Ihan vaan mielenkiinnosta haluan kysellä teiltä joskus jätetyiltä, että kauan olitte suhteessa ja kuinka kauan siitä selviytyminen kesti niin, että pystyitte aloittamaan taas seurustelemaan?
Kiva, jos joku kertoo. :)
Kiva, jos joku kertoo. :)
Jätetyt
....
92053
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja tuntui miten koskaan voi ketään toista päästää niin lähelle kuin tämän päästi... meni vuosi ja uudelleenkin koitettiin, mutta se avasi silmät ettei homma tule toimimaan... olin valmis jatkamaan elämääni eteenpäin uusissa suhteissa noin puolentoista vuoden jälkeen (vaikka entistäsuhdetta ei edes varsinaiseksi oikeaksi seurusteluksi voinut kutsua...) halusin käydä tunteeni läpi enkä halunnut "laastareita" nyt olemme eksän kanssa kavereita ja kumpikin porskuttaa ihmissuhteissaan eteenpäin, tosin minä viihdyn vieläkin sinkkuna, mutta kyllä siitä selviää vaikka aluksi tuntuu ettei koskaan helpota... antaa vain ajan kulua niin jonain päivänä sitä vain huomaa mitä kaikkea elämällä onkaan annettavaa kaiken sen kipeän kokemuksen jälkeen...
melkein 15 vuotta yhdessä, kesti 2 vuotta ennenkuin aloin tajuta, että voi sitä alkaa elämäänkin,vaikka suhde oli tosi huono loppuvaiheessa,mutta se uuden suhteen alkaminen vasta vaikeaa onkin
yritin seurustella, mutta entisen suhteen arvet olivat vielä aivan liian tuoreet. Nyt vasta 3 vuoden kuluttua tunnen olevani valmis uuteen rakkauteen!
6 vuotta kestänyt suhde, ensirakkaus ja lapseni isä, toipuminen siitä kesti pari vuotta. Nyt ensimmäinen suhde eron jälkeen. Vieläkin tosi varoen mennään uuden miehen kanssa mutta yritetään ainakin:)
...vaatii suruajan, toisille pidemmän toisille lyhyimmän.
Itse olin 13v ja risat namisis jaeon jälkeen suruaikaa vietin n puolitoistavuotta, keskittyen vain lapsiini, työhöni ja opiskeluun. Uusiorakkaan kans suhde oli reilut puolivotta ja kun hän kuoli, 2kk ennen häitä...suruaika olikin viel rankempi ja pidempi...olin tosi syvällä surussa 5vuotta..en edes voinut ajatella enää uutta suhdetta. Ja kun kolmannen yrityksen uskalsin tehdä kaiken tuon jälkeen...se alkoi ystävyydestä ja kesti noin puolivuotta...jättäen miut ko nallin kalliolle iliman mitään sanoja..Tuosta toipuminen ja itsesäälissä ja itsesyytöksissä rypeminen kesti n. kuukauden...Enhän ollu loppujen lopuksi saanu mitään, muuta kuin pahanmielen ja sehän korjaantuu hyväksymällä vain ihtensä erehtyväiseksi :)
Aikas vuoristorattaa on noi suhdeassiit ja ko siinä mukana viel suuret tunteet...onkii aika haavoittuvainen ja herkästi panssaroituu...Onneksi kuitenkin on kanssasisaria ja veljiä, joilla samankaltaisia kokemuksia...ja näin ollen surujen ja ahdinkojen läpikäymiseen voi heitäkin hyödyntää :) Niin mie tein ja arvokkaita vinkkejä selvitymiseen sainkiin...Nyt voi avoimin mielin kassoa tulevaisuuteen..tokoon se mukanaan vaik kuin isoja rotkoja ja hyllyviä soita...niistä selevii uskolla ja sisulla ja pienellä uhmallakin :)
Kaunista kessää kaikille ja suunnattomasti voimia, eronneille, puolisonsa menettäneille ja jätetyillekkin :)
Toistakymmentä vuotta kestäneen suhteen jälkeen olen ollut vuoden verran yksin (yksinäinen) ja vihdoin olen alkanut näkemään jotakin ympärilläni. Vielä ei ole kuitenkaan seurustelu alkanut.
heh kyselin, kun yksi henkilö on eronnut 9kk sitten niin ihmettelin kuinka hän ei sitten pysty/uskalla kiinnostua muista niin syy lienee selvä =) sitten vaan oottelen hänen aikaansa.
Ylihuomenna tullee 2 päivää kun suruaika kesti... Juu itse ainakin 4 vuoden seurustelun jälkeen ajattelin, että juu tekee varmasti ihan hyvää olla sinkkuna vähän aikaa... mutta mutta 2-3kk niin alkaa tapailut olla enemmän kuin satunnaisia. Monesti käynyt näin. Aina erot on useampaan otteeseen puhuttu lävitse ja pyritty molempia osapuolia huomioimaan. Suhde kun tarvitsee toimiakseen 2 osapuolta. Ja monesti molemmissa on myös jonkin asteista "vikaa", jos jompi kumpi ei enää viihdy toisen kanssa. (Tosin ei koske epäkypsiin henkilöihin). Eihän toi 4v seurustelu ikuisuus ole, mutta tietty arkirutiini ehtii kehittymään ja sellainen turvallisuuden tunne. On kuitenkin aika säälittävää ajatella, että tavallinen ero johtaisi syömishäiriöihin ja monen vuoden tunnevammaan... Oikea menetykset ovatkin toinen asia.
Vaikka erosta on kulunut jo 3 vuotta, niin kyllä sen toisen vielä muistaa. Ajattelen asiaa näin että jos saisi vielä toisen mahdollisuuden niin käyttäisinkö sen. Mielestäni en käyttäisi, koska siinä varmasti avautuisi ne vanhat haavat. En voisi seurustella sen saman ihmisen kanssa. Tietysti en tiedä minkälaiset erot ihmisillä on,mutta omalla kohdallani en alkaisi enään seurustelee saman ihmisen kanssa joka minut jätti. Kun uuden löytää niin se on menoa. Siitä se alkaa uusi elämä. Elämä on suuri käsikirjoitus jossa me esitämme omaa suurta osaa.