Tapasin pari kertaa ulkomaalaisen todella ihanan tuntuisen, hauskannäköisen ja todella kohteliaan miehen (en suomi24 kautta). Toisen tapaamiskerran päätteeksi seurasi minua kotimatkalleni vastalauseistani huolimatta ja lähellä kotiani muuttui uhkaavaksi ja vaativaksi. Uhkailulla ja kiristämisellä ym. vaati päästä kotiini harrastamaan seksiä. Onneksi osuin erään ravintolan kohdalle ja sain miehen sisään ravintolaan. En tiedä, mitä olisi muuten tapahtunut. Mies yritti saada minua koko ajan ravintolasta "kävelylle" tai "pois ihmisten katseiden alta". Yritti manipuloida ja syyllistää minua siitä, etten anna. Yhtäkkiä aiemmin niin tärkeä uskontokin oli pelkkä vitsi hänelle. Reaktioni oli pelko ja epäluottamus. Mies ei kuunnellut lainkaan minun tuntojani, vain omaa "tarvettaan". En ymmärrä tilannetta lainkaan...mies väitti johtuvan kulttuurieroista, mutta ei kai ulkomaalaiset yleensä näin käyttäydy? No, sanoi, että ei enää ota yhteyttä, kun en antanut tulla kotiini...parempi kai näin...Ravintolasta lähdin vasta, kun näin, että reitti on selvä. Surullinen olo tuli, kun olin jo maalaillut mukavaa tulevaisuutta...
ihmettelen tapahtunutta
sinisilmäinenkö?
71157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikö noista nyt ole varoiteltu joka paikassa.
Olet tosiaan sinisilmäinen.
mut se vaan ei men naisille kaaliin että ne on aika pyllystä nykysin,se oulun raiskaajakin oli joku tumma mies ja sitä rataa,parasta on kun nainen hankkii lapsia tämmösen pellen kanssa joka eron jälkee ottaa kersan kainaloon ja painuu kotimaahansa josta sitä kakaraa ei ihan heti takasin saada,sitte parutaan lehtien palstoilla jotai typerää,kun ottaa varman päälle eikä tee tämmösen kanssa mitää lapsia,itse en ainakaan tekisi! enkä muutenkaan kyllä sekaantuisi ulkomaalaiseen!
miksi?
Taidat olla rasisti?
En pyri yleistämään kaikkiin, vaikkakin puhun nyt yleisellä tasolla. Jokainen on kuitenkin loppupeleissä aina yksilö.
Islamilaisissa maissa naisen asema on todella heikko, ja ko. kulttuurista tulevan silmissä kaikki länsimaalaiset naiset käyttäytyvät erittäin epäsiveellisesti ja provosoivasti. Täällä kun ei ole samoja pukeutumis- ja käyttäytymissääntöjä. Lisäksi arabimaihinkin virtaa aika lailla länsimaista pornoa. Tällöin heille ei muodostu realistista kuvaa länsimaalaisten naisten oikeuksista, motiiveista jne. Nämä miehet eivät tiedä, ettei naisen tarvitse heti suostua eikä tapaaminen/treffit kahden kesken vielä tarkoita sen enempää. Arabimaissa kun naimattomat naiset eivät todellakaan saa käyttäytyä samoin. He siis helposti kuvittelevat, että täällä naiset ovat valmiita käyttäytymään kuten pornoelokuvissa, koska yleisesti ottaen käytös on epämoraalista. (Ja olen törmännyt tähän itsekin). Surullista mutta totta.
Arabimaissa miehen ylivalta on horjumaton eikä naisen päätätntävalta ole missään samassa suhteessa. Valta pysyy vaikka uskonnon jokaista sääntöä ei noudattaisikaan, kaksinaismoralismiakin esiintyy siellä hyvin paljon. Uskonto on pakollinen osa elämää, mutta paljon kaikenlaista tehdään sielläkin (muualta muuttaneiden naisten kanssa), ja länsimaissa tavat suhteessa uskontoon (esim alkholinkäytö) huojuvat vielä enemmän.
Täsmälleen samasta syystä monet afrikkalaismiehet hämmentävät, vaikka eivät olisikaan islamilaisia. Arrikassa monin paikoin on tapana ottaa ensi kontakti naiseen kadulla tai torilla eli mikäli pysähdyt juttelemaan, olet kiinnostunut.
Ja koska ainakin osalla maahanmuuttaneista miehistä on vaikeuksia ymmärtää länsimaalaista/skandinaavista kulttuuriamme, niin parasta ottaa hiukan selvää näistä, ja suhtautua pienellä varauksella. Jokainen on kuitenkin yksilö, ja joukossa on paljon oikeasti fiksuja ja kunnosllisia miehiä, jotka ovat jo oppineet ymmärtämään länsimaalaista tapaa toimia.
Ainakin siellä mistä tyyppi on kotoisin..
Eihän tuo nyt mikään kovin paha ollut..kun kerran
kohteliaskin osasi olla,niin ja selvisit vielä hengissäkin..
Taidat vaan olla hieman rasisti kun et ymmärrä erilaista kulttuuria...
Sattuu näitä samanlaisia urpoja olemaan suomalaisissakin miehissä... ei puhetta uskota vaan aletaan uhittelemaan ja kiristämään.(Tässä kohden terveisiä vainen turkulaiselle heijarille).
Vinkkinä vaan, että uskoisin miehen kun miehen hiljentyvän, (sikäli kuin tuntoaisti pelaa) kun antaa mojovan tällin arkaan paikkaan.
Tosin saattaisi olla parasta ettei sitten mennäkkään niitten vieraitten (etenkään vierasmaalaisten) miesten kanssa treffeille ollenkaan niin ei satukaan mitään.