Kiusaajiani työpaikalla ovat pääasiassa kaksi pikkupomoa, jotka eivät pidä työpanostani mielestään tarpeeksi hyvänä - molemmat naisia.
Tähän saakka olen ottanut iskuja vastaan, myös käytännössä, mutta kärsivällisyyteni on kohta lopussa. Työterveyshuollossa kävin kertomassa firman tulehtuneesta ilmapiiristä ja sain kuulla etten ole yksin. Mitä seuraavaksi?
Tärkeintä on mielestäni olla pari askelta kiusaajien edessä. He kun pääsääntöisesti ovat itsetunnoltaan heikkoja ihmisiä.
Kiusaajien heikon itsetunnon lopullinen romuttaminen on helppoa. Toimenpiteitä, joihin aion tilanteen jatkuessa ryhtyä (ja joihin kehotan muitakin ryhtymään) voisivat olla mm:
- Nimettömät ilmiantokirjeet (mieluiten kirjeitse) yrityksen toimitusjohtajalle (tällä vältetään oma leimautuminen turhaksi valittajaksi)
- Suhtautuminen kiusaajien ikävään käytökseen huvittuneesti (kannattaa harjoitella vapautunutta, ivallista naurua)
Missään tapauksessa ei kannata vastata vi**uiluun muiden kuullen, jos sinua loukataan. Marttyyri kerää aina enemmän pisteitä työyhteisön silmissä.
-Henkilökohtaisiin ominaisuuksiin viittaaminen yleisluontoisella tavalla (esim. jos kiusaaja on lihava, kannattaa esim. kertoa porukassa suureen ääneen juttua siitä, kuinka jenkeissä joudutaan lentokoneiden penkkejä suurentamaan liikalihavien matkustajien takia. Jos kiusaaja on eronnut, voi aloittaa keskustelua avioeron vaikutuksista mielenterveyteen).
- Varo, ettet anna irtisanomisperustetta käyttäytymällä epäasiallisesti
- Innosta kiusaajia kahdenkeskisiin keskusteluihin pienoisnauhuri kätkettynä povitaskuusi. Samalla provosoi kiusaajaa kiusaamaan.
-Kerää kaikki asiakkailtasi saamasi kehut ja kiitokset muistikorttiin. Voit käyttää niitä myöhemmin todistusaineistona, mikäli sinut erotetaan siitä syystä, ettet ole tarpeeksi hyvä työssäsi.
- kerää tietoa yrityksen taloudellisesta tilanteesta, ettei voida väittää, että sinut olisi erotettu taloudellisista tai tuotannollisista syistä.
- Jos sinua kehotetaan vaihtamaan alaa, vihjaa, että sinulla on aika vi**umaisia lakimiesystäviä (itse asiassa kannattaa ihan kahvipöydässä kertoa, jos sinulla on lakimiehiä ystäväpiirissäsi).
- Älä missään tapauksessa yritä olla huomaamaton. Se innostaa vaan kiusaamaan lisää. Katso siis kiusaajiasi ivallisesti silmiin. Jos pystyt naurahtamaan samalla, niin aina parempi.
-Provosoi kaikin tavoin, mutta muista tehdä työsi hyvin.
- Ole ystävällinen kiusaajillesi. Se saa heidät voimaan pahoin.
- Jos mikään ei auta, voit aina alkaa tilaamaan postimyynnistä kaikkea kivaa kiusaajillesi
-Hanki liittolaisia. Kiusaajien ei ole kiva olla yksin.
- Lähetä lisää nimettömiä valituskirjeitä yrityksen toimitusjohtajalle ja valita enemmän työterveyshuoltoon.
- Pyydä työterveyshuoltoa tai työsuojelupiiriä ottamaan työpaikkaasi yhteyttä, kuitenkaan paljastamatta kuka sitä on pyytänyt.
Tärkeintä on kuitenkin anonyymina toimiminen. Näennäinen nöyryys on tärkeintä. Jos valitat, tee se anonyymina. Valittajaksi leimautuminen ei ole hyvä asia. Älä provosoidu. Ehdottomasti pahinta on menettää malttinsa. Ärsytä kiusaajaasi pienin elein ja yritä saada hänet vaikka ottamaan sinusta kiinni, tai mikä parasta, vaikka lyömään sinua todistajien nähden. Esimerkiksi firman juhlissa, mikä on aika helppoa.
Tiedät voittaneesi silloin, kun kiusaaja menettää malttinsa julkisesti. Jos saat iskun (vaikka pienen läimäytyksen) vastaan, muista näytellä loukkaantunutta jalkapalloilijoiden tapaan. Kieri maassa, esitä loukkaantunutta, liioittele vammojasi. Pyydä kaveriasi kuvaamaan tapahtuneen vaikka kännykälle. Seuraavana päivänä ota hyvään lakimieheen yhteyttä. Älä missään tapauksessa yritä selvittää asiaa esimiehen tai kiusaajasi kanssa. Pysy erossa tapahtumasta ja anna lakimiehen hoitaa puhuminen. Tulokset voivat olla ennenkokemattomia.
- Lopuksi tärkein sääntö: Älä alistu missään vaiheessa.
Nämä neuvot tulivat... keneltä muultakaan kuin erittäin kierolta ex-lakimieheltä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
neuvoihin luottaa kun kerran olet ex-lakimies. No, jos kiusaamistilanne vie ihmiseltä voimavaroja niin miten luulet että kiusattu voi olla noin kova että pystyy kaiken tuon mitä neuvoit (hyviä neuvoja?) tekemään.
Ehkä pitkään kiusattuna ei enää jaksakaan. Pointti on se, että osaa reagoida tapahtumiin tarpeeksi ajoissa, eikä odotella tilanteen pahentumista. Kiusaaminen alkaa yleensä salakavalasti. Sitä miettii, onko itsessä syytä, eli onko itse aiheuttanut oman tilanteensa. Olen niin hankala, että on ihan oikein että minua ojennetaan siitä syystä. On vaikea asettua itsensä ulkopuolelle ja tarkastella asioita objektiivisesti. Mielestäni itse kiusaaja voi olla ihan yhtä rikkinäinen (tai jopa pahemmassa jamassa) kuin kiusattukin. Ei terve ihminen kiusaa ketään. Nähdessään kiusatun ahdingon, kiusaaja saa tästä voimaa ja jatkaa kiusaamista. Jokaisesta ihmisestä löytyy tarpeen tullen ylättäviä voimavaroja.
Mietitään vaihtoehtoa, että annetaan periksi ja yritetään olla mahdollisimman läpinäkyviä. Mihin tämä sitten johtaa? Mielestäni ei muuhun kuin siihen, että itse ahdistuu/masentuu entistä enemmän. Kiusaaminen ei siitä kuitenkaan lopu, vaikka olisi kuinka sovinnollinen tahansa. Ainoa vaihtoehto on pistää kampoihin. Ja kun kiusaajakaan ei noudata sääntöjä, niin miksi itsekään pitäisi?
vaara vain on siinä että kiusattu on usein heikompi taistelija, eli saattaa hävitä kuitenkin, kun ei kerran osaa taistella.
aika sairaita - heh - johtuuko reaktiostasi kiusaamiseen? Mutta, mutta, tämä valituskirjeet tai palautteen antaminen - siinä kyllä olen samaa mieltä, ei kannata antaa koskaan jälkikäteen palautetta henkilöstä ja hänen toimistaan, asia on hoidettava heti ja paikan päällä. Tästä jälkikäteen annetusta palautteesta ei tosiaan tule kuin harmi ja kiusa josta ei pääse eroon - eikä se auta että palaute annettaisiin anonyymina ainakaan työpaikalla, kaikkihan sen kuitenkin arvaa kuka oli asialla! Esim. kuka tietää kuka ja miten asiakkaan esim. netin kautta antama palaute käsitellään - karseimmassa tapauksessa käy niin että asiakas jonka on pakko ko. firman palveluita käyttää, joutuu tuosta lähtien koko ajan pahemmaksi käyvän häiriköinnin kohteeksi - ja mikäs siinäkään on tarkoituksena? Provosoiminen johonkin ns. kohtaukseen - kattotaas mitä se tekee. Aika ihme juttu on myös se, että tämän palautteen antamisen jälkeen nämä mammanpojat ja -tytöt ovat mm. heittäneet sellaista tsoukkia että tässä oltaisi elinikäisiä vapaalippuja oltu kalastamassa - heh. No joo, eihän tuo tuollainen vastaaminen osoita muuta kuin henkistä alamittaisuutta, ja peli sen kun jatkuu. Mitähän se muuten sai se josta se alkuperäinen palaute tehtiin? Todennäköisesti ei mitään, ehkä pienen perseelle taputtelun. Vai onkohan niin että nämä mammampojat ja -tytöt ovat itse jotain jotka pelkäävät jotain työpaikallaan. Joka tapauksessa kipeetä, muutama taitaakin aamutuimaan olla enempi vielä pöhnässä kuin täydessä työkunnossa, joo. Mutta ÄLKÄÄ KOSKAAN ANTAKO JÄLKIKÄTEEN PALAUTETTA - TOIMIKAA HETI JA AO. TYYPIN KANSSA.
Älä alistu missään vaiheessa?! Mitäs jos se vaihe on nyt tullut?
Työskentelen firmassa, jossa on noin kuutisen henkilöä. Paitsi, että yhteen paikkaan haetaan tasaisin välein uutta henkilöä, koska tekijä irtisanoutuu. Sitä ei ihmetellä. Ongelmana taitaa olla se, ettei kaikille riitä tekemistä - tai tietenkin riittäisi, se on selvä.
Kaksi henkilöistä on pomoja, vailla tekemistä. Tai että tekemistä kyllä on, mutta on niin kiva hoitaa firman rutiinitehtäviä toisten puolesta - eli minun ja tämän aina irtisanoutuvan. Olen niin täynnä tätä - eikä minulla ole aseita taistella vastaan.
Asiasta on kyllä puhuttu. Olen nainen ja toiset miehiä. Ja nainen ei ole mitään. Se ei osaa mitään. Ja sen puheita ei tarvi kuunnella - asiakkaiden kustannuksella. Ja huom. parempi kun tarkistaa asiat - ei se nainen mitään osaa. Ja sille ei tarvitse kertoa mitään - parempi kun ei tiedä mitään. Tämä kohtelu koskee ainoastaan minua - naispuoliset vieraat ovat oikeita ihmeitä.
Ehkä mielenkiintoisinta on, että saan asiakkailta kiitosta ripeästä asianhoidosta ja että pidän minkä lupaan. Ellei joku tule sotkemaan asioita kertomatta minulle, ja soppa on valmis.
Minä en jaksa. Olen ollut sairaslomalla kerran ja siitä nousi hirveä häly. Kun en vastannut puhelimeen, soitettiin perheeni läpi ja tivattiin haluanko vielä jatkaa firmassa.
Työkokemusta minulla on, olen fiksu. Huomaatteko, vielä on jäljellä tervettä itsetuntoa. Vähän.