Mihin uskon

mulla on pitkä suhde avovaimon kanssa yli 10 vuotta. Nyt on käynyt ilmi että avovaimo on ottanut velkaa 15 - 20 000€ vuoden aikana. Mitään ei ole meille hankittu eikä missään ole käyty siis ulkomailla tai lomalla. Emännän poika muuttu pois kotoa viime vuonna epäilenkin että tämä muutto on takana tähän lainan ottoon, eli maksettu pojan velkoja ja hankittu kaikenlaista turhaa. Emäntä vaan levittelee käsiä ja sanoo että omia on rahat. Kertokaa nyt joku viisas mitä kannattaisi tehdä, luottamus menny.
6729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no on todellakin usko heikolla phjalla jos ei omalle miehelleen voi kertoo suoraan ku lainaa ottaa.sinuna vaatisin nyt kyllä kunnon juttu tuokion on sentään noin isosta rahasta kyse.ei kai se yksin poikaansa ole niitä tahoja laittanu?

Äänestä

Mistä tuollainen "kävi ilmi"? Kertoiko vaimo sen sinulle ihan itse?
Jos, niin en ymmärrä miksi nyt päättäisit, ettet voi enää luottaa häneen.
Kuten hän jo sanoi, laina on hänen, joten hän sen myös hoitaa.
Keskustelua pitäisi nyt käydä siitä, miten talousmenot jatkossa maksetaan: samoin kuin ennen vai vaikuttaako laina jotenkin vaimon elinkustannusten maksukykyyn. Eli miten hän on sopinut lainansa takaisinmaksusta.

Luonnollisestikin sinulla on aihetta hämmästellä ja kysyä, miksi sinuun ei kyetty luottamaan niin, että olisi kerrottu tilanteesta, joka nyt vaikuttaa kenties myös teidän keskinäiseenkin talouteenne.

Äänestä

et ottaa lainaa ja mihin sitä tarvitsee ja kun ei kerro niin tottakai luottamus siinä menee ja varmasti kuitenkin haluat vielä hänen kanssaan jatkaa niin kyllä luottamuksen takaisin saa mut se vaatii työtä ja aikaa.keskustele hänen kanssaan asiasta mut suosittelen ettet syyttäis häntä koska se ei ainakaan auta jos haluat jatkaa kun voi käydä niin et hän ei sitte enää halua jatkaa sun kans.kuitenkin sun on tehtävä oma päätös mut keskustelu on varmaankin se ensimmäinen vaihtoehto ja mieti sitte vasta eteenpäin.muuta tuskin voit nyt tehdä kuin odottaaa mitä hän sulle vielä sanoo ja kertooko mihin rahat käytti koska sulla on vain epäillys niin varmaan haluat selvyyden asiaan.

Äänestä

miksi on luottamus mennyt. vaimo on ottanut omissa nimissään lainaa, eikö se ole vain hänen asiansa ? ja hän on siinä oikeassa, että rahat ovat hänen eikä hän ole tilitysvelvollinen sinulle. jos rahat menivät pojan hyväksi ja olet varma siitä, missä on ongelma ? avovaimosi tuskin pyytäisi sinulta noin suurta summaa rahaa poikaansa varten, ja tämän takia otti lainan. kenties hän ei halunnut sinun alunperin tietävän, että hän auttaa rahallisesi poikaansa, luulisin näin.

Äänestä

minusta asiasta olisi pitännyt kertoa,vaikka poika ei olekaan sinun..koskee laina sinuakin jos sitä ei pysty maksamaan takaisin..

Äänestä
  • otetut lainat on henkilökohtaisia, eikä avoerotessa tule edes mitään tasinkoja puolisolla. Avioerossa tilanne olisi eri, puolison velat vaikuttavat niin, että toinen puolisko joutuu maksamaan tasinkoa jos on varakkaampi.

    Mitähän teidän suhteessa on pielessä, jos vaimo ei uskalla kertoa auttaneensa poikaansa? Pelkääkö vaimosi sinua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pää sekoo kirjoitti:

mulla on pitkä suhde avovaimon kanssa yli 10 vuotta. Nyt on käynyt ilmi että avovaimo on ottanut velkaa 15 - 20 000€ vuoden aikana. Mitään ei ole meille hankittu eikä missään ole käyty siis ulkomailla tai lomalla. Emännän poika muuttu pois kotoa viime vuonna epäilenkin että tämä muutto on takana tähän lainan ottoon, eli maksettu pojan velkoja ja hankittu kaikenlaista turhaa. Emäntä vaan levittelee käsiä ja sanoo että omia on rahat. Kertokaa nyt joku viisas mitä kannattaisi tehdä, luottamus menny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu