Minut opetettiin kotona siihen, että naisille on oltava herrasmies ja heitä on ymmärrettävä- näemmä
olen ymmärtänyt tämän asian täysin väärin.Olen myös ollut useammassa ryhmässä, josta olisi luullut sen oikean tyttöystävänkin löytyvän, mutta
ei.
Olen nyt naiset nähnyt mitä te todellisuudessa olette; valehtelijoita. Kaikki ne väitteet miehen
sisäisestä kauneudesta jne. ovat täyttä roskaa verrattuna siihen, millä todellisuudessa on merkitystä paria etsittäessä; raha, valta, tittelit jne.
Joistakin ryhmistä olen kyllä, saanut teistä naisista aika hyviä ystäviä, ainakin joksikin aikaa. Olen ollut jonkinlainen laastari, jolle
opn saanut turvallisesti itkeä omat sydänsurunsa,
kun on paha olo. Mutta entä sitten kun elämä on taas luistanut, minua ei ole tarvinnut edes tuntea
puhumattakaan siitä, että olisin saanut edes jotakin kiitosta. Aika paljon tuntemissani naistuttavissa on juuri tuollaista. Mutta jos minä miehenä olisin tehnyt teillä saman, olisin
heti sovinisti tai muuten naisia vihaava henkilö.
Näemmä minut on kasvatettu täysin väärin- olisi
pitänyt olla töykeämpi, ts. mies eikä mennä "ämmien juttuihin". Mitä minä siitä olen saanut, että olen ollut ymmärtäväinen- en edes kiitosta.
Asia siis todella on näin, että naiset rakastuvat renttuihin ja sikaan tai vain miehiin jotka ei mene "akkojen juttuihin".Eli naiset rakastuvat juuri niinhin miehiin mitä' eniten haukkuvat.
Kommentteja !

Vastaukset 11
Vanhimmat
on kuultu pettyneen miehen veisaamana useammankin kerran.
Ja aina se sävel menee poskelleen.
***
suusta tätä samaa soopaa. On se uskomatonta joo, kyllä me naiset ollaan varmaan just tollasia kuin sanot: pinnallisia, ah niin pinnallisia.
Vai olisiko vika sittenkin sinussa? Kukapa katkeraa kitisijää haluaa riesoikseen. Kitisijää, joka on valmis vaikka nuolemaan naisen varpaidenvälit, jos vain saa pillua ja kelpaa. Kuka perhana tuollaisen huolisi?
Opettele oikeasti kunnioittamaan muita ihmisiä. Ensin pitäisi kuitenkin kunnioittaa itseään, mutta mites kunnioitat itsekään itseäsi, kitisijää?
yksi pimahtanut mies.
Sinullekin pitää näemmä kertoa , että et ole törmännyt kuin pinnallisiin naisiin.
Ikävä kyllä taidat olla itse kiinnostunut pinnallisista naisista , ja olet huomannut ettet pärjää heidän julmassa ja paskassa maailmassaan, koska he vaativat liian kovia asioita.
Voin vaikka vannoa, että tälläkin palstalla on runsaasti sellaisia naisia, jotka eivät juokse tosiaankaan rahan perässä eivätkä vaadi kumppaniltaan ääretöntä hyvännäköisyyttä, mitä se lie onkaan.
Makunsa kullakin. Pinnallisilla se tietty, ja syvällisillä se järkevin ja kestävin.
Nyt ollaan asian ytimessä. Totuus on jotain sellaista jolla ei ole arvoa naisille...
Yksikään mies, jolla edes vähän järkeä, ei kyselisi täällä hölmöjä. Jokainen täysipäinen toki ymärtää, että rakastuminen, seurustelu ja parisude tarvitsee muutakin kuin sitä, että ihminen on kohtelias tai sisäisesti kaunis (sinä et ole kumpaakaan, kun täällä mustamaalaat naisia). Sisäinen kauneus on lunnnekysymys. Sitä ei voi ulkoa opetella, kuten kohteliasta käytöstä. Ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka toki liittyvätkin toisiinsa.
Parinvalintaan vaikuttaa monet syyt ja hyvä luonne on niistä vain yksi valintakriteeri. Jos muut ominaisuudet puuttuvat, voi etsintä vaikeutua. Lohdutukseksi kuitenkin, että jokaiselle on joku jossakin, mutta älä odota, että kuka vaan käy kelle vaan, jos on vain sisäisesti kaunis. Tottakai ihmiset muutakin kumppaniltaan odottavat. Asiat, joilla vaikutusta ovat: yhteiset mielenkiinnon kohteet, harrastukset, itsetunto, elämänasenne, onko seurallinen vai ujo, tuppisuu vai puhelias, huumorintajuinen vai tosikko, uskovainen vai ateisti, boheemi vai tarkka pukeutumisestaan, siivoushullu vai sottapytty, pitää eläimistä vai on niille allerginen, haluaa lapsia vai ei halua, himokuntoilija vai taideaineisiin suuntautunut, tunneihminen, romantikko vai realisti, suht kot normaalijärkinne vai täysin tollo, . Lista on loputon. Ja vaikka luonne on loppupelissä se tärkeä kriteeri, miksi jonkun kanssa viihtyy, on tottakai ensivaikutelma ja ulkoinen olemus niitä asioita, minkä vuoksi jostakin ihmisestä ensin kiinnostuu. Vaikeahan se on kenenkään luonnetta ensitapaamisella tuntea.
Oli siis kyseessä mies tai nainen, itsestään huolehtiminen ja siisti ulkomuoto on tärkeää siinä missä luonnekin. Ja aivan turha aukkua naisia valetelijoiksi, jos et itse ymmärrä asioita. kokonaisuus on se, mikä ratkaisee, mutta aina ei sekään riitä. Rakastuminen on asia, jolle ei oikeastaan voi mitään. Sitä ei voi pakottaa, eikä kukaan alua rakkaudettomaan suhteeseen. Maailman sivu on ollut onnettomia rakkaustarinoita. Mihin se siitä muuttuisi. Myös naiset kärsivät rakkausasioista, vaikka et sitä näytä tajuavan.
kasvatettu pitämään naista Madonnana, mutta kokemustesi myötä olet huomannut, ettei nainen olekaan sellainen. Nyt sitten pidät naista lähinnä lutkana.
Kumpikohan nainen on; madonna vai huora? Vai kumpikaan...
Jos olisi pakko valita miehestä, joka pitää naista madonnana tai miehestä, joka pitää naista lutkana, niin kaipa se olisi se naisia lutkina pitävä se pienempi paha. Onneksi ei ole pakko valita, mutta ikävän harvassa on ne normaalit miehet, jotka pitävät naista naisena, ihmisenä.
Eivätkä edes itse tajua.
että olet viimein ymmärtänyt oleellisen osan miehen elämästä joka tarkoittaa, että geenit on tarpeeksi hyvät että naiset huolivat spermaasi jonka jälkeen olet aasi joka viimekädessä on vastuussa että ne tuotokset ja vaimo saa elämiseen (mahdollisimma paljon) rahaa.
Tekstin perusteella tosin tuntuu, että luulet vieläkin että jossain olisi joku nainen joka näkisi silmiesi läpi jotain tosi erikoista ja erillaista juuri Sinussa. No kukaan ei näe semmoista. Sitä varten pitää hommata koira. Koira on miehen paras ystävä.
Mutta ehkä voit vielä nostaa sosiaalista/taloudellista asemaasi. Se on kuitenkin se vanhin ja vakain perusta jokaisella suhteelle.
rakastunut ainakin täysin renttuun mieheen,on niin sanotaanko täysi UROS
Älä ny pillitä. Naisia ei kannata edes yrittää ymmärtää. Oot vaan oma ittes ja pussaat niin montaa tyttöä kuin elämäsi aikana ehdit.
Freudkaan ei tiennyt mikä saa naisen tikittämään, ja se starba sentään hiffas näistä jutuista paljon enemmän kuin me.
Kunnollisen ja rentun erottaa siitä, että kunnollinen pingottaa liikaa.
Siinä missä renttu menee punttikselle sen takia, että hän haluaa ITSELLEEN isot lihakset, kunnollinen tekee sen sen takia, että saisi pillua.
Siinä missä kunnollinen kehuu naista maasta taivaaseen(saadakseen pillua), renttu haukkuu naisen lyttyyn, koska pitää naista naista oikeasti tyhmänä.
Kunnollinen tekee kaikkea vain naisen takia, mikä valitettavasti näyttää helvetin tyhmältä.