Raskaus

Onko oikein, että esimies lavertelee työntekijän raskaudesta eteenpäin heti kun on saanut tietää asiasta? Näin kävi kohdallani. Ikävä kyllä sain keskenmenon hieman sen jälkeen kun olin asiasta kertonut ja sitten sain selitellä ihmisille, kun tulivat onnittelemaan raskaudesta. Eipä ollut kovin mukavaa...
Nyt sitten kun tästä tapahtumasta on aikaa jo puolisen vuotta käy niin, että menen hakemaan pomon kaapista työehtosopimusta (ei ole koskaan minulle sellaista antanut), niin mapin päällimmäisenä paperina on tuloste sähkopostikeskustelusta. Tässä keskustelussa pomoni kysyy "asiantuntijalta" että, voisiko hän jotenkin järjestää asiat niin, että minulla ei enää olisi äitiysloman jälkeen työtä johon palata. Hän siis suomeksi sanottuna kysyi, että miten hän pääsisi eroon minusta. Kaiken huipuksi huomasin, että tuo sähköpostikeskustelu on käyty heti, kun olin kertonut raskaudestani. :(
Olen ollut tässä työssä pari vuotta ja koko ajan olen tiennyt etten ole se henkilö jonka esimieheni olisi halunnut tähän työhön. Olen vain kestänyt hiljaa vittuilua ja yrittänyt tehdä työni hyvin.
Tietenkin ajattelet nyt, että miksi minä tyhmä menin edes kertomaan raskaudestani. Olin vain lojaali työnantajaani kohtaan. Enää en tässä asiassa ikinä!
Tässä olisi niin paljon muutakin kerrottavaa, mutta haluaisin tietää, että miten vakavasta asiasta tässä nyt on kyse. Kuinka väärin pomoni on tehnyt toimiessaan em. tavalla? Auttakaa!!!
4851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Esimies on vaitiolovelvollinen alaisten henk.koht.asioista. En tiedä,olisiko mennyt varastamiseksi, jos oisit ottanut paperin ja näyttänyt sen luottamusmiehelle tai jollekkin varmasti luotettavalle taholle.Valitettavasti luotettavai tahoja ei välttämättä ole helppo löytää.

Laitonhan tuo homma on,että yrittää raskauden ilmettyä keksiä syytä ajaa ulos.Tiedätpähän,että mikä on meininki,syy ulos saamisekses voidaan vaikka tekaista,kaivamalla kaivaa virheitä ja pari kusipäätä puhuu sua vastaan-todista siinä sitten mitään.

Yksi kaveri sai lähtöpassin sen vuoksi,että puuttui työsuojelulliseen asiaan kesähelteiden aikaan.Toimistossa kuuma kuin saunassa,tästä ilmoitti eteenpäin ja savustus alkoi,ensin hyvä työntekijä ja kun puuttui epäkohtiin, alkoikin löytyä vikoja ja puutteita. Hakemalla haki pari eukkoa hänelle tehtyjä virheitä.

Äänestä
  • senkin esimiehen jonka kaaliin se vaitiolovelvollisuus menis. Kaikissa paikoissa joissa olen ollut töissä esimiehet, varsinkin naiset , juoruavat lempipersnuolijoilleen kaikki tietämänsä asiat. Ikävä kyllä on asoita joita sille esimiehelle on pakko kertoa, ja sitten niitä saa kuulla joltain aivan muulta ihmiseltä seuraavalla viikolla, että sienäkin sitten niin...

    Pieni neuvo raskaana oleville. Älkää kertoko siitä vasta kuin sitten kun se näkyy.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    senkin esimiehen jonka kaaliin se vaitiolovelvollisuus menis. Kaikissa paikoissa joissa olen ollut töissä esimiehet, varsinkin naiset , juoruavat lempipersnuolijoilleen kaikki tietämänsä asiat. Ikävä kyllä on asoita joita sille esimiehelle on pakko kertoa, ja sitten niitä saa kuulla joltain aivan muulta ihmiseltä seuraavalla viikolla, että sienäkin sitten niin...

    Pieni neuvo raskaana oleville. Älkää kertoko siitä vasta kuin sitten kun se näkyy.

    "Ikävä kyllä on asoita joita sille esimiehelle on pakko kertoa"

    Mitkä asiat on muka pakko kertoa esimiehelle? Edes sairausloman syy ei kuulu pikkubossille,se on työterveyshuollon asia ja sitä ei saa sieltä tihkuttaa ede bossin kysellessä.Olen ollut vieressä kuulemassa, kun eräskin esimie kävi palkanlaskennasta kysymässä henkilö sairauden syytä...palkanlaskija sanoi että papereita hän ei näytä, eikä syytä kerro! Lisäsi vielä että hän ei edes kaikkia todistuksia saa, vaan osa menee suoraan henkilöstöjohtajalle, joka ilmoittaa vain maksettavat sair.päivät.

    Äänestä

  • Kysymys . kirjoitti:

    edeltävään haluan kyllä mainita, että kannattaa siitä raskaudesta esimiehelle kertoa jo hyvissä ajoin. Tämä vaikeuttaa esim. irtisanomista sekä mahdollistaa työtehtävän vaihtamisen, mikäli työolot ovat raskaana olevalle liian "vaativat". Ei tietoa kannata pantata, harmi tietenkin, jos se lähtee vapaasti pyörimään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nupuli kirjoitti:

Onko oikein, että esimies lavertelee työntekijän raskaudesta eteenpäin heti kun on saanut tietää asiasta? Näin kävi kohdallani. Ikävä kyllä sain keskenmenon hieman sen jälkeen kun olin asiasta kertonut ja sitten sain selitellä ihmisille, kun tulivat onnittelemaan raskaudesta. Eipä ollut kovin mukavaa...
Nyt sitten kun tästä tapahtumasta on aikaa jo puolisen vuotta käy niin, että menen hakemaan pomon kaapista työehtosopimusta (ei ole koskaan minulle sellaista antanut), niin mapin päällimmäisenä paperina on tuloste sähkopostikeskustelusta. Tässä keskustelussa pomoni kysyy "asiantuntijalta" että, voisiko hän jotenkin järjestää asiat niin, että minulla ei enää olisi äitiysloman jälkeen työtä johon palata. Hän siis suomeksi sanottuna kysyi, että miten hän pääsisi eroon minusta. Kaiken huipuksi huomasin, että tuo sähköpostikeskustelu on käyty heti, kun olin kertonut raskaudestani. :(
Olen ollut tässä työssä pari vuotta ja koko ajan olen tiennyt etten ole se henkilö jonka esimieheni olisi halunnut tähän työhön. Olen vain kestänyt hiljaa vittuilua ja yrittänyt tehdä työni hyvin.
Tietenkin ajattelet nyt, että miksi minä tyhmä menin edes kertomaan raskaudestani. Olin vain lojaali työnantajaani kohtaan. Enää en tässä asiassa ikinä!
Tässä olisi niin paljon muutakin kerrottavaa, mutta haluaisin tietää, että miten vakavasta asiasta tässä nyt on kyse. Kuinka väärin pomoni on tehnyt toimiessaan em. tavalla? Auttakaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu