Miss Sixtyjä

Hei,

Tietääkö kukaan mistä voi löytää Helsingin seudulta Miss Sixty housuja ? Tarkoitus olisi metsästää nahkaiset sellaiset. Netistä löytää linkkejä ulkomaalaisiin saitteihin missä on kuvia, mutta luonnollisesti sitä haluaisi kokeilla ennen kun osaa :-)

-Kiitos-
5584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomessa myydään pääosin vain tylsiä massavaatteita.

Moni laajankin malliston omaava merkki/liike myy Suomessa vain sitä mallistonsa tylsintä ja arkisinta valikoimaa.

Siksi Suomen katukuva on tätä tylsää eli tuulipukua ja sinistä farkkua =(

Mm. Miss Sixty myy ulkomailla nahkahousuja ja tekonahkahousuja. Suomesta niitä kai ei saa mistään!
Hki alueella Miss Sixty möi pienen erän tekonahkahousuja joskus v. 2000.
Sen jälkeen on ollut hiljaista.

Käsittämätöntä kuinka äärimielikuvituksettomia suomalaiset sisäänostajat ovat.
Mutta onhan suomalaiset sittenkin tosi ankeita ostamaan vaatteita.
Tilastototuus kertoo, että suomalaiset ostavat läntisten eu maitten vähiten vaatteita!
Vaikka täällä on 4 vuodenaikaa olisi vaatetarve suurempi kuin etelässä, niin suomalainen pihtaa vaan eikä osta.

Eli kokonaisuutena suomenv aatemarkkinat ovat pienet ja konservatiiviset, mitään erikoisempaa ei meinaa saada kirveelläkään.
Sitenpä katukuva on se nykyisenkin mukainen eli tylsä ja vaatimaton =(
Toki poikkeuksia on muutamat ihmiset mutta keskimäärin pukeudutaan siis tylsästi / massahakuisesti.

Äänestä
  • Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Toisaalta ymmärrän kauppiaita ja sisäänostajia, miksi kokeilla jotain uutta kun tuo vanha on myynyt hyvin jo 30 vuotta.

    Erikoisliikkeet on toinen juttu, mutta se on aikamoinen riski laittaa pieni liike pystyyn ja myydä Suomessa harvinaisempia ja ehkä myös kalliimpia merkkejä......Mutta kysyntää alkaisi jo varmasti Suomenkin markkinoilla olla.

    Tiedän kokemuksesta että tähän asti Suomen ostajat päätyvät kuitenkin perustavaraan tai edulliseen melkein samanlaiseen tuotteeseen. Se tekee vain sen että erikoisliikkeille ei riitä asiakkaita. Ja samalla se ruokkii liikeketjujen sisäänostajia ostamaan sitä samaa vanhaa ja turvallista.....Hmmm tavaraa :-)

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Toisaalta ymmärrän kauppiaita ja sisäänostajia, miksi kokeilla jotain uutta kun tuo vanha on myynyt hyvin jo 30 vuotta.

    Erikoisliikkeet on toinen juttu, mutta se on aikamoinen riski laittaa pieni liike pystyyn ja myydä Suomessa harvinaisempia ja ehkä myös kalliimpia merkkejä......Mutta kysyntää alkaisi jo varmasti Suomenkin markkinoilla olla.

    Tiedän kokemuksesta että tähän asti Suomen ostajat päätyvät kuitenkin perustavaraan tai edulliseen melkein samanlaiseen tuotteeseen. Se tekee vain sen että erikoisliikkeille ei riitä asiakkaita. Ja samalla se ruokkii liikeketjujen sisäänostajia ostamaan sitä samaa vanhaa ja turvallista.....Hmmm tavaraa :-)

    Oot fiksu kun oot samaa mieltä, suomalaisilta puuttuu tyyli ja rohkeus ja ennen kaikkeva OMA TYYLI kokonaan.

    Tylsää on Suomessa ja tylsänä pysyy -pukeutuminen.

    ISOT liikkeet voisivat helposti ottaa valikoimiinsa jotain parempaakin/erikoisempaa, sillä isolla liikkeellä on ISO MYYNTI, iso liikevaihto ja iso voitto.
    Eli olisi varaa pitää parempaakin/erikoisempaa/kallimpaa/harvinaisempaa kuin sitä nykyistä massahalpissecundaa hyllyssä.

    Ns. paremmalla vaatteella on isompi hinta ja isompi kate eli voitto.

    Mutta ei, suomalaiset sisäänostajat eivät osaa saatikka uskalla ostaa mitään halpismassalumpusta poikkeavaa.

    Mutta tämähän onkin Suomi -huonon pukeutumisen kotimaa!

    Kyllä hki alueella moni haluaisi yhä enemmän jotain parempaa/erikoisempaa, isot liitteet ovat lähteneet tosi laiskasti mukaan kasvattamaan tarjontaansa.

    Esim. stokka, sieltä löytyy varmaan 150 mallia suoraa housua ja 200 mallia farkkuja, muttei esim. yksiäkään pareja nahkahousuja! (joskus ovat myyneet mutta eivät aina)
    Voi vain kummastella kuinka äärimielikuvituksettomia nämä sisäänostajat ovat.

    Ulkomailla eli suuressa maailmassa asiat ovat toisin eli paremmin, valikoimat ovat oikeasti suuremmat.

    Suomikaupassa olisi paljon kehitettävää, hitaalta tosin näyttää edistys...

    Äänestä

Tiedät varmaan Stockmannin, niin sillä on sellainen oikeastaan nuorille tarkoitettu myymälä One Way (se kuuluu siis samaan ketjuun jotenkin), joka sijaitsee ainakin Tampereella siinä ihan Stockmannin kupeessa, siellä myydään mm. Miss Sixtyä. ;)

Äänestä
  • Täytyy mennä tänään tarkistamaan mitä sieltä löytyy. Kiitos vinkistä :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Hei,

Tietääkö kukaan mistä voi löytää Helsingin seudulta Miss Sixty housuja ? Tarkoitus olisi metsästää nahkaiset sellaiset. Netistä löytää linkkejä ulkomaalaisiin saitteihin missä on kuvia, mutta luonnollisesti sitä haluaisi kokeilla ennen kun osaa :-)

-Kiitos-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu