Leikkiaseet

Kuulinpa miten eräs vanhempi kauhisteli, kun koulun käsityötunnilla oli annettu lasten hitsailla metallista leikkiaseita. Ja kuulemma jotkut tekevät käsitöissä oikein puukonkin! Kamalaa oli se, että koulussa tehdään tällaisia tappovälineitä.

Minä olen kai ihan ulkona tästä maailmasta, koska minusta on vaan hyvä, että lapset saisivat käsitöissä kerrankin tehdä juttuja, joista pitävät. Ymmärrän kyllä tavallaan sen tuohtumisen, mutta eihän ne aseet ketään vahingoita, vaan ihminen. Se, joka haluaa vahinkoa toiselle aiheuttaa voi sitä tehdä leipäveitsellä tai hiilihangolla tai vaikka halolla. Minulle tuli ihan surku sen pojan puolesta, joka oli kesäkurssillaan viettänyt viikon ritarivarusteitaan valmistaessaan ja ne tappovälineet vanhemmat sitten heittivät roskiin.

Omalle pojalleni opetin puukolla vuoleskelua jo alle kouluiässä. Omasta mielestäni olen pasifisti, vaikka lapsillani vesipyssyt on ollutkin.
4466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta kanssa kaikilla koulukkailla pitäisi olla puukot mukana ja luokan priimuksilla ritarimiekat. Välitunneilla koululaiset sitten vuolisivat pajupillejä ja jykertäisivät puiden runkoihin sydämiä ja kirkkoveneitä. Priimukset miekkailisivat keskenään leikisti ja opettajat kuuntelisivat miekkojen kalinaa tyytyväisinä.

Aina silloin tällöin tulisi reikä jonkun nahkaan, välistä halkeaisi sormi ja aivan harvoin jäisi puukko kunnolla kiinni jonkun kylkeen tai selkään ja tarvittaisiin irroittajat avuksi.

Myös kaikille kansalaisille pitäisi jakaa rynnökkökiväärit jotta he oppisivat niitä käsittelemään. Mukaan annettaisiin 1000 patruunaa per nokka, kaiken varalta. Tämä olisi vaaraton toimenpide koska eiväthän aseet ketään vahingoita vaan ihmiset kuten aika ajoin saadaan varsinkin jenkkilästä kuulla.

Äänestä
  • Täähän se on se näkemys.

    Mutta kyllä sitä osataan ihan kotosuomessakin, ei tarvi rapakon taakse kurkistella. Vaikka siellä kyllä kaikki on paljon suurempaa...

    Äänestä

Kun yritetään sulkea lapset kaiken mahdollisen vaaran ulkopuolelle, ettei sitten enää oikeassa elämässä osata käyttäytyä. Eiköhän jokainen ole jossain vaiheessa leikkinyt leikkiaseella ja jos sellaista ei ole kaupasta ostettuna tai itse tehtynä, sellaiseksi kuvitellaan mikä tahansa muu esine, vaikka oma sormi. Puukko on on työkalu, ja on ihan hyvä oppia käyttämään sitä varovaisesti ja vastuullisesti. On turha kuvitella, etteikö jokainen, jopa puukkoa ikinä ennen näkemätönkin, voisi sillä osata vahingoittaa toista aikuisena, jos niin haluaa tehdä.

Äänestä

"Ja kuulemma jotkut tekevät käsitöissä oikein puukonkin! "


Eikös puuko tehdeä takomalla, mitä taas ei missään peruskoulussa opeteta? Hienoa sinällään, että lapset oppivat tekemään itse kaipaamiaan asioita, eikä kaikkea osteta kaupasta. Minun lapsuudessani leikkiaseetkin tehtiin itse eikä ostettu nintendon ohjaimia kuten nykyään. Nih.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


olen*nainen kirjoitti:

Kuulinpa miten eräs vanhempi kauhisteli, kun koulun käsityötunnilla oli annettu lasten hitsailla metallista leikkiaseita. Ja kuulemma jotkut tekevät käsitöissä oikein puukonkin! Kamalaa oli se, että koulussa tehdään tällaisia tappovälineitä.

Minä olen kai ihan ulkona tästä maailmasta, koska minusta on vaan hyvä, että lapset saisivat käsitöissä kerrankin tehdä juttuja, joista pitävät. Ymmärrän kyllä tavallaan sen tuohtumisen, mutta eihän ne aseet ketään vahingoita, vaan ihminen. Se, joka haluaa vahinkoa toiselle aiheuttaa voi sitä tehdä leipäveitsellä tai hiilihangolla tai vaikka halolla. Minulle tuli ihan surku sen pojan puolesta, joka oli kesäkurssillaan viettänyt viikon ritarivarusteitaan valmistaessaan ja ne tappovälineet vanhemmat sitten heittivät roskiin.

Omalle pojalleni opetin puukolla vuoleskelua jo alle kouluiässä. Omasta mielestäni olen pasifisti, vaikka lapsillani vesipyssyt on ollutkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu