itselleen puolisio. Itse olen 37 eikä minulla ole mitään tarvetta etsiä eikä edes saada itselleni miestä. Eli olen onnellin ihan yksinkin. Joskus vuosia sitten kun olin onneton, ajattelin että mies voisi tuoda lohtua, mutta kun sain itseni taas tasapainoon, niin en ole miestä enää kaivannut. Nykyään jos tulee sellainen olo että olispa mies vierellä, niin kysyn itseltäni, että mikä elämässäsi mättää ja ei mene kauakaan kun saan mieleni taas ojennukseen ja mihen halu katoaa sen silenän tien.
No eihän siinä sinänsä mitään pahaa jos nainen miehen haluaa (tai mies naisen), mutta melko monet ottavat sen itsekkäitä syistä ja toisesta tulee jonkin sortin "elämänlanka" jotka pitkin yrittäää kivuta elämässään eteenpäin ja toinen sitten tukehtuu toisen painon alle. Joten kannattaa kysyä itseltään miksi oikeastaan kumppanin haluaa. Saadakseen itselleen tuen vai ihmisen joka on vapaa ja täydentää itseään.
Tokihan itsekin mihen otan, mutta ellei sopivaa tule eteen niin voin hyvin olla yksinkin. Oma onnellisuus on kuitenkin minulle tärkeintä ja jos otan miehen itsekkäistä syistä, niin mies tuskin on onnellinen enkä myöskään minäkään. Eli haluan miehen joka voi elää omaa elämään mutta kuitenkin yhdessä minun kanssani.
No eihän siinä sinänsä mitään pahaa jos nainen miehen haluaa (tai mies naisen), mutta melko monet ottavat sen itsekkäitä syistä ja toisesta tulee jonkin sortin "elämänlanka" jotka pitkin yrittäää kivuta elämässään eteenpäin ja toinen sitten tukehtuu toisen painon alle. Joten kannattaa kysyä itseltään miksi oikeastaan kumppanin haluaa. Saadakseen itselleen tuen vai ihmisen joka on vapaa ja täydentää itseään.
Tokihan itsekin mihen otan, mutta ellei sopivaa tule eteen niin voin hyvin olla yksinkin. Oma onnellisuus on kuitenkin minulle tärkeintä ja jos otan miehen itsekkäistä syistä, niin mies tuskin on onnellinen enkä myöskään minäkään. Eli haluan miehen joka voi elää omaa elämään mutta kuitenkin yhdessä minun kanssani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
TÄLTÄ TELLUKSELTA LÖYDY, JOKA NOIN ITSEKKÄÄSEEN NAISEEN HAKSAHTAISI. HYVÄÄ PÄIVÄNJATKOA VAAN....
itsekästä tuossa on? Minusta hänellä on oikea meininki johon itsekin pyrin. Kieltämättä mielen sopuskoissa kummittelee ajatus, että jospa minäkin sen kumppanin löytäisin, mutta pettymykset ja yleinen tympäännys ihmisiin taitavat ottaa pian voiton. Ihmisestä tulee joko tasapainoinen ja onnellinen kuten ap. tai tällainen katkera ja elämäänsä kyrpiintynyt yksilö.
Monilla ihmisillä käy hyvä tuuri ja he löytävät itselleen sopivan kumppanin - hyvä juttu. Monen monella naisella ja miehellä on kuitenkin niin kova halu löytää joku, että sopimattomampikin kelpaa, ja sitten on edessä parisuhde, jossa etsitään rajoja, yritetään kompromisseja, soudetaan ja huovataan, vaikkei kumpikaan osapuoli ole tilanteeseen tyytyväinen eikä tule olemaankaan. Toivoisi parikymppisten oppivan itsestään aika paljon ennen parisuhteeseen ryhtymistä; liian moni on ihan heitteillä, kun ensin on mielitietyn kanssa kasvettu muutama vuosi, huomataan kasvetun eri suuntiin, yhteiselo ei enää oikein maistu, mutta itsekseen olemisestakaan ei enää tule mitään.
Välillä on aika outo tunne, kun tietää kuuluvansa pikkuruiseen vähemmistöön ja ajattelevansa aivan eri tavoin; elämänkokemuksetkin alkavat olla hyvin poikkeuksellisia. Nuorena (nyt olen vähän yli nelikymppinen) minäkin uskoin siihen hokemaan, että kaikille on tuolla jossain joku. Minun tuurini on ollut niin huono, että se joku on edelleen tuolla jossain, ja epäilen hänen kulkevan ihan yhtä tiukasti omia polkujaan kuin minäkin - ehkä samansuuntaisesti, mutta valitettavan kaukana. Muutamia vuosia sitten tilanne harmitti minua, mutta ei oikeastaan enää ollenkaan.
Jos sopiva mies tulisi vastaan, kyllä hän minulle kelpaisi. En ole kuivettunut enkä kyynistynyt, mutta realiteetit ovat jo selvillä. Mukavat miehet ovat tässä iässä jo tukevasti naimisissa, joten mahdollisuudet semmoisen löytämiseen ovat häviävän pienet. Eronneet ovat taas eläneet parisuhteessa niin pitkään, että maailmankatsomuksiamme olisi vaikea sovitella yhteen; uusioperhe olisi minulle painajainen.
Kävin nuorena pitkän opiskeluputken päästä päähän, olin hyvin haasteellisissa töissä monta vuotta, ja nyt olen kaikin puolin omavarainen ja onnekseni oma pomonikin. Nuorempana täysin itsenäinen olotila olisi saattanut olla pelottava ajatus, mutta nyt en vaihtaisi sitä pois millään. Ennen katselin perjantaisin automarketissa kärryjään työnteleviä aviopareja ja säälin vähän itseäní ajellessani ostoksineni kotiin ilman elämänkumppania, mutta nykyisin tuollaisessa tilanteessa - jos siis ajattelen tilannetta ollenkaan - nautin ihanasta vapaudentunteesta.
Kuten tuo ensimmäinen saamasi vastaaja jo rivien välistä möläyttikin, ihmiset toiveineen ja mielipiteineen ovat hämmästyttävän erilaisia. Jostakin syystä repaleiseenkin parisuhteeseen tyytyväiset ihmiset ovat kovin kärkkäitä arvostelemaan itsekseen eleleviä kanssaihmisiään, ja jos sinkku vielä vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, tämä koetaan suoranaiseksi loukkaukseksi tai jopa uhaksi. Syitä tähän on monenmoisia, mutten ryhdy niitä ruotimaan, koska syitä on yhtä paljon kuin arvostelijoitakin.
Ryhdynpä töihin; olen tässä nollannut aivojani ihan tarpeeksi pitkään. :)
..eri ihmisille erilaisia asiota, jotkut tulevat onnelliseksi kun saavat jakaa asioita, toiset siitä että saavat olla yksin.
Ihminen taitaa kuitenkin olla laumaeläin, joten on ihan luonnollista että haluaa toisen lähelle. Itse pidän sitä jopa normaalimpana kuin jatkuvaa minä-minä-mun elämä asennetta.
häviää hinku saada nainen suunnilleen päiväksi aina runkkauksen jälkeen. Ehkäpä kivesten poistolla pääsisi koko pakko-oireyhtymästä?
Nimittäin ennen saatoin pitää hauskaa itseni kanssa useammankin kerran päivässä tai ainakin monesti peräkkäin ja nautin siitä suunnattomasti, mutta nyt kun olen saavuttanut melko hyvän tasapainon, niin multa hävisi kaikki halua seksiin ja se tuli täytenä yllätyksenä! Olenhan tähän asti lähes joka päivä nauttinut itsestäni, joten nyt on outoa kun ei tee yhtään mieli. Joskus puoliväkisten kuvittelen jotain, joka ei kuitenkaan kovinkaan usein johda tulokseen. Kait se johtuu siitä kun ei enää tarvitse miestä, joten ei tarvitse seksiäkään. Mutta uskon että jos miehen löydän niin eiköhän nekin himot palaa. Ü Ennen ei ollut mitään vaikeutta kuvitella miehen kosketusta, mutta nyt se on täysin mahdotonta. Oudolta se sinänsä tuntuu, mutta en ole siitä kuitenkaan pahoillani. Kun ei jotain kaipaa niin sitä ei kaipaa.
Eli siinäkin mielessä helppoa olla ilman miestä, koska seksin puute ei häritse enää niin kuin ennen, sillä jos ennen halusin miehen niin viimeistään se tuli mieleen silloin kun seksi pujahti mieleen.