Takana avoliittoa kolmisen vuotta. Kihlauksesta miltei sama aika.
Minä ottanut pari kertaa puheeksi avioliiton ja lapset. Mies ei osoittanut kiinnostusta. Päin vastoin käytti näitä asioita riidoissa "lyömäaseena" tyyliin "sun kanssa ei koskaan..." Samoin uhkaili erolla, kun riideltiin.
Oltiin kriisissä, minä valmis lopettamaan. Kun mies tajusi, että olen tosissani, että en enää jaksa enkä siedä moista, pelästyi. Alkoi puhua lapsista ja avioliitosta...
Mutta multa ehti mennä luottamus ja usko siihen, että mies aidosti rakastaa. En pysty antamaan pahoja sanoja anteeksi, vaikka häntä rakastankin.
En enää tiedä, mitä tehdä.
Minä ottanut pari kertaa puheeksi avioliiton ja lapset. Mies ei osoittanut kiinnostusta. Päin vastoin käytti näitä asioita riidoissa "lyömäaseena" tyyliin "sun kanssa ei koskaan..." Samoin uhkaili erolla, kun riideltiin.
Oltiin kriisissä, minä valmis lopettamaan. Kun mies tajusi, että olen tosissani, että en enää jaksa enkä siedä moista, pelästyi. Alkoi puhua lapsista ja avioliitosta...
Mutta multa ehti mennä luottamus ja usko siihen, että mies aidosti rakastaa. En pysty antamaan pahoja sanoja anteeksi, vaikka häntä rakastankin.
En enää tiedä, mitä tehdä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
It eoon mies ja olen juuri eroonut...
Käyttäydyin itse varmaan "samalla" lailla, kun tyttöystäväni kysyi kihloihin menosta ja naimisiin menosta...minulle tuli olo että en, en halua koskaan...En vain uskaltanut sanoa sitä koska pelkäsin mitä siitä seuraisi...Sitä vaan haluan sanoa...Että keskustelkaa vakavasti aiheesta...pakotat miehesi sanomaan RAKASTAAKO hän sinua oikeasti vai ei...Se on meille idiooteille välillä vaikeeta ku tytyy vaan siihen mitä on...mutta tuhlaatte toistenne elämää jos hän ei ole sinulle oikea...Itse tuhlasin elämästäni 3 vuotta, tiesin aika pian seurustelun aloitettuani että hän ei ole se oikea...mutta jumitin vain siinä pakoillaan 3 vuotta...mutta nyt olen taas vapaa...ja uudet kujeet odottaa..ei ole helppoa luopua rakkaasta mutta se on joskus kummallekki parempi!!
Olen aikalailla samassa tilanteessa. Miehen pyytäessä kihloihin kolmisen vuotta sitten sanoin selkeästi, että se tarkoittaa mulle naimisiinmenolupausta. Silloin ajattelin tulevaisuudestamme, että menisimme naimisiin ja perustaisimme perheen, jos se meille suodaan. Näin ymmärsin miehenkin ajattelevan.
Pikku hiljaa olen tajunnut, että taidan olla yksin haaveineni. Ymmärsin, että miehen mielestä naimisiin ei ole niin kiire (yli 30v. ollaan). Pitkään pyörittelin ajatuksia perheestä, tukea ajatuksille ja keskustelua ei oikein kehkeytynyt miehen kanssa. Ja kun avasin keskustelua aiheesta alkoholinkäyttö ja lapset, mies vain totesi, että eihän meillä vielä ole lapsia. Kuitenkin on siis myös sanonut, että haluaisi lapsia.
Seurasi riitaa ja loukkauksia. Puhuminen lienee se keino, millä ymmärrystä pitäisi saada aikaiseksi puolin ja toisin, mutta mullakin on luotto mennyt toisen puheisiin. En tiedä, mistä hän pystyy tai haluaa ottaa vastuuta. Puhevälit alkavat olla nollassa. En oikein osaa antaa sulle neuvoja, ja kuitenkin vaikea tietää mikä tilanne teillä on. On punnittava hyvät ja huonot puolet... Myös puhuminen jonkun kanssa helpottaa oloa ja voi auttaa selkiyttämään omia ajatuksia, samoin kirjoittaminen. Toivottavasti löydät ratkaisun, siihen minäkin pyrin omassa tilanteessani!