Hei vaan!
Tapasin eron keskellä elävän naisen helmikuussa. Sanon heti alkuun, että minä en ole eron syy vaan se on jossain ihan muualla. Nainen, on hieno ja ihana ihminen, joka eli liitossa sen kuuluisan 11-vuotta. En lähde pohtimaan, mikä meni pieleen, ei kuulu minulle.
Kuitenkin mietin, pitääkö tässä tilanteessa antaa aikaa vain toisen ehdoilla? Järki sanoo, että pitää ja tulevaisuutta ei voi suunnitella kovinkaan tarkkaan.
Kysymys, mitä minulle esitetään jatkuvasti on, että mistä minä tiedän ettei tämä pääty samalla tavalla. Voiko sen tietää muutoin kun katsomalla asiaa ajan kanssa?
Suhde käsittääkseni oli sellainen, missä toinen osapuoli räyhäsi ja toinen alistui. Mustasukkaisuutta ja vaikka mitä! Olisi kiva osata välttää ainakin ne kuopat.
Heti alkuun olen huomannut, kuinka hän "tietää", etten kestä tätä loppuun saakka. Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että en ole se eksä vaan olen se johon ainakin kannattaa tutustua.
Túnne varmaan on hyvin lähellä pakokauhua?
Toisaalta ei mustasukkaisen eksän voi antaa terrorisoida omaa elämää, vaikka kuinka välittäisi ihmisestä.
Tapasin eron keskellä elävän naisen helmikuussa. Sanon heti alkuun, että minä en ole eron syy vaan se on jossain ihan muualla. Nainen, on hieno ja ihana ihminen, joka eli liitossa sen kuuluisan 11-vuotta. En lähde pohtimaan, mikä meni pieleen, ei kuulu minulle.
Kuitenkin mietin, pitääkö tässä tilanteessa antaa aikaa vain toisen ehdoilla? Järki sanoo, että pitää ja tulevaisuutta ei voi suunnitella kovinkaan tarkkaan.
Kysymys, mitä minulle esitetään jatkuvasti on, että mistä minä tiedän ettei tämä pääty samalla tavalla. Voiko sen tietää muutoin kun katsomalla asiaa ajan kanssa?
Suhde käsittääkseni oli sellainen, missä toinen osapuoli räyhäsi ja toinen alistui. Mustasukkaisuutta ja vaikka mitä! Olisi kiva osata välttää ainakin ne kuopat.
Heti alkuun olen huomannut, kuinka hän "tietää", etten kestä tätä loppuun saakka. Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että en ole se eksä vaan olen se johon ainakin kannattaa tutustua.
Túnne varmaan on hyvin lähellä pakokauhua?
Toisaalta ei mustasukkaisen eksän voi antaa terrorisoida omaa elämää, vaikka kuinka välittäisi ihmisestä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eron keskellä elävä ihminen on hieman poissa raiteiltaan vaikka muuta väittäisi. On hienoa jos hänellä on joku olkapää. Elettyään pitkään rakkaudetonta ja ankeaa elämää ja sitten onkin vierellä joku josta välittää, voi hän erehtyä luulemaan sitä rakkaudeksi.
Tällä hetkellähän teidän yhteinen elämänne ei oikein pääse muodostumaan, koska edellinen liitto varjostaa sitä. Avioeron jälkeen olisi hyvä elellä itsekseen jonkinaikaa, antaa asioiden asettua uusiin uomiin ja löytää itsevarmuutta ja tasapainoa elämään. Aikaa omille ajatuksille menneiden käsittelyyn on vaikea löytää jos samalla suunnittelee elämää eteenpäin.
Eipä silti, ei aina mene niin. Ajauduin itsekin 12 vuotta sitten nykyisen mieheni vierelle. Itse tunsin sen olevan rakkautta. Tunnemme sen vieläkin. Mies tosin hoiti eronsa päänsä sisällä melko kiitettävästi vaikka välillä minusta tuntui että hän sulkee minut ulkopuolelle. Se aiheutti minussa pahaa oloa. Paljon olin etenkin alussa hänen olkapäänsäkin. Pohdimme elämän syviä asioita monelta kannalta. Tietysti alusta asti meidänkin yhteislämämme sai omia muotojaan, mutta mies tuli kyllä vasta 'täysipainoisesti' mukaan 2-3 vuoden kuluttua. Tai silloin huomasin hänen vapautuneen menneistä, jotka olivat hänelle olleet kovin ahdistavia aikoja. Meidän kohdallamme loppu hyvin kaikki hyvin vaikka alussa hänen exänsä aiheuttikin kaikenlaisia murheita mm. lapsia hyväksi käyttäen. Hänkin siitä sitten asettui ja löysi oman elämänsä.
Jos eroava täysin tukee uuteen kumppaniin, voi heidän välilleen muodostua epäterve suhde. Mutta mikä on epäterve jos molemmat ovat onnellisia? Meillä pidin tärkeänä juuri sitä ettei välillemme muodostu riippuvuutta toisesta kumminkaan päin. Ja niin piti mieskin. Hänen piti oppia seisomaan omilla jaloillaan vaikka olinkin läsnä hänen elämässään.
En teitä tunne mutta on kai selvää että kumppanillasi on epävarmuutta monessa asiassa. Tällä hetkellä hän kai epäilee sinuakin. Onneksi mieheni ei koskaan epäillyt minun rakkauttani ja minun pysyvyyttäni. Siitä hän oli alusta asti varma. Koko suhteemme oli alusta alkaen kuin taikaa ja tuntuu olevan vieläkin. Jos takana on epäluottamusta ja pettämistä eikä hän oikein luota sinuunkaan, voi hänen itsetuntonsa olla pahasti romahtanut. Se hänen kyllä kannattaisi löytää itse ja alkaa uskoa itseensä ja sinuun. Terapian, ystävien ja sukulaisten avulla, mutta hänestä itsestään täytyy löytyä se voima. Jos epäluottamus siirtyy vanhasta uuteen suhteeseen, voisin kuvitella sen olevan melko heikko perusta mille tahansa suhteelle. Luottamuksen pitää olla kunnossa olkoon suhteen alku millainen hyvänsä.
Kaikkea hyvää teille ja jaksamista vaikeina aikoina.
Hei!
Epäilyä tähän ei liity enää. Tein heti alkuun selväksi, että en epäile häntä ja en ikimaailmassa pettäisi =)
Hän tajusikin jo, ettei kyse olekaan minusta vaan entisestä miehestä, joka tahtoo tietää hänen puolestaan. On muun muassa soittanut naisen äidille, että nainen tarvitsee kaiken mahdollisen avun. Ei kovin hyvin pelatut kortit. Silti tyttö haluaisi pitää hänet ystävänä tulevaisuudessa. Tavallaan ristiriitainen tilanne, mutta arvostan todella sitä miten hän välittää ihmisistä =)
Mitään riippuvuutta en itsekään halua.
Aikaa aikaa, siitä se taitaa olla kiinni =) Parasta mitä hänen suustaan olen kuullut on "rakastuin sun mieleen". Se tulee kerta toisensa jälkeen uudestaan, oltiinpa sitten yhdessä tai erossa.
Jollain tavalla tiedän, mitä hän käy läpi. En tietenkään mitä ajattelee, mutta tunne on sama: Mä en anna kenenkään enää ikinä satuttaa.
Se pakokauhu, minkä itse aikanaan koin kun tajusin olleeni väärässä toi 12-vuoden tauon, jolloin en päästänyt ketään lähelleni. Tunne on kutakuinkin: Mä en ikinä anna kenenkään satuttaa itseäni.
Luottamukseen pystyn itse vaikuttamaan omalla toiminnallani, kuten kaikissa ihmissuhteissa =)
Voisitko ottaa viimeinkin järjen käteen ja alkaa toimimaan kunniallisesti?
samantapainen kokemus eroprosessissa olevasta miehestä, josta tuli aviomieheni. Nyt olemme tosin eronneet yli 10 vuoden jälkeen ja suurimmaksi syyksi vaikeuksiimme lukisin exäni käsittelemättä jääneen I eron. Hän ei päässyt oikein koskaan entisestä yli ja tilanteemme kulminoitui aina siihen, että hän alkoi yhdistellä minua ex-vaimoonsa. Jouduin monta kertaa muistuttamaan, että olemme kaksi eri naista emmekä muistutua edes etäisesti toisiamme. Silti se entinen avioliitto oli meidän elämässämme vahvasti läsnä, vaikka se oli mies joka uskottomuudellaan (ei minun kanssani Huom.) rikkoi I liittonsa - tai ehkäpä juuri siinä olikin se syy. No, tämä II liittokin kaatui miehen uskottomuuteen eli käyttäytymiskaava on olemassa. Toivon hartaasti, että exä nyt viimeistään tässä vaiheessa tekee tilin itsensä kanssa ja pääsee aloittamaan uuden elämän paremmin ja puhtaalta pöydältä.
Tuotapa hyvinkin. Tunteet pitää käsitellä olipa niitä sitten missä tilanteessa tahansa =)
Minun toinen avioliitto kaatui juuri päinvastaiseen. Tapasin uuden vaimoni ekan eron aikoihin. Olin jo eroni pitkälle työstänyt ennen kuin se toteutettiin. Vain käytännön asioissa tuli säätämistä. Eksän kanssa tilanne oli niin kylmä ja tunteeton kuin olla ja voi ja tunsin helpotusta päästessäni lopulta sieltä pois.
En sitten tiedä, ehkä minussa tosiaan jotain vikaa oli, tai en ottanut uutta naistani huomioon oikein, kun hän oli se joka muutaman vuoden kuluttua alkoi riitojen yhteydessä väittää minun kuvittelevan hänet ex-vaimokseni tai joksikin muuksi. Etten osaa ottaa häntä huomioon hänenä itsenään, vaan kuin hän olisi joku muu.
Monia asioita minun olisi pitänyt tietää. Ehkä hän oli mielipiteitään sanonutkin mutta minä kuulema vain härkäpäisesti toteutin asioita kuten olin tehnyt edellisessä liitossani tai hänen mielipiteistään välittämättä.
Emme päässeet missään riidassa enää eteenpäin kun jäätiin jankkaamaan onko asia tosiaan noin. Ehkä minulla oli selkärangasssa joitain asioita ja olisi kannattanut todellakin nollata edellinen avioliitto ja aloittaa uusi suhde vasta täysin puhtaalta pöydältä. Asuttuani ensin yksin kuten naiseni tuolloin ehdotti, että oppisin tekemään asioita itsekseni eikä toteuttamaan elämääni kuten avioliitossa olin tehnyt. Kyllä siinä jokin viisaus piili. Nykyään yksin olen alkanut tehdä asioita eri tavoin kuin kummassakaan liitossa eläessäni.
Tätä toista naista tulen varmasti aina rakastamaan ja toivon hänen pääsevän yli peloistaan ja vielä uskovan meihin. Hän elää edelleen yksin ja olemme kyllä jonkinlaisissa väleissä. Voiko rakkaus satuttaa kahta ihmistä niin paljon että jäävät kumpikin yksin?
Kannattaa puhua aina suoraan ja jättää spekulointi nollaan. Kannattaa kertoa millainen ihminen olet heikkouksinesi ja vahvuuksinesi. Kannattaa kertoa mitä olet valmis antamaan ja mitä et ole. Luottamusta ei anneta vaan se ansaitaan.
Jos alat tuntea tuommoisia alkavia katkeruuksia laastaripuheineen, kannattaa pysähtyä ja katsoa ensin tarkasti peiliin. Ehkä sinulla ei ole riittävästi elämänkokemusta tähän suhteeseen tai tämä suhde ei ole sinulle oikea.
Se exä muuten haluaa rikkoa uuden suhteen, että siitä itsestään tuntuisi paremmalta. Tämä on otettava huomioon nyt.
Kokemattomuuttani mä marisin alkuun. Enää ei ole epäilystäkään mistään laastarisuhteesta =) Se tunne vaan katosi kertaheitolla, kun kysyin mikä hänelle olen. Oikeasti tunnen itseni typeräksi jos alan heti epäilemään.
Se eksä saa tehdä mitä haluaa, itseään sillä työntää näköjään vaan kauemmaksi! Mä en puutu siihen ja pysyn mahdollisimman kaukana vielä kuukauden, että ero on paperillakin selvä.
Se eksä muuten oli ensimmäinen joka petti ja tapa millä siitä jäi kiinni kertoo miehestä paljon:
Kieltäytyi sukupuolitautitesteistä!
Oli myöntänyt itse mitä on tehnyt.
No joo, paras neuvo tuntuu olevan, että ei saa sitoa mihinkään. Jos toinen haluaa olla rauhassa, sitten saa olla. Aikansa ottaa taatusti niinkin monen vuoden liitto.
Itse uskon ja luotan tähän juttuun kuin betoniseinään =)
Sulla ei oo kaikki ihan kunnossa?
Hienoa että olet löytänyt tällaisen avohoitokanavan itsellesi :)
Kuten myös :))))))