Ulkonäkö

Kuinka tärkeää teille miehille on, että avokkinne näyttää hyvältä, huoliteltulta, tyylikkäältä tms? Ollaan seurusteltu kolme vuotta ja olen ihan tavallinen kiltinoloinenkin naapurinelli ja avokkini on kauluspaitatyyppiä. Kuitenkin puoliso toivoisi, että panostaisin enemmän ulkonäkööni laittamalla esim. luomiväriä ja on jopa sponsaamassa rakennekynnetkin meikäläiselle.

Olen hanannut vastaan, koska en ole tuon tyylinen (parisen vuotta sitten kokeilin rakennekynsiä ja tuntui samalta kuin lemmikkieläimeltä olisi viety kynnet eli en ollut oma itseni). Ja usein keskusteluissamme voi rivien välistä lukea puolisoni toteamuksen kuinka naapurimaiden ellit ovat naisellisempia kuin tavallinen farkku ja t-paita -tyttö.

Toisaalta en kiellä, etteikö tekisi mieli muuttua kuten naistenlehtien muuttumisleikeissä tehdään. Voisi piristää itseänikin, mutta aloituspotku puuttuu.
507701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Jos sinä et ole yhtään laittautuvaa tyyppiä ja joudut väkisin muokkautumaan siihen lajityyppiin miehesi vuoksi, niin vaikeaa tulee varmasti jatkossa olemaan. Ei semmoista vuosikausia jaksa, varsinkaan jos jo tässä vaiheessa on mukana vertailu toisiin naisiin. Sitten ymmärtäisin miehesi käytöksen, jos olisit antanut alussa ymmärtää olevasi laittautujatyyppiä, etkä enää olisikaan yhtä huoliteltu.

Äänestä

onneksi oma kihlattuni on aina huoliteltu ja laitettu (en nyt tarkota mitään hirveetä kabuki-meikkiä..) ja osaa myös käyttäytyä ja pukeutua tyylikäästi ja trendikkäästi! =) hänen kanssaan voin mennä minne tahansa, Suomessa tai ulkomailla, ja saan aina olla ylpeä siitä että hän seisoo rinnallani..

Äänestä

neliölaattoina alkavat olla pois muodista, onneksi. Soikea luonnollisempi malli tulossa=D Noh eikun hei, miksi et nauttisi naiseudestasi? Itse olen suomalainen nainen, en hurja tälläytymään, mutta tykkään että muutamat asiat on kunnossa, eli kynnet: onnekseni minulla on vahvat kynnet, joten selviän viilaamalla ja laittamalla ns ranskalaista manikyyrilakkaa. Jos olet tottumaton hoitamaan käsiäsi ota miehesi tarjous vastaan ja mene käsihoitoon, katsokaa millaiset luonnolliset kynnet sinulle saisi vai tarvitaanko esim geelaus. Kauniit kädet ovat käyntikortti kätellessä ja tavatessa ihmisiä. Pätee muuten miehiinkin, jyrsityt kynnet ja mustat kynnenaluset ovat kauheat=D

Itse en paljoa meikkaa, mutta meikkivoiteen pitää olla hyvä tai sitten meikkipuuteri. Iho näyttää tasaiselta ja heleältä, vähän ripsiväriä ja ja kevyt rajaus. Aamulla aikaa menee alle 10 min tekee ihmeitä ulkonäölle ja omalle fiilikselle. Hiukset kannattaa joko leikkauttaa hyvin, mutta ne pitää laittaa joka aamu, tai sitten kasvata pitkät, mutta nekin pitää laittaa. Älä pelkää näyttää naiselliselta ja huolitellulta, ei se tarkoita pakkelikerrosta ja kauheaa vaivaa, pikemminkin olomuodon raikastusta ja itsevarmuutta.

Itse söin kynsiä kolmikymppiseksi, olin kauhea poikatyttö ja sitten päätin itse, että nyt riittää. Haluan olla nainen ja näyttää Naiselta. Lopetin kynsien syönnin ja pistin vaatekaappia uusiksi. Ei se elämä siitä mihinkään muuttunut ratkaisevasti, mutta koen olavani nainen kun näytän naisellisemmalta. Miksi näyttää sinnepäin kun voi olla pienellä vaivalla oikeasti=D

Älä ota sitä niin tosissaan, etsi itsestäsi ne naiselliset piirteet mitä haluat korostaa. Pieni turhamaisuus on hyväksi vaan, anna palaa!

Jos et jossain jutussa viihdy, älä tee sitä uudelleen, mutta koita. Ihminen kehittyy ja muuttuu ja kypsyy ajan myötä ja näkyy se päällekin. Tytöistä tulee naisia mutta ei tarvitse tulla muotipellejä. Etsi itsesi ja oma tyylisi ja nauti, omilla ehdoillasi ei miehesi=) Mukavaa kesää ja matkaa naisellisempaan ulkomuotoon=)

Äänestä

Älä muutu. Jos mies jatkaa vonkaamista niin vaihda miestä. Naapurintyttötyyli sen olla pitää, hienostelut sikseen.

Äänestä

Jos miehesi ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, pistä pihalle. Ei toisen vuoksi kannata esittää mitään missiroolia.
Itse arvostan meikittömyyttä ja sellaista "tavallista" lookia. Farkut ja t-paita naisella miellyttää minua enkä pane pahakseni vaikka ihan verkkareissa viihtyy. Se vaatteiden sisältö merkkaa eniten.

Äänestä

Ei kannata loukkaantua niin verisesti kuin minä tuollaisista ehdotteluista...Usein on itsekin ajatellut, että eipä sitä nyt kauheasti jaksa panostaa lähtiessään ovesta ulos. Sitten kun toinen sanoo asian ääneen, se kolahtaa. "Ai kiva tietää että ulkonäkö on sulle noin tärkeää" jne :)

Mielestäni huoliteltu ulkonäkö edes silloin tällöin on itsensä piristämistä ja myös puolison kunnioittamista. Tottakai suurin osa ihmisistä tykkää, jos kumppani näyttää välillä hieman arkista laitetummalta. Ei se tietenkään tarkoita, että neljän seinän sisällä ei saisi verskoissa oleskella. Itse sain rohkeutta pukeutumiseen vieraillessani itäblokin maissa. Miten Suomessa kehdataan haukkua huoraksi vastaavasti pukeutuvia naisia...Siellä oikeasti tajutaan, miltä näyttää naisellinen nainen. Uskomatonta, miten he kävelevätkin mukulakivikaduilla korkeissa koroissa ja ryhti suorana! Kyllähän sen suomalaismiesten katseistakin siellä huomaa, mitä miehet täällä Suomessa kaipaavat, heh...tennarit ovat kyllä käytännöliset, mutta usein se käytännöllisyys on vain tekosyy sille, ettei viitsi/jaksa laittautua. toinen syy on se, että pelätään kateellisten kanssasiariemme leimaavan horotsuksi. Ei kannata välittää! Itse olen huomannut, että seksielämäkin on muuttunut aktiivisemmaksi, kun vähän uudistaa välillä ulkonäköä...miehet ovat paljon visuaalisempia olentoja yleensä kuin naiset.

Taitaa olla useammin niin, että naista ei häiritse miehen kaljamaha, mutta miestä hiukan häiritsee naisen omenavartalo (seksuaalisessa mielessä siis). Valitettavaa, mutta usein niin totta. Eihän miehet sitä vaimoilleen tietenkään myönnä!

Rakennekynsiä minä en laittaisi mm. tietokonetyöskentelyn ja pianon soittamisen takia.

Äänestä

..Mutta entäpä näin päin..
Itse tykkää laittaa, ja on hyvillä mielin että näyttää kutakuinkin kohtuulliselta, ja ajattelee että mieskin tykkää. Mutta mies sanookin, että eipä oo väliä miltä puoliso näyttää. Että siihen on kyllästynyt joka tapauksessa, ja tuijottelee mieluummin kaupungilla seksikkäitä, laitettuja misuja. Ja miehen mielestä vartalollakaan ei ole väliä miltä näyttää, kun siihen kyllästyy/turtuu joka tapauksessa alkuhuuman jälkeen.

Että miten on, jatkokysymys tähän ulkonäköasiaan.

Ihailetteko mieluummin omaanne, vai hiljaa mielessänne muita?

Äänestä
  • tottakai katselen ympärilleni, mutta joudun koko aika toteamaan itsekseni, että eipä toikaan nainen näytä yhtä hyvältä ku mun kulta, ja eipä toikaan nainen ole puoliksikaan niin hoikka ja trimmattu ku mun nainen, tai ettei tonkaan naisen perse ole yhtä kiinteä ja korkealla ku mun rakkaallani, ja eipä toikaan nainen ole kasvoiltaan mitään verrattuna mun naiseeni, jne jne... =)

    ei voi kuin olla tyytyväinen! =)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    tottakai katselen ympärilleni, mutta joudun koko aika toteamaan itsekseni, että eipä toikaan nainen näytä yhtä hyvältä ku mun kulta, ja eipä toikaan nainen ole puoliksikaan niin hoikka ja trimmattu ku mun nainen, tai ettei tonkaan naisen perse ole yhtä kiinteä ja korkealla ku mun rakkaallani, ja eipä toikaan nainen ole kasvoiltaan mitään verrattuna mun naiseeni, jne jne... =)

    ei voi kuin olla tyytyväinen! =)

    Mutta tuota lukiessa alkaa tuntua siltä, että pidät naistasi enemmän näyttelyesineenä kuin omana rakkaana..
    Hoikka tai ei, laitettu tai ei, aina se oma kulta muut voittaa. Jos käy toisin päin, niin sitten on suhteessa mätää.

    Äänestä

  • UPDATE_8246606 kirjoitti:

    Mutta tuota lukiessa alkaa tuntua siltä, että pidät naistasi enemmän näyttelyesineenä kuin omana rakkaana..
    Hoikka tai ei, laitettu tai ei, aina se oma kulta muut voittaa. Jos käy toisin päin, niin sitten on suhteessa mätää.

    kyllä se naisen ulkonäkö on mulle ERITTÄIN tärkeä asia, en muuta väitäkkään!

    ja pakko myöntää etten ikinä näyttäytyisi naisen kanssa joka ei pidä itsestään TODELLA hyvää huolta!

    ja onneksi mun ei tarviikkaan.. ;)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    kyllä se naisen ulkonäkö on mulle ERITTÄIN tärkeä asia, en muuta väitäkkään!

    ja pakko myöntää etten ikinä näyttäytyisi naisen kanssa joka ei pidä itsestään TODELLA hyvää huolta!

    ja onneksi mun ei tarviikkaan.. ;)

    Aika pinnallista kirjoitusta. Kävelettekö te vaan ympäriinsä ja sinä esittelet vaimoasi?

    Minä saan olla ihan sen näköinen kuin haluan, mieheni ei tule minua patistamaan mihinkään meikkaamiseen. Minä olen perus elovenatyttö. Urheilen kyllä, mutta en ulkonäön vuoksi vaan sen vuoksi, että voin paremmin. Miehenikin urheilee ja vaan sen vuoksi, että voisi paremmin. Lisäksi urheilu (juoksu,hiihtäminen yms..) on meidän yhteinen harrastus.

    Tottakai kauppaan mennessäni vaihdan puhtaat vaatteet ylleni, sen enempää en kuitenkaan ala tälläämään. Juhliin laitan ripsiväriä ja joskus puuteria. Iho pysyy parempana näin.

    Meillä molemmilla on harrastuksena autojen rassailu ja metsästys, ei niissä hommissa korkkareilla ja minihameella tee mitään.

    Itsestään voi siis pitää huolta ilman tälläämistäkin.

    PS: minäkin saan pitkiä katseita ilman meikkiä.

    Äänestä

  • junttiko? kirjoitti:

    kyllä olen helvetin ylpeä siitä, että vaimoni näyttää niin kauniilta kuin näyttää, ei mikään harmaa hiiri..

    ja hän tekee sen omasta halustaan, ei mun pakottamana tms..

    mun naiseni meikkaa, ja hän TODELLAKIN osaa sen! ja hänen ihonsa on virheetön! seikka jota myös ihailen hänen ulkomuodossaan ;) ja hän näyttää aina lumoavalta, jo pelkästään hänen työnsä takia missä kaunis ulkokuori on vaatimus!

    "PS: minäkin saan pitkiä katseita ilman meikkiä"

    hehhee! XD se ei muuten aina ole kohteliaisuus! mieti sitä..

    Jep jep.. Jokainen taplaa tavallaan.. Hienoa, että olet löytänyt rinnallesi naisen, joka jaksaa meikata. Aina vaan se ulkokuori ei kaikille ole kaikki kaikessa. Toisille se luontokin merkitsee.
    Minusta jokaisen pitää olla mikä on.
    Kommentti " ei mikään harmaa hiiri" oli varmaan siitä mainoksesta?

    Toisilla sitä on luonnonkauneutta.. Toisilla ei. Kaikki eivät tarvitse meikkiä ollakseen kaunis, vaikka osaisivat kuinka hyvin meikata.

    Juu.. Pitkät katseet eivät aina ole kohteliaisuuksia.. Vinks vinks..

    PS: Hiihtelen.

    mutta ilman ulkonäköä, se luonto on mulle totaalisen yhdentekevä! ..ja myös toisinpäin!

    ..mistä mainoksesta puhut? sorry, tipahdin kärryiltä..

    "luonnonkauneus" ei tarkota sitä, että ei tarvitse laittautua!
    jos nään kaksi yhtä hyvännäköstä naista, mutta toinen on laittautunut ja toinen ei..niin poikkeuksetta valitsisin sen joka on laittautunut!
    nainen joka ei laittaudu on yksinkertasesti vaan LAISKA!

    laittautumalla nainen osoittaa sen, että ei ole yhdentekevää miltä näyttää..oli sitten yksin tai seurassa!
    se on muutenkin ihan peruskohteliaisuutta MUITA ihmisiä kohtaan! ja tämä koskee kaikkia..niin miehiä kuin naisiakin!
    eli miehenkin pitää "laittautua", eikä mennä ihmisten ilmoille tukka pystyssä paskasissa verkkareissa ja risassa T-paidassa ja hieltä haisevana!!!

    itsekkin olen huippukunnossa ja pukeudun hyvin jne jne, ni tottakai vaadin saman myös naiseltani!

    PS.hyviä hiihtokelejä.

    Kyllä naisen täytyy haluta laittautua, jo itsensäkin takia! Ihmettelen vaan niitä naisia, jotka ei halua olla mahdollisimman kauniita joka päivä.

    Yleensä suomalaisen naisen käsitys on se, että laittaudutaan vain juhliin.. Mitä järkeä säästellä laittautumista vain juhliin?? Elämässä on niin paljon muuta kuin juhlat, pitäisi näyttää hyvältä joka päivä!!! :)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    tottakai katselen ympärilleni, mutta joudun koko aika toteamaan itsekseni, että eipä toikaan nainen näytä yhtä hyvältä ku mun kulta, ja eipä toikaan nainen ole puoliksikaan niin hoikka ja trimmattu ku mun nainen, tai ettei tonkaan naisen perse ole yhtä kiinteä ja korkealla ku mun rakkaallani, ja eipä toikaan nainen ole kasvoiltaan mitään verrattuna mun naiseeni, jne jne... =)

    ei voi kuin olla tyytyväinen! =)

    Enpä oo taas tollasta arviota perseestä kuullutkaan:D Ettei vaan ois perseet olalla=P

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    mutta ilman ulkonäköä, se luonto on mulle totaalisen yhdentekevä! ..ja myös toisinpäin!

    ..mistä mainoksesta puhut? sorry, tipahdin kärryiltä..

