en tiedä mistä aloittaisin.
Kerron tilanteen; sairastin kauan avioeron(omaisuutta ja kaikkea lähti)jälkeen psyykkisesti.
Vain joten kuten kykenin huolehtimaan lapsestani.
Kaksoset jotka synnytin jätin laitokselle ja he asuvat turvassa. Nuorin on nyt 9 vuotias.
Kärsin tästä ratkaisustani jo silloin ja annoin tehdä itselleni sterilisaation.
Olen vain 34-vuotias.
Nyt olen seurustellut 2 vuotta miehen kanssa, jonka kanssa aioimme naimisiin tänä kesänä.
Koska maineeni on joka tavalla tuhoutunut näiden em.kokemusten ja tilanteiden jälkeen en ole yksinkertaisesti kehdannut liikkua ns.ihmisten ilmoilla. Olemme olleet vain me:murrosikäinen poikani ja tämä mieheni.
Nyt tilanne on jälleen se sama kuin silloin kun päätin antaa adobtioon nuorimmaiseni. eli se että joudun tekemään kaikkeni että saan pidettyä mieheni luonani. Minulla ei ole ketään eikä mitään muuta-koko tulevaisuus on rakennettu hänen varaansa.
Me olemme lapsettomuushoidoissa ja käytännössä se on tarkoittanut psykologilla käyntejä, sillä tahdoin että mies on varma, ennen kuin aloitamme varsinaiset hoidot.
Ei hän ole.
Tahtoo eron.
Koko elämäni minulla on ollut vain yksi haave;että saisin samanlaisen perheen kuin mitä minulla lapsena oli: äiti, isä ja se lapsi siinä.
Yksinhuoltajaksi minusta ei ole. Kuitenkin sitä olen tälläkin hetkellä...henkisesti, vaikka virallisesti en:asummehan avoliitossa.
Asuntoa en muualta enää saa sillä onnistuin velkaantumaan niin pahoin sairauteni aikana. Palkka ei riitä.
Kysymykseni kuuluukin nyt: miten saisin mieheni kiinnostumaan minusta uudelleen?
En tahdo menettää kotiani.
Kerron tilanteen; sairastin kauan avioeron(omaisuutta ja kaikkea lähti)jälkeen psyykkisesti.
Vain joten kuten kykenin huolehtimaan lapsestani.
Kaksoset jotka synnytin jätin laitokselle ja he asuvat turvassa. Nuorin on nyt 9 vuotias.
Kärsin tästä ratkaisustani jo silloin ja annoin tehdä itselleni sterilisaation.
Olen vain 34-vuotias.
Nyt olen seurustellut 2 vuotta miehen kanssa, jonka kanssa aioimme naimisiin tänä kesänä.
Koska maineeni on joka tavalla tuhoutunut näiden em.kokemusten ja tilanteiden jälkeen en ole yksinkertaisesti kehdannut liikkua ns.ihmisten ilmoilla. Olemme olleet vain me:murrosikäinen poikani ja tämä mieheni.
Nyt tilanne on jälleen se sama kuin silloin kun päätin antaa adobtioon nuorimmaiseni. eli se että joudun tekemään kaikkeni että saan pidettyä mieheni luonani. Minulla ei ole ketään eikä mitään muuta-koko tulevaisuus on rakennettu hänen varaansa.
Me olemme lapsettomuushoidoissa ja käytännössä se on tarkoittanut psykologilla käyntejä, sillä tahdoin että mies on varma, ennen kuin aloitamme varsinaiset hoidot.
Ei hän ole.
Tahtoo eron.
Koko elämäni minulla on ollut vain yksi haave;että saisin samanlaisen perheen kuin mitä minulla lapsena oli: äiti, isä ja se lapsi siinä.
Yksinhuoltajaksi minusta ei ole. Kuitenkin sitä olen tälläkin hetkellä...henkisesti, vaikka virallisesti en:asummehan avoliitossa.
Asuntoa en muualta enää saa sillä onnistuin velkaantumaan niin pahoin sairauteni aikana. Palkka ei riitä.
Kysymykseni kuuluukin nyt: miten saisin mieheni kiinnostumaan minusta uudelleen?
En tahdo menettää kotiani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
en tiedä, miten miehen saisi jälleen kiinnostumaan sinusta. mutta ilmeisesti hän vielä miettii, haluaako eron, koska vielä asutte poikasi kanssa samassa asunnossa.
neuvoisin kuitenkin ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon ja laita asuntoasia alulle pahimman tilanteen varalta. tosin osa vuokrasta jäisi sinun harteillesi, koska sinulla itselläsi on tuloja.
toivotan sinulle onnea ja jaksamisia !
Juu. Kyllä minä töissä olen.