Miten USA:n "puolustusohjukset" uhkaavat

Heikkolahjaisempien on vaikea käsittää, miten torjuntaohjusjärjestelmät, kuten siihen liittyvät tutkat, joita USA pyrkii ohjusten lisäksi sijoittamaan Eurooppaan, voivat olla uhka kenellekään. Nehän ovat puolustusjärjestelmiä.

Vastaus on hyvin yksinkertainen ja jokaisen vähänkään asiaa ajatelleen pitäisi se ymmärtää, mutta autetaan nyt myös niitä, joille asia ei ole avautunut vähän heikomman käsityskyvyn vuoksi.

Kun maa, jolla on hyökkäysvalmiudet minkä tahansa valtion tuhoamiseksi maailmassa, yrittää rakentaa järjestelmiä, joilla se voi suojata itsensä minkä tahansa maan hyökkäykseltä, olipa kyseessä sitten ensihyökkäys tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan puolustus/vastaisku, muodostaa tuo asetelma suurimman mahdollisen uhan muille maailman valtioille. Onhan puolustuspoliittisesti mahdotonta päästää asetelmaa sellaiseksi, ettei itsellään ole kykyä puolustautua tilanteessa, jossa toisella on kyky iskeä kimppuun tuhoisasti.

USA yrittää rakentaa asetelmaa, jossa se omaisi tuhoisan iskuvalmiuden ketä tahansa vastaan, mutta samalla omaisi itse sellaisen puolustuksen, ettei sitä vastaan voitaisi iskeä, jolloin se voisi ryhtyä täydelliseen sanelupolitiikkaan maailmassa. Niinpä se pakottaa Venäjän kohentamaan iskuvalmiuttaan sellaiseksi, että sillä on mahdollisuus puolustukselliseen vastaiskuun, mikäli sitä vastaan hyökätään ensin. Myös Eurooppa joutuu maaliksi, koska se sekaantuu asiaan sallimalla USA:n sijoittaa aseistustaan ja järjestelmiään maaperälleen.
3353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos ei tuosta joku tajua asiaa, niin sitten on ymmärryskyky täysin olematon tai sitten pää fanatismin sokaisema, kuten pointt/Hitman-1:llä... (kasa muitakin nikkejä tuolla tollolla käytössä)..

Äänestä

Venäläisten vainoharhaisuutta. Kun Venäläisten omat sisäiset ja ulkoiset, sovittamattomat hirvittävät rikokset aiheuttavat heille tuomion pelkoa, he näkevät siihen syyn muissa valtioissa.

Pyytäisivät ANTEEKSI kaikilta ympäristönsä pikkuvaltioilta, sekä myös USAlta, tekemiään mielisairaita ohjusten suuntaamisia, sekä muita alamaailman limaisia huijauksiaan, niin saisivat rauhan ja levon, eikä enää pelottaisi niin hysteerisesti.

Äänestä

Et ymmärrä asiaa lainkaan. Järjestelmä on Iranin fanaattisia sekopäitä varten, joita Venäjä tukee.

Ei muutamalla torjuntaohjuksella pysäytetä Venäjän 16 000 ydinkärkeä.

Entäpä jos Iran joku päivä uhkailee Eurooppaa ydinaseella? Ketä silloin huudetaan apuun?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinen kirjoitti:

Heikkolahjaisempien on vaikea käsittää, miten torjuntaohjusjärjestelmät, kuten siihen liittyvät tutkat, joita USA pyrkii ohjusten lisäksi sijoittamaan Eurooppaan, voivat olla uhka kenellekään. Nehän ovat puolustusjärjestelmiä.

Vastaus on hyvin yksinkertainen ja jokaisen vähänkään asiaa ajatelleen pitäisi se ymmärtää, mutta autetaan nyt myös niitä, joille asia ei ole avautunut vähän heikomman käsityskyvyn vuoksi.

Kun maa, jolla on hyökkäysvalmiudet minkä tahansa valtion tuhoamiseksi maailmassa, yrittää rakentaa järjestelmiä, joilla se voi suojata itsensä minkä tahansa maan hyökkäykseltä, olipa kyseessä sitten ensihyökkäys tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan puolustus/vastaisku, muodostaa tuo asetelma suurimman mahdollisen uhan muille maailman valtioille. Onhan puolustuspoliittisesti mahdotonta päästää asetelmaa sellaiseksi, ettei itsellään ole kykyä puolustautua tilanteessa, jossa toisella on kyky iskeä kimppuun tuhoisasti.

USA yrittää rakentaa asetelmaa, jossa se omaisi tuhoisan iskuvalmiuden ketä tahansa vastaan, mutta samalla omaisi itse sellaisen puolustuksen, ettei sitä vastaan voitaisi iskeä, jolloin se voisi ryhtyä täydelliseen sanelupolitiikkaan maailmassa. Niinpä se pakottaa Venäjän kohentamaan iskuvalmiuttaan sellaiseksi, että sillä on mahdollisuus puolustukselliseen vastaiskuun, mikäli sitä vastaan hyökätään ensin. Myös Eurooppa joutuu maaliksi, koska se sekaantuu asiaan sallimalla USA:n sijoittaa aseistustaan ja järjestelmiään maaperälleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu