Heippa!
Haluaisin kertoa hieman itsestäni...
Siis, olen 18 vuotias opiskelija, asun yksin.
Olen 159cm pitkä... tai lyhyt, kuinka sen nyt haluaa sanoa ja painan 92kg. Eli siis todellakin ylipainoinen.
Käsiin ja reisiin ja polvitaipeisiin on tullut raskausarpia ja hengästyn ihan pienestä.
Olen niin monesti aloittanut laihdutuksen, mutta ei se kauaa ole koskaan kestänyt. En vain kykene siihen.
Haluan todellakin laihtua, mutta ei. Aina kun katson jotakin laihdutusohjelmaa mietin sen aikana, että NYT, nyt sen teen, tästä se lähtee, kun se on noin helppoa. Mutta kuitenkin seuraavana päivänä ostan jotain pientä herkkua kaupasta.
Ja olen huomannut, että kaikki vähärasvaiset tuotteet ovat kalliimpia kuin tuotteet joissa on enemmän rasvaa. Ja näin yksin asuvana opiskelijana ei ole liioin tuhlattavaa.
Myös vaatekaupoissa käynti masentaa minua. Juuri hetki sitten minulle mahtui vaikka housut kokoa 44, mutta nyt tuntuu että housut kokoa 46 olisi hiukan toikan puoleiset.
Ja nyt kesällä kun tulee helteet, en kehtaa käyttää t-paitaa, kun nämä kamalat, rumat ja iljettävät raskausarvet käsissäni näkyvät.
Tällaisena eläminen ei ole niin helppoa.
Olen huomannut, että itkettääkin paljon helpommin.
Ja mikään asia ei onnistu.
Ja kun päästään tähän kaikkien kehottamaan asiaan: liikunta!
Yksin se ei ole kivaa ja ei viitsi lähteä. Ja jotenkin taivuttelen asiaa mielessäni niin, että jos ensin saan ruokavaliota kuntoon, syön terveellisemmin ja sitten alan liikkua. Mutta aina se töksähtää asiaan: raha.
Raha on esteenä, tai tuntuu niin.
Monesti mietin, että jos saisi jostain kaveriksi laihduttajan. Voisi käydä yhdessä ostoksilla ja hän näyttäisi kuinka helppoa se saattaakin olla.
Onkohan vain mielessäni jotain vikaa kun ajattelen asiat näin? Kuitenkin haluan todella laihtua kun ylipainoakin on noin huomattavasti!
Ei tässä enään kohta jaksa..mitään.

Vastaukset 8
Vanhimmat
sama homma mullakin. olen siis 18v opiskelija myöskin, 166,6cm/96kg,BMI 34. asun poikakaverini kanssa. mulle on tullu kiloja noin 30 viimeisen kahden vuoden aikana. mutta tän vuoden aikana on ilmestyneet raskausarvet lantioon,vatsaan,reisiin ja käsivarsiin.ja rintoihin. mikään ei enää mahdu päälle! äiti ja isoäiti huomauttelee joka johtaa mielipahaan ja itkumaratooniin. kaikista pahinta on kuitenkin se ettei kihlattuni enää kosketakkaan minua. :( syyksi sanoo että kun ei laihdutuskuurit näytä onnistuvan. ahistaa ihan perkeleesti. sitä kun tahtoisi lähimmäiseltään tukea,mutta saa vain entistä pahemman olon.ja ukkokin on vain 70kiloinen :(
liikkumaan ei ole tullut lähtettyä kuin viimeksi viime viikolla... saisi vain itsensä irti sohvasta.uinti kiinnostaisi mutta kun EI OLE RAHAA OSTAA UIMAPUKUA JOKA PEITTÄISI MÖHÖMAHAN ARPINEEN.ASIALLE ON KUITENKIN TEHTÄVÄ JOTAIN!luin eilen hanna partasen olet mitä syöt kirjan ja sen innoittamana ostin tänään mm. beceliä,salaattia,real leipää,sydänmerkillä varustettua kinkkua,pakaste kaaleja ja vitalinea jugurttia.
vahdin kaloreitani (eilen söin 750kcal) ja ne yritän pitää alle 1000 jos suinkin vain mahdollista.
e-pillerit lopetin muutama kuukausi sitten,koska uskon kilojeni osaksi johtuvan niistä.minulla on myös verenpaine hieman koholla. en todellakaan halua sairastua mihinkään lihavuudesta johtuvaan sairauteen!
välillä vain tuntuu motivaatio ja elämän halu olevan totaalisesti hukassa.
Käyppä lukaisemassa tuosta aloittajan hommasta voisi olla apua teilekin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000026388986
Heippa! Tiedän tuon tunteen ja luulin etten ikinä pääsisi siitä eroon. Aina aloitin laihiksen ja aina samana iltana menin kauppaan ostamaan herkkuja ja päätin että "huomenna..". Vihasin itseäni enkä tiennyt mitä tehdä. Ajattelin lukea dr. philin painonpudotushaaste kirjan, jospa siinä olisi jotain vinkkejä. Suureksi hämmästyksekseni voin sanoa että kirja todella tepsii! Se opetti minua katsomaan asioita aivan uudesta näkökulmasta, korjaamaan tunteitani ja minä-kuvaani. Ennen sitä ei laihdutus todellakaan voi onnistua. Välissä kirjan teksti tuntuu turhan mahtipontiselta, mutta älä luovuta vaan lue eteenpäin avoimella mielellä. Tee tehtävät joita vaaditaan, kirjoita ne paperille ja työstä tunteitasi, siitä on paljon apua. En ole ostanut karkkia viikkoihin, se ei tule enää kysymykseenkään, eikä se tunnu rangaistukselta, minä vaan tajusin asian toisin kuin ennen. Minä vain tajusin sen. :) Tätä on niin vaikea selittää, mutta ymmärrät kun olet lukenut kirjaa. Alussa tulee repsahduksia, mutta se kuuluu asiaan, ei kaikkea voi osata heti. Mulla on nykyään paljon tyynempi ja rauhallisempi olo kuin ennen. Kävelen muutaman kerran viikossa pitkiä lenkkejä ja teen sen nyt koska haluan, ei siksi että on pakko. Mä vaan heräsin.
Kokeilkaa ja lainatkaa kirja vaikka kirjastosta, ette ainakaan menetä mitään kun luette sen! :)
Voisit kokeilla Atkinsia. Käy vaikka sivuilla:
http://www.karppaus.info/
Tai sitten kokeile Painonvartijoita. Sieltä voisit saada laihdutuskaverinkin.
Ja kannattais harkita vakavasti sen kihlattus jättämistä. Jätät tollasen vajaan idiootin ja laihdutat itsesti upean näköiseksi :)
Erittäin tutulta itseasiassa.. itse 173 pitkä ja painoa 95 kg opiskelija ja mieli maassa vaakalukeman takia.. diabeteskin on tullut jo kuvioihin ja lääkäreiden kanssa suunnitellaan ruokavaliota uusiksi pikkuhiljaa.. Kiinnostaisiko sinua vaihtaa ajatuksia sähköpostitse tai msn:ssä? =) mailia saa laittaa: [email protected] (myös msn)
Olisi kiva vaihtaa meiliosotteita =)
[email protected] on minun osoitteeni =)
Itse olin vielä 2vuotta sitten sohvaperuna.Mutta nyt urheilu on osa jokapäiväistä arkeani.
Liikunta vapauttaa endorfiinejä,joista tulee hyvä olo!Viikon ajan pakotat itsesi kävelemään vaikka rauhallisestikin muutaman kerran viikossa,niin seuraavalla viikolla huomaat sen olevan helpompaa ja sitten se onkin jo tapa josta nautit!:) Kävelet rauhassa omien ajatuksiesi kanssa ja mietit asioita.
Voi hyvä nainen,ei laihduttaminen ole sitä että syöt 750kcal päivässä.Keho tarvitsee rasvaa!:) Täytä vaan vatsasi salaatilla,kurkulla,maissilla,tomaatilla yms :)
Ei laihduttamisen tarvitse olla riutumista nälässä
Mun mielestä kyllä kannattaisi aloittaa siitä että muuttaa tuon ajattelutavan. Ottakaa vastuu itsestänne ja tekemisistänne, kyllä varmaan tiedätte itsekin miksi olette ylipainoisia. Ei ne e-pillerit noin paljoa lihota. Ja ei ole muka varaa uimapukuun?? Hyvä vitsi. Silti on varaa ostaa sitä ilmeisesti lihottavaa ruokaa tonnikaupalla. Ette te koskaan laihdu jos ette luovu tuosta uhrin roolistanne vaan ota onnistumista omaan käteen ja rupea töihin sillä asenteella että asiat on mahdollista muuttaa!
Ja muuten, ei se kevyempi ruokavalio tule maksamaan yhtään sen enempää, esim. halpoja keittoja voi tehdä itse ja riittää moneksi päiväksi, joten tekosyy tuokin.
Tsemppiä teille.
tv. 53kg, ja rautainen itsekuri