Suhteemme on nykyisin hyvin viileä ja itse en enää tunne rakkautta miestäni kohtaan. Lapsia meillä on kolme pientä. Olen itse valmis eroon, mutta ajattelen asiaa lasten kannalta. Toisaalta mies ei juurikaan osallistu kotitöihin tms. Muuten kuitenkiin ns. kunnollinen mies. Riidellä en viitsi, kun sit kaikille tulee vaan paha olo. Mutta raskasta tämä on, kun täytyy kaikki pitää sisällä. Jos puhun miehelle, hän suuttuu, ja sanoo, että mulla ei muuta ratkaisua ole, kun ero. Kestänkö lasten takia viileää suhdettamme vai eroanko ja elän lasten kanssa ilman tuota aina kiukkuista ukkoa?
Lasten vuoksi
kestän
192293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Aina kun yritän avata keskustelua ja vaikka pyrkiä setvimään suhdettamme, niin vastus on : Minähän se syyllinen olen AINA kaikkeen, sehän aivan sama erota. Yritin kertoa tunteistani ja siitä, että lapset haluavat positiivista huomiota isältään ja toivoisin meidän menevän pariterapiaan
. Lähestyin kantilta miltä hyvänsä vastaus on aina: Sama erota.
Viimeksi sitten vastasin että tehdään sitten niin. mies oli silmät pyöreänä ja änkytti, että miten niin. Minä siihen että erotaan pois. Mies ei puhunut varttiin mitään ja sitten kun alkoi puhumaan käyttäytyi kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaa...
Hemmetti että minä olen jo ihan turta. Mukavuutta ei lisää se, että mies on työttömänä ja tupisee lapsille joka ihmeen pihauksesta. Tulisi kannustaa puolisoa ja tulisi pitää puoliso ykkösenä ja lapset sitten. Mutta näin se on mahdotonta.
Se ettei kunnon keskustelua saa aikaseksi on pahinta ja vielä keskustelun jälkeen niinkuin mitään ei koskaan sanottukkaan. Käytös ei muutu sanoi mitä hyvänsä...Minulla tulee lykättyä ero päätöstä lopullista silti.. Onhan yhteisiä vuosia 13 jo kertynyt ja lapsiakin 4 ja velkaa ja talo.
Kun sais tuon rohjakkeen puhumaan perskeles.
Luin viestit ja ihmettelin. Ap sanoo elävänsä viileässä liitossa ja silti väittää miehensä olevan kiukkuinen (ei siis viileä)
Ja miksi neljän (pienen) lapsen äiti harkitsee avioeroa miehen vähäpuheisuuden vuoksi?
Teidän pitäisi vissiin muuttaa asumaan Suomen länsilaidalle, siellä miehet puhuvat sanan tai pari viikossa.
Mikä mitta tuo miehen harvapuheisuus on? Eikä ainakaan avioeroa edellyttävä asia!
Sille, joka sanoi, että puoliso ensin, lapset sitten vasta, sanon: IHMETTELEN! Kyllä lapset liitossa kuin liitossa tulee olla ensimmäisinä! Liian vähän enää kukaan välittää lapsista.
"Sille, joka sanoi, että puoliso ensin, lapset sitten vasta, sanon: IHMETTELEN! Kyllä lapset liitossa kuin liitossa tulee olla ensimmäisinä! Liian vähän enää kukaan välittää lapsista."
Kävelet siis miehen yli menne tullen palatessa? Miestä olet rakastanut ensin ja nyt sitten et? Erikoista, jos lasten isää ei rakasta ensin, millainen on avioliitto? Lapsi keskeinen, kaikki tehdään lasten ehdoilla ja yhteistä aikaa ei ole vaan perhe kaskeisiä asioita, sitten ihmetellään miksi liitto menee kuralle, kun ei käsitellä aikuisten asioita vaan lasten.
Hmmm, Rakastan lapsia tosi tosi isosti ja rakastin miestäkin tosi tosi isosti.
Avioeron syynä ei ole puhumattomuus vaan se ,ettei asioita käsitellä.
Kaikki riidat jää käsittelemättä, en voi nollata kaikkea ja unohtaa ilman että pyydetään anteeksi.
Mies on nykyään erittäin hermostunut lapsista, siitä viittaus isän positiivisesta suhtautumiseta lapsiin. Jos aamu alkaa ärisemällä lapsille, eikä edes huomenta saatikka hyvää yötä voi toivottaa, kaikki ei ole o.k ja asioista ei keskustella, eikä syitä voi sanoa.
Kaikki vaan miestä vituttaa etenkin omat lapset. Ääntä ei voi lapsista pienentää ja asiaa niillä on vaikka olisi mitä ohjelmaa telkarissa.!!!!!!
Mitä te puhuisitte? Tai miksi yrität väen vängällä puhua, jos toinen ei yksinkertaisesti osaa keskustella/ole sitä tyyppiä? Miksi et TOIMI??? Tartu itseäsi niskasta ja ala tapella sen puolesta, mitä teillä on. Laiskat, saamattomat, marttyyrit ja itseensä tyytymättömät ihmiset antavat hyvien asioiden luistaa käsistään, koska niistä kiinnipitäminen vaatii työtä, rohkeutta, itsekunnioitusta ja TAHTOA. Joten se ei ole rapamahojen juttu...
Ei se, että pidät asiat sisälläsi ja apeana hankaat kämmeniäsi yhteen muuta tilannetta yhtään mihinkään.
Et halua riidellä? Alkaako mies rähisemään? Painuuko hän "lenkille"? Huutaa? Pilkkaa sinua?
On asioita, jotka eivät vain kuulu sarjaan "EN HALUA"! Helvetisti on tehtävä juttuja jotka eivät huvita paskaakaan. Odotatko että miehesi salamaniskusta muuttuu tai että sinä muutut ja että olette taas niinkuin ennenkin aikojen alussa?
Hommaa lapset esim. viikonlopuksi jonnekin hoitoon, ja ilmoitat miehellesi jo etukäteen, että nämä päivät nyt käytetään ihan vaan keskenään ja mukavaan yhdessäoloon. Ei keskusteluja, ei suhteen ruotimista, ihan vaan pelkästään yhdessäoloa ilman paineita ja stressiä ja ennakko-odotuksia. Painukaa vaikka futismatsiin, elokuviin, ihan mitkä jutut teitä kiinnostavat.
Lasten takia kannattaa ja PITÄÄ tehdä kaikkensa!
Rakastaa on TEON sana, ja usko pois - tahtokysymys!
"Rakastaa on TEON sana, ja usko pois - tahtokysymys!"
Toi on se oleellinen!Mutta kestääkö nainen naistenlehtien aivopesussa?Löydä itsesi!Tunnista tunteesi - ja seuraa niitä!
Voi niin, niin tuttua!!
Itse olen lähes samassa tilanteessa, paitsi meillä on kaksi ihanaa poikaa. Toisella, 2- vuotiaalla on diabetes, joka vaatii jatkuvaa seurantaa. Itse olen jatkuvassa hoitovastuussa, mieheni tekee kolmivuorotyötä ja lisäksi opiskelee. Hyvin vähän osallistuu mihinkään kotihommiin, koska on erittäin harvoin edes paikalla.
Mieheni on aina kiukkuinen, tiuskii lapsille eikä myöskään osaa /halua puhua kanssani yhtään mistään. Kun nelivuotias kysyi mieheltäni, miksi iskä on aina kiukkuinen, vastasi mies lapselle "siksi koska te (=lapset) ette koskaan kuuntele mitään". Aivan kamala lause sanoa pienelle pojalle, joka itkien juoksi syliini.
Itse en rakasta miestäni, mutta kuitenkin lasten takia olen sinnitellyt. Toisaalta, kun mieheni on tuollainen juro, kiukkuinen, ilkeilevä isä pienille pojille, niin paljonko heille on iloa ja onnea isästään?
Seksiä emme enää harrasta, koska en tunne yhtään mitään positiivista miestäni kohtaan, ärtymystä ja inhoa pikemminkin. Olen jo pohtinut, mahdoinko koskaan tosissani edes rakastaakaan. Itse olen 30v ja mieheni jo yli 40, ikäerokin rupeaa jo tuntumaan . Tunnen raahaavani perässä erittäin raskasta taakkaa, ankkuria, joka haraa ja laittaa vastaan jokaiseen ehdotukseen ja yritykseen, mitä minulla on.
Lopullista päätöstä en ole pystynyt tekemään, vaikka monesti olen mielessäni käynyt läpi jo tavaroiden jaon ja mahdolliset nimenmuutokset. Käytännön asiat enää pitävät minut tässä liitossa, miten voisin työttömänä, kahden lapsen yh-kotiäitinä pystyä ostamaan auton, millä pääsisimme kulkemaan? Riittäisivätkö rahat oikeasti elämiseen? Saisinko tosiaan tukea asumiseen niin, että voisimme asua mukavalla alueella, vuokrarivarissa? Arki sinällään ei pelota yhtään, olen yksin kantanut kaiken vastuun nykyisestäkin arjesta jo erittäin kauan.
Meillä on hirmuiset velat niskassa, talo myynnissä, itselläni alkaa tänä vuonna työttömyys, koska jään lasten kanssa jatkossakin kotiin.
Pienemmän poikani diabetes on erittäin epätasaista, hän on hyvin insuliiniherkkä, joten kotihoito on ehdottomasti paras vaihtoehto. Diabeteksen puhjettua viime vuonna on kuopuksestani tullut erittäin takertuvainen, itkuinen "äiskänpoika". Iskä ei hänelle kelpaa rauhoittajaksi, kun huonoja hetkiä tulee. Sitäkin ajatellessani, en pysty kuvitelemaan, että mieheni selviytyisi yksin esim. viikonlopusta poikien kanssa. Vaikeeta ja raskasta on.
En kaipaa mitään ivaa vastaukseeni, kiitos kun sain purkaa ajatuksiani anonyyminä...
Mieti rauhassa eroa.Ei se oikeasti ole aina paras ratkaisu.Voisitko yrittää jutella miehesi kanssa asioista,ihan asiallisesti ja toisianne kuunnellen? Jos päädyt eroon,on sinulla melkoinen urakka edessä,henkisesti ja taloudellisesti.Mieti tarkkaan1Voimia sinulle,melkoinen elämäntehtävä on sinulle annettu,mutta rakastavana äitinä selviät kyllä:)
Toivottavasti sinua helpottaa muutama käytännön neuvo.
Jos lapsen diabetes on vaikeustasolta kuvailemasi, saat hänestä varmasti korkeinta Kelan erityishoitotukea 361€(jos et, tee valitus päätöksestä). Käy juttelemassa sosiaalitoimistossa omaishoidontuesta 200-300€ paikkakunnasta riippuen, jota saa myös sairaan lapsen kotona hoitamiseksi. Yksinhuoltajana saat ainakin elatusmaksuminim. 129,91/lapsi, lapsilisät yh-korotuksin (korotus 36,60/lapsi) ja asumistuki minimituloilla on ilmiselvää. Aloita asunnonhausta.
Suomenmaassa on niin paljon lusmuilevia työkykyisiä ihmisiä, jotka lepäilevät päivät kotona, joihin verrattuna lapsesi sairaus on erittäin järkevä syy käyttää yhteiskunnan tukia lapsen hoidon järjestämiseksi, kunnes palaat takaisin työelämään (kun lapsen hyvä hoitotaso löytyy). Diab. lapsen kannaltakin on hyvä, että hän joutuu sopeutumaan muiden lasten joukkoon ennen pitkää, vaikka aloittaisi päiväkodissa muutamalla tunnilla kun sokeritasapaino hieman tasaantuu ja ikää tulee lisää.
Kauanko miehesi opinnot vielä kestävät? Onko tilanteeseen tulossa helpotusta? Pienen ja vaativan diabeteslapsen hoitamista ei voi sälyttää vain toiselle vanhemmalle, miehesi tekee todella väärin. Opiskelut voi kyllä jäädyttää muutamaksi vuodeksi kun on kyse niin vakavasta sairaudesta kuin 2vuotiaan diab. On aivan käsittämätöntä, että miehesi toimii noin itsekkäästi teidän tilanteessanne.
Käy juttelemassa perheneuvolassa ja diabetes-yhdistyksen vanhempainryhmässä, keskustele diabeteshoitajan kanssa, hän osaa ohjata sinut oikeille oville. Hakeudu poikinesi Kelan sopparille jo nyt! Siellä saat purkaa murheitasi ja lapset ovat hyvässä hoidossa. Älä jää yksin, palat loppuun. Mieti, miten luulet jaksavasi tuossa paineessa ehkäpä seuraavat 8-9 vuotta? Ennakoi, olet lastesi turva, sinun on jaksettava.
En ole halailevaa tyyppiä, mutta nyt tuntuu siltä, että olet sen tarpeessa, joten.. tiukka rutistus, kyllä se siitä,kun jatkat rohkeasti eteenpäin.
löytäisitte sovinnon ja onnen takaisin elämäänne. Jos teillä molemmilla olisi tahtoa parantaa suhdettanne, niin rakkauden uudelleen syttyminen on mahdollista. Se ei luultavastikaan syty aivan samalla tavalla kuin silloin joskus ennen, joten molempien tulisi antaa tilaa myös rakkaudelle muotoutua tulevaa elämäänne tukevaksi. Suhteen kehittäminen vaatii yhteispeliä, kovaa työtä ja aikaa (kenties jopa vuosia). Ulkopuolista apua kannattaa harkita.
Miehesi saattaa olla jollakin tapaa tympääntynyt ja turhautunut elämäntilanteeseensa. Hän ei välttämättä osaa sitä itse myöntää eikä pysty näkemään miten hän voisi aloittaa korjaamaan suhdettanne. Miesten silmät avautuvat toisinaan vain rankkojen vastoinkäymisten (kantapään) kautta, joita ei tietenkään kenellekään toivoisi tapahtuvan. Voisiko joku ulkopuolinen pystyä auttamaan miestänne näkemään elämäntilanteenne ja antamaan uskoa siihen että tilanne on korjattavissa? Voisiko kotitöissä käyttää silloin tällöin ulkopuolista apua?
Olemme lukeneet hyvää naisnäkökulmaa. Pitkä parisuhde ja lapset rassaavat herkästi unelmaa. Miesnäkökulmmasta haluan tuoda sen esille, että myös miehillä voi olla paineita.
Jos mies on esimerkiksi työttömänä, on se hyvin suuri ja ahdistava kokemus. Vaikka toisin julkisuudessa puhutaan, mies syvimmältään kokee olevansa perheensä puolustaja. Ja työtön mies on munaton mies.
Sama pätee myös opiskelevaan mieheen aiemmassa kirjoituksessa. Opiskeleva mies luo tulevaisuutta, mutta juuri tällä hetkellä hän ei ole se mies, joka tekee perheelleen tulevaisuuden.
Pahin tuska on sanaton. Kun ihmisillä on nimet tunteilleen, on helppo viestiä. Ymmärtäkääpä arvon rouvat, että jostain tällaisesta voi olla kyse: piinaava pahanolon tunne ja sanattomuus.
Vaan jos sellaisesta ei ole kyse, olette silloin mietteinenne oikealla polulla.
toisen näkökulmasta asioita. Asioissa on aina monta puolta ja itse vaakana joskus olen niin paineessa, kun pitäisi jotain päättää. Mutta kun ja oletkos ajatellut, entä jos,,, mitähän se oikeasti tuntee, mitä nyt ajattelee... Itselläni painajainen hiljaisen ihmisen kanssa (ja omien entä jos, mitähän mietteiden kanssa!) päättyi hetki sitten.
Aikanaan ihastuin ihmiseen, joka ei ollut hölösuu vaan hiljainen ja ajattelin, että se olisi merkki, ettei hän ajatellut tyhjänpäiväisiä vaan niin suuria ajatuksia, ettei niitä olisi voinut siinä piirissä sanoakaan. Koko avioliittomme ajan - yli 10 vuotta mietein sitten olinko ollut oikeassa vai mitä? Nyt eroamme, itseni edelleenkään tietämättä onko hiljaisuuden takana viisautta vai ei. :D
Hyvähän kuitenkin on huomata, että syitä voi olla monia erilaiseen käytökseen, mutta myös huomata milloin asialle on tehtävissä jotain, milloin ehkä ei. Muuta asiat, jotka voit ja hyväksy ne joita et voi muuttaa. Mutta mitä voit muuttaa ja mitä et, siinäpä vasta kysymys....
T. yx vaaka-nainen
Monesti sitä käsitys toisesta ihmisestä on vain omaa mielikuvituksen tuotosta. "Musta tuntuu että se ajattelee noin tai näin", eikä se sitten tosiasiassa ajattelekaan sinne päinkään. Sitten tulee konflikti ja minä alan väittää että asiat on niin kuin olen niiden ajatellut olevan... Joo. Pitäis vaan aina kuitenkin pystyä kuuntelemaan mitä toinen sanoo, vaikk sanoisi harvoin. Se voi olla myös hyvin yksioikoinen ihminen ja tarkoittaa just sen mitä sanoo. Niinkun miehet yleensä on.
