Tätä palstaa lukiessa muodostuu väistämättä sellainen kuva,että kaikki suomen työttömät ja kurssitettavat on haluttomia työntekoon.onhan varmaan niitäkin mutta hyvin pieni vähemmistö työttömistä,todellisuudessahan tällainen työvoimareservi on tarkoituksellisesti luotu kilpailukyvyn nimissä ja hallituksen tuella.Pitämään palkkatason alhaisena ja turvaamaan suomeen sijoittavien edut,työtätekevien ja työttömien toimiessa lopullisina maksumiehinä.
Mä oon hämmästyny
Sijoittajatyötön
5431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Työnvieroksuntaa ja palkkaamisen haluttomuutta ilmenee kohtaanto etääntyy.
ei ole, siinä pulma. On vain Työvoiman Orjuutus Palvelun tuottamia orjaduuneja ja näennäishuuhaahuttua. Kaikki työvoimapulasta ja kohtaanto-ongelmasta jauhavat yhteiskunnan paskaloiset saa viedä kuopan reunalle ja ampua.
Ei liittojen toimitsijat tai työsujelupiirien tarkastajat ole raportoineet mistään "orjatyöstä".
Työvoiman palvelukeskus auttaa työttömyyden vähentämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Harhanäkyjä näkevät voivat hakeutua psyykkiseen kuntoutukseen.
Työttömyys vähenee vauhdilla ja on jo työvoimapulaa aloittain ja alueittain. Kohtaanto ei toimi ja jo rakenteellisen työttömyyden raja lähenee.
ei tietenkään ole raportoineet koskaa heidän työpaikkansa on vain ja ainoastaan työttömien ansiota samoin kuin kaikkien ns työttömien palvelikeskusten työntekijöiden työpaikka ja koko firman olemassa olo on puhtaasti työttömien ansiota
eli heidän kyllä pitäisi kiittää työttömiä syvään kumartaen siitä et heillä on työpaikka
Työttömyys poistuu heti kun ei myönnetä työttömyys- eikä toimeentulotukea yhtään peruste; "tulee toimeen omilla elinkeinoilla". Tähän pitää pyrkiä uudessa työ- ja elinkeinoministeriössä, sekä tulevassa perusturvauudistuksessa niin täystyöllisyys taattu.
Työkuntoutus Talvivaarassa tietöissä tarvittaessa.