Kun rupesimme mieheni kanssa pari vuotta sitten seurustelemaan, miehelläni oli eräs työkeikka jonne hän lähti jonkun kollegansa kanssa. No, myöhemmin selvisi (ei hänen aloitteestaan, eli itse sain selville) että tämä kollega olikin hänen entinen naisystävänsä (ovat kyllä kolleegoja). Ei kuulemma katsonut mainitsemisen arvoiseksi asiaksi, kun itse ei liitä asiaan mitään tunteita entistä kohtaan.
No, kyllähän totuus on enemmänkin se, ettei mies tiennyt miten asiaa ottaa puheeksi ja meni sitten sieltä mistä aita silloin oli hetkellisesti matalin. Näin hän siis vältti ikävän tilanteen, jossa uutta suhdetta ahdistaa entiset puolisot.
Voitte vaan arvata miltä tuntuu se, että entisessä ollaan vielä kiinni JA että siitä valehdellaan/jätetään kertomatta. Ihan kuin tätä yhteydenpitoa entisen kanssa ei olisi olemassa, jos ei sitä ääneen sanota.
Kaikki olisi siis ollut ok, jos mies olisi sanonut että tällainen keikka on nyt tulossa ja sinne lähtee entinen puoliso mukaan. Olisihan se aiheuttanut minulle epävarmuutta ja miehelle muutaman kysymyksen (joita hän ei halunnut ja oli siis valmis siksi valehtelemaan/salaamaan), mutta mitä tuollainen hetkellinen epävarmuus ja kysymykset ovat sen rinnalla että kaikki tuo on tapahtunut ja sitä ei aiottu kertoa minulle. Kuinka paljon enemmän kysymyksiä se herättääkään kaiken päälle...
Joku varmaan ajattelee, että eihän se nyt suhteen alkuvaiheessa, jokaisella on takanaan suhteita ja tietenkin halutaan antaa kuva, ettei menneitä enää kaivata, vaikka se ihan totuus ei olisikaan. Minua tällainen "suojelu" ei helpota, vaan rehellisyyden puute loukkaa. Eikö suhde minun kanssa ole niin tärkeä, että minulle haluttaisiin olla rahellinen?
No, tästä selkkauksesta olemme toipuneet. KUNNES uudet samankaltaiset jutut nostavat nämä vanhatkin jutut pintaan. Kävi nimittäin selväksi että mies oli alkutapailumme aikaan lähtenyt lomareissulle YKSIN. Näin luulin ja näin hän antoi ymmärtää kaikin tavoin. Kunnes taas selvisi (ei taaskaan hänen kauttaan) että sielläkin oli tämä entinen ollut mukana, eli yhteinen reissu ilmeisesti.
Nämä tietenkin alkutapailumme aikaan, enkä sitä sano, etteikö hän olisi saanut lähteä, emme me silloin vielä seurustelleet. Kyse on vain siitä, että jos siinä exässä vielä on ollut kiinni, miksei sitä ole voinut myöntää ja me olisimme (molemmat asiasta tietoisina) voineet edetä sitten hitaasti.
Hänellä oli oikeus lähteä reissuun kenen kanssa tahtoi, mutta hänen ei olisi pitänyt valehdella siitä minulle. En enää tiedä mitä muuta minulta salaillaan.
Miltä teistä tuntuisi jos saisitte tietää että alkutapailunne aikaan kumppaninne sanoi menneensä sinne ja tänne yksin, ja paljastuisikin että entisen puolison kanssa niissä menoissa oltiin ja tästä teille valehdeltiin?
Hittolainen kun valehtelu satuttaa. Ei niinkään se, että siinä entisessä kiinni vielä oltiin tuolloin. Enhän minä tässä sitä vauhkoa, että exän kanssa ollaan jossain oltu, vaan tuota valehtelua!
