Se ihminen ketä rakastan on minun silmissäni automaattisesti aina se kaunein ja ihanin ja seksikkäin ihminen. Se tarkoittaa minulle rakkautta jos sanon hänelle että hän on minulle kaunein ihminen.
Sit on ihmisiä joille on kaksi sorttista ihmistä.
Se kaunein ja seksikkäin kenen kanssa ei kuitenkaan välttämättä tahdo suhdetta ja sit se ketä rakastaa oli sitten kaunis tai ei.
Minun poikakaverini kertoi kun kysyin että onko hän pitänyt jotain ihmistä kauniinpana kuin minua ja hän vastasi että Alyssa Milanoa mutta että tällä hetkellä pitää minua kauneinpana.
Arvaatteko kuinka se sattuu kuulla tuollaista?! Varsinkin kun tuo ihminen on niin meikattu ja laitettu että kaikista saa hyvän ja seksikkään näköisen jos naamaan sellaiset meikit laittaa.
En tiedä miten tuohon reakoida. Minulle se ei ole ollut silloin rakkautta hänen puoleltaan minua kohtaan kun on pitänyt häntä kauniinpana.
Nyt sanoi että olen kaunein hänelle mutta voinko luottaa siihen, ehkä pian taas joku toinen julkkis on kauniinpi.
Ei kauneus kaikkea merkitse mutta se ei ole minulle rakkautta jos ihailen jotain muuta ihmistä hänen kauneutensa takia.
Ja silloin hän vielä sanoi että jos minua ei olisi hän olisi mielellään Alyssan kanssa yhdessä.
Onko hän silloin vain minun kanssa yhdessä koska Alyssa on ihminen ketä hän ei voi saada?!

Vastaukset 4
Vanhimmat
...ole tärkeää. Taidat olla aika nuori? Kauneudella ja rakkaudella ei itse asiassa taida olla paljonkaan tekemistä toistensa kanssa.
Käyttäisin mieluummin sanaa viehättävä, ihana, haluttava, mukava, kiinnostava....siksihän sitä kumppaninsa tuntee. Minun mielestäni.
Kuule, älä välitä tuollaisista kauneus-sanoista. Kuitenkin jos raaka totuus otetaan, niin minä voin ainakin ihan reilusti myöntää, että luultavasti suurin osa ihmisistä/miehistä pitää ainakin 50 % naisista PALJON kauniinpana kuin minua...mutta jos olen silti rakkaani iielestä se rakkain, kiinnostavin, ihanin, haluttavin, mukavin....niin minulle on kuule yks hailee, jos Janina Frostell on hänen mielestään PINNALTA kauniimpi kuin minä. Sisustaahan hän ei voi teitää, kun ei tunne JF:tä. Ja en todellakaan usko, että kukaan voisi pitää minua kauniimpana kuin vaikka JF:ää. Enkä haluaisi kultani valehtelevankaan minulle.
ja olen vielä nuori (17v.) ja tämä on minun ensinmäinen pitkä, yli vuoden, kestänyt suhde.
Mutta se vain niin satutti minua ja satuttaa edelleenkin. Hän(20v.)ei edes taida ymmärtää miten tätä asiaa tarkoitan kun puhuin hänen kanssaan eilen.
Ja muutenkin musta tuntuu että tämä suhde on lähtenyt alateille. Täytyyhän niitä huonojakin aikoja olla että pääsee taas nauttimaan niistä hyvistä ajoista mutta olen aika sekaisin kaikesta. Me ajateltiin aloittaa vähän niinkuin uudestaan ja mietittiin mitä pitää tehdä erillä tavalla ja nyt musta tuntuu että tää meidän suhde ei toimi enään oikeesti vaan sillä voimalla että meidän pitää miettiä mitä tehdään ja mitä sanotaan toisillimme ja mä just rakastin tässä suhteessa sitä että pystyin olemaan 100% minä. Ja hän ei halua että meillä on ajat koska nähdään vaan että toinen tulee jos kerkiää. Se tarkoittaa sitä että mä menen aina sen luokse koska hän nukkuu aina pitempään ja viikolla hän on aina töissä ja sen jälkeen väsynyt ja jos en mene hänen luokseen niin en näe häntä ollenkaan.
Mitä tässä sitten pitäisi tehdä?!
Mä en enään kestä kauaa kun muhun niin sattuu eikä hänkään voi enään asiaa muuttaa.
Ehkä olen tyhmä nuorukainen kenellä on vielä paljon opittavaa ja mähän tässä juuri opin mutta ei mun sitä siti hyväksyä että hän pitää toista kauniimpana ja kiinnostavampana. Eli jos tuo tyttö tulisi tänne ja osaisi meijän kieltä niin poikani olisi jo hänen matkassaan. Lohduttavaa.
=(
Mutta kiitos söpöstä vastauksestasi. Yritän
miettiä asiaa!
Itse tiedän, että varmasti on minua komeampia miehiä telkkarissa ja olen humoristisesti siitä kysynytkin avovaimoltani. Se, että hän sanoo suoraan jonkun olevan hyvännäköinen tai hyväkroppainen ei minua vaivaa mitenkään. En koe sitä uhkaavaksi tai loukkaavaksi millään lailla.
Uskon, että hän tarkoittaa sitä, että rakastaa minua, vaikka olisikin olemassa paremman näköisiä miehiä kuin minä. Samaa mieltä olen itsekin. Vaikka tiedän, että maailmassa on paremman näköisiä naisia kuin avoni, niin ketään heistä en vaihtaisi avooni, joka on minulle arvokkain ihminen maailmassa.
Jos miehesi on tuota mieltä, niin SE EI TODELLAKAAN tarkoita sitä, ettäkö hän vaihtaisi sinut vaikka allyyn jos tilanne oikeesti tulisi sellaiseksi. Miehesi varmaan ajattelisi siinä vaiheessa järkevästi, että vaikka ally onkin hyvännäköinen niin se ei ole vielä mikään hyvä syy luopua rakkaimmasta eli sinusta.
On kuule ihan normaalia et miehesi mielestä on sua kauniimpia naisia olemassa ja päinvastoin. Sun kanssahan se mies on eikä sen ulkonäön. Täytyy olla tosi huono itsetunto ettei kestä tollasta. Oma mieheni voi jopa Helsingin kadulla mun mukana ollessa kehua jotain ulkopuolista naista. Enkä todellakaan loukkaannu siitä, sillä mieshän rakastaa mua ja haluaa kaikesta huolimatta olla mun kanssa. Kyllä täs maailmas löytyy meitä kaikkia paremman näköisiä et silleen