meille on tullut ero kahden vuoden yhdessä olon jälkeen ja olo on ihan pohjattoman surullinen. .. ei pysty nukkumaan ei mitään.
miten näistä oikein selviää kun tuntuu ettei mikään tunnu enää miltään :( ?
tuntuu että öisin varsinkin sekoaa... (niinkuin viestistä huomaa)
miten näistä oikein selviää kun tuntuu ettei mikään tunnu enää miltään :( ?
tuntuu että öisin varsinkin sekoaa... (niinkuin viestistä huomaa)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pystyn samaistumaan oloosi täysin. Syyllisyys, tuska ja ikävä lamaavat ruumiin ja mielen. Ei pysty edes olemaan sängyssä. Pari tunti olen vain istunut liikkumatta kuin halvaantuneena miettien kaikkea tehtyä ja sanottua. Enää en oikeastaan ajattele. Ahdistaa ja haluaisi, että joku olisi edes vain vieressä, sillä tämä yksinäisyys tuntuu syövän melkein hengiltä.
mä en myöskään tee mitään, käyn välillä tupakalla, yritän laittaa silmät kiinni, mutta eihän siitä mitään tule. ajatukset kiertää kehää, ja niinkuin sanoit kohta ne ei kierrä ollenkaan.
sitä vain ajattelee että voi kunpa se olisi tuossa vieressä, ja mitä kaikkea tekisi toisin..
vaikka mä en oikeastaan koe että olisin itse tehnyt tässä suhteessa mitään kovin väärää mutta silti olisi jo valmis luopumaan kaikesta jos tää jotenkin korjaantuisi.
kamala sanoa ja anteeksi siitä, mutta jotenkin se edes vähän lohduttaa että siellä on jokin toinenkin jolla on sama olo. saako kysyä mitä teille tapahtui?
Hän rakasti minua ja minä häntä, mutta annoin ymmärtää, että olenkin rakastanut toiseen, vaikka ketään muuta ei ole koskaan ollut ja kerroin sen hymyillen. Vittu mun kanssani... Ehkä sadistisin mahdollinen teko enkä ensin edes tajunnut sitä. En ole ikinä ruoskinut itseäni niin kovaa kuin silloin, kun ymmärsin tekoni ja sen tuhovoiman häneen ja itseeni. Vieläkin häntä rakastan ja haluais olla hänen lähellään.
.. no sulla on vähän erilainen juttu.. no etkö voi tuota miehelle selittää?? eikai se voi olla niin iso juttu?
mulla kaikki kaatui miehen juomiseen ja siitä valittamiseen. enkä mä osaa sanoa tekisinkö mitään toisinkaan, mutta nyt on mennyt viikko kohta nukkumatta ja sen tiedän että tämä ainakin on maailman huonoin olo.
niin silloin luopuisin kaikesta, eikä minulla olisi mitään jäljellä, sillä hän antoi merkityksen ja tarkoituksen elämälleni, jopa vanhoille katkeroittaneille asioille, joita olin kokenut ja jopa niille joita vaille olin jäänyt. Jos minulta vietaisi kaikki muu ja vain hän jäisi niin minulla olisi paljon, mutta luopuessani hänestä muut asiat menettäisivät merkityksensä, jolloin ne eivät olisi enää olemassa minulle. Siksi en halua luopua hänestä.
Mulla on avoeron kolmas viikko käynnissä. Eka viikko meni hyvin ku tein paljon asioita enkä vielä edes pystyny ajattelemaan asiaa kunnolla. Toinen viikko oli ihan hirveä kun sen alko käsittämään että enää saanukaan toista siihen vierelle...
Just tänä aamuna alko kolmas viikko omassa asunnossa. Viikon loppu oli paha kun se oli eka yksinäinen viikon loppu moneen vuoteen.. Vieläki on silti nii paljo asioita joita pitäs miettiä mutta ei jaksa.. Miten kesä lomastakaan voi nauttia jos ei oo enää sitä toista?? Mitä ihmettä sitä oikein tekee?? Meillä oli suunnitelmia ja loma matkakin melkein jo ostettiin.
Yrittäkkee te kaikki pärjätä ja mä yritän täälllä!!!
.. ole oikein pystynyt miettimään vielä mitään käytännön asioita, yöllä ne pyöri päässä että mistä asunto, rahat ja muut.. kaiken keskellä tuntuu vaikealta vielä se että miten sitä pärjää seuraavat kuukaudet.
mäkin olen miettinyt tuota kesälomareissua mikä oli sovittu heinäkuuksi, tuntuu tietenkin hassulta edes miettiä mut tuntuu pahalta senkin menetys, kun oli odottanut sitä yhteistä aikaa innolla.
äh mä en osaa edes kirjoittaa mitään järkevää. inhottaa kun ajattelen vain että voi kun se olisi tuossa ja asia selviäisi ja kaikki olisi hyvin, sitten taas tiedän etteihän asiat voi olla hyvin..
miten tuo eroaminen ja lähteminen on miehille noin helppoa. voi kun sitä itsekin olisi vahvempi :(
Omia tuntemuksiani muutaman vuoden takaa, jolloin viiden vuoden avoliitto päättyi (miehen aloitteesta eli jouduin jätetytksi).
Alussa oli kauhea draivi päällä, asunnon etsimistä, muuttoa yms. Asioita ei ollut aikaa pohtia. Nukkumaan meneminen oli pahinta ja nopeasti keksinkin, että kun valvoo yön-pari, niin sitten onkin jo niin sippi että nukahtaa saman tien, ilman että ajatukset ehtivät kiitoradalle. Valvomisöiksi keksin kaikenlaista puuhaa (esim. komeroiden järjestelemistä). No, selväähän on, ettei tuolla lailla voi kauan jatkaa. Neljä kuukautta eron jälkeen tajusin sitten hakeutua kriisiapuun kun olin romahtamaisillani.
Tarinan opetus: yritä huolehtia itsestäsi. Hae keskusteluapua, hoida tuo uniasia kuntoon (ei kannata pelätä että uni-/nukahtamislääkkeisin tulisi riippuvuus - tärkeämpää on saada sut nyt pahimman yli).
Ihan ensi arvoisen tärkeää olis se että saisit nukuttua kunnon unet. Ja kun et pysty, hae terveyskeskuksesta nukahtamislääkkeet.
Myös mielen tarvitsee levätä. Asoita pystyy "pirteänä" käsittelemään paljon paremmin. Ja jos väsymys menee yliväsymyksen puolelle. Eli ole ihme jos tuntuu että sekoaa ja seinät kaatuu pääälle.