Erosimme mieheni kans 2kk sitten... erilleen muutettiin kuukausi sitten. Eron syyksi mies sanoi,että hänellä on pää sekaisin, ahdistaa kanssani, ei voi puhua (vaikka olen antanut lukuisia tilaisuuksia) ym.ym. Että tarvii nyt aikaa olla itekseen... eikä ole toista naista kuvioissa...
*huoh* Mie ootan vauvaa,laskettu aika elokuussa. Meillä on ennestään 2 pientä lasta... oon ollu väsynyt enkä ole kokenut saavani mieheltäni sellaista tukea ja arvostusta mitä oon halunnu (AIKAA,KESKUSTELUA ja läheisyyttä!!!!). Talo ostettiin kolme kuukautta sitten... Ajattelin ,että kaikki on hyvin ja oltiin sitouduttu yhteiseen tulevaisuuteen ja vauvan tuloon ym... siksi eropäätös tuli IHAN yllätyksenä, eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin asia hyväksyä vaikka yritin että käytäs juttelemassa ym.. No ei halunnut.. hän kun ei voinut minulle puhua:S
Ennen kuin muutin, sain tietää, että mies tapailee työkaveriaan :(. Mulle hän sanoi että rakastaa minua ja olen hänen elämänsä rakkaus, muttei se aina riitä:(. Antoi sen kuvan kuitenkin että hän nyt miettii mitä haluaa ja mahd. jatketaan yhdessä. Ja nyt siis tapailee tätä työkaveriaan "tosissaan".
En tiedä mistään mitään. EN tiedä mihin uskoa... olen jotenkin niin surullinen ja tyrmistynyt.. minun on "selvittävä" vauvasta yksin,koska hän halusi oman elämän, mennä ja kulkea toisen naisen kanssa... :'(
Tiedän,pakko mennä eteenpäin ja jaksaa huolehtia itsestä ja lapsista.. tuntuu vaan ihan pirun epäreilulta kun perheellemme ei annettu mitään mahdollisuutta... jos ois vaan keskusteltu tai jos hän vain olis puhunut mulle niin... hitto tää on niin turhaa. Enhän mä voi pakottaa ketään puhumaan mutta... se ois ollu aika reilua yhteisten vuosien (10v)ja lasten kannalta myös.
Miten elämän suuri rakkaus on korvattavissa saman tien? Kertokaa joku :).
Halaan kaikkia eron kokeneita ja "hylättyjä" ja toivon teille voimia ja uskoa huomiseen... vaikka itse koen menettäneeni elämää suuremman rakkauden niin pakko uskoa, että tulevaisuus tuo tullessaan jotain vieläkin parempaa.
*huoh* Mie ootan vauvaa,laskettu aika elokuussa. Meillä on ennestään 2 pientä lasta... oon ollu väsynyt enkä ole kokenut saavani mieheltäni sellaista tukea ja arvostusta mitä oon halunnu (AIKAA,KESKUSTELUA ja läheisyyttä!!!!). Talo ostettiin kolme kuukautta sitten... Ajattelin ,että kaikki on hyvin ja oltiin sitouduttu yhteiseen tulevaisuuteen ja vauvan tuloon ym... siksi eropäätös tuli IHAN yllätyksenä, eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin asia hyväksyä vaikka yritin että käytäs juttelemassa ym.. No ei halunnut.. hän kun ei voinut minulle puhua:S
Ennen kuin muutin, sain tietää, että mies tapailee työkaveriaan :(. Mulle hän sanoi että rakastaa minua ja olen hänen elämänsä rakkaus, muttei se aina riitä:(. Antoi sen kuvan kuitenkin että hän nyt miettii mitä haluaa ja mahd. jatketaan yhdessä. Ja nyt siis tapailee tätä työkaveriaan "tosissaan".
En tiedä mistään mitään. EN tiedä mihin uskoa... olen jotenkin niin surullinen ja tyrmistynyt.. minun on "selvittävä" vauvasta yksin,koska hän halusi oman elämän, mennä ja kulkea toisen naisen kanssa... :'(
Tiedän,pakko mennä eteenpäin ja jaksaa huolehtia itsestä ja lapsista.. tuntuu vaan ihan pirun epäreilulta kun perheellemme ei annettu mitään mahdollisuutta... jos ois vaan keskusteltu tai jos hän vain olis puhunut mulle niin... hitto tää on niin turhaa. Enhän mä voi pakottaa ketään puhumaan mutta... se ois ollu aika reilua yhteisten vuosien (10v)ja lasten kannalta myös.
Miten elämän suuri rakkaus on korvattavissa saman tien? Kertokaa joku :).
Halaan kaikkia eron kokeneita ja "hylättyjä" ja toivon teille voimia ja uskoa huomiseen... vaikka itse koen menettäneeni elämää suuremman rakkauden niin pakko uskoa, että tulevaisuus tuo tullessaan jotain vieläkin parempaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä, että päätät viestisi positiivisessa hengessä, eli uskot parempaan tulevaisuuteen. Se on todella tärkeää tilanteessa, jossa ero tulee yllätyksenä. Ja etenkin kun on perhe huollettavana. On tärkeää olla mahdollisimman positiivinen heti alusta saakka, vaikka samalla sattuu. Se ei ole tunteiden kieltämistä, vaan sitä, että ajatuksella on suuri voima ihmisessä, ne siirtävät parhaimmillaan vuoria.
Olen itse tilanteessa, jossa ero on tullut yhtä tyrmistyksenä. Tilanteeni on toinen ja eron syytkään eivät ole ihan samat, mutta yhtä kaikki, samanlaisuutta löytyy silti. Juuri se, että mieheni suitsutti yhteistä tulevaisuuttamme aina joka käänteessä (minua paljon enemmän), ja sitten yht'äkkiä hän ei ollutkaan valmis sitoutumaan, vaikka ensin oli muka kaikkeen valmis.
Yritän ymmärtää tätä tilannetta, koska muuta en voi. Elämä ei ole reilua, tämä on tosiasia. Mutta minäkin uskon, että parempaa on vielä tulossa.
Toivon sinulle jaksamista ja positiivisuutta vaikeassa tilanteessasi! Uskon, että selviät!
Kiitos kauniista sanoista. Minunki on tosi vaikeaa käsittää tätä juuri sen takia, että mieheni oli aina se, joka oli varma meidän tulevaisuudesta.
Yhtä-äkkiä niin ei ollutkaan kun oli saanut vähän huomiota toisaalta. Jätti minut kyllä ennen kuin siirtyi pitemmälle(kai) mutta silti, henkinen pettäminen on minun mielestäni kuitenki pahempaa. Hän oli kokenut tämän "toisen naisen" uskotukseen ja sillä tiellä sitten ollaan... käyttäsin rumia sanoja heistä molemmista jos vaan viitsisin.
Kestääkö tuollainen "terapiasuhde"?? Ajatuksia lentelee päässä vaikka millä mitalla... mutta eteenpäin on mentävä...
Halaus sinulle ja voimia. Pikku hiljaa kaikki näyttää valoisammalta :).
IIIIISO HALAUS SULLE!
Ihan sait tipan linssiin tällä naisella! Vaikken teitä tunnekaan, niin en mitenkään saata ymmärtää miehesi käyttäytymistä tuossa tilanteessa, oli syy mikä tahansa! Jättää nyt pienet lapset, saatikka raskaana oleva vaimo! Olet hyvin vaikeassa tilanteessa, joten toivon tosissani sinulle voimia. Saat voimia varmasti myös lapsistasi, he ovat sinun rakkautesi ja elämäsi nyt, eikö vain? Eivät he tietystikään kaikkea rakkautta ja läheisyyttä korvaa, mutta toivottavasti suurimman osan kuitenkin. Ja toivottavasti sinulla on sukulaisia ja/tai ystäviä tukenasi.
Kaikkea hyvää ja onnea! :)
Niin ja vielä kerran oikein iso ja lämpöinen halaus!
sinulla on todella vaikea tilanne,kun olet vielä
raskaana.en edes pysty ajattelemaan miltä sinusta tuntuu,tai jotenkin pystyn.avomieheni viikko sitten perjantaina lähti.sanaakaan sanomati.ei vastannut puhelimeen ennenkuin maanantai aamuna ja ilmoitti kylmän rauhallisesti että hänellä on toinen nainen ja et meidän juttu oli tässä.meillä on 2 yhteistä lasta.3vuotias poika ja juuri vuoden ikäinen tyttö.12-vuotias poika myös edellisestä liitosta,joka myös asuu luonamme.7yhteistä vuotta pitäisi nyt vaan unohtaa.pienin poika kaipaa isäänsä todella paljon,tuntuu että hänkin on tulossa hulluksi.
*huokaa syvään* kyllä ihmiset osaa olla kylmiä toisiaan kohtaan... En voi ymmärtää kuinka ihminen voi jättää noin vain perheensä toisen naisen/miehen(kin) takia.
Vaikka parisuhteessa on välillä huonoja aikoja niin lastenkin kannalta olisi reilua, että asiat eivät tulis yllätyksenä toiselle.
Tiedän että parisuhteeseen ei voi kävellä toinen ihminen,jos "perustukset" on kunnossa mutta silti KUINKA JOKU VOI SEN TEHDÄ? Vars. jos on lapsia kuvioissa? Kertokaa joku. Millainen ihminen niin tekee?
Huonoja päiviä ja hyviä päivä riittää varmasti... alkutyrmistyksen jälkeen sie pääset jaloillesi kyllä ja ajan kanssa tulet aina vain vahvemmaksi. Muista uskoa ja luottaa parempaan, sie ansaitset sen. Muista myös surra ja tukeutua läheisiin,älä jää yksin vaan puhu vaikka vaikeaa olisikin.
Kiitos kaikille, jotka on vastanneet viestiin. Halaus teille. On ihana kun on ihmisiä, jotka välittää vaikkeivät tunnekaan.
Olin samassa jamassa 15 vuotta sitten, kahdeksannella kuulla raskaana ja mies totesi ettei perhettä oikeastaan halunnutkaan. Olin kouluttamaton, työtön ja varaton, mies vei kaiken mitä irti sai ja sanoi vielä vuokrasopimuksenkin irti.
Lapsen synnyttyä isää ei kiinnostanut pennin vertaa koko asia ja yksin aloin elämääni rakentamaan. Helppoa se ei ollut, monesti paruin oloani parvekkeella iltaisin, kun olin saanut vauvan nukkumaan. Asuin surkeimmalla alueella, mitä kuvitella saattaa ja budjettini oli tiukkaakin tiukempi.
Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin opiskelemaan. Viisi vuotta opiskelin ja hoidin lastani, mutta sain hyvän ammatin ja aikanani työpaikan. Nykyään asun poikani kanssa omassa osakkeessa ja hyvin menee.
Ja vaikka välillä oli aikoja, jolloin olisin halunnut toivottaa koko kakaran hornan tuuttiin, oli hän kuitenkin suurin voimavarani ja kallein aarteeni. Sen verran olen kuitenkin kaikesta tästä viisastunut, etten enää koskaan jää kenenkään varaan taloudellisesti. Tunteet saivat pahan kolhun, mutta onneksi en kuitenkaan menettänyt kykyäni rakastaa.
Kenenkään en haluaisi käyvän läpi sellaista mitä jouduin kokemaan, vieläkin alkaa sydäntä puristamaan kun niitä aikoja muistelee. Toivon sinulle jaksamista ja voimaa, niitä tulet tarvitsemaan. Lapset ovat kuitenkin suurin voimasi, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.