Primer

Miksi joissakin geeleissä tarvitaan primeriä ja joissakin ei? Mikä korvaa primerin geeleissä, joihin sitä ei erikseen tarvita? Ja onko geelien/kynsien pysyvyydellä merkitystä, että onko "primerillinen" geeli vai ei?
Sehän on aikamoista "myrkkyä", joten ihmetyttää, että miksi sitä yleensä geeleissä edes käytetään/tarvitaan, kun kerran on myös geelejä, joissa sitä ei tarvita...
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotkut geelit ja akryylit ovat koostumukseltaan sellaisia, ettei kynnessä saa olla lainkaan rasvaa tai aine ei pysy kynnellä. Siksi primeria käytetään tällaisissa tuotteissa.

Rakennekynsiaineiden koostumuksissa on valmistajittain eroja.

Luulen että 1.6.2007 voimaan astunut uusi kemikaaliasetus tuo muutoksia myös rakennekynsiaineiden ainesosiin. EU alueella valmistettavat aineet automaattisesti noudattavat asetusta, mutta kolmansista maista tuotetut aineet saattavat sisältää EU alueella kiellettyjä aineita ja joko jäävät kokonaan pois markkinoilta tai sitten valmistaja korvaa kielletyn aineen sallitulla.

Tekniikka kehittyy ja tuotekehittely on pitkällinen prosessi, vaikka kyseessä olisikin jo valmiiseen tuotteeseen tehtävät ainesosamuutokset. Jokainen aine on kuitenkin rekisteröitävä kemikaalirekisteriin.

Äänestä
  • ....että mitkäs geelit pysyy öljyisellä kynnellä?
    Ja mitä on kolmannet maat?

    Äänestä

  • kyselenpä kirjoitti:

    ....että mitkäs geelit pysyy öljyisellä kynnellä?
    Ja mitä on kolmannet maat?

    Kauneuden Paratiisin geeleillä riittää että kynnen pinnan karhentaa ja desinfioi.

    Kolmansilla mailla tarkoitetaan euroopan talousalueen ulkopuolisia maita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Confused? kirjoitti:

Miksi joissakin geeleissä tarvitaan primeriä ja joissakin ei? Mikä korvaa primerin geeleissä, joihin sitä ei erikseen tarvita? Ja onko geelien/kynsien pysyvyydellä merkitystä, että onko "primerillinen" geeli vai ei?
Sehän on aikamoista "myrkkyä", joten ihmetyttää, että miksi sitä yleensä geeleissä edes käytetään/tarvitaan, kun kerran on myös geelejä, joissa sitä ei tarvita...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu