aluksi pitää sanoa KIITOS kaikille jotka JAKSAVAT LUKEA TÄMÄN, sillä vuodatus on melko pitkä! ja vielä isompi KIITOS niille, joilla on hyviä ideoita tilanteeseeni!
olen 21 nuori ja nätti nainen. olen seurustellut itseäni vuoden vanhemman miehen (vai pitäisikö sanoa pojan?) kanssa nyt lähes kolme vuotta. Aluksi suhde oli (tai niin luulin) taivaallinen!meillä oli mukavaa yhdessä ja seksi sujui,sitä oli paljon. mutta tein silloin paljon asioita joita en kokenut miellyttäviksi, ja enkä nauttinut seksistä niin paljon kun annoin ymmärtää. kivaahan se oli, muttaa välillä se oli aika puuduttavaa (esim. asentoja, mistä en nauttinut yhtään), mutta halusin miellyttää häntä kovasti, kukapa ei suhteen alussa haluaisi, myöhemmin en kuitenkaan enää suostunut juuri mihinkään, koska en halunnut, ja mielyttämisen tarve katosi alun myötä, kun aloimme tutustua paremmin, ja hänestä kävi ilmi piirteitä joista en ollut niin mielissäni....en halua harrasta seksiä epämukavissa asennoissa vai pelkästään miellyttääkseni häntä, saan orgasmin ainoastaan kerran, sen joko lähtyssaarnaajassa tai ollessani makuulla hänen päällään. olisi kyllä miellyttävää saada orgasmeja muissakin asennoissa, mutta en vai onnistu, ja jos yritän muissa asenoisa, niin tilantesta tulee väkinnäinen, enkä saa orgasmia sitten ollenkaan, ja tämä on suuri pettymys.. :/
lisäksi en ole sinut vartaloni kanssa siitäkään huolimatta, että tiedostan ettei siinä ole oikeasti juurikaan vikaa, en osaa olla luonnollisesti alasti!
emme oikeastaan pidä juuri mistään samoista asioista, ainoat asiat joita teemme yhdessä: katsomme lostia, laitamme ruokaa, siivoamme (emme enää loppuaikoina, yleensä jompi kumpi siivosi jos huvitti),ja yleensä vain asumme yhdessä. arki on sinänsä ihan ok, muuta meillä ei loppuaikoina ollutkaan enää muuta kuin sitä tavallita harmaata arkea, toinen katsoo tv:tä ja toinen istuu tietokoneella, joskus käymme ulkona hänen kavereiden kanssa, sillä hän ei viihtynyt minun kavereiden kanssa, joten loppujenlopuksi kun aina menimme ulos hänen kavereiden kanssa, minulla ei enää ollutkaan kavereita... itse tulen toimeen kaikkien kanssa, joten periaatteessa tämä ei ollut ongelma, muutta nyk kun suhteemme on nii hataralla pohjalla että se uhkaa loppua, niin nyt todella tarvitsisin ystäviä, mutta kolmen vuoden aikana vanhat ystäväni ovat miltein kaikki kadonneet teille tietämättömille, ja uusia ei ole pahemmin tullut. Onneksi minulla on yksi todella hyvä luottoystävä, jolle voin purkaa sydäntäni, mutta hänkin asuu 300 kilometrin päässä. muutimme kaiken lisäksi uuteen kaupunkiin, ja aloitimme koulut, minä aloitin tammikuussa 10 hengen ryhmässä, joten sain sieltä kokonaisen yhden kaverin, mikä sinänsä on ihan hyvin, koska tyttöjä ryhmässä oli 4 itseni lisäksi...muutin kuitenkin jo syksyllä silloin kun mieheni koulu alkoi, joten alkuvuosi oli minulle todella rankka, koska en tutustunut uusiin ihmisiin, ja mieheni vietti lähes kaiken vapaa-aikansa harrastuksensa parissa, joten olin todella yksinäinen. Olen sosiaalisin ihminen mitä tiedän, ja sana yksinäisyyys on minulle maanpäällinen helvetti! yritin kyllä hankkiutua paikkoihin joista voisin saada uusia ystäviä, mutte epäonnistuin jotenkin aina. kaikki harrastusryhmät joihin liityin, olivat aina täynnä paljon vanhempia ihmisiä, tai sitten paljon nuorempia kuin minä, ja jos oli saman ikäisiä, niin he olivat niin tiiviisi kaveriporukkana lähteneet harrastamaan, joten heillä ei ollut tarvetta tutustua keneenkään uuteen. joten en saanut uusia ystäviä yrittämisestä huolimatta, joten takerruin tietenkin siihen ainoaan ihmiseen, joka minulla oli, ja se pilasi suhdettamme silloin.Vielä nykyäänkään minulla ei ole täälä hirveästi sosiaalista elämää, olen aika yksinäinen, mutta onneksi koirani avulla tapaan paljon ihmisiä harrastuspiireistä, ehkäpä niitä ystäviäkin alkaa jossain vaiheessa olla, toivon todella. Jotenkin olen vain sellainen ihminen, että saan paljon moi-tuttuja, mutta en oikeita ystäviä, jotka pitäisivät minuun yhteyttä, olen aina se joka pitää yhteyttä, ja jos en pidä, niin kukaan ei muista minua... ja jään usein hieman ulkopuoliseksi kaikissa ryhmissä. olen todella sosiaalinen ja yritän aina olla mukava kaikille, joten en oikeastaan osaa sanoa, miksi en saa ystäviä...
no se minusta itsestäni, takaisin suhteeseeni:tuntuu että mieheni ei ole valmis oikeaan parisuhteeseen tai ei rakasta minua. alusta alkaen kaverit ja harrastukset tuntuvat olevan hänelle tärkeämpiä kuin minä. kerran jopa kysyin ihan teoreettisen kysymyksen että kumpi on tärkeämpää: minä vai harrastus? ja hän ei halunnut vastata! en pyytänyt valitsemaan tms. en ikinä tekisi mitään sellaista, koska myös omat harrastukseni ovat minulle todella tärkeitä. mutta eikö minun kuitenkin kuuluisi olla tärkeintä hänelle?
sitten toinen ongelma on hänen valehtelu! koko ajan san pieniä yksityiskohtia hänestä selville, joista olen kysynyt, ja joista hän on minulle valehdellut.... satuu tosi paljon! Hän on jäänyt kiinni minulle suhteen aikana tapahtuneiden asioiden valhtelusta, ja usein olen kuullut näitä asioita joltain muulta kun häneltä itseltään. joka kerta hänen jäätyä kiinni valehtelusta, hän lupaa ettei enää koskaan valehtele, mutta jos tulee asia, jonka hän tietää loukkaavan minua tai joka vaatisi vakavaa keskustelua, hän mieluummin valehtelee kuin kertoo totuuden ja selvittää asian kanssani! tätä on jatkunut kolmen vuoden suhteesta 2,5 vuotta!!!! valehtelu ei koske pettämistä, mutta muita minulle hyvin tärkeitä asioita!
olemme kevään aikana eronneet muutamaan kertaan viikoksi tai jopa yli kuukaudeksi (asuimme samassa asunnossa). tällöin olimme varmoja, että suhteemme alkaa oikeasti olla ohi. puhuimme asiasta ja mietiimme, onko meidän enää järkeä yrittää... alunperin hän jätti minut, koska ei ole tyytyväinen seksielämäämme, joka on kuollut suhteen ja valehtelun myötä, haluton osapuoli olen siis minä, sillä en pysty olla hänen kanssa luonnollisesti teeskennellen että kaikki on hyvin, kun hän on tappanut luottamukseni... enkä myöskään halua harrasta seksiä epämukavissa asennoissa vai pelkästään miellyttääkseni häntä, saan orgasmin ainoastaan kerran, sen joko lähtyssaarnaajassa tai ollessani makuulla hänen päällään. olisi kyllä miellyttävää saada orgasmeja muissakin asennoissa, mutta en vai onnistu, ja jos yritän muissa asenoisa, niin tilantesta tulee väkinnäinen, enkä saa orgasmia sitten ollenkaan, ja tämä on suuri pettymys.. :/
palasimme kuitenkin yhteen, jolloin tein päätöksen, että aion tosissani yrittää miellyttää häntä kaikin tavoin, ja sanoin että odotan jotain vastineeksi, esim. hellyyttä, REHELLISYYTTÄ ja mahd. jotain pieniä osoituksia siitä että hän rakastaa minua, esim. hän voisi joskus varakkaampana tarjota minulle jotain..ja kyllähän hän tarjosikin, sain satunnaisesti suklaapatukan, joskus jopa pitsan...
meillä menikin sitten viikon/kaksi ihan mukavasti... mutta sitten vaaleanpunainen unelma räjähti taas käsiin: hän jäi kiinni valehtelusta taas, ja vieläpä asiasta joka on minulle todella tärkeä! päätin että nyt riittää, ja erosimme taas. asuimme kuitenkin samassa asunnossa, joten yritimme parhaamme mukaan olla pois toistemme tieltä. minun lähdettyä ystävieni luokse "hermolomalle" hän vain juhli, bailasi ja olipa käynyt ostamassa kortusujakin!!!!!!!!!!!!!!!!! vaikka ilmaan oli heitetty mahdollisuuksia suhteemme jatkumisesta pienen tauon jälkeen. kortsut löysin vahingossa, kaikki olivat käyttämättä. tietenkin raivostuin silmittömästi hänelle asiasta. Oltiin nimen omaan sovittu, että koska jouduttiin asumaan vielä taloussyistä yhdessä vuokralla niin toisiin ei kosketa, ja etenkin sen takia, että kuitenkin halusin sisimmissäni jatkaa, ja siitä asiasta oli ollut kyllä puhetta. loukkaannuin todella syvästi, sillä itse en voisi kuvitellakkaan harrastavani seksiä muiden kanssa. hän vaan sanoi ettei asia kuulu minulle koska olemme eronneet... :'( lisäksi hän oli jutellut yhden naisen kanssa netissä, "vakoilun" avulla sain tietää tästä...avoimena ihmisenä kysyin asiaa tältä ihmiseltä, ja hän oli hyvin pahoillaan siitä että olin joutunut kuvittelemaan jotain suhdetta, jota ei todellakaan ollut. hän vaikutti mukavalta ja rehelliseltä ihmiseltä, ja sanoi jopa, että oli aikonut sanoa siitä minulle, ettei heidän välillä ollut mitään, kun tajusi että me seurustelemme... uskon häntä, sillä hän vaiutti todella vilpittömältä. en tiedä halusiko mieheni tahallaan tehdä minut mustasukkaiseksi, vai oliko hänellä takaa-ajatuksia tämän naisen suhteen.sillä hän ei ole kovinkaan sosiaalinen ihminen, eikä juttele vieraiden ihmisten kansaa netissä, tämä oli ensimmäinen ja ainut kerta, joten se tekee asiasta vieläkin kummallisempaa... no kortsuja ei tämän leidin kanssa siis oltu käytetty, ja miehen omat olivat vielä tallella, mutta silti en kaiken tämän jälkeen pysty luottamaan siihen ettei hänellä ollut mitään kenenkään muun kanssa, kyllähän niitä kortsuja on nykyään naisilakin laukussa... hirvittävä ajatus! mieheni sanoo ettei mitään ole ollut, ja kortsut hän kuulemma osti humalassa hetken mielijohteesta, mutta oli hän kuitenkin lompakkoonsa jättänyt yhden, joten olikohan se enää hetken mielijohde??? ja kovin humalassakaan hän ei ollut, koska kuitissa oli myös siideri!
lisäksi ongelmiamme lisää se ettei mieheni kykene kommunikoimaan, hän ei vaan osaa! jos yritän ottaa vaikeita asioita keskusteltavaksi, hän vain sulkeutuu ja vastaukset kysymyksiin on tasoa "en mä tiä!... joten asioiden selvittely tuntuu todella vaikealta, suorastaan epätoivoiselta.
päätimme kuitenkin antaa suhteellemme taas uuden tilaisuuden.tai oikeastaan minä päätin, sanoin miehelleni että joko olemme oikeasti yhdessä tai sitten emme enää koskan, ja hän sai siis valita periaatteella kaikki tai ei mitään. ei mitään puheita ja tyhjiä lupauksia et jos joskus yritettäis, sit ku hän tulee takasi, koska kortsulöydön jälkeen tajusin, ettei hän aio olla minulle uskollinen kun emme ole virallisesti yhdessä...
Nyt saamme vähän välimatkaa sillä hän on kesän ulkomailla töissä ja syksyn toisella paikkakunnalla tai ulkomailla, joten minulla on oma vuokrakämppä nykyään. ja joudun siis opettelemaan yksinolemista... sitten kun hän tulee takaisin, hän hankkii myös oman asunnon... mutta miten meidän sitten käy, minä ole todennäköisesti edelleen yksinäinen, haluaisin muuttaa yhteen takaisin. hän todennäköisesti ei halua, enkä aio kysyä asiaa, odotan kunnes hän tekee siirtoja, olis se sitten kumpaan suuntaan tahansa... mutta miten meidän kyä kun minä haluaisin viettää hänen kanssa varmaan lähes kaiken vapaa-aikani, ja hän tod. näk. asettaa kaverit ja harrastuksensa etusijalle. onhan minulla vilä aikaa järjestellä omaa elämääni täälä niin, ettei minun tarvitsisi roikkua hänessä,,, mutta riittääkö aika luomaan oman kaveripiirin ja oman elämän, jotten tuntisi oloani yksinäiseksi kun hän ilmoittaa lähtevänsä ulos kavereittensa kanssa. kavereiden, joita minulla ei ole, joten minä istun yksin kotona.. :( helppohan hänen on sanoa että ei snu tarvi jäädä kotiin yksin jos mä lähden ulos, mut mihis mä sit menisin? ja hän ei ymmärrä miltä se minusta tunuu, eikä hän huoli minua mukaan jos on menossa esim. luokkakavereidensa kanssa bailaamaan (hän ei ikinä bailaa minun kanssa vaikka pyydän, enkä tiedä miksi)
nyt mietin kovasti, onko tässä mitään järkeä???? voiko näin huono suhde vielä toimia joskus? ja onko minun omassa mielessäni jotain vikaa, välillä hän nimittäin sanoo minulle ettei kukaan muu ole tälläinen, että vika on minussa.. olenko jotenkin hullu? 8/ oenko se minä joka ei ole valmis suhteeseen?
tiedän olevani nuori ja nätti,joten uuden miehen hankkiminen ei olisi ongelma, tarjokkaita kyllä riittäisi.... mutta lähtemisen tekee vaikeaksi se, että sain häneltä kondylooman (siis on tod.näköisempää että se tuli häneltä, mutta on myös mahdollista että minulta, joten tästä ei syytetä kumpaakaan osapuolta), joten en voi periaatteessa hankkia lapsia puhtaalla omallatunnolla kenenkään muun kanssa. Lisäksi tietenkin kumiton seksi tuntuu paremmalle... ajatus siitä että harrastaisin seksiä, ja olisin syyllinen siihen että joku saa tämän taudin, on ihan hirveä, koska kellekkään en tälläistä toivo! ja pelottavaa on myös se, etten rehellisenä ihmisenä voi harrastaa seksiä kenenkään kanssa kertomatta asiasta ensi, en edes kortsua käyttämällä (pieni tod. näk. tartuntaan myös tuolloin), joten pelkään että joudun jäämään yksin koko loppuiäkseni, sillä kuka haluaisi sukupuolitautia kantavan tytön? itse ainakin järkyttyisin ja lähtisin karkuun...
no jopa oli vuodatus.. ihmettelen itsekkään mikäli kukaan jaksaa sitä lukea, ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, niitä on varmaan jonkin verran, koska kirjoitin tekstin melkoisen tunnekuohun vallassa... muuta jos jollain on kommentteja tai ideoita, niin olen kiitollinen....
olen 21 nuori ja nätti nainen. olen seurustellut itseäni vuoden vanhemman miehen (vai pitäisikö sanoa pojan?) kanssa nyt lähes kolme vuotta. Aluksi suhde oli (tai niin luulin) taivaallinen!meillä oli mukavaa yhdessä ja seksi sujui,sitä oli paljon. mutta tein silloin paljon asioita joita en kokenut miellyttäviksi, ja enkä nauttinut seksistä niin paljon kun annoin ymmärtää. kivaahan se oli, muttaa välillä se oli aika puuduttavaa (esim. asentoja, mistä en nauttinut yhtään), mutta halusin miellyttää häntä kovasti, kukapa ei suhteen alussa haluaisi, myöhemmin en kuitenkaan enää suostunut juuri mihinkään, koska en halunnut, ja mielyttämisen tarve katosi alun myötä, kun aloimme tutustua paremmin, ja hänestä kävi ilmi piirteitä joista en ollut niin mielissäni....en halua harrasta seksiä epämukavissa asennoissa vai pelkästään miellyttääkseni häntä, saan orgasmin ainoastaan kerran, sen joko lähtyssaarnaajassa tai ollessani makuulla hänen päällään. olisi kyllä miellyttävää saada orgasmeja muissakin asennoissa, mutta en vai onnistu, ja jos yritän muissa asenoisa, niin tilantesta tulee väkinnäinen, enkä saa orgasmia sitten ollenkaan, ja tämä on suuri pettymys.. :/
lisäksi en ole sinut vartaloni kanssa siitäkään huolimatta, että tiedostan ettei siinä ole oikeasti juurikaan vikaa, en osaa olla luonnollisesti alasti!
emme oikeastaan pidä juuri mistään samoista asioista, ainoat asiat joita teemme yhdessä: katsomme lostia, laitamme ruokaa, siivoamme (emme enää loppuaikoina, yleensä jompi kumpi siivosi jos huvitti),ja yleensä vain asumme yhdessä. arki on sinänsä ihan ok, muuta meillä ei loppuaikoina ollutkaan enää muuta kuin sitä tavallita harmaata arkea, toinen katsoo tv:tä ja toinen istuu tietokoneella, joskus käymme ulkona hänen kavereiden kanssa, sillä hän ei viihtynyt minun kavereiden kanssa, joten loppujenlopuksi kun aina menimme ulos hänen kavereiden kanssa, minulla ei enää ollutkaan kavereita... itse tulen toimeen kaikkien kanssa, joten periaatteessa tämä ei ollut ongelma, muutta nyk kun suhteemme on nii hataralla pohjalla että se uhkaa loppua, niin nyt todella tarvitsisin ystäviä, mutta kolmen vuoden aikana vanhat ystäväni ovat miltein kaikki kadonneet teille tietämättömille, ja uusia ei ole pahemmin tullut. Onneksi minulla on yksi todella hyvä luottoystävä, jolle voin purkaa sydäntäni, mutta hänkin asuu 300 kilometrin päässä. muutimme kaiken lisäksi uuteen kaupunkiin, ja aloitimme koulut, minä aloitin tammikuussa 10 hengen ryhmässä, joten sain sieltä kokonaisen yhden kaverin, mikä sinänsä on ihan hyvin, koska tyttöjä ryhmässä oli 4 itseni lisäksi...muutin kuitenkin jo syksyllä silloin kun mieheni koulu alkoi, joten alkuvuosi oli minulle todella rankka, koska en tutustunut uusiin ihmisiin, ja mieheni vietti lähes kaiken vapaa-aikansa harrastuksensa parissa, joten olin todella yksinäinen. Olen sosiaalisin ihminen mitä tiedän, ja sana yksinäisyyys on minulle maanpäällinen helvetti! yritin kyllä hankkiutua paikkoihin joista voisin saada uusia ystäviä, mutte epäonnistuin jotenkin aina. kaikki harrastusryhmät joihin liityin, olivat aina täynnä paljon vanhempia ihmisiä, tai sitten paljon nuorempia kuin minä, ja jos oli saman ikäisiä, niin he olivat niin tiiviisi kaveriporukkana lähteneet harrastamaan, joten heillä ei ollut tarvetta tutustua keneenkään uuteen. joten en saanut uusia ystäviä yrittämisestä huolimatta, joten takerruin tietenkin siihen ainoaan ihmiseen, joka minulla oli, ja se pilasi suhdettamme silloin.Vielä nykyäänkään minulla ei ole täälä hirveästi sosiaalista elämää, olen aika yksinäinen, mutta onneksi koirani avulla tapaan paljon ihmisiä harrastuspiireistä, ehkäpä niitä ystäviäkin alkaa jossain vaiheessa olla, toivon todella. Jotenkin olen vain sellainen ihminen, että saan paljon moi-tuttuja, mutta en oikeita ystäviä, jotka pitäisivät minuun yhteyttä, olen aina se joka pitää yhteyttä, ja jos en pidä, niin kukaan ei muista minua... ja jään usein hieman ulkopuoliseksi kaikissa ryhmissä. olen todella sosiaalinen ja yritän aina olla mukava kaikille, joten en oikeastaan osaa sanoa, miksi en saa ystäviä...
no se minusta itsestäni, takaisin suhteeseeni:tuntuu että mieheni ei ole valmis oikeaan parisuhteeseen tai ei rakasta minua. alusta alkaen kaverit ja harrastukset tuntuvat olevan hänelle tärkeämpiä kuin minä. kerran jopa kysyin ihan teoreettisen kysymyksen että kumpi on tärkeämpää: minä vai harrastus? ja hän ei halunnut vastata! en pyytänyt valitsemaan tms. en ikinä tekisi mitään sellaista, koska myös omat harrastukseni ovat minulle todella tärkeitä. mutta eikö minun kuitenkin kuuluisi olla tärkeintä hänelle?
sitten toinen ongelma on hänen valehtelu! koko ajan san pieniä yksityiskohtia hänestä selville, joista olen kysynyt, ja joista hän on minulle valehdellut.... satuu tosi paljon! Hän on jäänyt kiinni minulle suhteen aikana tapahtuneiden asioiden valhtelusta, ja usein olen kuullut näitä asioita joltain muulta kun häneltä itseltään. joka kerta hänen jäätyä kiinni valehtelusta, hän lupaa ettei enää koskaan valehtele, mutta jos tulee asia, jonka hän tietää loukkaavan minua tai joka vaatisi vakavaa keskustelua, hän mieluummin valehtelee kuin kertoo totuuden ja selvittää asian kanssani! tätä on jatkunut kolmen vuoden suhteesta 2,5 vuotta!!!! valehtelu ei koske pettämistä, mutta muita minulle hyvin tärkeitä asioita!
olemme kevään aikana eronneet muutamaan kertaan viikoksi tai jopa yli kuukaudeksi (asuimme samassa asunnossa). tällöin olimme varmoja, että suhteemme alkaa oikeasti olla ohi. puhuimme asiasta ja mietiimme, onko meidän enää järkeä yrittää... alunperin hän jätti minut, koska ei ole tyytyväinen seksielämäämme, joka on kuollut suhteen ja valehtelun myötä, haluton osapuoli olen siis minä, sillä en pysty olla hänen kanssa luonnollisesti teeskennellen että kaikki on hyvin, kun hän on tappanut luottamukseni... enkä myöskään halua harrasta seksiä epämukavissa asennoissa vai pelkästään miellyttääkseni häntä, saan orgasmin ainoastaan kerran, sen joko lähtyssaarnaajassa tai ollessani makuulla hänen päällään. olisi kyllä miellyttävää saada orgasmeja muissakin asennoissa, mutta en vai onnistu, ja jos yritän muissa asenoisa, niin tilantesta tulee väkinnäinen, enkä saa orgasmia sitten ollenkaan, ja tämä on suuri pettymys.. :/
palasimme kuitenkin yhteen, jolloin tein päätöksen, että aion tosissani yrittää miellyttää häntä kaikin tavoin, ja sanoin että odotan jotain vastineeksi, esim. hellyyttä, REHELLISYYTTÄ ja mahd. jotain pieniä osoituksia siitä että hän rakastaa minua, esim. hän voisi joskus varakkaampana tarjota minulle jotain..ja kyllähän hän tarjosikin, sain satunnaisesti suklaapatukan, joskus jopa pitsan...
meillä menikin sitten viikon/kaksi ihan mukavasti... mutta sitten vaaleanpunainen unelma räjähti taas käsiin: hän jäi kiinni valehtelusta taas, ja vieläpä asiasta joka on minulle todella tärkeä! päätin että nyt riittää, ja erosimme taas. asuimme kuitenkin samassa asunnossa, joten yritimme parhaamme mukaan olla pois toistemme tieltä. minun lähdettyä ystävieni luokse "hermolomalle" hän vain juhli, bailasi ja olipa käynyt ostamassa kortusujakin!!!!!!!!!!!!!!!!! vaikka ilmaan oli heitetty mahdollisuuksia suhteemme jatkumisesta pienen tauon jälkeen. kortsut löysin vahingossa, kaikki olivat käyttämättä. tietenkin raivostuin silmittömästi hänelle asiasta. Oltiin nimen omaan sovittu, että koska jouduttiin asumaan vielä taloussyistä yhdessä vuokralla niin toisiin ei kosketa, ja etenkin sen takia, että kuitenkin halusin sisimmissäni jatkaa, ja siitä asiasta oli ollut kyllä puhetta. loukkaannuin todella syvästi, sillä itse en voisi kuvitellakkaan harrastavani seksiä muiden kanssa. hän vaan sanoi ettei asia kuulu minulle koska olemme eronneet... :'( lisäksi hän oli jutellut yhden naisen kanssa netissä, "vakoilun" avulla sain tietää tästä...avoimena ihmisenä kysyin asiaa tältä ihmiseltä, ja hän oli hyvin pahoillaan siitä että olin joutunut kuvittelemaan jotain suhdetta, jota ei todellakaan ollut. hän vaikutti mukavalta ja rehelliseltä ihmiseltä, ja sanoi jopa, että oli aikonut sanoa siitä minulle, ettei heidän välillä ollut mitään, kun tajusi että me seurustelemme... uskon häntä, sillä hän vaiutti todella vilpittömältä. en tiedä halusiko mieheni tahallaan tehdä minut mustasukkaiseksi, vai oliko hänellä takaa-ajatuksia tämän naisen suhteen.sillä hän ei ole kovinkaan sosiaalinen ihminen, eikä juttele vieraiden ihmisten kansaa netissä, tämä oli ensimmäinen ja ainut kerta, joten se tekee asiasta vieläkin kummallisempaa... no kortsuja ei tämän leidin kanssa siis oltu käytetty, ja miehen omat olivat vielä tallella, mutta silti en kaiken tämän jälkeen pysty luottamaan siihen ettei hänellä ollut mitään kenenkään muun kanssa, kyllähän niitä kortsuja on nykyään naisilakin laukussa... hirvittävä ajatus! mieheni sanoo ettei mitään ole ollut, ja kortsut hän kuulemma osti humalassa hetken mielijohteesta, mutta oli hän kuitenkin lompakkoonsa jättänyt yhden, joten olikohan se enää hetken mielijohde??? ja kovin humalassakaan hän ei ollut, koska kuitissa oli myös siideri!
lisäksi ongelmiamme lisää se ettei mieheni kykene kommunikoimaan, hän ei vaan osaa! jos yritän ottaa vaikeita asioita keskusteltavaksi, hän vain sulkeutuu ja vastaukset kysymyksiin on tasoa "en mä tiä!... joten asioiden selvittely tuntuu todella vaikealta, suorastaan epätoivoiselta.
päätimme kuitenkin antaa suhteellemme taas uuden tilaisuuden.tai oikeastaan minä päätin, sanoin miehelleni että joko olemme oikeasti yhdessä tai sitten emme enää koskan, ja hän sai siis valita periaatteella kaikki tai ei mitään. ei mitään puheita ja tyhjiä lupauksia et jos joskus yritettäis, sit ku hän tulee takasi, koska kortsulöydön jälkeen tajusin, ettei hän aio olla minulle uskollinen kun emme ole virallisesti yhdessä...
Nyt saamme vähän välimatkaa sillä hän on kesän ulkomailla töissä ja syksyn toisella paikkakunnalla tai ulkomailla, joten minulla on oma vuokrakämppä nykyään. ja joudun siis opettelemaan yksinolemista... sitten kun hän tulee takaisin, hän hankkii myös oman asunnon... mutta miten meidän sitten käy, minä ole todennäköisesti edelleen yksinäinen, haluaisin muuttaa yhteen takaisin. hän todennäköisesti ei halua, enkä aio kysyä asiaa, odotan kunnes hän tekee siirtoja, olis se sitten kumpaan suuntaan tahansa... mutta miten meidän kyä kun minä haluaisin viettää hänen kanssa varmaan lähes kaiken vapaa-aikani, ja hän tod. näk. asettaa kaverit ja harrastuksensa etusijalle. onhan minulla vilä aikaa järjestellä omaa elämääni täälä niin, ettei minun tarvitsisi roikkua hänessä,,, mutta riittääkö aika luomaan oman kaveripiirin ja oman elämän, jotten tuntisi oloani yksinäiseksi kun hän ilmoittaa lähtevänsä ulos kavereittensa kanssa. kavereiden, joita minulla ei ole, joten minä istun yksin kotona.. :( helppohan hänen on sanoa että ei snu tarvi jäädä kotiin yksin jos mä lähden ulos, mut mihis mä sit menisin? ja hän ei ymmärrä miltä se minusta tunuu, eikä hän huoli minua mukaan jos on menossa esim. luokkakavereidensa kanssa bailaamaan (hän ei ikinä bailaa minun kanssa vaikka pyydän, enkä tiedä miksi)
nyt mietin kovasti, onko tässä mitään järkeä???? voiko näin huono suhde vielä toimia joskus? ja onko minun omassa mielessäni jotain vikaa, välillä hän nimittäin sanoo minulle ettei kukaan muu ole tälläinen, että vika on minussa.. olenko jotenkin hullu? 8/ oenko se minä joka ei ole valmis suhteeseen?
tiedän olevani nuori ja nätti,joten uuden miehen hankkiminen ei olisi ongelma, tarjokkaita kyllä riittäisi.... mutta lähtemisen tekee vaikeaksi se, että sain häneltä kondylooman (siis on tod.näköisempää että se tuli häneltä, mutta on myös mahdollista että minulta, joten tästä ei syytetä kumpaakaan osapuolta), joten en voi periaatteessa hankkia lapsia puhtaalla omallatunnolla kenenkään muun kanssa. Lisäksi tietenkin kumiton seksi tuntuu paremmalle... ajatus siitä että harrastaisin seksiä, ja olisin syyllinen siihen että joku saa tämän taudin, on ihan hirveä, koska kellekkään en tälläistä toivo! ja pelottavaa on myös se, etten rehellisenä ihmisenä voi harrastaa seksiä kenenkään kanssa kertomatta asiasta ensi, en edes kortsua käyttämällä (pieni tod. näk. tartuntaan myös tuolloin), joten pelkään että joudun jäämään yksin koko loppuiäkseni, sillä kuka haluaisi sukupuolitautia kantavan tytön? itse ainakin järkyttyisin ja lähtisin karkuun...
no jopa oli vuodatus.. ihmettelen itsekkään mikäli kukaan jaksaa sitä lukea, ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, niitä on varmaan jonkin verran, koska kirjoitin tekstin melkoisen tunnekuohun vallassa... muuta jos jollain on kommentteja tai ideoita, niin olen kiitollinen....
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yritin ja yritin.En todellakaan halunnut luopua unelmastani.Miehessä ja parisuhteessa kun ei loppujen lopuksi ollut mitään vikana...
Nyt kärsin vaikeasta masennuksesta,paniikkihäiriöistä ja ero on kesken.Kun ei mies kestä minun kanssani.Mieti kahteen kertaan,onko kaikki sen vaivan arvoista.
Miesystäväsi ei kyllä vaikuta miltään hyvältä ihmiseltä kirjoituksesi perusteella.. Jos rakastaa toista, eikö silloin halua rakastella niin, että toinen tuntee olonsa hyväksi? Eikä vain tyydyttää omia tarpeitaan ja vaatia toiselta sellaista, mistä tämä ei pidä...
Jos hän rakastaisi sinua, hän pitäisi sinua tärkeämpänä kuin harrastukset.. Hän haluaisi nähdä eteesi vaivaa, ilahduttaa sinua, tehdä asioita kanssasi ja pitää hauskaa sinun kanssasi.. Nyt vaikuttaa siltä, että mies on todella välinpitämätön sinua kohtaan; valehtelee, ei pidä sanaansa, syyttää mahdollisesti sinua seksin puutteesta!
Kuitenkin kun painostit häntä valitsemaan jatkaakko tässä suhteessa vai yksin.. Hän kuitenkin halusi jatkaa sinun kanssasi.. Ehkä hänellä on tunteita vieläkin sinua kohtaan..
Miehesi kuulostaa vielä todella lapselliselta; hän ei osaa ottaa sinua ollenkaan huomioon..
"onko minun omassa mielessäni jotain vikaa, välillä hän nimittäin sanoo minulle ettei kukaan muu ole tälläinen, että vika on minussa.. olenko jotenkin hullu? 8/ oenko se minä joka ei ole valmis suhteeseen?"
Minulla oli täysin samanlaiset ajatukset kun seurustelin vielä miesystävänikanssa.. Hän sai minut tuntemaan, että Minä olin se, joka teki asiat väärin, joka oli paska ihminen, joka ei ymmärtänyt asioita.. Epäilin silloin omaa mielenterveyttäni myös.. Mutta sitten luin täältä jostain, että henkisen väkivallan tunnusmerkkejä on se, että toinen saa itsensä epäilemään omaa mielenterveyttään.. :/ Älä epäile! Olet ihan tervejärkinen ihminen tekstisi perusteella.. Eivätkä mieleltään järkkyneet ihmiset osaisi edes miettiä sitä, ovatko he tervejärkisiä!!
Anteeksi tekstini on sekavaa.. Miljoonia ajatuksia päässä mitä sinulle haluaisin sanoa, mutta ei synny tekstiä näytölle!!
Tuo kondylooma kieltämättä vaikeuttaa sinun elämääsi.. Totta se on, aika moni karttaa, jos kuulee sanankaan sukupuolitaudista.. Ehkä voidaan ajatella, jos tulevaisuudessa tapaisit miehen, joka oikeasti rakastaisi sinua.. Välittäisikö hän siitä, onko sinulla sukupuolitauti vai ei..?? Toisaalta myös tämä asia saa sinut sidoksiin nykyiseen mieheesi.. Vaikeaa erota, koska sinulla on ihminen joka tietää, ymmärtää ja hyväksyy tautisi.. (Ja Joka on mahdollisesti tartuttanut sen sinuun..))
Mieti asioita! Jos tuntuu niin kannattaa käydä terapeutilla -mahdollisesti parisuhdeterapeutilla- juttelemassa.. Yllättävästi sieltä voi saada uusia näkökulmia asioihin ja parannusta voi alkaa tapahtumaan!!
Tiedän, että sinulla on vaikeaa.. Todella vaikeaa.. Mutta! Ehkäsinulle on parempi mies tuolla odottamassa, tämä nykyinen ei kyllä kuulosta hyvältä! Yritä saada miestä puhumaan.. Kysy häneltä unelmista, mitä hän toivoo tulevaisuudelta.. Puhukaa, puhukaa, puhukaa.. Puhuminen auttaa..!! Mutta kuten sanoit, miehesi ei kommunikoi.. Joten kerro hänelle, että parasta olisi mennä käymään parisuhdeterapeutilla.. Se voi olla kova kynnys, mutta kuitenkin vie teidän suhdettanne eteenpäin ja antaa uusia näkökulmia..
Olisi vielä paljon sanottavaa, mutta kirjoitan ne sinulle tänne myöhemmin.. Voi olla, että olen ajatuksieni kanssa väärässä.. Nämä ovat vain minun ajatuksiani! Mutta jaksamisia sinulle.. Kirjoitan loput ajatukset myöhemmin!
Kyllä kaikki kääntyy parhain päin, jos siihen jaksaa luottaa
Mielestäni sinä "syyllistyt" suhteessasi liian paljon miesystäväsi miellyttämiseen, esim. rakastellessanne. Jos nyt jo suhteenne alussa huomaat itsekin, että teet asioita, joista et itse nauti, mieti mitä hän vaatii sinua tekemään 15 vuoden kuluttua. Yleensä toisen miellyttämisestä tulee valtapeliä puolisoiden kesken, se joka haluaa, että asia tehdään niin kuin itse haluan ja jos huomaa että toinen on valmis mihin vain että olen tyytyväinen, hänellä tulee ajan myötä vain enemmän "vaatimuksia" puolisoaan kohtaan. Loppujen lopuksi sinä et voi miellyttämisellä pelastaa suhdettanne. Hyvässä parisuhteessa molemmat ovat itsenäisiä, kunnioittavat toisiaan ja haluavat olla toisilleen tärkeimmät ihmiset maailmassa. Mielestäni sinun mieskaverisi ei ole vielä kypsä sitoutumaan, vaan haluaa elää ja olla miten mieli tekee. Tästä kertoo mm. valehtelu sinulle ja myöskin mainitsemasi kodomien ostaminen. Kondomien ostaminenhan on osoitus miesystäväsi suunnitelmasta mennä sänkyyn jonkun tapaamansa ihmisen kanssa.
Kuuntele itseäsi ja ajattele ennen kaikkea järjellä asioita, tunnetasolla se on varmaan vaikeaa. Asioitasi voisit varmaan selvitellä vaikkapa Tommy Helstenin Virtahepo olohuoneessa kirjaa lukien. Siinä kerrotaan hyvin mm. läheisriippuvuudesta. Voimia sinulle:)
tuo kondylooma vaivaa mieltäsi mutta se nyt on viimeinen syy minkä takia suhteeseen pitäisi jäädä. Ei se ole mikään maailmanloppu, otappa selvää kuinka moni suomalainen kantaa esim. herpestä ja kondyloomaa. Sitäpaitsi kondyloomahan paranee, tuskin sitä loppuikääsi eteenpäin tartutat. Tietäisit vaan kuinka tautisessa maailmassa elämme.
Olet vielä nuori ja silti kuvittelet että tuossa suhteessa pitäisi roikkua ihan kuin se olisi loppuelämäsi viimeinen. Sinun pitäisi nyt ennenkaikkea itsenäistyä!
myös mukavia ja aikuistuneita sellaisia, jotka osaavat ottaa naisensa huomioon. 22-vuotiaan miehen pitäisi mielestäni jo ajatella kuin aikuinen eikä käyttäytyä niin itsekkäästi kuin kirjoituksesi antaa kuvan.
parisuhteen varmastikin tärkeimmät osat ovat luottamus ja rakkaus. ne täydentävät toisiaan (ainakin minun filosofiani mukaan) ja jos toinen puuttuu, parisuhde on epävakaalla pohjalla. kolmas tärkeä osa on se, että kummastakin tuntuu hyvältä suhteessa. mikäli on epävarmuutta ilmassa, ei suhde voi toimiakaan kunnolla. kenties teille juuri tekeekin hyvää se, että ette näe toisianne muutamaan kuukauteen. saatte molemmat uusia kokemuksia ja ehditte ajatella asioita rauhassa ilman toisen jatkuvaa läsnäoloa. varmasti, kun syksymmällä juttelet miesystäväsi kanssa, pystytte puhumaan asiat selviksi ja päättämään, mikä on suhteenne tulevaisuus.
Kerran olet nuori ja nätti, niin miksi ihmeessä tuhlaat vielä aikaasi mieheen/ poikaan josta saa vaikutelman ettei hän enää kovasti ole kiinnostunut olemaan kanssasi vaikka voisit saada paremman ja elää nuoruuttasi sellaisen kanssa joka on hyvä sinulle?
Vaikuttaa siltä että sinulla on tarve miellyttää ja se voi johtua myös nuoresta iästäsi. En ole itsekään kovin vanha (27), mutta kun mietin itseäni sinun iässäsi niin olin aika samanlainen. Halusi miellyttää toista. Nyt osaa ajatella jo itseään, sillä kukaan muu ei pysty pitämään parempaa huolta itsestään kuin ihminen itse.
Kondylooma ei ole maailmanloppu. Itsekin olen sen sairastanut vuosia sitten, mutta sehän parani, joten miksi huolta kantamaan? Ja niinkuin joku mainitsikin, suomalaisista moni kantaa esim. herpestä, joka voi olla vuosia piilossa, akitivoitua tai sitten se ei koskaan oireile. Eli se ei ole mikään syy jäädä huonoon suhteeseen.
Sanot että olet sosiaalinen. Mutta muistathan että me suomalaiset suurimmaksi osaksi olemme ihmisiä jotka eivät syöksy ystävyyssuhteeseen suinpäin. Eli, muistathan ettet ole LIIAN ystävällinen, vaan annat asioiden mennä omalla painollaan etkä yritä liikaa miellyttää tai olla "päällekäyvä". Ja kun viimein saat niitä ystväviä, niin muistathan heitä jatkossakin, silloinkin kuin seurustelet. Niinkuin vanha sanonta kuuluu; miehet vaihtuu mut ystävät pysyy :)
Onnea!
en tietenkään ole liian tuppautuva tms. olenhan itsekkin suomalainen, ja tiedän ettei suomalaiset muutu ylimmiksi ystäviksi seuraan tuppautumalla. lähinnä tarkoitin sosiaalisuudela sitä, että tervehdin yms. normaalia... :D
Kyllä kaikki järjestyy. Sää oot nuori vielä. Elä omaa elämää ja anna miehellekin aikaa. Kaikki ei sovi yhteen. Ja jos päädytte yhteen niin päädytte. Ota rennosti elämä. Älä stressaa ja ajattele liikaa. Niin ja yritä tosissas ystävystyä uusiin ihmisiin!
Hyvää kesää sinne :)
Valehtelu pikku asioissa on ihan normaalia, varsinkin jos joutuu pelkää, että toinen saa raivarit jos kertoo. Silloin ei vaan uskalla kertoa juttuja. Voisit miettiä, miten isoja juttuja nuo asiat joista olet suuttunut oikeasti ovat..
Ja se sun mies on ihan kiva ja kiltti. Ja kyllä se sua rakastaa ja ei ole pettänyt.. :)
No nii tämä tästä tällä erää. Ja vielä se, että ei tässä kellään ole helppoa suhteissaan. Mutta silti mennään päivä kerrallaan ja hymyillään. Elämä kantaa.
tiedän, että jotkut ihmiset pitävät niitä valheiden aiheita pieninä, mutta minulle ne ovat TÄRKEITÄ ARVOJA elämässäni, ja niihin on kyllä syynsä... valehtelu pikkuasioista tosiaan on normaalia, mutta nämä eivät ole PIKKUASIOITA minulle! Ja ongelman tuottaakin aina se, ettei asioista puhuta, van tilanteen annetaan paisua, ja sitten saan sen itse selville, tälläinen sattuu ja luo nii paljon epäluottamusta...
sama jos yrittäisi laittaa perussuomalaisen ruotsin tai venäjän armeijaan.... ei siis toimi!
ja sitä että hän rakastaa minua, ei taida voida kukaan sanoa, tuntuu ettei hän tiedä aina itsekkään rajastaako vai ei... itsenikin on vaikea kuvitella että hän olisi minua pettänyt, mutta teot puhuvat vähän toista...
kyllähän sen tiedän että hän on mukava yms. se on yksi syy miksi en ole vielä luovuttanut...
tiedän ettei kenenkään parisuhde ole helppo, sellaista tuskin on olemassakaan, mutta en vain jaksaisi elää näin epävarmassakaan suhteessa, jossa asioista ei edes puhuta...
usein hän vain olettaa minun saavan raivarin, tietämättä yhtään miten asiaan suhtautuisin... sitten hän vain syyttää minua sanomalla että "sä kuitenki vaan olisit..." ärsyttää kun ei saa edes tilaisuutta tehdä mitään, kun kaikki kaatuu siihen että toinen valehtelee omien oletustensa perusteella nii kauan, että se valehtelu tekee asiasta suuremman ku mitä se alunperin olikaan...
ja aikaahan nimenomaan annan, nytkään en ole häneen pitänyt edes yhteyttä, odottelen että hän ottaa yhteyttä minuun, mutta ajan antaminen ei aina ole helppoa, kun ei tiedä toisen tunteista...
kukas mut muuten tunnisti?
sinä joka minut tunnistit. tuosta taudista...
varmaan ymmärrät sitten pitää asian omana tietonasi, en haluaisi että sitä kukaan muu tietää, paitsi ne, joille olen sen itse kertonut....olenko sinulle?
asiahan luonnollisesti hävettää paljon, joten olisi aika kiusallista että siitä tulisi "yleistä" tietoa...
nii ja viestin voisit kans pitää omana tietonasi, en jaksa tapella tästäkin asiasta hänen kanssa... oli vain pakko saada purkaa sydäntä... ja saada ihmisten mielipiteitä siitä, onko tää ihan toivotonta...
Pidän kaiken omana tietonani, älä huoli. Ymmärrän huolesi ja murheesi täysin. Olen elänyt saman vaiheen. Ehkä sinun nyt tosiaan pitäisi lopettaa tämän asian vatvominen, koska se ei tee sinulle hyvää. Elää omaa elämää ja tutustua uusiin ihmisiin. Parisuhteen idea ei ole tehdä onnettomaksi ja et vaikuta onnelliselta, joten yksin olo on hyvä juttu. Ja niin kuin sanoin kaikki ei sovi yhteen. Ehkä te ette vaan nyt sitten sovi. Ja jos tilanne joskus selkiää ja tämä miehesikin osaa puhua, niin hyvä! Tällä välin voisit keskittyä itseesi ja siihen, mitä itse halua, et siihen mitä teidän yhdessä pitäisi haluta. Et voi elää unelmaa, jota ei ole. Kaikkea hyvää! Ja tosiaan älä murehdi niin paljon, koska se mikä tapahtuu tapahtuu ja se mikä ei tapahdu, sitä olet murehtinut turhaan.
Hyvää kesää! Mene rannalle ja flirttaa :)
huoh, todellakin murehdin tätä asiaa liikaa, tuntuu melkein vieraalta lukea omia ajatuksia jälkikäteen... pitäis varmaan opetella heittäytymään elämään eikä vaan murehtia kaiken tarkoitusta, kaippa se sit itsestään selviää.... ärsyttää vaan ku ei toinen osapuoli yhtään avaudu, nii kaikki tulee niin yllättäen... :/ mut tosiaan... rannalle.... --->