Olenko nyt tullut jotenkin epästabiiliksi, vai tuntuisiko teistä muistakin pahalta jos saisitte tietää että teille on jätetty kertomatta asioita (oman tilanteensa parantamiseksi), eikä niitä todennäköisesti koskaan ajateltu edes kertoa. Ja "kiinni jäädessään" selitys on kuinka ei halunnut silloin loukata...
Miten se on niin vaikea tajuta, että ikävänkin asian kertominen (milloin tahansa) satuttaa vähemmän kuin se, ettei sitä ajateltu kertoa koskaan. Tottakai jostain asiasta kuuleminen voi satuttaa ja loukata hetkellisesti, mutta siinä tulee mukana myös tunne, että toinen pitää minua sentään kertomisen arvoisena, kunnioittaa minua sen verran, että haluaa minunkin olevan tietoinen asiasta. Samalla se poistaa ikävän tunteen siitä, että mitä muuta minulle ei olla kerrottu (se todella syö ihmistä sisältä), onko mikään ollut totta?
Kertomalla ja jakamalla asioita nimittäin luodaan sitä parisuhteelle elintärkeää yhteishenkeä!
No, kyllähän totuus on enemmänkin se, ettei mies tiennyt miten asiaa ottaa puheeksi ja meni sitten sieltä mistä aita silloin oli hetkellisesti matalin. Näin hän siis vältti ikävän tilanteen, jossa uutta suhdetta ahdistaa entiset puolisot.
Voitte vaan arvata miltä tuntuu se, että entisessä ollaan vielä kiinni JA että siitä valehdellaan/jätetään kertomatta. Ihan kuin tätä yhteydenpitoa entisen kanssa ei olisi olemassa, jos ei sitä ääneen sanota.
Kaikki olisi siis ollut ok, jos mies olisi sanonut että tällainen keikka on nyt tulossa ja sinne lähtee entinen puoliso mukaan. Olisihan se aiheuttanut minulle epävarmuutta ja miehelle muutaman kysymyksen (joita hän ei halunnut ja oli siis valmis siksi valehtelemaan/salaamaan), mutta mitä tuollainen hetkellinen epävarmuus ja kysymykset ovat sen rinnalla että kaikki tuo on tapahtunut ja sitä ei aiottu kertoa minulle. Kuinka paljon enemmän kysymyksiä se herättääkään kaiken päälle...
Joku varmaan ajattelee, että eihän se nyt suhteen alkuvaiheessa, jokaisella on takanaan suhteita ja tietenkin halutaan antaa kuva, ettei menneitä enää kaivata, vaikka se ihan totuus ei olisikaan. Minua tällainen "suojelu" ei helpota, vaan rehellisyyden puute loukkaa. Eikö suhde minun kanssa ole niin tärkeä, että minulle haluttaisiin olla rahellinen?
No, tästä selkkauksesta olemme toipuneet. KUNNES uudet samankaltaiset jutut nostavat nämä vanhatkin jutut pintaan. Kävi nimittäin selväksi että mies oli alkutapailumme aikaan lähtenyt lomareissulle YKSIN. Näin luulin ja näin hän antoi ymmärtää kaikin tavoin. Kunnes taas selvisi (ei taaskaan hänen kauttaan) että sielläkin oli tämä entinen ollut mukana, eli yhteinen reissu ilmeisesti.
Nämä tietenkin alkutapailumme aikaan, enkä sitä sano, etteikö hän olisi saanut lähteä, emme me silloin vielä seurustelleet. Kyse on vain siitä, että jos siinä exässä vielä on ollut kiinni, miksei sitä ole voinut myöntää ja me olisimme (molemmat asiasta tietoisina) voineet edetä sitten hitaasti.
Hänellä oli oikeus lähteä reissuun kenen kanssa tahtoi, mutta hänen ei olisi pitänyt valehdella siitä minulle. En enää tiedä mitä muuta minulta salaillaan.
Miltä teistä tuntuisi jos saisitte tietää että alkutapailunne aikaan kumppaninne sanoi menneensä sinne ja tänne yksin, ja paljastuisikin että entisen puolison kanssa niissä menoissa oltiin ja tästä teille valehdeltiin?
Hittolainen kun valehtelu satuttaa. Ei niinkään se, että siinä entisessä kiinni vielä oltiin tuolloin. Enhän minä tässä sitä vauhkoa, että exän kanssa ollaan jossain oltu, vaan tuota valehtelua!
Olenko nyt tullut jotenkin epästabiiliksi, vai tuntuisiko teistä muistakin pahalta jos saisitte tietää että teille on jätetty kertomatta asioita (oman tilanteensa parantamiseksi), eikä niitä todennäköisesti koskaan ajateltu edes kertoa. Ja "kiinni jäädessään" selitys on kuinka ei halunnut silloin loukata...
Miten se on niin vaikea tajuta, että ikävänkin asian kertominen (milloin tahansa) satuttaa vähemmän kuin se, ettei sitä ajateltu kertoa koskaan. Tottakai jostain asiasta kuuleminen voi satuttaa ja loukata hetkellisesti, mutta siinä tulee mukana myös tunne, että toinen pitää minua sentään kertomisen arvoisena, kunnioittaa minua sen verran, että haluaa minunkin olevan tietoinen asiasta. Samalla se poistaa ikävän tunteen siitä, että mitä muuta minulle ei olla kerrottu (se todella syö ihmistä sisältä), onko mikään ollut totta?
Kertomalla ja jakamalla asioita nimittäin luodaan sitä parisuhteelle elintärkeää yhteishenkeä!
Vastaukset 15
Vanhimmat
minä jätin miehen kun kävi selväksi että hän oli valehdellut alussa samantapaisia asioita. tosi jättö ei ollut seuraus valehtelun kiinnijäämisestä vaan yleisesti siitä, että kun katsoo alkua, näkee lopunkin. alussa epärehellinen mies on epärehellinen lopussakin. tulet sen huomaamaan ellet lähde kävelemään suhteesta. ehkä olet jo huomannut.
rehti ihminen osaa avata suunsa ja sanoa miten asiat oikeasti ovat. tuollainen epärehellisyys ei ole suotava eikä aikuismainen piirre ihmisessä. tuskin kohtelee sinua nytkään kovin hyvin.
Aivan samaa mieltä. "Rehti ihminen osaa avata suunsa ja sanoa miten asiat ovat." Jos hän pelkäsi että menettäisi sinut tai haluaisi tehdä vaikutuksen sinuun niin hänen olisi pitänyt kertoa sen ääneen heti kun huomasit, eikä tehdä saman tempun uudelleen. Tavallista on näissä tapauksissa että valehtelija rupea syyttämään toista. Hän jää kiinni valehtelusta mutta hän syyttää sinua siitä että sinä käytät kaiken minkä hän kertoo häntä vastaan. Eli sinä olet syyllinen, eikä hän. Sellainen ihminen ei pysty seurustelemaan pitempiä aikoja kenenkään kanssa-tai jos pystyy niin suhde ei ole toimiva suhde.
kanssa. miehesi on valehdellut sinulle aikaisemmin, joten valehtelee aika varmasti myös tulevaisuudessa ja tällä hetkellä. valehtelu on tapa, josta ei pääse helpolla eroon. pienet valkoiset valheet ovat tietyissä tilanteissa sallittuja, mutta ei jatkuvasti. epämiellyttävän tilanteen välttämiseksi ei saa aina valehdella.
keskustele miehesi kanssa vakavasti asiasta. tilanne on varmasti miehellesi epämiellyttävä, älä anna hänen päästä taas kuin koira veräjästä.
Avoin keskustelu on kaiken A ja O.
Kyllä mä otin lähtökohdaksi heti alunalkaen mun parisuhteessa (mistä en vielä silloin tiennyt tulevan jotain suurta) että kerron kaiken. Koska toivoin toisen kertovan kaiken mulle, tein samoin myös häntä kohtaan. Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa. Enää en halua sortua salailuun ja kertomattajättämisiin niinkuin joskus.
Ja jos oikeesti jostain välittää, sitä osaa olla avoin! Ennen nimittäin olin krooninen valehtelija mutta nykyään kuin avoin kirja. Asenne ratkaisee!
Et ole epästabiili ja miehesikin käytön on ollut inhimillistä, kukaan ei ole täydellinen. Voisin kuvitella että suhtenne alussa hän on vielä aika ulalla siitä mitä haluaa, roikkunut meneessä kun uusi suhde on vielä epävarmassa vaiheessa ja lähtenyt lomalle ja tämän toinen juttu ja jos olisi kertonut silloin että lähtee exän kanssa lomale niin pelko ja todennäköisyys melko suuri että usi suhde jumiutuu. Elämässä sattuu ja tapahtuu, jos miehesi on ollut ok tämän jälkeen ja pystytte käymän nämä läpi rakentavasti ja ymmärtävässä hengessä, niin tulevaisuus on teidän...
"Kaikki olisi siis ollut ok, jos mies olisi sanonut että tällainen keikka on nyt tulossa ja sinne lähtee entinen puoliso mukaan."
"Miten se on niin vaikea tajuta, että ikävänkin asian kertominen (milloin tahansa) satuttaa vähemmän kuin se, ettei sitä ajateltu kertoa koskaan."
Anteeksi vaan mutta jos kylmän realistisesti ajatellaan asioita, niin sanoisin että nuo lauseet kuulostavat enemmänkin jälkiviisaudelta kuin rehelliseltä totuudelta... Juu kyllä ne kuulostavat "oikeilta" ja sinisilmäisen kivoilta, mutta en kyllä todellakaan usko että olisit ollut onnellisempi jos mies kertonut noista etukäteen. Löisin vaikka vetoa että kertomalla tuosta olisi tullut aivan suhteettomat draamat.
Älkää ymmärtäkö väärin, en sano että salailu ja välttely olisi mikään hvyä juttu, sillä eiväthän ne ole. Mutta noista asiosita on vielä pitkä matka varsinaiseen valehteluun.
Tuo työreissujuttu oli huonosti hoidettu, mutta jos hän ei suoraan valehdellut eikä voinut keikkaa välttää, toimi hän olosuhteisiin nähden "oikein" niin ilkeältä kun se kuulostaakin.
Tuo ennen seurustelua tapahtunut juttuhan on täysin mitätön. Jos ette surustelleet, niin ihan sama ketä siellä oli Lumikki 7 kääpiötä ja 10 stripparia. Paitsi jos valehteli siitä... mutta itse käytit sanoja "antoi ymmärtää", eli ei edes valehdellut.
"Kertomalla ja jakamalla asioita nimittäin luodaan sitä parisuhteelle elintärkeää yhteishenkeä!"
Jepjep, mutta sitten kun ne ei ole niitä kivoja asioita mitä jaetaan, niin se "yhteishenki" on aikamoista huutamista!!
Valitettavasti aikuisten maailmassa totuutta joutuu kaunistelemaan. Kyllä tekin sitten joku päivä lapsillenne valehtelette joulupukista ja "ei se satu kulta" kun hammaslääkärin ja rokotusten aika koittaa... jne.
En tajua miksi ihmeessä voi sanoa miten asiat ovat-jos nainen ei pidä siitä niin hän ei ehkä olekaan maailman paras nainen. Eikä olisi parempi saada tietää asian jo heti alussa? Ja miksi ihmeessä antaa ymmärtää että lähtee jonnekin yksin jos lähtee porukan kanssa? Jos ei seurustele niin ei voi edes olla minkäänlaista syytä siihen? Miten mies voi tietää että siitä syntyy ongelma jos ei edes tunne kyseistä henkilöä kunnolla? Siinähän ei ole yhtään mitään järkeä.
Exä valehtelee edelleen minulle, vaikka emme seurustele, vaikka hän ei tosiaan halua edes seurustella kanssani ja ilman että edes kysyn jotain. Hän haluaa vaan antaa itsestään paremman kuvan joten on pakko valehdella. On olemassa ihmisiä jotka eivät uskalla olla oma itseään, heidän kanssaan ei kannata seurustella, siitä syntyy vaan ongelmia.
En ymmärrä tuotakaan että jos asiat ovat ikäviä niin niistä ei puhuta. Hirvittävä. Sillä tavalla on mahdontonta rakentaa yhtään mitään thdessä. Jokaisessa suhteessa on ikäviä asioita jossain vaiheessa, jos niistä ei voi puhua niin silloin suhde a)päättyy eroon b) on kulissisuhde, eli ei ole minkäänlaista luottamusta tai rakkautta
Olen aika ymmärtäväinen ihminen ja minulle ei ihan vilpittömästi olisi ollut ongelma, että työreissulle lähtee entinen puoliso mukaan. Olisi siitä käyty keskustelu, että mikä heidän suhteensa tila on jne. mutta ei mitään huutamista. Olisin kertonut hänelle että olen hieman huolissani ja hän olisi voinut sanoa oman mielipiteensä. Olisin arvostanut etukäteen tapahtunutta avoimuutta.
Kun hän jätti kertomatta ja sain asian muuta kautta selville, tuli heti fiilis että tätä reissua piti siis salata. Arva tuntuiko pahalle.
En usko "huutamiseen" ja minun puolestani on edelleen ihan ok, että he käyvät esim. lounaalla keskenään silloin tällöin.
Tunnut pelkäävän vaikeiden asioiden kertomista, koska niistä joutuisi sitten keskustelemaan. Harmi jos kohdallesi on osunut naisia jotka aina ottavat vähänkin epämiellyttävät asiat sellaisina että niistä pitää huutokilpailut pitää.
Eiköhän totuus ole siltä väliltä, että ikävän asian kuullessaan herää jonkinlainen epävarmuus ja pelko, jotka sitten yhdessä käsitellään. Miltä sinusta tuntuisi kuulla että puolisosi lähtee viikoksi reissuun entisen miehensä kanssa. Ja ainiin, ei meidän välillä mitään ole. Miltä tuntuisi kuulla reissusta vasta jälkikäteen ja kuulla että "ai unohdinko mä mainita, no, ei meidän välillä mitään ole. Miks olisin kertonut"...
Kumpi noista tapauksista ennemmin menisi huutamiseksi? Kysyn vaan...
Ei pidä turhaan pelätä sitä, että parisuhteessa toinen joskus loukkaantuu. Vaikeatkin asiat pitää kertoa siitä huolimatta. Ikävän asian kuullessaan toinen tietenkin loukkaantuu HETKEKSI ja vaatii asian käsittelyä. Kun se on käsitelty (voi mennä ihan jopa ilman kummankaan huutamista), se on sitten käsitelty. Ja se loukkaantúminen lauhtuu kun huomaa ettei pelättävää ole ja toinen haluaa olla rehellinen.
p.s Aina joutuu kaunistelemaan tiettyjä juttuja, mutta se ettei niistä kerro ollenkaan, syö sitä yhteishenkeä. Sinun on ehkä vaikea uskoa, mutta joskus niiden ikävienkin asioiden jakaminen ja läpikäyminen saattaa lähentää puolisoita.
Enkä muista kyllä lapsuudessanikaan kovin innoissani olleeni lääkärissä rokotusta saadessani, kun vanhempani LUPASIVAT, ettei lääkärissä pistetä neulalla (ja sinne siis mentiin juuri rokotusta arten). JA mitä siellä sitten tehtiinkään muuta kuin pistettiin.
Ne ainoat ihmiset joihin lapsi luottaa, valehtelee. Vain siksi että lapsi voisi 10min. pidempään olla onnellisen tietämätön tulevasta. Siitä sitten seurasi ettei vanhempien lupauksiin voinut enää koskaan lääkäriin mennessä luottaa.
Miksi valehdella lapselle tuollaisesta, kun se joka tapauksessa paljastuu sitten vastaanotolla. Ja kaiken ikävän lisäksi satuttaa vanhempien valehtelu.
Valehtelivatko vanhemmat, jotta minä "säästyisin" joltain ikävältä (mikä ei ollut edes mahdollista), vai valehtelivatko he siksi, että lääkäriin meno sujuisi heidän kannaltaan helpommin, kun en jännittäisi ja haraisi peloissani vastaan? Heidän ei tarvitsisi kohdata lapsensa pelkoa.
Jep jep. Lapsestahan kaikkein kivointa on joutua jännittävään ja pelottavaan tilanteeseen ihan yhtäkkiä ilman varoitusta ja huomata että omat vanhemmat olivat juonessa mukana.
P.s Ja siitä lomareissusta: mies antoi todellakin ymmärtää että oli yksin reissussa. Lähtiessään sanoi menevänsä yksin, reissukuvissa näytti olevan yksin (joku paikallinen kuulemma ottanut hänestä) jne... Eikö tuo ole valehtelua, Sanoa olleensa yksin.
Onhan se ihmimillistä että suhteen alussa ei halua sitä pilata ajatuksella että toinen onkin vielä exänsä kanssa lomailuväleissä. Silti hän olisi voinut myöhemmin kertoa totuuden. Mutta kun valheen aloittaa...
löisit vaikka vetoa, että kertomalla etukäteen tulevasta työreissusta asiata olisi tullut suhteeton draama. Ajattelemme ilmeisesti niin eri tavoin, sillä suhteeton draama ja suhteeton mielipaha tulikin minulle siitä, että mahdollisuutta asian käsittelemiseen ei annettu etukäteen vaan asian pitää nimenomaan "paljastua" jälkikäteen.
Tietys asiat kertomattomina ovat ihan ok. Esim se, että mieheni housut on oikeasti mielestäni karmeat, mutta en sitä viitsi sanoa, kun niistä niin kovasti tykkää.
Tai että hänen henkensä haisee pahalle aamuisin/ Hänen juttunsa tuttavaperheenpäivällisillä olivat vähän hölmöjä..
Ei myöskään tarvitse kertoa jos joku on baarissa kokeillut iskeä minua (en siis itse lähtenyt leikkiin mukaan) tms.
Aivan eri luokan asia on jättää kertomatta reissusta entisen puolisonsa kanssa! Jos sen jättäisin kertomatta ja asia miehelle paljastuisi, en tiedä mitä suhteellemme kävisi. Ymmärrän miten loukkaantunut mieheni olisi.
Ei toisen loukkaamista tarvitse turhaan pelätä. Turhaa loukkaamista tulee kuitenkin välttää. Turha loukkaaminen on juuri sitä, että välttelemällä tai salaamalla jotakin tekee asiasta suuremman kuin se alunperin olisi ollutkaan.
Ei tulisi mieleenkään, miksen voisi kertoa, että entinen puolisoni lähtee samalle työreissulle mukaan. Tietenkin miehelleni tulisi siitä ajatuksia päähän, mutta varmasti niitä tulisi enemmän, jos hän saisi siitä jälk.käteen tietää.
Kannattaa aina kertoa ennemmin kuin myöhemmin. Varsinkin jos salattavaa oikeastaan ei edes ole. Jos ei ehdi itse kertoa ensin, puolisolle jää aina se fiilis, ettei toinen aikoinut kertoa koskaan.
Parisuhteen kannalta vaarallista onkin juuri tuo ajatusmalli että "jätänpä kertomatta, kun asia on hieman hankala. Jos se joskus paljastuu niin kerron sitten..." Voi olla nimittäin varma että silloin toivoo kertoneensa ajoissa kun asia olisi mennyt ohi yhdellä illan mökötyksellä.
Olisi todellakin hyvä saada tietää asioista heti. Minua ainakin loukkaa juuri tuo että toinen kuvittelee (!) minun loukkaantuvan, vaikken todellisuudessa siin tekisi.
Todellisuudessa hän itse vain PELKÄÄ että loukkaantuisin. Ehkä mieheni ei osaa käsitellä toisen loukkaantumista ohi menevänä tilana vaan se olisi sitten jotenkin "parisuhteen loppu". Vältellään ennemmin kaikkea semmoista.
Luulen että exälläsi ja miehelläni (mm.) on heikko itsetunto, joten he yrittävät jatkuvasti antaa itsestään paremman kuvan, vaikka sitten valehtelemalla. He ovat yhtä hyviä kuin muiden kuva heistä?
Sisältä kuitenkin onttoja, koska siellä ei asu normaali tunne omasta kelpaavuudesta. Siksi tätä tyhjiötä pitää kokoajan paikata antamalla sitä parempaa kuvaa, niillekin joille ei tarvitsisi.
Mitäköhän heille heidän omasta mielestään tapahtuisi, jos he joskus kertoisivatkin totuuden? Heidät hylättäisiin ja todettaisiin huonoiksi ihmisiksi.
Kyllähän ne kauhuskenaariot yleensä ovat suuremmat omassa päässä, kuin se todellisuus.
Kun ei vielä olla ihan satavarmoja tuleeko suhteesta syvempää, on minusta aika normaalia että tavataan muitakin alkuvaiheessa..siis vaikka exää. Ja ehkä sitä ei toiselle halua ihan suoraan mainostaa..että haluan katsella tässä ihan rauhassa mitä meistä tulee ja samalla pitää varalla noita muitakin, jos meistä ei mitään tulekkaan.. Vai miten luulet..miten olisit suhtautunut tuollaisiin kommentteihin silloin tapailunne alkuvaiheessa?
Olisi varmaan loukannut jonkin verran, MUTTA jos hän olisi sanonut että exän kanssa on aikaisemmin jo sovittu tällainen reissu, ei siinä olisi minulla ollut mitään sanomista. Olisi oikeasti jälkikäteenkin tyytyväinen siitä että olisi alusta asti tiennyt tilanteen.
Olisiko sinusta kivempi kuulla jälkikäteen että toisella on tällainen exä jonka kanssa reissaili teidänkin tapailunne aikaan, ja itse jouduit selivttämään senkin?
Samalla tavallahan monet ajattelevat että jos jostakin vaikeasta asiasta kuluu tarpeeksi aikaa, ei se sitten ilmitullessaan enää loukkaa.
Mutta kun kysyt petetyltä mieheltä, olisiko hän halunnut että vaimo kertoo syrjähypystään/salasuhteestaan silloin kun se oli ajankohtainen, lopettaa sen ja katuu.. vaikka se tarkoittaa sitä, että miehen elämä menee hetkeksi sekaisin.. mitä luulet että moni vastaa?
Moni pettäjäkin ajattelee että jos tästä tapauksesta ehtii kulua aikaa, ei se mies/vaimo siitä sitten enää niin kovasti voi loukkaantua.
Mutta mietipä omalle kohdallesi esim. seuraava: tyttöystäväsi tulee raskaaksi. Mutta lapsi on hänen rakastajansa/panonsa, ei sinun. Naisesi tietää tämän mutta antaa sinun luulla toisin (sinähän loukkantuisit jos hän kertoisi totuuden). Ehkä nainen kertoo tilanteesta ystävilleen, kun on niin raskas asia yksin kantaa. No, menette naimisiin, hankitte omaisuuden, kasvatat lapsen omanasi kunnes vuosia myöhemmin paljastuu, ettet olekaan lapsen biologinen isä ja vaimosi on tiennyt tämän kaiken aikaa.
Kumpi sinusta tuolloin on todennäköisempi tunnetila: Olisit halunnut tietää heti, jolloin olisit voinut tehdä oman päätöksesi jatkosta. Päätit mitä tahansa, ainakin olisit tietoinen totuudesta.
Sinua ei juurikaan loukkaa se, että vaimosi on valehdellut sinulle kaikki nämä vuodet, antanut sinun kasvattaa toisen lapsi luullen tätä omaksesi (ja kyllä, sillä on väliä onko se oma vai ei). Vaimosi tuttavat ovat myös olleet tietoisia asiasta. Olet tullut huijatuksi omassa elämässäsi.
Tuntuisiko vaimon valhe nyt vähemmän satuttavalta kun se olisi jatkunut 10 vuotta, vai olisiko asia toisinpäin?
Jos et itse ole varma, kysäisepä vaikka tällä palstalla anonyymisti joltakin jolle näin on käynyt. Menettääkö valhe loukkaavuutensa sitä mukaa, kun se pitkittyy ja pitkittyy?
Ensinnäkin..olen nainen..en mies. Ja omassa suhteessani olemme seurustelleet nyt vuoden verran ja nimen omaan on tullut esiin, että toinen on ollut vielä ensimmäiset "meidän kuukaudet" yhteydessä exäänsä. Tosin meillä miesystäväni exä asuu toisessa maassa, eli kontakti oli enemminkin "henkinen" kuin mikään fyysinen..eli ei nyt yhtään sama juttu kuin teillä, mutta kuitenkin. Minäkin kävin treffeillä toisen miehen kanssa sen jälkeen kun olin alkanut tapailemaan nykyistäni. Tämä treffeillä käyntini vain vahvisti, että en halua enää muiden huomiota osakseni vaan kohdistaa kaiken huomioni nykyiselle suhteelleni.
Ja tuo antamasi esimerkki toisen lapsesta on ihan absurdi verrattuna aiempaan keskusteluun. Eihän näitä asioita voi verrata. Jos puhutaan suhteen alun epävarmuudesta ja siitä ettei halua polttaa kaikkia muita siltojaan heti kättelyssä ja verrataan sitä tuohon lapsi esimerkkiin niin hei haloo...onkohan nyt HIEMAN eri luokkaa nuo asiat. Siinä kohtaa kun suhde molemmin puolin vakiintuu alkavatkin sitten ihan eri säännöt..silloin ei harrasteta enää sivulla toisia tms..mutta suhteen tutusteluvaihe on kyllä mielestäni ihan eri asia.
Lapsiasia on tosiaan eri asia. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä että ymmärrän mitä ap kirjoittaja tarkoittaa. Kerrot että olet käynyt treffeillä toisenkin kanssa, sehän on ihan ok. Eihän siinä ole kysymys valhetelusta. Valehtelu olisi jos kertoisit poikaystävälle ettet käynyt treffeillä ollenkaan tai että mies oli kollegasi tai ettet oikeasi tuntenut häntä ollenkaan. Kiinnostava näissä asioissa on se että kyseinen henkilö valehtelee ILMAN että häneltä edes kysytään, eli kuten sinä kertoisit poikaystävälle ilman että hän kysyy kuinka sinä et ainakaan ole koskaan käynyt treffeillä sen jälkeen kun te tutustuitte. SIITÄ tässä on kysymys. Ja se on kyllä patalogista valehtelua, enkä usko että sinäkään olisit iloinen jos kävisi ilmi että miesystäväsi on tehnyt niin.