Syyllistäminen on psykopaattisuudesta kärsivän ihmisen ja valtion työkalu.
Heti kun huomataan sinussa joku heikko kohta aletaan sitä pikkuvihjaisuilla suurentamaan ja sillä tavalla saadan sut siihen tilaan että alistut tekemään aivan kaikkea ajatelematta yhtään mitään.
Siinä toinen syy miksi kerron kaiken omalla nimellä itsestänikin koska vaan näin voin katkaista tämän noidankehän, eikä minun tarvi sen takia ranteita auki leikata, että joku syyllistää minua jostain jota olen tehnyt tai tekemättä jättänyt vaikkapa sen takia että on potenut 42 vuotta masennusta joka oikeastaan ei johdu edes itsestä vaan on maapallolla vallinneitten toiminta- ja elämäntapojen tulosta joka jatkuu ikuisena kiertenä jos sitä ei lopeteta.
Mutta lopettamis päätös täytyy tehdä jokaisen ihan itse koska se lopetettava asuu teissä.
Siihen ei auta virkistys- eikä nukutuspillerit, viina, huumet ym. aineet.
Vaan oma tahto ja sisukkuus ja sitkeys, eikä saa periksi antaa vaikka maailma murheineen tai ihmiset ympärillä vaikka kuinka päähänpotkisi.
Ja että ainoat asiat mitkä minua tähän asti ovat hengissä pitäneet ovat iloinen mieli, itselleen nauraminen ja yleensäkin kaikenlainen huumori ja rakkaus ja anteeksi antaminen ja pyytäminen.
Tänä tällä tyylillä, huomenna jollain muulla, mutta ei koskaan pahaa tarkoittaen.
ulvi green

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.