onko tämä väärin

olemme mieheni kanssa seurustelleet jo pitkään ja kaikki asiat on käyty läpi,mutta sain jokin aika sitten tietää että minulla on yksi asia kertomatta.
tunnen erään mies puolisen henkilön jonka kanssa on tullut usein rupateltua ja ollaan ihan hyviä tuttuja,mutta jokin on unohtunut.
olen joskus aikoja sitten pussaillut tämän miehen kanssa ja omani ei tiedä asiasta,en siis meidän yhteisenä aikanamme vaan aikoja sitten.
mutta mieheni on erittäin mustasukkainen,jopa kaikesta aikaisemmasta.
en muista asiaa,mutta ystävättäreni minulle kertoi.
mitään suurempaa siis ei ole tapahtunut koskaan,mutta pelkään kertoa asiasta,sillä mieheni ei muutenkaan pidä tästä miespuolisesta tutustani lainkaan.jos tämän asian kerron,en tiedä mitä tulee tapahtumaan,tai mitä jos hän saa tietää siitä jostain muualta(on kyllä epätodennäköistä)
kun en asiaa muista itse,en tiedä onko sillä oikeasti merkitystä ja kannattaako minun pahoittaa toisen mieli kertomalla.
mitä mieltä olette?
eli tapahtuneesta on aikaa ainakin jo 2-3vuotta...
ja nykyään tämän miehen kanssa ihan vain kaveruksia.
7566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

roikkua sellaisen häiriintyneen miehen kanssa kuten sinä teet.

Äänestä
  • heh:D totta.
    tajuan kyllä,että eiköhän se ole vain parempi olla sanomatta ja jos tulee ilmi,niin tulee,ei luulis olevan maailman loppu,jos on niin...
    asia on turha,ei mitään merkitsevä.
    en muista asiaa ja sitä mitä ei muista ei ole tapahtunut,
    kiitos kun saan täällä selventää ajatuksiani.
    eikä se mun mies ole ainut joka on häiriintynyt vaan minä myös xD

    Äänestä

  • mitä pitäisi tehdä? kirjoitti:

    heh:D totta.
    tajuan kyllä,että eiköhän se ole vain parempi olla sanomatta ja jos tulee ilmi,niin tulee,ei luulis olevan maailman loppu,jos on niin...
    asia on turha,ei mitään merkitsevä.
    en muista asiaa ja sitä mitä ei muista ei ole tapahtunut,
    kiitos kun saan täällä selventää ajatuksiani.
    eikä se mun mies ole ainut joka on häiriintynyt vaan minä myös xD

    Mieti, kannattaako elää jonkun toisen älyttömien vaatimusten mukaan. Jokaisella on oma menneisyytensä. Yhtä järkevää sinun olisi ajatella nyt, mitä mieltä seuraava seurustelukumppanisi on nykyisestä suhteestasi ja mahtaako olla siitä vihainen. Vain nykyisyyteen ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa, joten mieti haluatko tosiaankin jatkossakin elää toisen ihmisen mustasukkaisen mielen vankina.

    Äänestä

Se on sun miehesi, ei rippi-isä jolle pitää synnit tunnustaa.
Se on eri asia jos kysytään, niin silloin voi kertoa.
Siksi toiseen, ei sun äijälläsi ole mitään oikeutta kiukutella menneistä.
"Erittäin mustasukkainen" huh meikällä alkaa aina hälytyskellot kilkuttaa mustiksien kohdalla.
Mustasukkaisuus ei ole mitään positiivista, vaan omistamisen halua ja menettämisen pelkoa.

Äänestä
  • kiitos tuosta kommentista:)

    Äänestä

Unohda ja unohda, Ketä hyödyttää vanhoken asioiden kaivelu, Olen mies ja elän itse mielummin tässä päivässä.

Äänestä
  • näin teen:)kiitoksia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä pitäisi tehdä? kirjoitti:

olemme mieheni kanssa seurustelleet jo pitkään ja kaikki asiat on käyty läpi,mutta sain jokin aika sitten tietää että minulla on yksi asia kertomatta.
tunnen erään mies puolisen henkilön jonka kanssa on tullut usein rupateltua ja ollaan ihan hyviä tuttuja,mutta jokin on unohtunut.
olen joskus aikoja sitten pussaillut tämän miehen kanssa ja omani ei tiedä asiasta,en siis meidän yhteisenä aikanamme vaan aikoja sitten.
mutta mieheni on erittäin mustasukkainen,jopa kaikesta aikaisemmasta.
en muista asiaa,mutta ystävättäreni minulle kertoi.
mitään suurempaa siis ei ole tapahtunut koskaan,mutta pelkään kertoa asiasta,sillä mieheni ei muutenkaan pidä tästä miespuolisesta tutustani lainkaan.jos tämän asian kerron,en tiedä mitä tulee tapahtumaan,tai mitä jos hän saa tietää siitä jostain muualta(on kyllä epätodennäköistä)
kun en asiaa muista itse,en tiedä onko sillä oikeasti merkitystä ja kannattaako minun pahoittaa toisen mieli kertomalla.
mitä mieltä olette?
eli tapahtuneesta on aikaa ainakin jo 2-3vuotta...
ja nykyään tämän miehen kanssa ihan vain kaveruksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu