kun lukee tätä palstaa niin ei oikein voi olla varma onko nää aikuisten kirjoituksia. En voi olla ajattelematta sitä, että miten esimerkiksi lapsille käy kun aikuisten ainoat huolenaiheet ovat siinä, että olenko mä nyt paremman näköinen ja parempi pano kuin se ykkönen tai kakkonen. Täällä riidellään miehistä samalla tavalla kuin itse riitelin kaverin kanssa viisivuotiaana jostakin lelusta. Ja osa taas kehuu, kuinka mukavaa oli tänään pettää vaimoaan jne.
Tulee mieleen, että onko osa jäänyt jonnekin yläasteen vuosille kun vasta etsittiin omaa moraalia ja siinä samalla huonon itsetunnon ja epävarmuuden takia ei oikein tiedetty, mikä on oikein ja mikä väärin.
Tulee mieleen, että onko osa jäänyt jonnekin yläasteen vuosille kun vasta etsittiin omaa moraalia ja siinä samalla huonon itsetunnon ja epävarmuuden takia ei oikein tiedetty, mikä on oikein ja mikä väärin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta elämässä sattuu ja tapahtuu... kyllä mä mielummin puran sitä netissä tuntemattomille kuin tääl oikees elämässä lasteni kuullen kaikille !!! eikö???
kyllä mä omasta mielestäni olen ihan aikuinen. ja teen oikein kun puran tuntojani siellä missä eniten on vertaistukea ja muuta! Eihän sun pakko ole käydä tääl lukemassa jos vihaksi pistelee... ei millään pahalla mutta...:D
tätä palstaa kokonaisuutena mitenkään aliarvioi, mutta osa teksteistä on aika ala-arvoista tekstiä, ei mitenkään järkevää pohdintaa asiasta. Lähinnä toisten ihmisten haukkumista ja itsensä ylentämistä.
Totta.
Sitä haluaisi ajatella, että kaikkein primitiivisimmät reaktiot syntyvät vain siinä akuutissa hädässä, jonka juuri eteen auennut kriisi on tuottanut. Sitten kuitenkin huomaa, että se kriisi onkin ehkä ollut vuosi, kaksi sitten.
Silloin tulee mieleen ikävän kyynisesti, kumpi mahtaakaan olla syy ja kumpi seuraus: ovatko ihmiset oikeasti noin lapsellisia, itsehillintään ja kommunikaatioon kykenemättömiä ehkä JO ENNEN sitä elämän nollannutta kriisiä ja se kriisi onkin pamahtanut päälle juuri sen saman kypsymättömyyden TAKIA?
Vai annetaanko aviokriisin olla vielä parin vuoden jälkeenkin tekosyynä sille, ettei haluta nollata elämäntilannetta, ryhdistäytyä, olla ihmisiksi, kasvaa yli vaikeuksien? Valintahan se on sekin, marttyroituminen.
Kyllä, olen samaa mieltä, että nuo selkeät itsetunto-ongelmat ja hävyttömyyksien huutelut ovat ihan yläastetta. Kai se pieni yläastelainen asuu sitten meissä kaikissa ja pulpahtaa esiin ongelmissa? Useimmat meistä kyllä aikuistuvat ja saavat sen sisäisen penikkansa järjestykseen.