    "luonnonkauneus" ei tarkota sitä, että ei tarvitse laittautua!
    jos nään kaksi yhtä hyvännäköstä naista, mutta toinen on laittautunut ja toinen ei..niin poikkeuksetta valitsisin sen joka on laittautunut!
    nainen joka ei laittaudu on yksinkertasesti vaan LAISKA!

    laittautumalla nainen osoittaa sen, että ei ole yhdentekevää miltä näyttää..oli sitten yksin tai seurassa!
    se on muutenkin ihan peruskohteliaisuutta MUITA ihmisiä kohtaan! ja tämä koskee kaikkia..niin miehiä kuin naisiakin!
    eli miehenkin pitää "laittautua", eikä mennä ihmisten ilmoille tukka pystyssä paskasissa verkkareissa ja risassa T-paidassa ja hieltä haisevana!!!

    itsekkin olen huippukunnossa ja pukeudun hyvin jne jne, ni tottakai vaadin saman myös naiseltani!

    PS.hyviä hiihtokelejä.

    Mitä tapahtuisi, jos jonkin äkillisen tekijän (sairaus, onnettomuus, masentuminen vaikeiden elämäntapahtumien seurauksena) naisesi lihoisi, muuten rupsahtaisi, tai ei enää voisi/jaksaisi huolehtia ulkonäöstään?

    En sinänsä paheksu ulkonäölle asetettua painoarvoa, ja totta kai se itsellenikin jotain merkkaa (esim. jos mennään kylään jne. on kiva että mies on siisteissä vaatteissa, parta ajettuna jne.). mutta olen pitkään miettinyt, mitä tapahtuu, jos hyvin ulkonäkökeskeisen ihmisen puoliso muuttuukin äkkiä ulkoisesti? Mitä jos alatte toivoa perheenlisäystä, ja naisen vartalo muuttuu, tai jos hän joutuu syömään lääkkeitä jotka lihottavat, harventavat hiuksia tms.?

    Varmaan pahinta mitä voisi tapahtua olisi, jos ulkonäköönkin vaikuttavan kriittisen tapahtuman seurauksena toinen vielä jättäisi sen ulkonäön takia - hetkenä, jolloin kaikista eniten tarvitsisi kumppaninsa tukea. En väitä, että tekisit näin, mutta mitä tekisit ja ajattelisit?

    No enhän minä paskaisista t-paidoista ja sellaisista puhunut!
    Puhtaat vaatteet minulla on aina päällä, jos vaikka kauppaan menen. Enkä haise hielle. Tarkoitin nyt lähinnä sellaista viimisen päälle laittautumista.
    Hame päälle, korkkarit jalkaan ja pari senttiä pakkelia naamaan. Sellaisia minä en käytä, kuin juhlissa ja muissa erikoistilanteissa enkä muutenkaan koskaan meikkaa paljoa, ripsiväri ja puuteri riittävät minulle.
    On minullakin korkkarit ja hame.
    Minä vaan en sellaista käsitystä ymmärrä, että naisen pitäisi aina tälläytyä viimeisen päälle.

    Sillä mainoksella tarkoitin sitä mainosta, jossa nainen on pukeutunut harmaaksi hiireksi ja sama nainen pyörii myös viimistä huutoa olevat vaatteet päällä.. Tais olla seppälän mainos.

    Minusta on kohteliasta pukeutua siististi ihmistenilmoille mennessään, kotona saa olla niinkuin tahtoo, tietysti suosin hygienisyyttä myös kotona.
    Siisteys on puhtaat vaatteet ja hygienisyys. Ei minihameet(minusta on iljettävää jos miehellä tai naisella vehkeet vilkkuu) ja korkkarit.

    Minulle ihmisen luonne on tärkeämpi, kuin ulkonäkö. Olen myös sellaisessa työssä, jossa ihmisiä ei voi edes arvostella ulkonäön mukaan.
    Resupekkakin voi olla todella symppis ja mahtava ihminen.
    Se on laiskuutta ja tyhmyyttä jollei hygienisuudestaan huolehdi. Muu on turhaa.

    Peruskohteliaisuutta on olla siisti, ei viimeisen päälle laittautunut. Toki riippuu tilanteesta minkälainen pukeutumisen täytyy olla. Hienoon ravintolaan ei mennä farkuissa ja t-paidassa.

    Minä olen hyvässä kunnossa(kuntotesteissä en käy, mutta tiedän olevani yli keskitason) samoin mieheni. Silti en esimerkiksi lihavia vaadi laihduttamaan tai hielle haisevaa ihmistä vaadi laittamaan dödöä. Hyväksyn kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat.

    Äänestä

  • TheOnelle kirjoitti:

    ihan alkuun totean, että meillä on jo lapsia, eikä vaikuttanut naiseni ulkonäköön mitenkään..

    mut näen mitä haet takaa..
    eli jos jostain (siis OIKEASTI vakavasta syystä) naiseni ulkonäkö "rupsahtaisi" niin ei se tietenkään vaikuta!
    mutta lihomisen saa kuriin ja painon helpostikkin hallintaan(hänellä ei ole pienintäkään taipumusta ylipainoon, kuten ei hänen suvullaan muutenkaan)ja jaksaminen on suhteellista...
    tietenkin sairaudet on aina oma lukunsa, enkä nyt usko et kukaan joka OIKEASTI rakastaa kumppaniaan niin jättäisi tätä tämän sairastuessa! kuten en minäkään..

    täs nyt eksytään alkuperäsestä kirjotuksesta hyvän matkaa!

    en missään vaiheessa ole sanonut, etteikö luonteella olisi merkitystä!
    en vain ymmärrä naista (enkä miestä) joka ei pidä ulkonäöstään huolta mikäli siihen on mahdollisuus!
    sellainen käytös on itsekästä ja epäkohtelista kumppaniaan ja ympäristöään kohtaan!!
    laiskuus ei kelpaa tekosyyksi saamattomuudelle..

    ja turha kenenkään on vedota siihen "jos en kelpaa näin, ni olkoon sitten"-repliikkiin...
    KUKAAN ei näe sisästä kaneuttasi jos et panosta myös ulkoiseen habitukseesi, uskokaa pois..
    tämän todistaa ne tuhannet hlöt jotka notkuu tuolla treffipuolella ja itkevät sitä kun eivät kelpaa kellekkään!!
    enemmän kuin usein niin vika on heissä itsessään...

    Äänestä

  • korkealla? kirjoitti:

    Enpä oo taas tollasta arviota perseestä kuullutkaan:D Ettei vaan ois perseet olalla=P

    sekös on joku mittari et oletko SÄ kuullut jostain vai et?! ..melkonen ego...

    ja ihan vaa huvikseni voin ilmottaa etten tän vuoden aikana o kertaakaan juonu!

    sä..?

    Äänestä

  • junttiko? kirjoitti:

    No enhän minä paskaisista t-paidoista ja sellaisista puhunut!
    Puhtaat vaatteet minulla on aina päällä, jos vaikka kauppaan menen. Enkä haise hielle. Tarkoitin nyt lähinnä sellaista viimisen päälle laittautumista.
    Hame päälle, korkkarit jalkaan ja pari senttiä pakkelia naamaan. Sellaisia minä en käytä, kuin juhlissa ja muissa erikoistilanteissa enkä muutenkaan koskaan meikkaa paljoa, ripsiväri ja puuteri riittävät minulle.
    On minullakin korkkarit ja hame.
    Minä vaan en sellaista käsitystä ymmärrä, että naisen pitäisi aina tälläytyä viimeisen päälle.

    Sillä mainoksella tarkoitin sitä mainosta, jossa nainen on pukeutunut harmaaksi hiireksi ja sama nainen pyörii myös viimistä huutoa olevat vaatteet päällä.. Tais olla seppälän mainos.

    Minusta on kohteliasta pukeutua siististi ihmistenilmoille mennessään, kotona saa olla niinkuin tahtoo, tietysti suosin hygienisyyttä myös kotona.
    Siisteys on puhtaat vaatteet ja hygienisyys. Ei minihameet(minusta on iljettävää jos miehellä tai naisella vehkeet vilkkuu) ja korkkarit.

    Minulle ihmisen luonne on tärkeämpi, kuin ulkonäkö. Olen myös sellaisessa työssä, jossa ihmisiä ei voi edes arvostella ulkonäön mukaan.
    Resupekkakin voi olla todella symppis ja mahtava ihminen.
    Se on laiskuutta ja tyhmyyttä jollei hygienisuudestaan huolehdi. Muu on turhaa.

    Peruskohteliaisuutta on olla siisti, ei viimeisen päälle laittautunut. Toki riippuu tilanteesta minkälainen pukeutumisen täytyy olla. Hienoon ravintolaan ei mennä farkuissa ja t-paidassa.

    Minä olen hyvässä kunnossa(kuntotesteissä en käy, mutta tiedän olevani yli keskitason) samoin mieheni. Silti en esimerkiksi lihavia vaadi laihduttamaan tai hielle haisevaa ihmistä vaadi laittamaan dödöä. Hyväksyn kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat.

    "Hame päälle, korkkarit jalkaan ja pari senttiä pakkelia naamaan. Sellaisia minä en käytä, kuin juhlissa ja muissa erikoistilanteissa"

    no mun nainen EI IKINÄ pistä kahta senttiä pakkelia naamaan, ei tartte.. onneks...

    " On minullakin korkkarit ja hame"

    sun sanomiset rupee meneen sekaviks..eli oletko puolesta vai vastaan, ja mitä vastaan..?

    "viimistä huutoa olevat vaatteet päällä.. Tais olla seppälän mainos"

    en ole varma mistä mainoksesta puhut, mutta seppälästä ei tod saa mitään "viimestä huutoa" olevaa! ;D

    "Ei minihameet(minusta on iljettävää jos miehellä tai naisella vehkeet vilkkuu) ja korkkarit. "

    en edes halua tietää millasten miesten seurassa sinä liikut jos vehkeetkin vilkkuu..

    "Resupekkakin voi olla todella symppis ja mahtava ihminen"

    pultsari on pultsari..
    olkoon kuinka "symppis" ja "mahtava" tahansa niin en halua tuntea tai olla missään tekemisis kenenkään puliveivarin kanssa...

    ja mistä tiedät olevasi "yli keskitason" jos et itseäsi testaa?! ja minkä ihmeen keskitason..?
    jos et testaa kuntoasi niin et tiedä vaan ainoastaan OLETAT.. siinä on iso ero!

    ja kyllä itse ainakin vaadin hieltä haisevia ihmisiä käyttämään dödöä, tai sit on parasta pysyä kaukana meikäläisestä..

    vai hyväksyt KAIKKI ihmiset sellaisinaan?! HAH
    johan nää sun kirjotuksetkin on todistanu toisin!
    vai etkö oikeesti tajua?!
    sähän et hyväksy niitä jotka SUN mielestä huolehtii itsestään tai laittaa itseään liikaa!
    ..olen sitä mieltä ettei edes ole mitenkään mahdollista laittaa itseään liikaa tai huolehtia itsestään liikaa! kunhan hyvä maku säilyy..

    Äänestä

  • junttiko? kirjoitti:

    Aika pinnallista kirjoitusta. Kävelettekö te vaan ympäriinsä ja sinä esittelet vaimoasi?

    Minä saan olla ihan sen näköinen kuin haluan, mieheni ei tule minua patistamaan mihinkään meikkaamiseen. Minä olen perus elovenatyttö. Urheilen kyllä, mutta en ulkonäön vuoksi vaan sen vuoksi, että voin paremmin. Miehenikin urheilee ja vaan sen vuoksi, että voisi paremmin. Lisäksi urheilu (juoksu,hiihtäminen yms..) on meidän yhteinen harrastus.

    Tottakai kauppaan mennessäni vaihdan puhtaat vaatteet ylleni, sen enempää en kuitenkaan ala tälläämään. Juhliin laitan ripsiväriä ja joskus puuteria. Iho pysyy parempana näin.

    Meillä molemmilla on harrastuksena autojen rassailu ja metsästys, ei niissä hommissa korkkareilla ja minihameella tee mitään.

    Itsestään voi siis pitää huolta ilman tälläämistäkin.

    PS: minäkin saan pitkiä katseita ilman meikkiä.

    että itsestään voi huolehtia ilman tälläyksiä:) ja itse luulisin että sekin että ei ole aina pakkelia naamassa kertoo myös hyvästä itsetunnosta:)

    liikunnalla saa paljonkin aikaan:) niin ulkosesti kun sisäisesti.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    "Hame päälle, korkkarit jalkaan ja pari senttiä pakkelia naamaan. Sellaisia minä en käytä, kuin juhlissa ja muissa erikoistilanteissa"

    no mun nainen EI IKINÄ pistä kahta senttiä pakkelia naamaan, ei tartte.. onneks...

    " On minullakin korkkarit ja hame"

    sun sanomiset rupee meneen sekaviks..eli oletko puolesta vai vastaan, ja mitä vastaan..?

    "viimistä huutoa olevat vaatteet päällä.. Tais olla seppälän mainos"

    en ole varma mistä mainoksesta puhut, mutta seppälästä ei tod saa mitään "viimestä huutoa" olevaa! ;D

    "Ei minihameet(minusta on iljettävää jos miehellä tai naisella vehkeet vilkkuu) ja korkkarit. "

    en edes halua tietää millasten miesten seurassa sinä liikut jos vehkeetkin vilkkuu..

    "Resupekkakin voi olla todella symppis ja mahtava ihminen"

    pultsari on pultsari..
    olkoon kuinka "symppis" ja "mahtava" tahansa niin en halua tuntea tai olla missään tekemisis kenenkään puliveivarin kanssa...

    ja mistä tiedät olevasi "yli keskitason" jos et itseäsi testaa?! ja minkä ihmeen keskitason..?
    jos et testaa kuntoasi niin et tiedä vaan ainoastaan OLETAT.. siinä on iso ero!

    ja kyllä itse ainakin vaadin hieltä haisevia ihmisiä käyttämään dödöä, tai sit on parasta pysyä kaukana meikäläisestä..

    vai hyväksyt KAIKKI ihmiset sellaisinaan?! HAH
    johan nää sun kirjotuksetkin on todistanu toisin!
    vai etkö oikeesti tajua?!
    sähän et hyväksy niitä jotka SUN mielestä huolehtii itsestään tai laittaa itseään liikaa!
    ..olen sitä mieltä ettei edes ole mitenkään mahdollista laittaa itseään liikaa tai huolehtia itsestään liikaa! kunhan hyvä maku säilyy..

    Kyllä näen. Ihmisellä on ihmisarvo vaikka hän olisi pultsari, haiseva, lihava tai ihan millainen vaan.
    Kyllä minusta on hienoa, että elät sellaista elämää jota tahdot elää. Hienoa, että sinulla on varaa ja mahdollisuuksia näyttää ja olla sellainen kuin tahdot.
    Minulla on korkkarit ja hame sillä minäkin käyn juhlissa(erikoistilanteita joista puhuin).

    Olen sitä vastaan, että toisen ihmisen pitäisi muuttua toisen vuoksi. Jokainen on sellainen kuin on, ulkonäöltään ja sisäisesti.
    Kukaan ei saa alkaa toista muuttamaan.

    Kyllä ne pultsaritkin ihan aikuisten oikeasti ovat ihmisiä siinä, kuin sinäkin ja hekin voivat olla ihan ok-tyyppejä. Jotain vaan on heidän elämässään yleensä mennyt pieleen ja siksi he ovat sellaisia kuin ovat. Eli alkoholisteja jotka ryyppäävät elämänsä. Resupekka ei muuten aina ole pultsari.

    Minä kun en muotia seuraa niin ihan luulin kaikkien uusien vaatteiden olevan viimeistä huutoa.

    Minä en sanonut, että liikun seurassa jossa vehkeet vilkkuu. Totesin vaan, että se on mielestäni iljettävää ja myös hyvin epäkohteliasta(silti hyväksyn sellaisetkin ihmiset, enkä heitä mene moittimaan).
    Jos sinusta on oikein vaatia naista muuttumaan ja ahtautumaan tiettyyn muottiin, niin pidätköhän sinä naista ihmisarvon omaavana ihmisenä ollenkaan?

    Kyllä minä hyväksyn kaikki ihmiset. Olivat he sitten hienoja tai resupekkoja. Minulle on ihan sama sille. Ihminen on aina ihminen.

    Tiedän olevani yli keskitason sillä minulla on ystävänäni ammattiurheilija, jonka kanssa usein urheilen ja hän on sen minulle sanonut. Aikojakin olemme joskus ottaneet.

    Sinulla näkyy olevan lapsiakin.. Toivottavasti vaimosi opettaa heidät arvostamaan kaikkia ihmisiä, olivatpa he sitten muodikkaita tai eivät. Toivottavasti lapsesi saavat olla rauhassa lapsia eikä heidän tarvitse pukeutua miniaikuisiksi, sillä sehän on nykyään muotia.

    Minustakin on mukavaa nähdä laitettu ja kaunis ihminen oli hän mies tai nainen. Mutta minä en moiti ihmistä, jos hän ei ole laitettu.

    Aloittajalle vielä: Elä oma elämäsi niinkuin itse tahdot, sinun ei tarvitse muuttua toisen takia.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    tottakai katselen ympärilleni, mutta joudun koko aika toteamaan itsekseni, että eipä toikaan nainen näytä yhtä hyvältä ku mun kulta, ja eipä toikaan nainen ole puoliksikaan niin hoikka ja trimmattu ku mun nainen, tai ettei tonkaan naisen perse ole yhtä kiinteä ja korkealla ku mun rakkaallani, ja eipä toikaan nainen ole kasvoiltaan mitään verrattuna mun naiseeni, jne jne... =)

    ei voi kuin olla tyytyväinen! =)

    että sä vaikutat kaikin puolin täys idiootilta:)Mutt hei älä ota ittees hirveesti.. Täs elämäs on asioita jotka täytyy oppia kantapään kautta;)

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    kyllä olen helvetin ylpeä siitä, että vaimoni näyttää niin kauniilta kuin näyttää, ei mikään harmaa hiiri..

    ja hän tekee sen omasta halustaan, ei mun pakottamana tms..

    mun naiseni meikkaa, ja hän TODELLAKIN osaa sen! ja hänen ihonsa on virheetön! seikka jota myös ihailen hänen ulkomuodossaan ;) ja hän näyttää aina lumoavalta, jo pelkästään hänen työnsä takia missä kaunis ulkokuori on vaatimus!

    "PS: minäkin saan pitkiä katseita ilman meikkiä"

    hehhee! XD se ei muuten aina ole kohteliaisuus! mieti sitä..

    TÄMÄ UKKO KEHUU OMAA NAISTAAN NIIN PALJON JA JOKA HELVETIN KETJUSSA KOSKA NAISELLA ON MYÖS PROFIILI TÄÄLLÄ JA USEIN HE LYÖVÄT HYNTTYYT YHTEEN JA LEIKKIVÄT MAAILMAN KUNINKAITA JA KUNINGATTARIA. NAISESI ON OLTAVA YHTÄ TYPERÄ KUIN SINÄ JOS SINUA KESTÄÄ.

    TÄSTÄ UKOSTA EI KANNATA VÄLITTÄÄ. EI OLE AINUT TIETÄMÄNI JOLLA ON NOUSSUT KUSI PÄÄHÄN.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    mutta ilman ulkonäköä, se luonto on mulle totaalisen yhdentekevä! ..ja myös toisinpäin!

    ..mistä mainoksesta puhut? sorry, tipahdin kärryiltä..

    "luonnonkauneus" ei tarkota sitä, että ei tarvitse laittautua!
    jos nään kaksi yhtä hyvännäköstä naista, mutta toinen on laittautunut ja toinen ei..niin poikkeuksetta valitsisin sen joka on laittautunut!
    nainen joka ei laittaudu on yksinkertasesti vaan LAISKA!

    laittautumalla nainen osoittaa sen, että ei ole yhdentekevää miltä näyttää..oli sitten yksin tai seurassa!
    se on muutenkin ihan peruskohteliaisuutta MUITA ihmisiä kohtaan! ja tämä koskee kaikkia..niin miehiä kuin naisiakin!
    eli miehenkin pitää "laittautua", eikä mennä ihmisten ilmoille tukka pystyssä paskasissa verkkareissa ja risassa T-paidassa ja hieltä haisevana!!!

    itsekkin olen huippukunnossa ja pukeudun hyvin jne jne, ni tottakai vaadin saman myös naiseltani!

    PS.hyviä hiihtokelejä.

    1. Ylibodatut miehet eivät edes yllä pyyhkimään omaa persettään, mites sitten sänkytaidot? taitoa ehkä on mutta voi kuinka se pili näyttää pieneltä kun on kroppa kuin vuori HYI stna!

    2. Laita itsestäsi kuules parempi /komeampi kuva että nauravat sivustaseuraajat voisivat edes hetken uskoa sinun olevan viehättävä.

    3. Ylimielisyytesi ja riidan halusi pilaavat loputkin sinusta.

    Äänestä

  • KEHUU KOSKA kirjoitti:

    TÄMÄ UKKO KEHUU OMAA NAISTAAN NIIN PALJON JA JOKA HELVETIN KETJUSSA KOSKA NAISELLA ON MYÖS PROFIILI TÄÄLLÄ JA USEIN HE LYÖVÄT HYNTTYYT YHTEEN JA LEIKKIVÄT MAAILMAN KUNINKAITA JA KUNINGATTARIA. NAISESI ON OLTAVA YHTÄ TYPERÄ KUIN SINÄ JOS SINUA KESTÄÄ.

    TÄSTÄ UKOSTA EI KANNATA VÄLITTÄÄ. EI OLE AINUT TIETÄMÄNI JOLLA ON NOUSSUT KUSI PÄÄHÄN.

    se naisen profiili. Vois sitten kertoa onko se noin kauhean kaunis.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    tottakai katselen ympärilleni, mutta joudun koko aika toteamaan itsekseni, että eipä toikaan nainen näytä yhtä hyvältä ku mun kulta, ja eipä toikaan nainen ole puoliksikaan niin hoikka ja trimmattu ku mun nainen, tai ettei tonkaan naisen perse ole yhtä kiinteä ja korkealla ku mun rakkaallani, ja eipä toikaan nainen ole kasvoiltaan mitään verrattuna mun naiseeni, jne jne... =)

    ei voi kuin olla tyytyväinen! =)

    Kaikki eivät ole niin onnekkaita, synnytään rumina, suuriluisina läntinä. Minkäs teet, elä ronkkoluisena elämäsi. Turhaa tällainen ulkonäkökeskustelu. Tottakai itsensä hoitamisella voi pitää ihonsa puhtaana, kimmoisana, jumpalla ja liikunnalla kehonrohjon niissä mitoissa, mitkä kenellekkin sopivat luustoon nähden.

    Äänestä

  • nähdä kirjoitti:

    se naisen profiili. Vois sitten kertoa onko se noin kauhean kaunis.

    Ja kyllähän kauniita ihmisiä on aina kiva katsella, siinä ykkönen on oikeassa.

    Äänestä

  • KEHUU KOSKA kirjoitti:

    TÄMÄ UKKO KEHUU OMAA NAISTAAN NIIN PALJON JA JOKA HELVETIN KETJUSSA KOSKA NAISELLA ON MYÖS PROFIILI TÄÄLLÄ JA USEIN HE LYÖVÄT HYNTTYYT YHTEEN JA LEIKKIVÄT MAAILMAN KUNINKAITA JA KUNINGATTARIA. NAISESI ON OLTAVA YHTÄ TYPERÄ KUIN SINÄ JOS SINUA KESTÄÄ.

    TÄSTÄ UKOSTA EI KANNATA VÄLITTÄÄ. EI OLE AINUT TIETÄMÄNI JOLLA ON NOUSSUT KUSI PÄÄHÄN.

    ymmärrän kyllä kateutesi ja turhautumisesi..

    muakin vituttais, jos ei olis kaunista naista vierellä joka rakastaa mua ja jota mä rakastan!

    ..toivottavasti säkin löydät sellaisen... =)

    Äänestä

  • mutta ulkonäkö kertoo muuta kirjoitti:

    1. Ylibodatut miehet eivät edes yllä pyyhkimään omaa persettään, mites sitten sänkytaidot? taitoa ehkä on mutta voi kuinka se pili näyttää pieneltä kun on kroppa kuin vuori HYI stna!

    2. Laita itsestäsi kuules parempi /komeampi kuva että nauravat sivustaseuraajat voisivat edes hetken uskoa sinun olevan viehättävä.

    3. Ylimielisyytesi ja riidan halusi pilaavat loputkin sinusta.

    en ole muuten bodari..enempi ehkä voimailija...

    ja kyllä itse taivun moneenkin asentoon! ;) ..venyttelen melkeen tunnin joka päivä..ja kamppilulajeja treenannu jo 9vuotiaasta alkaen..eli tossu kyllä nousee kevyesti...mites sulla? ;)

    enkä ole muuten tässä, tai missään muussakaan kirjoituksessa väittänyt olevani "viehättävä" tms... opettele lukemaan!

    ylimielinen olen usein, sen myönnän..
    mutta en ole riidanhaluinen..tämä on vaan mun kirjotustyylini..älä ota henk koht...en minäkään ota! =)

    Äänestä

  • junttiko? kirjoitti:

    Kyllä näen. Ihmisellä on ihmisarvo vaikka hän olisi pultsari, haiseva, lihava tai ihan millainen vaan.
    Kyllä minusta on hienoa, että elät sellaista elämää jota tahdot elää. Hienoa, että sinulla on varaa ja mahdollisuuksia näyttää ja olla sellainen kuin tahdot.
    Minulla on korkkarit ja hame sillä minäkin käyn juhlissa(erikoistilanteita joista puhuin).

    Olen sitä vastaan, että toisen ihmisen pitäisi muuttua toisen vuoksi. Jokainen on sellainen kuin on, ulkonäöltään ja sisäisesti.
    Kukaan ei saa alkaa toista muuttamaan.

    Kyllä ne pultsaritkin ihan aikuisten oikeasti ovat ihmisiä siinä, kuin sinäkin ja hekin voivat olla ihan ok-tyyppejä. Jotain vaan on heidän elämässään yleensä mennyt pieleen ja siksi he ovat sellaisia kuin ovat. Eli alkoholisteja jotka ryyppäävät elämänsä. Resupekka ei muuten aina ole pultsari.

    Minä kun en muotia seuraa niin ihan luulin kaikkien uusien vaatteiden olevan viimeistä huutoa.

    Minä en sanonut, että liikun seurassa jossa vehkeet vilkkuu. Totesin vaan, että se on mielestäni iljettävää ja myös hyvin epäkohteliasta(silti hyväksyn sellaisetkin ihmiset, enkä heitä mene moittimaan).
    Jos sinusta on oikein vaatia naista muuttumaan ja ahtautumaan tiettyyn muottiin, niin pidätköhän sinä naista ihmisarvon omaavana ihmisenä ollenkaan?

    Kyllä minä hyväksyn kaikki ihmiset. Olivat he sitten hienoja tai resupekkoja. Minulle on ihan sama sille. Ihminen on aina ihminen.

    Tiedän olevani yli keskitason sillä minulla on ystävänäni ammattiurheilija, jonka kanssa usein urheilen ja hän on sen minulle sanonut. Aikojakin olemme joskus ottaneet.

    Sinulla näkyy olevan lapsiakin.. Toivottavasti vaimosi opettaa heidät arvostamaan kaikkia ihmisiä, olivatpa he sitten muodikkaita tai eivät. Toivottavasti lapsesi saavat olla rauhassa lapsia eikä heidän tarvitse pukeutua miniaikuisiksi, sillä sehän on nykyään muotia.

    Minustakin on mukavaa nähdä laitettu ja kaunis ihminen oli hän mies tai nainen. Mutta minä en moiti ihmistä, jos hän ei ole laitettu.

    Aloittajalle vielä: Elä oma elämäsi niinkuin itse tahdot, sinun ei tarvitse muuttua toisen takia.

    "Olen sitä vastaan, että toisen ihmisen pitäisi muuttua toisen vuoksi. Jokainen on sellainen kuin on, ulkonäöltään ja sisäisesti.
    Kukaan ei saa alkaa toista muuttamaan"

    tästä olen pääpiirteittäin samaa mieltä!
    en ole missään vaiheessa muuta väittänytkään..
    mutta se ei silti anna ihmiselle oikeutta olla pitämättä huolta itsestään jos siihen on mahdollisuus ja jos myös kumppani niin tekee..
    tasavertaset kumppanit jne...

    ja pultsareista...
    mulle ne ei o ihmisiä... koskaan ollu tai koskaan tule olemaan..
    tästä turha sen enempää puhua ku ei liity aiheeseen!

    "ystävänäni ammattiurheilija, jonka kanssa usein urheilen
    Aikojakin olemme joskus ottaneet"

    eli olethan sä testannut kuntoasi!! turhaa saivartelua...

    "Minustakin on mukavaa nähdä laitettu ja kaunis ihminen oli hän mies tai nainen"

    TÄSTÄ OLEN 100% SAMAA MIELTÄ! =)

    Äänestä

  • kkarr. kirjoitti:

    Kaikki eivät ole niin onnekkaita, synnytään rumina, suuriluisina läntinä. Minkäs teet, elä ronkkoluisena elämäsi. Turhaa tällainen ulkonäkökeskustelu. Tottakai itsensä hoitamisella voi pitää ihonsa puhtaana, kimmoisana, jumpalla ja liikunnalla kehonrohjon niissä mitoissa, mitkä kenellekkin sopivat luustoon nähden.

    meillä kaikilla on omat lähtökohtamme ja geenit myös määräävät paljolti ulkonäköämme..

    mutta annettujen geenien rajoissa voimme KAIKKI silti tehdä parhaamme...
    ei kannata heti heittää sitä kirvestä kaivoon vaikkei syntyiskään Brad Pitiksi tai Angelina Jolieksi...

    Äänestä

Jos itsesi vuoksi haluat muuttua, niin uskallusta peliin ja menoksi! Mutta jos muuttuisit vain miehen vuoksi, niin mieti vieläkin muutama kerta. Jos hän nimittäin kolmen vuoden jälkeen esittää toivomuksia, että sinun pitäisi muuttua joksikin muuksi, kuin millaisena hän ilmeisesti on sinut halunnut ja hyväksynyt, niin ei ne vaatimukset siitä vuosien myötä varmaan vähene. Silloin voi tulla jopa mietiskelyn paikka teille molemmille, kuinka tärkeää suhteessa on puoliskon ulkoinen habitus ja kuinka tärkeää se, mitä nätin kuoren alla on.

Ja lopuks ihan vinkkinä, jos haluat pitää farkku- ja t-paitalookisi, niin onhan siinäkin monenlaista versiota. Hanki silloin garderobiisi jotkut vinkeemmät farkut ja muutama näpsäkkä pusero ja käytä niitä vaihtelun vuoksi, kun olette vaikka menossa kaupungille. Vähän vielä asennetta peliin ja luulen, että siippasi huomaa hyvin nopeasti, että toisten miesten katseet seuraavatkin hänen naistaan.

Äänestä
  • Niitä t-paitojakin kahta eri sorttia eli jätti-isoja naistenkymppi-t-paitoja ja vartalon muodot esiin tuovia. Housut voivat olla lökärifarkut tai sitten lycraa sisältävät takapuolen nätisti esiin tuovat.

    Ilme on tyystin erilainen, kumpaa lajia tykästää...

    Minusta ei ole mitään järkeä, että bisnesmies alkaa heilastella naistekymppinaisen kanssa tai bisnesnainen hiphoppariturhapuron kanssa. Siitä seuraa vain itkua ja hammastenkiristystä, kun yritetään muuttaa toisen perimmäistä luonnetta.

    Äänestä

Oletko tyytyväinen itseesi, ulkonäköösi ja tyyliisi? Jos, niin miksi edes harkitset miehesi kuuntelemista?

Jokaiseen tilaisuuteen on omat pukukoodinsa ja suositus on pukeutua ennemmin yli kuin ali, mutta omissa oloissa asia onkin sitten aivan toinen. Luomivärin ehdottaminen on vielä hyvän käytöksen rajoissa, mutta rakennekynnet menee joo palkintokumppaniosastolle. Ja on jo reippaasti sopimattoman puolella.

Millainen kaveripiiri kumppanillasi on? Ovatko kamujen tyttöystävät/avokit/vaimot missi/malli- tyyppiä?
Asiaa on hyvä pohtia, sillä avokkisi vaikuttaa mieheltä, jolla itsetunto ei ole aivan kohdallaan. Silloin helposti pyritään pönkittämään sitä kumppanin avulla. Siinä opetaatiossa voi käydä huonostikin; meikin jälkeen voi seurata kommentit ylipainosta jota ei ole ja jatkua itsetunnon murskaamisella. On miestyyppi, joka harrastaa sitä voidakseen tuntea oman olonsa paremmaksi.

Jos sinusta itsestäsi tuntuu, että meikkiä voisi olla lisää, rakennekynsiä voisit kokeilla uudelleen ja tehdä muutenkin muutoksia esim. vaatevarastoosi, niin TEE SE! Kesä on hyvä tekosyy. Mutta älä tee sitä, jos et todella, oikeasti, itse sitä halua. Kumppanisi jatkaa samaa linjaa taatusti 30 vuoden päästäkin, jos annat.

Äänestä

Suhteessa tärkeintä on se, että kumpikin saa olla juuri sellainen kuin itse haluaa! Jos toista pyrkii pakottamaan tiettyyn muottiin niin se on aina pois jostain muusta. Onnellinen ihminen jakaa onnellisuuttaan toisellekkin :).

Itse henkilökohtaisesti pidän naisista joilla on rohkeutta olla oma itsensä eikä heidän tarvitse korostaa itseään meikeillä tai asusteilla.

Äänestä

No itse olen sitä mieltä, että jos et tunne miehesi haluamia
muutoksia luonnollisiksi itsellesi, niin pidä kiinni omasta
tahdostasi ja sano se miehellesi. Ei kenenkään tehtävä ole
muuttua toisenlaiseksi vain koska puolisi niin haluaa.

Jos toinen on jatkumasti puuttumassa pukeutumiseen, ulkonäköön,
käyttäytymiseen ym., niin tulee sellainen olo että tyyppi hakee
lähinnä jotain edustuspuolisoa, jota voi sitten ylpeänä
esitellä kaikille.

Pikkuisessa rajojen kokeilemisessa omasta tahdosta ei mielestäni
ole silti mitään pahaa. Jos haluat kokeilla rakennekynsiä ja
naisellisempaa olemusta, niin anna mennä vaan. Jos ei tunnu
hyvältä, niin ei sitä pakko jatkaa ole.

Jos se tuntuu puolisollesi ehdottoman tärkeältä, niin käske
hankkimaan uusi nainen, joka tottelee kaikkia
hänen käskyjään.

Liika on minusta liikaa molempiin suuntiin. En pidä mistään
ihan resupekkanaisista, jotka eivät lainkaan huolehdi itsestään,
mutta sellainen jatkuvasti itseään peilaileva nirppanokkaprinsessa
on aivan yhtä kamala vaihtoehto.

Äänestä
  • Olen myös sitä mieltä että jos mies alkaa vaatia sitä ja tätä, samaa vaadin häneltä, tai sitten saa mennä "ihannenaistansa" etsimään.
    Kohtuus kaikessa, myös vaatimuksissa.
    Miehethän vaatii naisilta...niin...tosiaankin.
    Ehkä naisetkin miehiltä.

    Äänestä

  • kohtuus kaikessa kirjoitti:

    Olen myös sitä mieltä että jos mies alkaa vaatia sitä ja tätä, samaa vaadin häneltä, tai sitten saa mennä "ihannenaistansa" etsimään.
    Kohtuus kaikessa, myös vaatimuksissa.
    Miehethän vaatii naisilta...niin...tosiaankin.
    Ehkä naisetkin miehiltä.

    Minä (mies) olen saanut vaimoltani kuulla vähän samanlaista arvostelua. Ei kuulemma oikein kehtaa näyttää kavereille.
    Itse hyväksyn hänet ihan sellaisissa pukimissa ja meikeissä kuin hän itse haluaa itsensä "tällätä".

    Äänestä

mies ei halua, että laittaudun. Meikkaan yleensä hyvin vähän ja siitäkin ukko jo valittaa. Kaupassa, jos ollaan yhdessä ostamassa vaatteita ja kysyn mieheni mielipidettä johonkin erilaiseen vaatteeseen, niin heti kuuluu, että "yök, tuo on ruma" :o Nämä kommentit on silloin, jos kokeilen jotain erilaista, kuin yleensä. Mä tykkään pitää kans farkkuja ja jotain kivoja paitoja. Eli olen varmaan aika tylsimys joidenkin mielestä. Olen sitä mieltä, että pukeudu just niin, kuin susta itsestäsi tuntuu. Jos siltä tuntuu niin kokeilee jotain uudenlaisia vaatteita tai muuta, mutta kunhan sen tekee mielellään.

Äänestä
  • Miksi miehesi valittaa? En oikein käsitä. Etkö saisi laittautua, jos mielesi tekee ja luulisi siitä vaan ilahtuvan?

    Vapaus on mielestäni parisuhteen perusta. Vapaus olla oma itsensä ilman lisävaatimuksia. Itse en paljon laittaudu, ihan vaan saamattomuuttani, vaikka itseni kuosissa pyrinkin pitämään. Joskus tuskailen pitäisikö kuitenkin enemmän panostaa, mutta mieheni sanoo luonnonkauniiksi. Pelästyikin kerran kun olin laittanut vähän tummempaa huulipunaa, luonnoliset olivat kuulemma paljon paremmat. Ehkä rakkaus sokaisee, toinen on hyvä juuri sellaisena kuin on ja haluaa olla. Toisen kunnioitus ja arvostus ovar avainsanoja. Kukin taaplaa tyylillään, mutta toivottavasti itseään kuunnellen, eikä lähde muuttumaan ulkopuolisesta painostuksesta johtuen. Joskus on toki kiva laittautua, mutta toisia varten on velvollinen vain pitämään itsensä puhtaana ja siistinä. Korostuneempi ehostus olkoon kunkin oma asia.

    Äänestä

  • diis kirjoitti:

    Miksi miehesi valittaa? En oikein käsitä. Etkö saisi laittautua, jos mielesi tekee ja luulisi siitä vaan ilahtuvan?

    Vapaus on mielestäni parisuhteen perusta. Vapaus olla oma itsensä ilman lisävaatimuksia. Itse en paljon laittaudu, ihan vaan saamattomuuttani, vaikka itseni kuosissa pyrinkin pitämään. Joskus tuskailen pitäisikö kuitenkin enemmän panostaa, mutta mieheni sanoo luonnonkauniiksi. Pelästyikin kerran kun olin laittanut vähän tummempaa huulipunaa, luonnoliset olivat kuulemma paljon paremmat. Ehkä rakkaus sokaisee, toinen on hyvä juuri sellaisena kuin on ja haluaa olla. Toisen kunnioitus ja arvostus ovar avainsanoja. Kukin taaplaa tyylillään, mutta toivottavasti itseään kuunnellen, eikä lähde muuttumaan ulkopuolisesta painostuksesta johtuen. Joskus on toki kiva laittautua, mutta toisia varten on velvollinen vain pitämään itsensä puhtaana ja siistinä. Korostuneempi ehostus olkoon kunkin oma asia.

    ukot kiukuttelee kun emäntä meikkaa tai ei meikkaa,pelkäättekös että joku saattaa vaikka katsoa emäntäänne pitempääkin,sitten valitetaan kun suominaiset ovat mitä on verkkareissa kauppaan jne.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    Suomen naiset kulkevat kaupungilla tuulipuvussa tukka laittamattomana sen tähden, että miehet kieltävät laittautumasta? Ihan kukkua sanon minä! Väitän että valtaosa miehistä tykkäisi, että heidän naisensa laittautuisi enemmän.

    Ei siinä mitään, jos nainen ei halua laittautua ja mies on alunperin sellaisen naisen halunnut. Useimmilla naisilla homma vaan näyttää menevän niin, että nuorena ollaan nättejä ja huolehditaan itsestä, mutta kun saatu mies napattua, niin sitten ei paljon väliä, minkä näköisenä kaupungilla liikutaan. Tietysti nuorena voi olla ylilyöntiäkin meikkaamisen sun muun kanssa, mutta että kaikki loppuu sitten kuin seinään..?

    Äänestä

No jos olet hänet ulkonäön perusteella valinnut ja hän vastaavasti sinut pelkän fysiikan vuoksi, niin mitä muuta voit odottaa häneltä. Hän lähtee sen naisen kanssa joka häntä fyysisesti sattuu eniten miellyttämään.

Joten lähdeppä kiltisti kilpailemaan ulkonäölläsi miehestäsi, voit jopa voittaa muut naiset!

Äänestä

siinä missä viihtyy (vaatetuksen suhteen). mutta minulla ehkäpä on ainankin helppoa siinä suhteessa:) koska molemmat miehen kanssa tykätään pukeutua normaalisti.. ja mies kyllä aina kehuu jos olen ollut hyvällä päällä että kylläpä näytit säteilevältä ja kauniilta;D

itse en meikkiä käytä ja eipä tarvitsekkaan;D tarpeeksi tummat haituvat muutenkin:D ja olen sitä mieltä yleensäkkin että jos ei jonkun ulkonäkö sellasenaan miellytä katsokoon muualle se mariseva osapuoli;)

ja jos nyt jotain paljastavampaa ehdotan miehelleni hän on sitä mieltä että kotioloissa sitten kiitos;DD "pientä vitsiä peliin".

loppujenlopuksi se mitä sinä olet luonteeltasi on tärkeää ja sen voi tuoda esille kovin monella tapaa:)

Äänestä

(en nyt kyllä jaksanut lukea muiden vastauksia, sorgen...) :)

Olen nainen, ja oikeastaan rakastan olla nainen juuri sen takia, että saan välillä myös hienostella laittautumalla. En ole itsekään mikään himolaittautuja, mutta en voi lähteä mihinkään ilman kulmakarvoja ja ripsiväriä. Rakennekynsiä en voisi pitää, en osaisi. Kotona näytän usein aika seinästärevityltä... ;)

Mielestäni voi ainakin silloin tällöin tehdä puolisonsa mieliksi asiassa kuin asiassa. Se ei tarkoita, että pitäisi silti radikaalisti tahtomattaan muuttaa itseänsä - se ei ole suhteenkaan hyväksi. Toisen osapuolen pitäisi osata olla inttämättä asiasta, jota toinen ei vaan yksinkertaisesti halua itsessään muuttaa.

Olette olleet jo melko pitkään yhdessä, joten hassua, että asia nousee nyt esille. Jos kerran olet ollut samanlainen koko ajan? Toisaalta en näe paljoa pahaakaan siinä, jos puoliso vinkkailee, että "voisit vähän ryhdistäytyä", jos oikeasti onkin päässyt vähän...repsahtamaan...kuka muukaan sitä sinulle sanoisi? ;) Ja kyllä siinä parempi mieli itsellekin tulee, kun tietää näyttävänsä toisen mielestä hyvältä - edes lauantai-iltaisin! :) kesällä voi ottaa hieman rusketusta pintaan, niin näyttää seksikkäältä. Niin, ja tosiaan: hame on aika innostava juttu, jos vaan löytää mieleisensä! Kokeile vaikka vain hieman uusittua lookia kotona jonkin aikaa, jos se auttaisi? Mutta älä vastoin tahtoasi lähde muuttumisleikkiin! :)

Äänestä

Minulle huoliteltu ulkonäkö on tärkeää, mutta riittää kun mies on puhdas ja vaatteet ovat puhtaita. Farkut/shortsit ja joku siisti paita on hyvät, ei tarvitse mitään suoria housuja jne käyttää. Itse rakastan laittautumista. En ole mikään missi, mutta kyllä se itseluottamusta kohottaa, kun pistää vähän väriä nassuun ja tyylikkäät vaatteet ylle. Minulla on pikkusisko joka on sitten aivan vastakohta. Hän on luonnonkaunis ilman meikkiäkin, mutta kyllä se pieni rajaus ja häivähdys väriä hänenkin kasvoilla piristää. =) Kuitenkaan ketään ei saa pakottaa olemaan joku muu kuin itse haluaa. Voihan sen asian kääntää toisinpäinkin. Jos joku yrittäisi pakottaa laittautuvaa naista liikkumaan ilman meikkiä ja rennoissa verkkareissa päivät pitkät, se varmasti ahdistaisi häntäkin..
Tykkään katsella kauniita ihmisiä, olivatpa he laittautuneita tai ei. On kuitenkin eräs asia joka joissain kauniissa ärsyttää, nimittäin se ylimielisyys.(tämän jälkeen joku kirjoittaa että olen vain kateellinen) =D ei se ole niin, mielestäni Ihminen ei ole parempi kuin toinen, vaikka olisikin kauniimpi.

Äänestä

Kiitos kommenteistanne. Ehkä pientä repsahdusta on tosiaankin tapahtunut sitten alkuseurustelun. Viisi kiloa on tullut lisää (painoindeksi silti normaali) ja oikeastaan se jokinasteinen ehostus mitä silloin oli, on jäänyt pois, mutta ihan naturellina en kuitenkaan kulje. Seurustelu on siis arkistunut jo aikoja sitten.

Kokeilin tällä viikolla korkokenkiä ja naisellisempaa pukeutumista (huom. ei avokaulaista paitaa/lyhyttä hametta) töissä ja ihan toisella tavalla ihmiset ottivat huomioon. Kadulla miehet kiinnittivät huomiota ja töissä naiset kehuivat kenkien näyttävän hyviltä. Tänään ostin itselleni mekon.

En kuitenkaan koe tätä pakotetuksi muuttumiseksi, koska teen tämän mielelläni. Nyt muuttuminen menee omilla ehdoillani, eikä toisen sanelemana. Avokkini pitää huolta itsestään, joten miksen minäkin. Mutta rakennekynnet laitatan vain häihini, jos sellaiset tulee tulevaisuuudessa. Olkoon se mun ehtoni vastapuolustuksena :)

Äänestä
  • "Avokkini pitää huolta itsestään, joten miksen minäkin"

    se oli siinä kiteytettynä!
    ton paremmin sitä ei enää voi sanoa.. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

missi vai eloveena kirjoitti:

Kuinka tärkeää teille miehille on, että avokkinne näyttää hyvältä, huoliteltulta, tyylikkäältä tms? Ollaan seurusteltu kolme vuotta ja olen ihan tavallinen kiltinoloinenkin naapurinelli ja avokkini on kauluspaitatyyppiä. Kuitenkin puoliso toivoisi, että panostaisin enemmän ulkonäkööni laittamalla esim. luomiväriä ja on jopa sponsaamassa rakennekynnetkin meikäläiselle.

Olen hanannut vastaan, koska en ole tuon tyylinen (parisen vuotta sitten kokeilin rakennekynsiä ja tuntui samalta kuin lemmikkieläimeltä olisi viety kynnet eli en ollut oma itseni). Ja usein keskusteluissamme voi rivien välistä lukea puolisoni toteamuksen kuinka naapurimaiden ellit ovat naisellisempia kuin tavallinen farkku ja t-paita -tyttö.

Toisaalta en kiellä, etteikö tekisi mieli muuttua kuten naistenlehtien muuttumisleikeissä tehdään. Voisi piristää itseänikin, mutta aloituspotku puuttuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu