Kertokaa

Kertokaa miehet, miksi jotkut teistä eivät kykene tai halua? lopettaa suhdetta/juttua edes jotenkin kohteliaasti ja tyylikkäästi...mulle kävi niin, että mies jota olin tapaillut tulikin viikonloppuna toinen nainen kainalossa vastaan yön hämärässä. Oli muuten ensimmäinen kerta ikinä kun noin on käynyt, tuli kohtalaisen paska fiilis mutta sekin on jo helpottanut. No...laitoin sitten viestin, ettei hänen enää tarvitse vastata edelliseen viestiini, kerroin nähneeni hänet ja toivotin hyvää kesää. Mä jotenkin odottaisin, että toivotettaisiin takaisin hyvät jatkot vaikkei mitään muuta. En todellakaan odota anteeksipyyntöä tai muuta ihan turhaa selittelyä, kyllä jokainen aikuinen tekee valinnat ihan tietoisesti, mutta miksi ei voida kuitata viestiä mitenkään!?
4359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mies käyttäytyi jo aiemmin, joten turhaan kai odotit, että ne kohteliaat käytöstavat olisivat jostain yhtäkkiä löytyneet.

Äänestä

suhteen lopettaminenkaan ole helppoa, kaveri taisi valita sen pienemmän riesan tien, eli näyttäty sulle toisen kanssa.
Ei tarvinnu selitellä mitään.

Äänestä

tilannetta näin. mielestäni kun kyse on tapailusta/treffailusta/hengaamisesta/jutusta, niin ei siinä velvollisuuksia ole.
kaikki on oikein ja mahdollista. kohteliasta on ilmoittaa asioista, mutta ei kenenkään tarvitse tekemisiään selvitellä, vaikka tapailisi sata ihmistä. ei se mitään vielä tarkoita.

Äänestä

jatkuvalla syötöllä joten mikäs ihme tuossa nyt oli...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anni kirjoitti:

Kertokaa miehet, miksi jotkut teistä eivät kykene tai halua? lopettaa suhdetta/juttua edes jotenkin kohteliaasti ja tyylikkäästi...mulle kävi niin, että mies jota olin tapaillut tulikin viikonloppuna toinen nainen kainalossa vastaan yön hämärässä. Oli muuten ensimmäinen kerta ikinä kun noin on käynyt, tuli kohtalaisen paska fiilis mutta sekin on jo helpottanut. No...laitoin sitten viestin, ettei hänen enää tarvitse vastata edelliseen viestiini, kerroin nähneeni hänet ja toivotin hyvää kesää. Mä jotenkin odottaisin, että toivotettaisiin takaisin hyvät jatkot vaikkei mitään muuta. En todellakaan odota anteeksipyyntöä tai muuta ihan turhaa selittelyä, kyllä jokainen aikuinen tekee valinnat ihan tietoisesti, mutta miksi ei voida kuitata viestiä mitenkään!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu