Vastarannan karppi

Olen nyt noudattanut vhh-ruokavaliota 2,5 vuotta ja saanut aikaan hyviä tuloksia. Samaan aikaan olen myös osallistunut nettikeskusteluihin tuhansilla viesteillä ja kirjoittanut lehtien yleisönosastoihin.

Nämä kirjoitukset ovat sisältäneet myös voimakasta kritiikkiä virallisia ravitsemussuosituksia ja Ktl:n pääjohtaja Pekka Puskaa kohtaan. Näistä kirjoituksista johtuen muutamat mediat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja pyytäneet haastattelua omilla kasvoilla ja nimellä. Suhtauduin aluksi vastahakoisesti, mutta katsoin lopulta, että säilyttääkseni uskottavuuteni, suostuin haastatteluun, koska en halua olla puskan takaa haukkuva nimetön rakkikoira ( niinkuin täällä eräät) vaan jos minulla on oikeaa sanottavaa, niin parempi tehdä omalla nimellä.

Haastattelu tehtiin ja toimittaja sai nähtäväkseen viralliset laboratoriotulokset ennen vhh-ruokavaliota ja tuoreimmat, jotka olivat otettu viikko ennen haastattelua. Nämä faktat tulevat haastattelussa hyvin esille ja samalla sain esittää kritiikkiä Pekka "kyllä rotanmyrkylläkin laihtuu" Puskaa kohtaan.

Voita, smetanaa ja kasviksia haastattelu on nyt luettavissa tänään ilmestyneessä KG Valitse kevyt olo lehdessä ja samalla vhh:sta kiinnostuneet ja muutkin saavat asiallista tietoa siitä mitä vhh-ruokavalio todella merkitsee ihmisen elämässä.
271698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

KG-lehti jatkaa siis jo toisessa peräkkäisessä numerossa aiheen ennakkoluulotonta käsittelyä. Vaikka taidankin ostaa lehden, niin viitsisitkö kirjoitella vielä vähän pidemmän yhteenvedon tuosta lehtijutusta?

Äänestä
  • ... kun lähdit haastatteluun. Ja kiva juttu lehdeltä, että kykenee tosiaan tarkastelemaan myös karppausta ennakkoluulottomasti. Näitä pullamössöhannapartasyms-virallisterveellisiä juttuja on lehdet pullollaan. Jutut noudattavat orjallisesti samaa linjaa ja vääristelevät karppiruokavaliota... ketä kiinnostaa? Nostan hattua ja kiitän sinua siitä, että lähdit haastatteluun... nyt lehteä ostamaan ;-)

    Äänestä

  • Vastarannan karppi otsikolla oleva juttu alkaa siitä, että "tämä mies lähetti toimitukselle kiukkuisen palautteen. Mutta ei hän oikeastaan kiukkuinen ole. Hän vain haluaa kertoa tarinan, jossa kääntyy päälaelleen oikeastaan kaikki se, mitä tiedämme laihdutuksesta".

    Juttu lähtee liikkeelle toimittajan kuvauksella mitä tapahtui ravintolassa kun karppi tilaa ruokaa. Sen jälkeen käydään läpi vähän historiaa, miten tähän tilanteeseen on tultu. Esille tulee oma terveydentila, korkea verenpaine, kolesteroli ja ja korkeat triglyseridiarvot. Näiden lisäksi käydään läpi sukurasitteet sepelmaltimo- ja verensokeriongelmat.

    "Normaalin veren triglyseridiarvon viitearvot loppuvat lukemaan kaksi, Karilla arvo on 11.78; vaikea hypertriglyseridemia, sepelvaltimotaudin vaaraa alleviivaava vakava varoitusmerkki. Kari J. Mattila oli kävelevä riskikasauma"

    "Olin päälle viisikymppinen ja terveyteni näytti romahtamisen merkkejä. Oli pakko ruveta miettimään, mitä nyt tehtäisiin" Lääkäri tietysti suositteli lääkitystä josta kieltäydyin.

    "Kari harkitsi vaihtoehtojaan. Ensinnäkään hän ei halunnut elää sukurasitteiden uhrina - saati sitten sopeutua siihen, että geeneihin kirjoitetut riskit ajoivat hänen terveyttään väistämättä johonkin ennalta määrättyyn suuntaan"

    Kirjoituksessa tulee myös ilmi, että kimmokkeen kokeilla vhh-ruokavaliota tuli Antti Heikkilän kirjoista. Sen jälkeen käydään läpi miten vhh alkoi, mitä ruokia jätettiin pois ja mitä tuli tilalle.

    Loppuosassa käsitellään virallisia suosituksia ja Pekka Puskaa. "Jos olen oikein ilkeä, niin tässä maassa on eletty kolmekymmentä vuotta pysähtyneisyyden aikaa. Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyiset suositukset eivät edistä kaikkien terveyttä parhaalla mahdollisella tavalla. Eniten risoo itseään asiantuntijoiksi kutsuvien ihmisten ylimielinen suhtautuminen siihen, että suuri joukko ihmisiä on pystynt parantamaan terveyttään ja pudottamaan painoaan vhh-ruokavaliolla"

    "Ktl:n pääjohtaja Pekka Puska kommentoi taannoin vhh-dieettiä tuhahtamalla, että rotanmyrkylläkin laihtuu. Minun mielestäni tällainen ei ole pääjohtajalle sopivaa puhetta"

    En minä sano, että tästä pitäisi tehdä uusi valtionuskonto. On ihmisiä, jotka voivat syödä vaikka rautanauloja- ja sitten on tapauksia kuten minä, jotka lihovat ja sairastuvat vääränlaisella ruokavaliolla. Sitä minä vain ihmettelen, että miksi tämä ei voisi olla yksi vaihtoehto"

    Tässä muutamia lainauksia haastattelusta.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Vastarannan karppi otsikolla oleva juttu alkaa siitä, että "tämä mies lähetti toimitukselle kiukkuisen palautteen. Mutta ei hän oikeastaan kiukkuinen ole. Hän vain haluaa kertoa tarinan, jossa kääntyy päälaelleen oikeastaan kaikki se, mitä tiedämme laihdutuksesta".

    Älä nyt taas aloita tota elämänkertaasi ja Puskan haukkumista.
    Liittykää jarijoon kanssa johonkin hyödylliseen kiltaan jossa saatte ihan vapaasti kehua.
    Maailma on täynnä mattiloita minkä ihmeen takia se meitä kiinnostaisi. Sukulaisia ehkä?
    Rotanmyrkkyjuttu on yhtä vanha kuin ukkonoa laulu.

    Äänestä

  • Sama henkilö.
    Katsokaas niitten oloa palstalla. Heti vastataan perään.
    Ei vahinkkosakaan samaan aikaa tai päällekkäin ja juttuja satoja ellei tuhansia.

    Äänestä

  • Yhden säälipisteen kirjoitti:

    Älä nyt taas aloita tota elämänkertaasi ja Puskan haukkumista.
    Liittykää jarijoon kanssa johonkin hyödylliseen kiltaan jossa saatte ihan vapaasti kehua.
    Maailma on täynnä mattiloita minkä ihmeen takia se meitä kiinnostaisi. Sukulaisia ehkä?
    Rotanmyrkkyjuttu on yhtä vanha kuin ukkonoa laulu.

    ... kun muuta eivät osaa... säälittävää

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Vastarannan karppi otsikolla oleva juttu alkaa siitä, että "tämä mies lähetti toimitukselle kiukkuisen palautteen. Mutta ei hän oikeastaan kiukkuinen ole. Hän vain haluaa kertoa tarinan, jossa kääntyy päälaelleen oikeastaan kaikki se, mitä tiedämme laihdutuksesta".

    Juttu lähtee liikkeelle toimittajan kuvauksella mitä tapahtui ravintolassa kun karppi tilaa ruokaa. Sen jälkeen käydään läpi vähän historiaa, miten tähän tilanteeseen on tultu. Esille tulee oma terveydentila, korkea verenpaine, kolesteroli ja ja korkeat triglyseridiarvot. Näiden lisäksi käydään läpi sukurasitteet sepelmaltimo- ja verensokeriongelmat.

    "Normaalin veren triglyseridiarvon viitearvot loppuvat lukemaan kaksi, Karilla arvo on 11.78; vaikea hypertriglyseridemia, sepelvaltimotaudin vaaraa alleviivaava vakava varoitusmerkki. Kari J. Mattila oli kävelevä riskikasauma"

    "Olin päälle viisikymppinen ja terveyteni näytti romahtamisen merkkejä. Oli pakko ruveta miettimään, mitä nyt tehtäisiin" Lääkäri tietysti suositteli lääkitystä josta kieltäydyin.

    "Kari harkitsi vaihtoehtojaan. Ensinnäkään hän ei halunnut elää sukurasitteiden uhrina - saati sitten sopeutua siihen, että geeneihin kirjoitetut riskit ajoivat hänen terveyttään väistämättä johonkin ennalta määrättyyn suuntaan"

    Kirjoituksessa tulee myös ilmi, että kimmokkeen kokeilla vhh-ruokavaliota tuli Antti Heikkilän kirjoista. Sen jälkeen käydään läpi miten vhh alkoi, mitä ruokia jätettiin pois ja mitä tuli tilalle.

    Loppuosassa käsitellään virallisia suosituksia ja Pekka Puskaa. "Jos olen oikein ilkeä, niin tässä maassa on eletty kolmekymmentä vuotta pysähtyneisyyden aikaa. Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyiset suositukset eivät edistä kaikkien terveyttä parhaalla mahdollisella tavalla. Eniten risoo itseään asiantuntijoiksi kutsuvien ihmisten ylimielinen suhtautuminen siihen, että suuri joukko ihmisiä on pystynt parantamaan terveyttään ja pudottamaan painoaan vhh-ruokavaliolla"

    "Ktl:n pääjohtaja Pekka Puska kommentoi taannoin vhh-dieettiä tuhahtamalla, että rotanmyrkylläkin laihtuu. Minun mielestäni tällainen ei ole pääjohtajalle sopivaa puhetta"

    En minä sano, että tästä pitäisi tehdä uusi valtionuskonto. On ihmisiä, jotka voivat syödä vaikka rautanauloja- ja sitten on tapauksia kuten minä, jotka lihovat ja sairastuvat vääränlaisella ruokavaliolla. Sitä minä vain ihmettelen, että miksi tämä ei voisi olla yksi vaihtoehto"

    Tässä muutamia lainauksia haastattelusta.

    siistinyt suutasi :) Ihan hyvä. Tuolla linjalla sinut voidaankin ottaa vakavasti. Jotkut kirjoituksesi täällä ovat olleet aika yleistäviä ja kapeakatseisia ja jotkut teoriat vähintäänkin kyseenalaisia (hiilarien aiheuttamat sairaudet jne.), mutta seuraava on jo fiksusti sanottu:

    "En minä sano, että tästä pitäisi tehdä uusi valtionuskonto. On ihmisiä, jotka voivat syödä vaikka rautanauloja- ja sitten on tapauksia kuten minä, jotka lihovat ja sairastuvat vääränlaisella ruokavaliolla. Sitä minä vain ihmettelen, että miksi tämä ei voisi olla yksi vaihtoehto"

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Vastarannan karppi otsikolla oleva juttu alkaa siitä, että "tämä mies lähetti toimitukselle kiukkuisen palautteen. Mutta ei hän oikeastaan kiukkuinen ole. Hän vain haluaa kertoa tarinan, jossa kääntyy päälaelleen oikeastaan kaikki se, mitä tiedämme laihdutuksesta".

    Juttu lähtee liikkeelle toimittajan kuvauksella mitä tapahtui ravintolassa kun karppi tilaa ruokaa. Sen jälkeen käydään läpi vähän historiaa, miten tähän tilanteeseen on tultu. Esille tulee oma terveydentila, korkea verenpaine, kolesteroli ja ja korkeat triglyseridiarvot. Näiden lisäksi käydään läpi sukurasitteet sepelmaltimo- ja verensokeriongelmat.

    "Normaalin veren triglyseridiarvon viitearvot loppuvat lukemaan kaksi, Karilla arvo on 11.78; vaikea hypertriglyseridemia, sepelvaltimotaudin vaaraa alleviivaava vakava varoitusmerkki. Kari J. Mattila oli kävelevä riskikasauma"

    "Olin päälle viisikymppinen ja terveyteni näytti romahtamisen merkkejä. Oli pakko ruveta miettimään, mitä nyt tehtäisiin" Lääkäri tietysti suositteli lääkitystä josta kieltäydyin.

    "Kari harkitsi vaihtoehtojaan. Ensinnäkään hän ei halunnut elää sukurasitteiden uhrina - saati sitten sopeutua siihen, että geeneihin kirjoitetut riskit ajoivat hänen terveyttään väistämättä johonkin ennalta määrättyyn suuntaan"

    Kirjoituksessa tulee myös ilmi, että kimmokkeen kokeilla vhh-ruokavaliota tuli Antti Heikkilän kirjoista. Sen jälkeen käydään läpi miten vhh alkoi, mitä ruokia jätettiin pois ja mitä tuli tilalle.

    Loppuosassa käsitellään virallisia suosituksia ja Pekka Puskaa. "Jos olen oikein ilkeä, niin tässä maassa on eletty kolmekymmentä vuotta pysähtyneisyyden aikaa. Olen täysin vakuuttunut siitä, että nykyiset suositukset eivät edistä kaikkien terveyttä parhaalla mahdollisella tavalla. Eniten risoo itseään asiantuntijoiksi kutsuvien ihmisten ylimielinen suhtautuminen siihen, että suuri joukko ihmisiä on pystynt parantamaan terveyttään ja pudottamaan painoaan vhh-ruokavaliolla"

    "Ktl:n pääjohtaja Pekka Puska kommentoi taannoin vhh-dieettiä tuhahtamalla, että rotanmyrkylläkin laihtuu. Minun mielestäni tällainen ei ole pääjohtajalle sopivaa puhetta"

    En minä sano, että tästä pitäisi tehdä uusi valtionuskonto. On ihmisiä, jotka voivat syödä vaikka rautanauloja- ja sitten on tapauksia kuten minä, jotka lihovat ja sairastuvat vääränlaisella ruokavaliolla. Sitä minä vain ihmettelen, että miksi tämä ei voisi olla yksi vaihtoehto"

    Tässä muutamia lainauksia haastattelusta.

    Oliko juttuun pyydetty ns. asiantuntijoilta kommentteja?

    Äänestä

  • JariJo kirjoitti:

    Oliko juttuun pyydetty ns. asiantuntijoilta kommentteja?

    yhtään kommenttia muilta. Saa nähdä sitten tuleeko myöhemmin palautetta.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    yhtään kommenttia muilta. Saa nähdä sitten tuleeko myöhemmin palautetta.

    saada keskustelua tavallisen kansan parissa, niin sun pitäisi saada palstatilaa jossain mediassa, jolla olisi vähän laajempi peitto. Joku iltapäivälehden toimittaja varmaan suostuisi tekemään jutun niiden terveyssivuille. Oletko miettinyt näitä YLE:n terveysohjelmia?

    Äänestä

  • haluaisit kirjoitti:

    toisen iltapäivälehden kanssa jutun tekemisestä, mutta nyt se on vielä auki, kun valitsin mieluimmin "alan" lehden joka elää pidemmän aikaa hyllyssä kuin päivän. Tämän päivän iltapäivälehteen kääritään huomenna jo kaloja. Katsotaan mitä tapahtuu jatkossa.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    toisen iltapäivälehden kanssa jutun tekemisestä, mutta nyt se on vielä auki, kun valitsin mieluimmin "alan" lehden joka elää pidemmän aikaa hyllyssä kuin päivän. Tämän päivän iltapäivälehteen kääritään huomenna jo kaloja. Katsotaan mitä tapahtuu jatkossa.

    luonteesta. Joskus keskustelu jää elämään pidemmäksi aikaa ja muutkin lehdet haluavat haastatteluja. Jutun pitää siis olla tarpeeksi mielenkiintoinen ja jollain tapaa erilainen.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    toisen iltapäivälehden kanssa jutun tekemisestä, mutta nyt se on vielä auki, kun valitsin mieluimmin "alan" lehden joka elää pidemmän aikaa hyllyssä kuin päivän. Tämän päivän iltapäivälehteen kääritään huomenna jo kaloja. Katsotaan mitä tapahtuu jatkossa.

    halusit jutun sellaiseen lehteen jossa kritiikki on olematonta VHH:n puolesta puhujille.

    Kai kerroit heille hiilarisairauksista ja luettelit sen 15-kohtaisen tautiroplasi jossa ei oikeastaan mainita kuin kolme sairautta joista ei mikään johdu hiilihydraateista vaan lihavuudesta yleensä.

    Kaikki muut lehdet olisivat nauraneet sinut pihalle jos olisit mennyt sinne kertomaan merkillisistä käsityksistäsi ihmisen ruoansulatuksesta, sairauksista ja elintoiminoista.

    Sinä et kehtaisi missään isolevikkisessä ja kriittisessä aviisissa puhua kuin pikku pikku osan siitä mitä kirjoittelet ja lesoat täällä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    yhtään kommenttia muilta. Saa nähdä sitten tuleeko myöhemmin palautetta.

    No, missä se jutun asiantuntemus sitten oli siinä jutussa?? Pelkkää asiatonta mielipidepaasaamista.

    Äänestä

  • ja jarijoo kirjoitti:

    Sama henkilö.
    Katsokaas niitten oloa palstalla. Heti vastataan perään.
    Ei vahinkkosakaan samaan aikaa tai päällekkäin ja juttuja satoja ellei tuhansia.

    siitä että sinä käyttäisit nimimerkkiä viesteissäsi.

    Äänestä

raaskia ostaa lehteä, mutta olisi kyllä mielenkiintoista lukea. Onko mahdollista laittaa nettiin?

Äänestä

Nyt on tuo KG-lehti luettu ja selailtu. Hieno kolmen sivun tarina tuo Mattilan haastattelu. Harvalla varmaankaan on tuollaiseen kanttia kun vielä ruokavalio eroaa kovasti suosituksista.

Lehdessä on myös mielenkiintoinen Paula Heinosen haastattelu, jossa Heinonen antaa kovaa sanallista kyytiä teolliselle ruoalle ja rasvakammolle.

Lisäksi vielä "Hiilareilla on väliä - hyväkarppaamisen abc" joka tosin on aika pintapuolinen juttu ja korostaa viljatuotteita turhan paljon.

Äänestä

se sun "julkisuuteen astuminen"? No hö, mä luulin, että sä olet kirjoittanut kirjan tai jotain. Eipä moista aviisia täältä edes saa. :(

Äänestä

MAHAN TÄYDELTÄ---------------- uusi pelle on syntynyt !

naurakaa ja nauttikaa !

Toivoo Joukko sotaorpoja ja oikeita VHH naisia ja miehiä ympäri Suomen ( ei ruotsin -joka on vhh:n alusmaa )

Äänestä

ja fiksu journalisti ottaa yhteyttä sairaaseen rakkikoiramaisesti esiintyvään pullukkaan jonka oma elämä on täysin tollaltaan ja jonka perhe-elämä on raiteiltaan ?

EI KUKAAN !

mattilan nuoleva ja valehteleva tuyyli hämäsi jotain kesätoimittajaa ja mattilasta tehtiin ala-arvoinen ja naurettava "puhffi ".

Mattilaa ei tunne kuin saman kylän 6 asukasta jotka NYT SANOO IRTI KAIKESTA MATTILAA JA VANTAATA YHDISTÄVÄSTÄ.

Äänestä
  • mattilako tän taas kaivoi esiin, oletko muuten hyväkarppi?

    Äänestä

  • heko... kirjoitti:

    mattilako tän taas kaivoi esiin, oletko muuten hyväkarppi?

    henkilö jolla on koko ravinto-skaala hyvin hanskassa ja joka ei seikoile minkään sydänpysäytys-vhh-dieetin kourissa.

    Äänestä

  • sivupeili Poika kirjoitti:

    henkilö jolla on koko ravinto-skaala hyvin hanskassa ja joka ei seikoile minkään sydänpysäytys-vhh-dieetin kourissa.

    edes kirjoittaa omaa nimeään. Haluatko että laitan koko haastattelutekstin tänne palstalle. Sekin löytyy.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    edes kirjoittaa omaa nimeään. Haluatko että laitan koko haastattelutekstin tänne palstalle. Sekin löytyy.

    ja junan vessassa loput välillä HELSINKI---MOSKOWA

    Äänestä

  • he hee... kirjoitti:

    ja junan vessassa loput välillä HELSINKI---MOSKOWA

    kun et koskaan ole saanut edes vessassa.

    Äänestä

Muistakaa VHH

Äänestä

Muistellaan nyt tätäkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kj.mattila kirjoitti:

Olen nyt noudattanut vhh-ruokavaliota 2,5 vuotta ja saanut aikaan hyviä tuloksia. Samaan aikaan olen myös osallistunut nettikeskusteluihin tuhansilla viesteillä ja kirjoittanut lehtien yleisönosastoihin.

Nämä kirjoitukset ovat sisältäneet myös voimakasta kritiikkiä virallisia ravitsemussuosituksia ja Ktl:n pääjohtaja Pekka Puskaa kohtaan. Näistä kirjoituksista johtuen muutamat mediat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja pyytäneet haastattelua omilla kasvoilla ja nimellä. Suhtauduin aluksi vastahakoisesti, mutta katsoin lopulta, että säilyttääkseni uskottavuuteni, suostuin haastatteluun, koska en halua olla puskan takaa haukkuva nimetön rakkikoira ( niinkuin täällä eräät) vaan jos minulla on oikeaa sanottavaa, niin parempi tehdä omalla nimellä.

Haastattelu tehtiin ja toimittaja sai nähtäväkseen viralliset laboratoriotulokset ennen vhh-ruokavaliota ja tuoreimmat, jotka olivat otettu viikko ennen haastattelua. Nämä faktat tulevat haastattelussa hyvin esille ja samalla sain esittää kritiikkiä Pekka "kyllä rotanmyrkylläkin laihtuu" Puskaa kohtaan.

Voita, smetanaa ja kasviksia haastattelu on nyt luettavissa tänään ilmestyneessä KG Valitse kevyt olo lehdessä ja samalla vhh:sta kiinnostuneet ja muutkin saavat asiallista tietoa siitä mitä vhh-ruokavalio todella merkitsee ihmisen elämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu