Poikaystäväni lähti muutama päivä sitten Thaimaahan opiskelemaan 5 kuukaudeksi, enkä oikein osaa laittaa asioita päässäni mihinkään. En osaa olla paikoillani, ei juurikaan huvita liikkua.. Olen surun murtama ja toivon vain, että kesä päättyisi pian! Olemme seurustelleet liki vuoden verran ja yhteisestä kodista ja kissoistakin on ollut puhetta, ne sitten kun kultani palaa maailmalta. Vaikka luotan häneen 110% ja hän on tehnyt tasan selväksi mitä tuntee minua kohtaan, on oloni silti, kuin yhteinen aikamme olisi ohi..
En ole ennen ollut vastaavassa tilanteessa, sydämeni on kyllä särkynyt, mutta tämä on vielä sitäkin pahempaa tuskaa minulle.. ehkäpä siitäkin syystä, etten ole aiemmin elämässäni rakastanut ketään näin paljon.
Nyt en vain tiedä, miten saisin arkeni rullaamaan valoisammin.. Päivät ovat elämääkin pidempiä ja aika kuluu itseni kasassa pitämiseen.. viimeksi tänään en kyennyt olemaan enää reippaana, vaan ratkesin itkemään ruokatunnilla työpaikan vessassa.. Haluaisin kuulla kokemuksia, miten selviää tämän eron tuskallisimmista ensipäivistä(viikoista) ja miten saisin auringon paistamaan tähän risukasaan. Miten häviää pelko rakkaimman ihmisen menettämisestä, kun itse en voi kontrolloida mitään.. Tuntuu avuttomalta ja todellä väärältä kultaani kohtaan, että puran turhautumiseni sitten häneen, jopa syyllistän häntä siitä että jätti minut tänne odottamaan puoleksi vuodeksi. Mitä voin tehdä, mikä helpottaa ja miten minun tulee suhtautua omaan kultaani, etten häädä häntä menettämisen pelollani lopullisesti luotani.. :(
En ole ennen ollut vastaavassa tilanteessa, sydämeni on kyllä särkynyt, mutta tämä on vielä sitäkin pahempaa tuskaa minulle.. ehkäpä siitäkin syystä, etten ole aiemmin elämässäni rakastanut ketään näin paljon.
Nyt en vain tiedä, miten saisin arkeni rullaamaan valoisammin.. Päivät ovat elämääkin pidempiä ja aika kuluu itseni kasassa pitämiseen.. viimeksi tänään en kyennyt olemaan enää reippaana, vaan ratkesin itkemään ruokatunnilla työpaikan vessassa.. Haluaisin kuulla kokemuksia, miten selviää tämän eron tuskallisimmista ensipäivistä(viikoista) ja miten saisin auringon paistamaan tähän risukasaan. Miten häviää pelko rakkaimman ihmisen menettämisestä, kun itse en voi kontrolloida mitään.. Tuntuu avuttomalta ja todellä väärältä kultaani kohtaan, että puran turhautumiseni sitten häneen, jopa syyllistän häntä siitä että jätti minut tänne odottamaan puoleksi vuodeksi. Mitä voin tehdä, mikä helpottaa ja miten minun tulee suhtautua omaan kultaani, etten häädä häntä menettämisen pelollani lopullisesti luotani.. :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
...vähintään vuoden loppuun saakka. Poikaystäväni lähti pari viikkoa sitten töiden perässä ulkomaille. Erossaolomme saattaa venyä pidemmäksikin.Ensimmäiset päivät vain itkin, kävin kokoamassa itseni työpaikkani vessassa. Pois en töistä halunnut jäädä koska se pitää jonkinlaisen rutiinin arkipäivässäni. Olen yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon asioita ja sopia menoa. On surullista huomata miten päivät tuntuvatkin niin kylmiltä ja tyhjiltä ilman häntä. Olemme melkein päivittäin yhteydessä mutta se ei ole sama.Alkusurusta selvittyäni olen huomannut päivien menevän ylä- ja alamäkeä. Toisinaan on ihan mukavaa ja aikaa tehdä omia juttuja ja harrastuksia. Toisinaan tekisin mitä vain että saisin hänet luokseni. En oikein osaa lohduttaa mutta toivotan sinulle jaksamista.Tidät kuitenkin että hän tulee takasin 5 kuukauden päästä. Aurinkoisempia ajatuksia ja jaksamisia!