Ylipaino

Nostan tämän viestin omaksi viestiksi, sillä siinä on hyvin kerrottu ylipainosta ja se suotta hautautuu muun keskustelun alle. Näillä sivuilla yritetään jatkuvasti teilata karppiruokavaliolla elävät ja painonsa kanssa kamppailevat. Jopa haukkumalla, että paino-ongelmaisella on päässä vikaa (onpa korkeatasoista ja ylimielistä) aika paljon meitä päävikaisia suomenmaassa sitten onkin, jopa ylintä johtoa myöten.

"Jos solakkuuden saavuttaminen olisi noin yksinkertaista matematiikkaa kuin annat ymmärtää, miten selität tämän?:

Ystäväni ja minä matkailimme aikoinaan yhdessä useammankin kerran. Jokainen matka oli 2 tai 3 viikkoa pitkä. Olemme molemmat naisia, suurin piirtein yhtä pitkiä ja minä olin häntä n. 15kiloa painavampi noina vuosina. Laskennallisesti minun kulutukseni olisi ollut 220-300kcal suurempi kuin hänen.

Koko matkan joimme täysin samat juomat ja söimme kaikki muut ateriat 100%:sti samat paitsi iltapäivän välipalat. Iltapäivällä hän tyhjensi normaalikokoisen pussillisen rasvaisia perunalastuja. Minä puolestani korvasin ne tuoreella hedelmällä tai jogurtilla. Molemmat joimme isot lasilliset hedelmänektariinia.

Liikuimme yhdessä koko ajan. Kävelimme paljon. Joskus liikuimme polkupyörällä. Toiselle ei kertynyt enemmän askelia kuin toiselle.

Palattuamme kotimaahan ystäväni oli laihtunut pari kiloa ja minä lihonut 2-3kg. Eroa parin-kolmen viikon samasta ruokavaliosta ja liikunnasta kertyi siis 4-5kg. Ja tämä tapahtui useammalla matkalla!

Mitä ruokailumme käsitti?: Söimme matkaan hintaan sisältyvän hotellin aamiaisen, joka sisälsi valkoisen sämpylän, voita ja hilloa. Satunnaisena lisänä saimme kananmunan. (Muuta ei hotellissa ollut tarjolla eikä meillä köyhinä opiskelijoina ollut varaa mennä muualle.) Seuraava ateria oli lounas: useimmiten kreikkalaista salaattia kera parin leipäpalan ilman voita. Vaihtoehtona saattoi olla munakas tai lämmin kinkku-juusto-voileipä. Illalliseksi kanaa, lihaa tai kalaa kreikkalaiseen tapaan paistettujen perunoiden tai riisin kanssa, mussakaa (liha-peruna-munakoisolaatikko) tai makaronilaatikkoa. Ruokajuomana jaettu pieni pullollinen viiniä. Illalla pari pitkää drinkkiä. Ei karkkia, ei suklaata, ei leivonnaisia. Jäätelöt satunnaisesti.

Näin me ihmiset vaan olemme erilaisia. Toisten elimistö pitää läskeistä kiinni, hidastaa aineenvaihduntaa, jos yrittää laihduttaa ja sitoo rasvaa tehokkaammin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Voisit tulla milloin vain (tai olisit voinut tulla viimeisen yli kahden vuosikymmenen aikana) tekemään kotitarkastusta ruokakaappiini. Sieltä ei löydy nyt eikä ole löytynyt pullaa, keksiä, chipsejä, rasvaisia leikkeleitä, rasvaisia juustoja, karkkia, suklaata, perunoita, valkoista leipää jne. Herkuttelen vain juhlissa ja niitä ei tule kohdalle kuin satunnaisesti. Ja silti olen 15-20 kiloa liian lihava, laihuusihanteen mukaan vielä enemmänkin.

Tarkistin muuten Sydänliiton energialaskurista, niin olen syönyt viimeiset vuosikymmenet vielä paljon vähemmän kuin kertomani - 300-400kcal/vrk verrattuna laskurin mukaiseen kulutukseen. Vaikka siis ilmeisesti syön enemmän kuin kulutan, niin miten oletat minun elävän täyspainoista elämää ja saavan tarpeeksi ravintoaineita ravinnosta, jos pudotan kalorien saantia vielä edelleen?

Kirjoitin:"Oletko sinä valmis näkemään päivittäin nälkää ja lopettamaan lautasellisen kesken, ennen kuin olet kylläinen? Et varmasti."
Sinä vastasit: "Usein mennessäni nukkumaan saatan tuntea pientä näläntunnetta. En kuitenkaan syö mitään, koska kylläisenä en saa kunnolla unen päästä kiinni."

Kuka sitä nyt täydellä vatsalla unta saa? Mutta onko ainoat vaihtoehdot mennä nukkumaan joko maha pömpöllään tai nälkäisenä? Lasillinen maitoa tai puolikas banaani illalla antaa paremmin unta kuin nälkäisenä nukkumaan meno. Ne sisältävät hitaita hiilihydraatteja, joita on suositeltavaa nauttia illalla. Hiilihydraattivarastojen loppuminen saa aikaan heräämisiä aamuyöllä.

Minä kirjoitin: "Ihmisten elimistön nälän ja kylläisyyden säätely on erittäin monimutkainen järjestelmä. Toisilla stoppi tulee aikaisemmin, toisilla myöhemmin."
Sinä vastasit:"Eli ollaan juuri siinä mistä kirjoitin - henkisellä puolella."
Eipäs olla. Nälkäkeskuksen säätely ei ole psyykkinen asia vaan osa aivotoimintaa.

Joillakin ihmisillä on psyykkisiä ongelmia, jotka johtavat suruun syömiseen. Jos on, ei niiden ylipääseminen ole sen helpompaa kuin fysiologistenkaan eikä niitä pidä vähätellä.

Jatkoit: "On syytä korostaa, että ei syöminen nälkää tarvitse, syöminen on monelle vain tapa."

Vaikka se joillekin sitä olisi, se ei ole sitä kenellekään sellaiselle lihavalle, joka yrittää laihduttaa tai joka jatkuvasti taistelee lihomista vastaan syömällä kevyesti.

Lukisit enemmän lihavuuden ongelmasta ja hankkisit tietoa ja lihavien/entisten lihavien kokemuksia, niin et yksinkertaistaisi sinulle tuntematonta ongelmaa. TV:n shokki-laihdutussarjojen ihmiset ovat ääripäästä. En ole koskaan tuntenut yhtään sellaista mässäilijää. (Korkeasti koulutettu ystäväpiirini tosin tietää hyvin välttää moista sairaalloista ahmimista ja herkuttelua.) Suurin osa lihavista kontrolloi syömisiään.

Kirjoitin: "Miksi syyllistät lihavia siitä, mikä on myötäsyntyistä ja mihin ei voi vaikuttaa?"
Sinä vastasit: "En syyllistä lihavia ihmisiä yhtään mistään. Sitä kuitenkin kritisoin, että jotkut todella laittavat lihavuuden jonkin yksittäisen asian syyksi, kuten hiilihydraattien. Tämä jos mikä on itselleen valehtelemista."

Kuten selostuksestani voit tajuta, olen erittäin kokenut lihavuuden vastustaja. Kokemusta siis on. Lihottavinta ruokaa minulle ovat kaikki nopeat hiilihydraatit. Rasvaton ja kevyt ruokavalio ei ole onnistunut pitämään minua hoikkana. Kaikki pienet ohimenneet hairahdukset leipään ja pullaan ovat saaneet painoni nousemaan! (Huom! Ei mässäilyä vaan 1-3 palaa leipää päivässä tai max 4 pullaa viikossa - ei viineriä tai munkkia).

Hiilihydraatit eivät ole mikä tahansa yksittäinen asia lihavuuden synnyssä. Nopeat hiilihydraatit nostavat toisten ihmisten insuliinitasoa yli tarpeen. Minä ja arviolta noin neljännes ihmisistä kuuluu tähän joukkoon. Sen seurauksena nopeiden hiilihydraattien nauttiminen ensin nostaa verensokeria nopeasti ja noustuaan myös laskee nopeasti aiheuttaen väsymystä, kärttyisyyttä, makean himoa ja himoa syödä lisää hiilihydraattipitoista ruokaa. (Omalta kohdaltani tämä on varmistunut useamman tunnin sokerirasituskokeella.) Ylimääräinen insuliini veressä huutaa lisää sokeria. Jos syötävää ei saa ajoissa, alhainen verensokeri aiheuttaa lisäksi pahaa oloa, tajunnan hämärtymistä ja vapinaa. Erittäin epämiellyttävä olotila, jonka aiheuttaa vain nopeat hiilihydraatit. Edellä kerrottu ominaisuus on ominaisuus, ei sairaudeksi luokiteltava tila kuten sen vakava vastakohta, diabetes.

Insuliini on juuri se aine, joka elimistössä vie energian varastoon rasvasoluihin. Hiilihydraattien rajoittamisella rajoitetaan insuliinin tuotantoa. Siihen ei ole mitään muuta keinoa, ruisketta tai tabletteja. Jos omaa tällaisen sokeri-insuliiniaineenvaihdunnan kuin minulla on, on pitsa-aterian jälkeen saatava uutta ruokaa jo parin tunnin kukuttua. Jos pitsan sijaan pienempikin kalorimäärä saadaan ateriasta, joka koostuu hitaista hiilihydraateista kuten salaatista, kasviksista ja lihasta, ei tule makean himoa eikä uutta nälkää 4-6 tuntiin. - Jos itse kuulut niihin, jotka selviävät pitsalla tuon 5-6 tuntia, et voi mitenkään ymmärtää, miltä kaltaiseni elimistössä tuntuu.

Miksi sitten on näin? Nopeat hiilihydraatit eivät ole ihmisen alkuperäistä ravintoa. Ihmislajille ominainen ruoka kivikaudella sisälsi hedelmiä, vihanneksia, juuria, siemeniä, pähkinöitä ja vähän lihaa, kalaa tai äyriäisiä. Silloin ei ollut viljaa eikä muita nopeita hiilihydraatteja. Sokeria on ollut saatavilla maailmassa vasta 400 vuotta, Suomessa vielä vähemmän. Aineenvaihdunnan muuttamiselle aika kivikaudesta tähän päivään on lyhyt.

Siihen tulokseen, että nopeat hiilihydraatit lihottavat minua, olen tullut oman kokemukseni kautta - en fanaattisten VHH-uskovaisten käännyttämänä."
18990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kajottuu kaikki ruoka mikä on näytillä,
ainakin minuun.
Olen ollut naimisissa 30v saman miehen kanssa ja syömme samaa ruokaa vapaa-aikoina sekä viikonloppuisin.
Mieheni on pitkä ja hoikka 190sm ja 85kg ja minä olen 165sm ja painan 72 kiloa.
En ole koskaan pitänyt pullasta, vaaleasta leivästä enkä karkeista.
Mieheni syö jatkuvasti piparia, pullaa yms.
Olen aina ihmetellyt miten se on mahdollista että tämä herkkupersus on aina normaalipainoinen.
Liikun, juoksen nostelen painoja yms.
Mies kävelee ainoastaan iltalenkkejä kanssani.
Hän tekee konttorityötä minä ruummiillista. Mies syö miltei joka päivä päiväruoan ilman pottuja ja leipää kuten minäkin, tosin en syö joka päivä lämmintä ateriaa.
Kumpikaan ei polta tupakkaa viiniä litkitään ja olutta otetaan viikonloppuisin kohtuudella.
Miehellä verenpainelääkitys minä täysin terve vielä.
Ja iät on mies 52v ja minä 53v
Olemme aloittaneet karppauksen lokakuussa ja mieheni laihtunut 4 kiloa minä vaivaisen kilon joka tulee takaisin joka hiton punnituksen jälkeen.
Mikä tässä mättää?

Äänestä
  • Vaikka olemme tällä karppauslinjalla siis ilmeisesti vain minä olen.

    Äänestä

... kommentoi ihmiset, jotka eivät ole ylipainosta koskaan kärsineetkään. Ainakin ne "viisaimmat" tuntuvat olevan niitä... Syö vähemmän kuluta enemmän, lautasmalli, pienennä annoksia, hedelmä välipalaksi, nälän tunnetta on vaan opittava sietämään, liiku enemmän jne. Kaikilla nämä ohjeet eivät vaan toimi. Ihmisen erilaisuutta ei jotenkin tunnuta tajuavan... me emme ole samasta muotista!!!

Äänestä
  • jotkut vaan ei sitten kykene hillitsemään itseään ja on syötävä kokoajan, mutta ei se mitään, koska syyn voi vierittää aivotoiminnalle, hiilihydraateille yms. Itselleen voi valehdella ja keksiä syitä olla tekemättä mitään toisin, mutta sehän on jokaisen oma asia. Huvittavampia tapauksia ovat ne liikalihavat, jotka sanovat syövänsä vähän ja kevyesti ja ovat silti lihavia. Sivustakatsoja usein näkee, mikä on totuus. Hyvin pieni osa kärsii kilpirauhasen toimintahäiriöistä tai muista kehon toiminnan häiriöistä, jotka aiheuttavat lihavuutta. Paljon suurempi osa väittää ylipainonsa johtuvan näistä itsestä riippumattomista syistä.

    Moni ystävä ja tuttu, joka on laihduttanut puolet painostaan, myöntää jälkeen päin, että ajattelutapaan vain piti saada muutos ja lopettaa tekosyiden keksiminen. Ennen tätä on paljon vaikeampaa tehdä todellista elämäntaparemonttia, joka olisi pysyvä.

    Kaikki olemme erilaisia, mutta liikalihavuus on todellinen ongelma nimenomaan tietyissä läntisissä hyvinvointimaissa.

    Äänestä

Nimenomaan nuo fanaattiset VHH-lahkolaiset lienevätkin syynä siihen että kukaan ei viitsi tutustua tällä palstalla VHH:een dieettiin kovin tarkasti. Tietoahan täältä kyllä löytyy aina silloin tällöin, mutta useimpien nickillä kirjoittajien jutut ovat pelkkää propagandaa ja puolitotuutta. Asialliset nickit eivät tällä palstalla kauaa viihdy.

Siihen tulokseen olen kuitenkin tullut että erilaisen insuliiniherkkyyden (tai mikä lieneekään oikea termi) omaavat ihmiset reagoivat ruokaan eri tavalla. Luultavasti kuulun siihen onnekkaaseen joukkoon jonka reagointi insuliiniin on lähetulkoon olematonta. Minuun ei esimerkiksi läskit tartu millään vaikka elämääni kuului joskus vuosienkin epäterveellisiä jaksoja: runsasta (ja säännöllistä) syömistä, myös roskaruokaa, karamelleja ja vastaavaa, runsasta alkoholin käyttöä, liikunnan puuttuminen kokonaan. No puntteja jaksoin laiskasti käydä nostelemassa kaikki nekin vuodet, mutta todella pienellä intensiteetillä. Siitä tarttui kuitenkin muutama lihaskilo ja ne ovat tallella vieläkin. Paino on noussut keskimäärin kilon-puolitoista vuodessa, ja nyt BMI on 25 paikkeilla, pahimmillaan se oli n. 27. Ja silloin siis vietin todella huonoa elämää.

Nykyisin minut voinee luokitella intohimoiseksi kuntoilijaksi, alkoholin käyttö on vähentynyt ja syöminen on vähentynyt, nykyään kun ruoka pitäisi laittaa itse ja se sitten jää hieman vähemmälle huomiolle. Nälkää tunnen yllättävän harvoin ja vielä harvemmin se on niin kova että se häiritsisi. Sitä voi jatkua tuntejakin ennen kuin se yltyy sellaiseksi että viitsin laittaa itselleni jotain (ruoanlaitto ja etenkin sen jälkeinen tiskaaminen on todella ikävää). Joskus leipä tai pari riittää koko iltapäivän ajaksi sen n. puoliltapäivin tapahtuvan lounaan lisäksi. Kun oikein laiskottaa syön suklaapatukoita. Näinä päivinä tosin kuntosuoritukseni pitäisi tapahtua kevyellä sykkeellä, ei viitsisi runnoa kun tiedän että puolentoista tunnin kuluttua suorituskyvyssä tapahtuu havaittava putoaminen ja huomaan samalla myös ärtymiskynnykseni laskevan, heh.

Selvää kuitenkin on että hiilihydraatit kattavat 50-90% energiantarpeestani, laaadulla ei ole niin väliä. Joo ravintoni todella vaihtelee jopa päivittäin, sekä laadultaan että määrältään, ainoastaan protskujen määrää seuraan sen verran että niitä on ainakin tarpeeksi.

Mutta paino ei putoa, rasva tosin on viime kuukausina vähentynyt.

Minulle on ihan sama mitä virallisesti suositellaan syömään, pyrkimykseni on syödä edes riittävästi (vaihtelevalla menestyksellä) ja ainakin hiilaripainotteisesti. Ja muuten riittävän monipuolisesti ainakin viikon jaksoissa.

Mutta tämän palstan VHH:gurujen mukaan minun pitäisi olla henkitoreissani oleva diebeetikko jos ei peräti jo kuollut veritulppiin moneen kertaan. Vaan kun en perkele ole muutamaan vuoteen edes flunnssaa sairastanut.

Äänestä
  • ...tätä palstaa lukeneena pitäisin fanaattisempana tahona näitä VHH-vastustajia... ja kun ei muuta osata, niin mennään henkilökohtaisuuksiin, asiattomuuksiin jne. Tämän palstan tarkoitus nyt kuitenkin on se erilaisista VHH-ruokavaliosta keskusteleminen. Joillakin on vaan niin hirveän suuri tarve osoittaa sen ruokavalion epäterveellisyys, eivätkä he millään voi uskoa, että se sopii joillekin ja vieläpä saattaa parantaa mm. veriarvoja.

    Äänestä

  • ..pidempään kirjoitti:

    ...tätä palstaa lukeneena pitäisin fanaattisempana tahona näitä VHH-vastustajia... ja kun ei muuta osata, niin mennään henkilökohtaisuuksiin, asiattomuuksiin jne. Tämän palstan tarkoitus nyt kuitenkin on se erilaisista VHH-ruokavaliosta keskusteleminen. Joillakin on vaan niin hirveän suuri tarve osoittaa sen ruokavalion epäterveellisyys, eivätkä he millään voi uskoa, että se sopii joillekin ja vieläpä saattaa parantaa mm. veriarvoja.

    Olen kyllä huomannut että kitkeriä sanoja käytetän puolin jos toisinkin. Nimittelyä en tosin ymmärrä, sen tarkoitus kun ei liene muu kuin yrittää manipuloida vastapuolta. Aika hedelmätöntä.

    Valehtelijaksi kutsuminen on eri asia. Kun noita valehtelija-nimittelyitä tutkii niin yleensä kysymys on siitä että todella on valehdeltu ja keksitty satuja. Se on helppo todeta itse.

    Asiaakin täältä silti löytyy kun karsii ne (vakio)valehtelijoiden jutut pois.

    Olen ikäni ihmetellyt miten jotkut aina painiskelevat painonsa kanssa ja miten joidenkin paino voi esim. jouluviikolla lisääntyä useita kiloja. Minä en saisi esim. viittä kiloa itseeni viikossa ilman että juon ämpärillisen vissyvettä joka päivä, jos sittenkään. Mutta täältä löytyneiden linkkien avulla olen saanut mielestäni uskottavan selityksen ilmiölle "miksi muut lihovat mutta minä en".

    Mutta ei kai kukaan oikeasti ole yrittänyt väittää täällä että laihduttaminen huonontaisi veriarvoja?

    Äänestä

  • junkkari-jukkis kirjoitti:

    ...yleinen käsitys VHH-vastustajien keskuudessa, että se on rasvaa tihkuva, verisuonia tukkiva ruokavalio, siten sitä mediassakin kuvaillaan, että verisuonet paukkuu jne.
    Lukuisilla ihmisillä on vaan VHH-ruokavalion avulla parantuneet korkea verenpaine ja kolesteroli normaalitasolle ilman lääkkeitä. Tähän kun ei virallisterveelliset kannattajilla ole mitään selitystä. Tosin ei se kaikilla toimi niin, niinkuin ei mikää elämäntapa tai lääke muutenkaan toimikaikilla... yksi sopii yhdelle toinen toiselle, sekin on niin vaikeata joidenkin ymmärtää...

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    Tätä vastustaa. Siksihän minäkin tulin tälle palstalle että saisin apua syömisiin.

    Ensimmäisiä vastauksia joita sain oli kerman ja rasvan lisääminen ruokaan. Ei kai sellaista käsitystä olisi tullut jos siitä ei olisi puhuttu.

    Luulen että suurin osa tänne hakeutuvista ihmisistä etsii itselleen tietoa ja muiden omakohtaisia kokemuksia ja tuloksia.

    Mutta järkytyin heti alkuun kun huomasin että muutama ihminen suorastaa alaarvio toisten ihmisten kykyä älytä yhtään mitään.

    Tämä viestiketju taitaa toistaiseksi olla ainoa jossa ihmiset kirjoittaa ihmisinä eikä tutkijoiden koekaniineina ja toivonkin että pysyy sellaisena ettei nää muuutamat hihhulit tule pilaamaan tätä juttuineen ja linkkeineen.

    Apua ollaan tultu hakemaan eikä lukemaan pätkiä tutkimuksista jota ei maallikona edes ymmäretä.

    Toivottavasti ihmiset kertoisivat vhh tiimoilta vaikutuksia ja syömisistään .
    En halua lukea yhtään jarijoon enkä mattilan sepityksiä.
    Pyydän säästäkää tämä meille vhh:n etsijöille ja ihmisille jotka haluavat toetuttaa sitä ilman mieletöntä propagandaa.
    Please.....

    Äänestä

  • ihan aidosti kirjoitti:

    lukea minun antama haastattelu tänään ilmestyneessä KG Valitse kevyt olo-lehdestä. Siinä käsitellään vhh-ruokavaliota, sen vaikutusta terveyteen ja painonhallintaan. Siinä ei ole mitään sepityksiä vaan kaikki on täyttä asiaa ja tarkoitettu suurelle yleisölle, tavallisille ihmisille, jotka haluavat tietoa asioista muiden omakohtaisista kokemuksista.

    ...propaganda on tarkoitettu niille, jotka sitkeästi väittävät VHH:n olevan epäterveellistä humpuukia ja huuhaata yms. Niitä väitteitä on paljon. Vastustajat haluavat epätoivoisesti todistaa VHH:n vaarallisuutta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Edelleen: vaikka VHH-ruoassa olisi melkoisen paljonkin sitä kermaa ja rasvaa, niin voi laihtua, eikä se monilla vaikuta esim. kolesterlia nostavasti vaan päinvastoin. Ei kaikilla, mutta sen tietää kun kokeilee. Sitäpaitsi mielummin aitoa: öljyä, kermaa ja voita kuin jotain kasvirasvalevitepaskoja, hyi hitto.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Saadaanko nyt loppuelämä kuunnella ja ihmetellä
    kuinka olet oikein olit lehdessä.
    Jos joku muu kuin sä valistaisit uskoisin vielä mutta kun olen lukenut noita sun juttujasi et ole uskottava.
    Joku kyselee ongelmaa närästykseen ja painon nousuun vhh:llä sä et viitsi vastata mutta kun joku on sua haastatellut sinusta on tullu Heikkilä.
    Voi pyhä jyssäys näitä narsisteja.
    Sinä voit edelleen puhua vain omasta puolestasi.
    et mun vaikka vhh olenkin.

    Äänestä

  • ...että kirjoitti:

    ...propaganda on tarkoitettu niille, jotka sitkeästi väittävät VHH:n olevan epäterveellistä humpuukia ja huuhaata yms. Niitä väitteitä on paljon. Vastustajat haluavat epätoivoisesti todistaa VHH:n vaarallisuutta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Edelleen: vaikka VHH-ruoassa olisi melkoisen paljonkin sitä kermaa ja rasvaa, niin voi laihtua, eikä se monilla vaikuta esim. kolesterlia nostavasti vaan päinvastoin. Ei kaikilla, mutta sen tietää kun kokeilee. Sitäpaitsi mielummin aitoa: öljyä, kermaa ja voita kuin jotain kasvirasvalevitepaskoja, hyi hitto.

    Että jos ei käytä voita niin ei käytä muitakaan rasvoja niitä hyi paskojakaan.
    Mistä ihmeen vedätte noi adjektiivinne.
    Kun jos asiaa ei voi kyseenalaistaa niin onpa outoa.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    lukea minun antama haastattelu tänään ilmestyneessä KG Valitse kevyt olo-lehdestä. Siinä käsitellään vhh-ruokavaliota, sen vaikutusta terveyteen ja painonhallintaan. Siinä ei ole mitään sepityksiä vaan kaikki on täyttä asiaa ja tarkoitettu suurelle yleisölle, tavallisille ihmisille, jotka haluavat tietoa asioista muiden omakohtaisista kokemuksista.

    kykene olemaan tyrkyttämättä itseäsi, vaikka kirjoittaja sitä kauniisti ja ihan erikseen pyysi? Uskomaton ego.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    lukea minun antama haastattelu tänään ilmestyneessä KG Valitse kevyt olo-lehdestä. Siinä käsitellään vhh-ruokavaliota, sen vaikutusta terveyteen ja painonhallintaan. Siinä ei ole mitään sepityksiä vaan kaikki on täyttä asiaa ja tarkoitettu suurelle yleisölle, tavallisille ihmisille, jotka haluavat tietoa asioista muiden omakohtaisista kokemuksista.

    Ja taas mainostetaan KG-lehteä!

    Siellä näyttää sivulla 72 olevan hyvistä hiilareistakin juttua.

    Toivottavasti jutussa puutut vhh aiheuttamiin mielenongelmiin, ärtyisyys, väsymys, aggressiivisuus, sekä sen aiheuttamiin uusiin uhkiin, sydän- ja verisuonitaudit ja suolistosyövät, jos kuitujen saanti ei riittävää rasvaisella ruokavaliolla. Lisäksi tietenkin ylipaino on uhkana.

    Äänestä

  • Tepi. kirjoitti:

    ... ihmeessä sydän- ja verisuonitaudit ja ylipaino uhkaa, jos mies on saanut verenpaineen ja kolesterolin laskemaan sekä painon putoamaan VHH:lla??? Kyllä on jääräpäistä jankkaamista.
    Ja nuo mainitsemasi mielen alueen ongelmat minulla ainakin tulee juuri hiilariruoalla joten äläpäs yleistä ja levitä mutua.

    Äänestä

Olen aika kova juomaan kahvia.
Ennen söin aina pullan tietysti sen kanssa. Nyt vhh:llä olen nauttinut kahvin kahvina tai juuston kanssa.
Olisiko mitään muuta vaihtoehtoa tarjolla?
Munakasta en huoli nautin sen aamulla tosin sekin jo vähän tökkii.

Äänestä
  • ...on ollut minullakin. Riippuu tietysti kuinka tiukka karppi olet, mutta minä olen ottanut palan tummaa suklaata (kaakaoprosentti yli 70%). Tykkään vaan siitäkin turhan paljon, joten usein otan palan juustoa, marjoja raejuuston tai kermavaahdon kera, tai pelkkä kahvi joka on maustettu esim. kanelijauheella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...asiaa! kirjoitti:

Nostan tämän viestin omaksi viestiksi, sillä siinä on hyvin kerrottu ylipainosta ja se suotta hautautuu muun keskustelun alle. Näillä sivuilla yritetään jatkuvasti teilata karppiruokavaliolla elävät ja painonsa kanssa kamppailevat. Jopa haukkumalla, että paino-ongelmaisella on päässä vikaa (onpa korkeatasoista ja ylimielistä) aika paljon meitä päävikaisia suomenmaassa sitten onkin, jopa ylintä johtoa myöten.

"Jos solakkuuden saavuttaminen olisi noin yksinkertaista matematiikkaa kuin annat ymmärtää, miten selität tämän?:

Ystäväni ja minä matkailimme aikoinaan yhdessä useammankin kerran. Jokainen matka oli 2 tai 3 viikkoa pitkä. Olemme molemmat naisia, suurin piirtein yhtä pitkiä ja minä olin häntä n. 15kiloa painavampi noina vuosina. Laskennallisesti minun kulutukseni olisi ollut 220-300kcal suurempi kuin hänen.

Koko matkan joimme täysin samat juomat ja söimme kaikki muut ateriat 100%:sti samat paitsi iltapäivän välipalat. Iltapäivällä hän tyhjensi normaalikokoisen pussillisen rasvaisia perunalastuja. Minä puolestani korvasin ne tuoreella hedelmällä tai jogurtilla. Molemmat joimme isot lasilliset hedelmänektariinia.

Liikuimme yhdessä koko ajan. Kävelimme paljon. Joskus liikuimme polkupyörällä. Toiselle ei kertynyt enemmän askelia kuin toiselle.

Palattuamme kotimaahan ystäväni oli laihtunut pari kiloa ja minä lihonut 2-3kg. Eroa parin-kolmen viikon samasta ruokavaliosta ja liikunnasta kertyi siis 4-5kg. Ja tämä tapahtui useammalla matkalla!

Mitä ruokailumme käsitti?: Söimme matkaan hintaan sisältyvän hotellin aamiaisen, joka sisälsi valkoisen sämpylän, voita ja hilloa. Satunnaisena lisänä saimme kananmunan. (Muuta ei hotellissa ollut tarjolla eikä meillä köyhinä opiskelijoina ollut varaa mennä muualle.) Seuraava ateria oli lounas: useimmiten kreikkalaista salaattia kera parin leipäpalan ilman voita. Vaihtoehtona saattoi olla munakas tai lämmin kinkku-juusto-voileipä. Illalliseksi kanaa, lihaa tai kalaa kreikkalaiseen tapaan paistettujen perunoiden tai riisin kanssa, mussakaa (liha-peruna-munakoisolaatikko) tai makaronilaatikkoa. Ruokajuomana jaettu pieni pullollinen viiniä. Illalla pari pitkää drinkkiä. Ei karkkia, ei suklaata, ei leivonnaisia. Jäätelöt satunnaisesti.

Näin me ihmiset vaan olemme erilaisia. Toisten elimistö pitää läskeistä kiinni, hidastaa aineenvaihduntaa, jos yrittää laihduttaa ja sitoo rasvaa tehokkaammin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Voisit tulla milloin vain (tai olisit voinut tulla viimeisen yli kahden vuosikymmenen aikana) tekemään kotitarkastusta ruokakaappiini. Sieltä ei löydy nyt eikä ole löytynyt pullaa, keksiä, chipsejä, rasvaisia leikkeleitä, rasvaisia juustoja, karkkia, suklaata, perunoita, valkoista leipää jne. Herkuttelen vain juhlissa ja niitä ei tule kohdalle kuin satunnaisesti. Ja silti olen 15-20 kiloa liian lihava, laihuusihanteen mukaan vielä enemmänkin.

Tarkistin muuten Sydänliiton energialaskurista, niin olen syönyt viimeiset vuosikymmenet vielä paljon vähemmän kuin kertomani - 300-400kcal/vrk verrattuna laskurin mukaiseen kulutukseen. Vaikka siis ilmeisesti syön enemmän kuin kulutan, niin miten oletat minun elävän täyspainoista elämää ja saavan tarpeeksi ravintoaineita ravinnosta, jos pudotan kalorien saantia vielä edelleen?

Kirjoitin:"Oletko sinä valmis näkemään päivittäin nälkää ja lopettamaan lautasellisen kesken, ennen kuin olet kylläinen? Et varmasti."
Sinä vastasit: "Usein mennessäni nukkumaan saatan tuntea pientä näläntunnetta. En kuitenkaan syö mitään, koska kylläisenä en saa kunnolla unen päästä kiinni."

Kuka sitä nyt täydellä vatsalla unta saa? Mutta onko ainoat vaihtoehdot mennä nukkumaan joko maha pömpöllään tai nälkäisenä? Lasillinen maitoa tai puolikas banaani illalla antaa paremmin unta kuin nälkäisenä nukkumaan meno. Ne sisältävät hitaita hiilihydraatteja, joita on suositeltavaa nauttia illalla. Hiilihydraattivarastojen loppuminen saa aikaan heräämisiä aamuyöllä.

Minä kirjoitin: "Ihmisten elimistön nälän ja kylläisyyden säätely on erittäin monimutkainen järjestelmä. Toisilla stoppi tulee aikaisemmin, toisilla myöhemmin."
Sinä vastasit:"Eli ollaan juuri siinä mistä kirjoitin - henkisellä puolella."
Eipäs olla. Nälkäkeskuksen säätely ei ole psyykkinen asia vaan osa aivotoimintaa.

Joillakin ihmisillä on psyykkisiä ongelmia, jotka johtavat suruun syömiseen. Jos on, ei niiden ylipääseminen ole sen helpompaa kuin fysiologistenkaan eikä niitä pidä vähätellä.

Jatkoit: "On syytä korostaa, että ei syöminen nälkää tarvitse, syöminen on monelle vain tapa."

Vaikka se joillekin sitä olisi, se ei ole sitä kenellekään sellaiselle lihavalle, joka yrittää laihduttaa tai joka jatkuvasti taistelee lihomista vastaan syömällä kevyesti.

Lukisit enemmän lihavuuden ongelmasta ja hankkisit tietoa ja lihavien/entisten lihavien kokemuksia, niin et yksinkertaistaisi sinulle tuntematonta ongelmaa. TV:n shokki-laihdutussarjojen ihmiset ovat ääripäästä. En ole koskaan tuntenut yhtään sellaista mässäilijää. (Korkeasti koulutettu ystäväpiirini tosin tietää hyvin välttää moista sairaalloista ahmimista ja herkuttelua.) Suurin osa lihavista kontrolloi syömisiään.

Kirjoitin: "Miksi syyllistät lihavia siitä, mikä on myötäsyntyistä ja mihin ei voi vaikuttaa?"
Sinä vastasit: "En syyllistä lihavia ihmisiä yhtään mistään. Sitä kuitenkin kritisoin, että jotkut todella laittavat lihavuuden jonkin yksittäisen asian syyksi, kuten hiilihydraattien. Tämä jos mikä on itselleen valehtelemista."

Kuten selostuksestani voit tajuta, olen erittäin kokenut lihavuuden vastustaja. Kokemusta siis on. Lihottavinta ruokaa minulle ovat kaikki nopeat hiilihydraatit. Rasvaton ja kevyt ruokavalio ei ole onnistunut pitämään minua hoikkana. Kaikki pienet ohimenneet hairahdukset leipään ja pullaan ovat saaneet painoni nousemaan! (Huom! Ei mässäilyä vaan 1-3 palaa leipää päivässä tai max 4 pullaa viikossa - ei viineriä tai munkkia).

Hiilihydraatit eivät ole mikä tahansa yksittäinen asia lihavuuden synnyssä. Nopeat hiilihydraatit nostavat toisten ihmisten insuliinitasoa yli tarpeen. Minä ja arviolta noin neljännes ihmisistä kuuluu tähän joukkoon. Sen seurauksena nopeiden hiilihydraattien nauttiminen ensin nostaa verensokeria nopeasti ja noustuaan myös laskee nopeasti aiheuttaen väsymystä, kärttyisyyttä, makean himoa ja himoa syödä lisää hiilihydraattipitoista ruokaa. (Omalta kohdaltani tämä on varmistunut useamman tunnin sokerirasituskokeella.) Ylimääräinen insuliini veressä huutaa lisää sokeria. Jos syötävää ei saa ajoissa, alhainen verensokeri aiheuttaa lisäksi pahaa oloa, tajunnan hämärtymistä ja vapinaa. Erittäin epämiellyttävä olotila, jonka aiheuttaa vain nopeat hiilihydraatit. Edellä kerrottu ominaisuus on ominaisuus, ei sairaudeksi luokiteltava tila kuten sen vakava vastakohta, diabetes.

Insuliini on juuri se aine, joka elimistössä vie energian varastoon rasvasoluihin. Hiilihydraattien rajoittamisella rajoitetaan insuliinin tuotantoa. Siihen ei ole mitään muuta keinoa, ruisketta tai tabletteja. Jos omaa tällaisen sokeri-insuliiniaineenvaihdunnan kuin minulla on, on pitsa-aterian jälkeen saatava uutta ruokaa jo parin tunnin kukuttua. Jos pitsan sijaan pienempikin kalorimäärä saadaan ateriasta, joka koostuu hitaista hiilihydraateista kuten salaatista, kasviksista ja lihasta, ei tule makean himoa eikä uutta nälkää 4-6 tuntiin. - Jos itse kuulut niihin, jotka selviävät pitsalla tuon 5-6 tuntia, et voi mitenkään ymmärtää, miltä kaltaiseni elimistössä tuntuu.

Miksi sitten on näin? Nopeat hiilihydraatit eivät ole ihmisen alkuperäistä ravintoa. Ihmislajille ominainen ruoka kivikaudella sisälsi hedelmiä, vihanneksia, juuria, siemeniä, pähkinöitä ja vähän lihaa, kalaa tai äyriäisiä. Silloin ei ollut viljaa eikä muita nopeita hiilihydraatteja. Sokeria on ollut saatavilla maailmassa vasta 400 vuotta, Suomessa vielä vähemmän. Aineenvaihdunnan muuttamiselle aika kivikaudesta tähän päivään on lyhyt.

Siihen tulokseen, että nopeat hiilihydraatit lihottavat minua, olen tullut oman kokemukseni kautta - en fanaattisten VHH-uskovaisten käännyttämänä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu