa!!! muuten se lähteepi taas kiimasena muille laitumille! et sinä sitä pidetyksi narussa saa! et onnistu, et ole ennenkään onnistunu sitä tyytyväisenä pitämään!

    Äänestä

  • toisen kakkonen kirjoitti:

    en todellakaan ole tämän alkuperäisen ukon kakkonen! voi herran jumala sentään! huh huh...on siellä joku aivan vainoharhainen! mut hauskaa tää kyl on, nyt muutkin uskoo että käyn keskustelua oman salarakkaani akan kans! HAH HAH...on sillä akalla selvittely ja hätä ku ei tiiä missä se ukon kakkonen oikeesti luuraa ja kirjoittelee! ei ainakaan täällä! hei hei vaan..oot kyl ihan hei hei...ja terveisiä ukolle!! yritä pitää sitä nyt ku pässiä narussa!!! muuten se lähteepi taas kiimasena muille laitumille! et sinä sitä pidetyksi narussa saa! et onnistu, et ole ennenkään onnistunu sitä tyytyväisenä pitämään!

    Eli et ainakaan se ykkönen.
    Vituttaaks se vaimo sua niin paljon et sun pitää sitä täällä haukkua.

    Mitähän se raukkaparka on sulle mahtanut tehdä??

    Laita sä se naru kaulaas ja paa sen toinen pää rekan perään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä se nyt taas olikaan? kirjoitti:

Mites sun päiväs on mennyt?

Montakos kertaa oot käynyt täällä "kurkkimassa"? :)
Eiks se oo vähän niinkuin tirkistelyä?
Sähän oot tirkistelijä :(

Tässä tulee sulle taas poistettavaa, et saisit aikas kulumaan ees jotenkin.

Mun päivä on mennyt ihan loistavasti.

Olin töissä ja kun tulin kotiin, niin oma rakkani oli tehnyt aivan mahtavaa ruokaa.
Syötiin perheen kanssa jutellen kunkin päivän tapahtumista.

Ihana mieheni oli käynyt kaupassa ja ostanut muutaman tölkin siideriä.
Koska ilta oli niin kaunis, niin päätimme mennä pihalle nauttimaan lasilliset.
Siihen tuli sit muutamia naapureita juttelemaan meidän kanssa ja koska oli niin mukavaa, niin päätettiin korkata viinipullokin (meni niitä kyllä parikin).
Tuli muuten käymään se teidänkin firman pomomies.
Ei sun tartte olla yhtään huolissas, mä en inahtanutkaan sille susta.

Aika jännää, et vaikka päivällä oli niin kuuma, niin ilta oli tosi kylmä.
Oli ihan pakko lähteä jo sisälle ja kuumaan suihkuun.

Et ikinä arvaa kuka pujahti sinne mun kanssa?
Taisit kuitenkin arvata ;)

Me vietettiin suihkun alla ihanan pitkä ja rentouttava "tuokio".

Nyt kumpaakin ramasee aika paljon, joten mennään nukkumaan.
Ihanaa painautua puhtaalta tuoksuvan miehen kainaloon!!

Sääli et sulla ei ole ketään kenen viereen käpertyä.
Vai olikos se niin et sulla oli se Mies?? :)))))
Pahus, mut se taiskin olla se pehmonalle.

Jokatapauksessa kauniita unia sulle!!!

P.S Ajattele positiivisesti. Huomenna sulla on taas tekemistä kun saat poistaa tänkin jutun.

Yes, elämä hymyilee sulle taas!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu