Minulla on sellainen ajatus alkanut kyteä päässä, että minulla on 3v aikaa löytää joku nainen ja jos silloinkin olen vielä yksin niin sitten antaa olla koko asian. Nimittäin 3v päästä pamahtaa 35v mittariin ja viimeistään silloin on myöhäistä enää löytää ensimmäistä parisuhdetta. Nimenomaan ensimmäistä. Kyllähän monet sanovat että koskaan ei ole liian myöhäistä vaikka minkäikäisenä mutta useinmiten ihmiset ovatkin jo toisella, kolmannella tai vaikka kuinka monennella kierroksella vanhemmalla iällä.
Aion kuitenkin jäljelläolevan ajan panostaa asiaan sillä tavalla, että tuloksena on aukoton kehäpäätelmä: Joko minä löydän jonkun kiinnostavan naisen tai sitten jos en löydä niin se on jo itsessään osoitus siitä, että minussa on jotakin perustavaa laatua olevaa vikaa kun en kelpaa. Jätetään se mahdollinen itsesääli kuitenkin kolmen vuoden päähän.
Kyllähän se kuitenkin jotakin miehestä kertoo jos ei yli kolmekymppisenä ole koskaan seurustellut. Jotenkin vaikeata kuvitella että sellainen kelpaisikaan kenellekän naiselle. Useinmiten kaltaiseni miehet ovat maaseudun peräkammarinpoikia mutta itse asun Helsingissä ja olen muuttanut pois kotoa 18-vuotiaana.
Jotkut sanovat, että ei pidä liikaa yrittää ja kuinka se rakkaus tulee kun sitävähiten odottaa. Itse olen tuollaisille paskapuheille totaalisen allerginen.Nimittäin, on minulla ollut jaksoja elämässä että en ole ajatellut koko asiaa ja keskittynyt opiskeluihin ja työhön mutta eipä ole sitä odottamatonta ilmestynyt. Kysehän onkin aikuisten sadusta johon jotkut jopa uskoo. Elämä on liian karua jos ei ole satuja joihin uskoa.
Minulla on kaikenlaisia tulevaisuudensuunnitelmia mitä sitä tekisi elämässä. Olisi vaan kiva jos olisi joku kumppani vierellä mutta kyllä sitä elämää ilmankin on.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ja höpö höpö kohtaloon uskomiset ja johdatukset mukamas miehen ja naisen välillä.
Ihmettelen aikuisten halua uskoa kaikenlaisiin "enteisiin ja just "jumala johdatti, höpö höpö
Jumalakin yritetään sotkea niin moneen että pöyristyttävää,onhan ihmisiä vaikka kuinka ja paljon jotka vain eivät ole kohdanneet sitä "oikeaa.
Aikoja sitten itse todennut että ei ole "maailman loppu" jos itsekseni elän, en kyllä oikein sitäkään jaksa uskoa.
En kyllä ole tehnyt asiankaan eteen mitään.
Tuo "tulee vastaan kun vähiten odottaa" on aika monitulkintainen eikä lainkaan aukoton väite. Vaikka minulle niin kävikin =)
Uskoisin kuitenkin, että sillä yritetään estää liikaa yrittämistä. Kyllä, yrittää voi liikaa. Useimmat ihmiset eivät tiedä tarkalleen mitä kumppaniltaa haluavat, vaikka kuvittelevat tietävänsä, ja sen pysyvän kumppanin löydettyään ovat ainakin osittain yllättyneitä hänen ominaisuuksistaan. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että aktiivinen yrittäminen voi kohdentaa huomiosi liian voimakkaasti näihin ihmisiin, joita kuvittelet haluavasi, ja se joka olisikin sopinut elämääsi, kävelee huomaamatta ohi. Ihan oikeasti, tunnetko jonkun joka olisi etsimällä (sanan varsinaisessa merkityksessä) löytänyt puolisonsa? Minä en.
Ei kukaan tule tietenkään kotiovelta hakemaan (vaikka käytännössä näin minulle kävikin), pitää sitä sen verran panostaa asiaan että antaa sille mahdollisuuden; hakeutuu sopiviin paikkoihin, tutustuu ihmisiin, on (sopivan) avoin uusille tuttavuuksille. Mutta jos sitä alkaa päivätyökseen tekemään, todennäköisesti lopputulos on surkea.
Onnea etsinnöillesi!
Ääh näitä sun aika rajojas. Unohda ne.
Markkinoi itsees, parhaat puoles. Ole salskea adonis. =)
älä yritä liikaa. jos liikaa yrität, suurin osa naisista kaikkoaa varmasti. sama on varmasti miesten suhteen, mikäli nainen on liian kiinnostunut ja puhuu jo suurinpiirtein kihloihin menemisestä heti alussa. kun tapaat mukavalta tuntuvan naisen, älä kiirehdi turhaan. aika näyttää, onko hän sinulle se oikea.
itse olen ainakin huomannut, että liikaa yrittävät ihmiset takertuvat joka ikiseen vastaantulijaan, jokaiseen vastakkaista sukupuolta edustavaan, eikä se ole aina hyvä asia. silloin tulee paljon pettymyksiä.
toivotan sinulle onnea ja menestystä rakkauselämässäsi. varmasti sinäkin vielä omasi löydät :)
"...aika näyttää, onko hän sinulle se oikea..."
Kokemuksesta voin kertoa, että "sen oikean" tuntee kyllä melkein jo kun hän vastaan kävelee. Ei nyt ihan konkreettisesti noin, mutta aika ei näytä mitään. Korkeintaan vahvistaa ajatusta siitä että toinen ei ole oikea. Kun se oikea osuu kohdalle, sen kyllä tuntee ja huomaa. Haistaa, maistaa, kuulee ja näkee :-)
Ajan kanssa tutustuminen johtaa juuri siihen, että oppii elämään ja olemaan tietynlaisen ihmisen kanssa. Nimenomaan oppii. Mutta ihastuminen ja rakastuminen on eri asia. Siinä ei koeaikoja tarvita!
Tämä on tietenkin vain minun vaatimaton mielipiteeni...
Eihän miehellä ole mitään ikärajaa mihin mennessä pitäisi nainen löytää. Naisella maaginen 40 vuoden ikäraja merkitsee jo biologisestikin jotain, tik tak...
Mutta palatakseni sinuun, kysyisin että miten vapaa-aikasi vietät? Harrastuksissa, baarissa??
Oletko netin kautta yrittänyt?