Minäkin niin yritin suoraan sanoa ja aina vaimo käänsi asiat ihan mutkalleen. Kun yritin oikaista tuli riita. Se väitti minun sanoneen jotain muuta.....tai ainakin hän oli ymmärtänyt niin...ja mun olisi sitten pitänyt olla sitä mieltä miten hän oli ymmärtänyt. Sellasta ei yksinkertaisesti jaksa. Nyt olen minä jättäjä eli petturi.,
se nyt niin et miehet on aina niin vaikeita,, ei hemmetti...en usko tuota ollenkaan tai sitten uskon ja ehkä parempi jatkaa yksin vaan.. oha sitä jo 8v jatkunu...et menee se näinkin.
lasten koti.
Viileetä on, helteestä huolimatta?
Ihmisen ja eläimen välinen ero? Ainakin se, että harva eläin jättää jälkikasvunsa toissijaiseksi. Eläin lajista riippuen poikasi hoidetaan, rakastetaan ja kasvatetaan aikuisuuteen. Kuinka moni jättää pentueensa yksin lähtiessään vaikka puolisonsa kanssa "baanalle bailaten"?
Oletkin varmaan jo puhunut tunteistasi, siis minusta tuntuu, että...syyllistämättä.
Jos suuttuu siitä, että olet rehellinen, niin vielä voisi yrittää ammattiapua, ties vaikka auttaisi.
Lasten perustarve on turvallisuus, onko esimerkkinne suhteestanne turvallisen aikuisen tasolla, miten luulet lasten ymmärtävän, ettei isä reagoi muutoin kun kielteisesti.
Lapsi, jota rakastetaan, oppii rakastamaan. Lapsi, jota arvostellaan, oppii arvostelemaan jne.
Hae keskusteluapua ainakin itsellesi esim. perheneuvolasta. Saat mietintäaikaa ja pääset purkamaan aiheellistakin kiukkua ja turhautumistasi.
Teet sitten ratkaisun suuntaan tai toiseen, olet ainakin pohtinut asian puhki, eikä tarvitse jälkikäteen syytellä ketään, etenkään itseään, se se vasta raskaaksi kävisi.
Voimahaleja ja viisautta rakentaviin ratkaisuihin.
Lapsi joka näkee miten rakkautta osoitetaan, oppii osoittamaan rakkautta ja ymmärtää että se kuuluu kahden aikuisen väliseen suhteeseen. Lapsi joka oppii vanhempien välien olevan kylmä, on itsekin aikuisena puolisolleen kylmä.
Ajattele asiaa sukupolven päähän, jos yksi niistä kullanmuruistasi tulisi kysymään neuvoasi avioliittonsa suhteen. Pyytäisitkö omaa lastasi jatkamaan tyhjää liittoa lastenlastesi puolesta?
Mietipä jos lapsesi saavat ainoan mallin parisuhteesta kotoaan, mieti minkä taakan annat tyttärillesi, jos nämä eivät näe kodissa aitoa rakkautta, nämä tyytyvät aikanaan huonoon parisuhteeseen ja pysyvät siinä lasten vuoksi, ihan kuten teet nyt.
Olen onnellinen että ymmärsin erota ennen kuin lapset tulivat murrosikään. Ehdin antaa heille vielä muutaman kevyen, ihanan, rauhallisen lapsuusvuoden ja tuon lisäksi saatan näyttää uuden suhteen kautta mikä kaikki entisessä kodissa oli vialla. Lapset näkevät konkreettisesti mitä toisesta aidosti välittäminen tarkoittaa.
Ei enää koskaan mykkäkoulua
OIEKASTI niitä lapsiakin eikä vain teeskentele. Pisteet sulle :)
pisteet sulle!
Ärsyttää nuo teeskentelevät kulissien pystyssä pitäjät.
Jos äidin ja isän suhde ei toimi, lapsetkin voivat pahoin.
Vaatii paljon rohkeutta korjata asioita eroamalla, mutta joskus se on ainoa järkevä ratkaisu. Teeskentely ei hyödytä ketään.
Voi, kuinka minä olisin toivonut, että minun ex-mieheni olisi sanonut, että nyt erotaan, on paha olla. Vaan sen sijaan hän jäi lasten takia, alkoi seurustella toisen kanssa, kunnes jäi kiinni. Lasten takia hän oli kotona, huusi meille kaikille, sekö oli jonkun hyväksi? Nyt on sitten kaikkien tosi kiva olla tämän paksan keskellä, minun, lasten ja sen exän. Hatunnosto sille, joka pystyy sanomaan, että nyt ei enää kannata jatkaa.