Perheen kanssa tulee vietettyä vielä paljon aikaa, erityisesti nuorempien sisarusten vuoksi mutta muutenkin. On pieniä matkoja, yhteisiä juhannuksia ja reissuja sukujuhliin.
Äitini. Aivan mahtava tyyppi. Mutta ei malta millään olla muuta kuin 100% äiti. Viimeimmäksi kysyi, että olenko ihan varma, ettei minun tarvitse käydä tällä huoltoasemalla vessassa, kun matkaa on vielä tunti =) Hei mamma kulta, hyväähän sie tarkoitat, mutta olen elänyt rakkoni kanssa 21 vuotta ja yksikseni niistä 3, osaan jo mennä vessaan itse!
Pitäiskö sulla olla kaulaliina? Kastelitko lähtiessäsi kukat? Onko vaihtokengät mukana? Pitäiskö sun kuitenkin nyt syödä, ettei sitten tule nälkä? Osaatko varmasti ajaa yksin loppumatkan? Saatko sinä sen kassin yksin sisälle, vai pitäisikö kuitenkin soittaa mies alaovelle vastaan? Äitiiii... mie osaan jo =)
Enhän toki kaikkea äitini harteille sälytä, myös isäni antaa hyviä ohjeita, kun olemme autolla liikenteessä: Yöllä voi olla pimeämpää kuin päivällä, sateella saattaa tulla lätäköitä!
Äitini. Aivan mahtava tyyppi. Mutta ei malta millään olla muuta kuin 100% äiti. Viimeimmäksi kysyi, että olenko ihan varma, ettei minun tarvitse käydä tällä huoltoasemalla vessassa, kun matkaa on vielä tunti =) Hei mamma kulta, hyväähän sie tarkoitat, mutta olen elänyt rakkoni kanssa 21 vuotta ja yksikseni niistä 3, osaan jo mennä vessaan itse!
Pitäiskö sulla olla kaulaliina? Kastelitko lähtiessäsi kukat? Onko vaihtokengät mukana? Pitäiskö sun kuitenkin nyt syödä, ettei sitten tule nälkä? Osaatko varmasti ajaa yksin loppumatkan? Saatko sinä sen kassin yksin sisälle, vai pitäisikö kuitenkin soittaa mies alaovelle vastaan? Äitiiii... mie osaan jo =)
Enhän toki kaikkea äitini harteille sälytä, myös isäni antaa hyviä ohjeita, kun olemme autolla liikenteessä: Yöllä voi olla pimeämpää kuin päivällä, sateella saattaa tulla lätäköitä!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Aika tavallista on, ettei aikuinen ihminen pysty näkemään omaa lastaan aikuisena.
Valitettavaa, etteivät pysty kehittymään siitä eteenpäin. Jumiutuvat kuin vähä-älyiset vanhemmuustasolle.
Ainakin olet saanut hyvän huumorintajun matkaasi kotoa(?), oli hauska juttu! Miksi se huolehtiminen on niin ärsyttävää? Uskon kyllä että niin on, koska itsekin jatkuvasti suututan jälkikasvuni samalla tavalla. Haluaisitko mieluummin filosofisia keskusteluja? Tuo hössötys on minusta kuitenkin vain yksi vaaraton tapa osoittaa välittämistä, kai se sitten on väärä tapa, mutta vaikea siitä on päästä eroon. Olisiko välinpitämättömyys parempi vai suorastaan vihamielisyys? On vaikea olla aikuisen vanhempi.
Filosofiset keskustelutkin voisivat joskus olla paikallaan =)
Sopivina annoksina tuo hössötys on ihanaa, välittämistähän se on. Mutta isoina annoksina esimerkiksi lomamatkoilla käy turhauttavaksi perustella aina, miksi en ottanut sitä kaulaliinaa tai miksi en halua syödä tällä taukopaikalla paljoa.
Edellisellä reissulla olin täysi-ikäisen sisareni kanssa yöllä tutustumassta (turvallisen) kohteen yöelämään. Äidille piti ilmoittautua, kun tulimme hotellille, että hän tiesi aamulla herätessään meidän olevan ehjiä ja perillä. Kun näin teimme, äiti sanoi ovenraosta "jos olisin herännyt ettekä olisi vielä tulleet, olisin huolestunut". Ei "oliko kivaa" tai edes "mukava kun tulitte ehjinä perille, vaikka vähän turhan myöhään meni" vaan "olisin huolestunut". Huom, äitini tuntien laitoin tekstiviestejä vähän väliä että kaikki hyvin =)
Harmillista, jos äidin päällimmäinen tunne on huoli. Joskus koen sen epäluottamuslauseena itseäni kohtaan, joskus taas harmittelen äitini puolesta, koska sen täytyy olla myös hänelle väsyttävää. Ikävää, jos en äidilleni ole muuta kuin ajattelematon tohelo ja kykenemätön huolehtimaan itsestäni. (Kärjistettynä.)
Toki ymmärrän, ettei täysaikaäidin roolista voi sormia napsauttamalla luopua, varsinkin kun kotona on vielä muutaman joiden vuoksi se on välttämätöntä 24/7. Ja yhdessä reissatessamme menen samaan kastiin. Hän voisi kanavoida hieman enemmän huolenpitoaan siihen suuntaan ja löysätä minun talutusnuoraani, vaikka se nuora on mukava olla olemassa jollain tasolla.
Jäin miettimään tuota kysymystäsi, miksi se on niin ärsyttävää. Keksi yhden potentiaalisen vastauksen, tai sitten vain mietin liian pitkään =)
Meitä mukuloita on liuta. Olen vanhin tyttö, ja ala-asteelta lähtien olen pyrkinyt siihen, ettei minun tarvitsisi olla se, josta äidin pitää huolehtia. Olen yrittänyt katsoa, että pikkusiskoillakin on ne kaulaliinat mukana. Tämä on minulle ihan luonteenomaista enkä ole mikään uhrautuja tai marttyyri, ehen! Mutta silti tunnen pienen syyllisyydenpistoksen usein, kun äidin pitää jostain minulle huomauttaa, vaikka huomautus olisi mielestäni tarpeeton (esim. se kaulaliina). Ehkä se jatkuvalla syötöllä on sitten sellaisia pieniä piikkejä, etten osaa olla niin ettei äidin tarvitsisi olla minusta huolissaan, vaikka haluaisin olla niin? Kuulostaako liian psykoanalyyttiseltä? =) Eli siis yritän olla huolta aiheuttamaton enkä osaa olla sitä edes näin "aikuisena"...
Ja vielä tämäkin! Parin päivän yhdessäolon jälkeen alan valita vaatteitani, ruoka-annoksiani ja sanojani niin, ettei niistä tulisi mitään sanomista. Vaikka haluaisin kyllä valita paitani illanviettoon ihan muilla perusteilla... se vain tuntuu siinä vaiheessa helpommalta.
rasittavaa, todella rasittavaa joskus. Itselläni täysikäinen tytär josta olen aina huolissani, en kuitenkaan kiusaa häntä tekstiviestein kun ehkä kerran viikossa ja kyselen mitä kuuluu. Mutta itselläni on vaikeaa ja raskasta kun en sille mitään voi että olen hänestä huolestunut aina...
Sitten hän vielä tekee ravintolassa yötyötä ja aina odotan sydän syrjällään että tulee jokin viesti, soitto tai muuta että jotain on sattunut. Tyhmää, tiedän mutta kun en mahda tälle tunteelle mitään kun se iskee. Onneksi se ei ole kokoaikaista mutta jokin sen aina laukaisee... jokin tapahtuma, että joku hävinnyt, kolkattu tai muuta sellaista. Raiskaus uutiset ovat niitä pahimpia. En ollut tällainen ennenkun minusta tuli ÄITI omille lapsilleni ja ihmettelinkin sitä kun äitini oli aina huolissaan meistä lapsistaan. Nyt sen paremmin ymmärrän, äitiys muuttaa ihmistä monin tavoin. Kaikkien meidän on se läpikäytävä jotka äideiksi tulemme, kai.
elämä on........koskaan se ei ole sellaista kuin haluaisi. Aina se sapettaa tekee ihan mitä vaan ja aina tulee vastoinkäymisiä, ongelmia suruja murheita huolia........kaikkea sellaista. Elämä on yksi iso SHIT! Mutta silti tämä on läpi mentävä että sitten voi sanoa eläneensä kuten oikein on. Läpi mennnään vaikka harmaan kiven, kesken ei laiteta poikki peliä. Katsotaan mikä siellä lopussa seisoo.. vaikka paskaa onkin.....elämä.
mua ihmetyttää tuo että vietät kaiken vapaan aikasi äitisi kanssa.......????? lomat ym...... mielestäni tuolla tavalla osoitat äidillesi että et pärjää ilman häntä.
Näin jo kuusikymppisenä alkaa tuntua siltä, että tämä elämä ei riitä elämisen opetteluun, aina tekee jotain väärin. Tunnen aina olevani sellainen joka tajuaa vasta jälkeenpäin, miten EI olisi pitänyt tehdä. Mutta vieläkään en tiedä, MITEN sitten oikein pitäisi tehdä? Ja tämä juuri suhteessa lapsiin ja myös lapsenlapsiin. Itselleni tämä ristiriita on alkanut aiheuttaa masennusta ja eristäytymistä. Olen ajatellut, että jos kerran olen sellainen kiusankappale ja aina suututan muut vaikka kuinka hyvää tarkoittaisin, en ole enää kenenkään kiusana enkä tuppaudu kenenkään elämään. Olen ollut tapaamatta ja ottamatta yhteyttä moniin lähisukulaisiin tajuttuani heidän pitävän minua hankalana ihmisenä. Mutta vielä en ole oppinut miten olla hedelmällisessä kanssakäymisessä ja silti välttää teeskentely ja imartelu yms. Kuten sanoit, elämän läpi on mentävä, virheitä tehtävä, ja toivottava että lopussa kiitos seisoo. Tai sitten ei.
itsekin syyllistyn välillä hössöttämiseen. En tarkoita sitä millään pahalla, vaan se tulee luonnostaan. Kun on huolehtinut lapsistaan kauan, niin tavasta ei heti pääse irti. Eikä sillä ole tarkoitus mitenkään väheksyä lastaan, vaan osoittaa, että hänestä välitetään ja kovasti.
Kuka tässä kaikista lomista on puhunut? Ja kuten sanoin, vaikka aikuisille riittää ehkä tapaaminen jouluna ja juhannuksena, niin nuorimmat sisarukseni ovat sen verran nuoria että ehtivät siinä välissä unohtaa miltä näytän =) Heitä pitää tavata himpun verran useammin, ja sattuneesta syystä ovat usein äitin seurassa.
voi että, olisit onnellinen! On paljon kivempaa, että äiti välittää vähän "liiankin" paljon kuin että ei ole yhtään kiinnostunut lapsensa touhuista! Jos äiti ei ole kiinostunut lapsensa touhuista, lapsi sairastuu masennukseen ja on yksinäinen(vaikkei tavallaan olekaan)! Joten osaisit nyt vaan olla onnellinen! Äitisi rakastaa sinua tosi paljon!!
Tottakai. Mutta eikö kukaan muu saa harmistua / ärsyyntyä mistään kuin se jolla on asiat kaikista huonoiten?
Porukka ottaa vähän turhan vakavasti tuon viestini.
saa harmistua, mutta muista, että olet mahdollisesti itsekin vanhempi joskus ja kyselet turhista asioista. ;)
Minusta tulee maailman kamalin hössömamma, jos ei joku olen minua palauttamassa maan pinnalle, tiedän sen =) Tuntuu olevan geeneissä, kun mummoa ja äitiä kuuntelee. Toivottavasti mies ja tulevat lapset jaksavat sitten palautella tähän maailmaan...