Lukioaikainen, silloinen hyvä kaverini on joutunut saattohoitoon. Emme ole noin vuoteen juurikaan olleet tekemisissä, muutin toiselle paikkakunnalle ja kaikkea. Jotenkin kun sai tietää että hänellä on syöpä, ei enää uskaltanut ottaa yhteyttä, en tiennyt mistä puhua, pelkuri kun olen.
Nyt kumminkin haluaisin mennä häntä sairaalaan katsomaan. Onko se edes sopivaa? Toki kysyn häneltä puhelimitse että saanko tulla. Mitä minä hänelle sanon? Mitä jos vaan itken enkä saa sanotuksi mitään? Pelottaa, en ole ennen kohdannut kuolemaa tekevää ihmistä. Vai onko koko idea mennä häntä katsomaan tyhmä?
Nyt kumminkin haluaisin mennä häntä sairaalaan katsomaan. Onko se edes sopivaa? Toki kysyn häneltä puhelimitse että saanko tulla. Mitä minä hänelle sanon? Mitä jos vaan itken enkä saa sanotuksi mitään? Pelottaa, en ole ennen kohdannut kuolemaa tekevää ihmistä. Vai onko koko idea mennä häntä katsomaan tyhmä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
tämä keskustelun aloitus Terveys -> Kuolema ja suru-palstalle. Siellä saa enemmän vertaistukea ja apua.
vieraita vastaan ? Jos hän jaksaa.Kuuntele onko hänellä juteltavaa.Välttämättä ei tarvotse paljoa puhua,kun olet läsnä.Voi olla myös,ettei hän halua kuin vain läheisimmät ihmiset luokseen ?
"Hyvää matkaa" (ei sarkastisesti vaan tosissaan)
olisi kovin tilanteeseen sopivaa. Ei siinä tarvitse sanoa mitään korulauseita. Korulauseet kertoisivat vaan ettei niiden sanoja itse ole hoksannut asian ydintä.Tärkeintä on olla aito. Tosin totta on myös ettei kuolemaa tekevä ihminen jaksa kauaa kaunaa kantaa kipujensa keskellä. Se olisi noloa vain sen hetken. Terv. yks toinen
Ei sitä varmaan kannata mitään ihmeellistä sanoa. Kuolevat kyllä haluavat että heihin suhtauduttais ihan normaalisti ja haluavat aivan tavallista seuraa. Menet ja juttelet niitä näitä.
opiskelija ja tavannut muutamia saattohoitopotilaita, myös nuoremmasta päästä olevia. Eipä siinä mitään erityistä tarvitse sanoa tai olla. Kuolema on luonnollinen asia elämässä. Jokainen meistä kuolee, toiset ennemmin toiset myöhemmin. Saattohoitopotilas elää päivä kerrallaan ja yrittää iloita niistä pienistä asioista mistä voi, kuten kivuttomasta hetkestä. Toiset lähetevät täältä tyytymättöminä elämäänsä ja olemiseensa, toiset iloitsevat viimeisiin päiviinsä saakka. Jokainen on silti yhtä arvokas ihminen ja jokaisen tunteet ovat inhimillisiä ja arvostettavia. Saattohoitopotilaan kanssa voi olla hyvin pitkälti niin kuin lastenkin kanssa, eli ei tarvitse teeskennellä mitään ja olet aina oikeassa, ainakin omasta mielestäsi.
Varmaankin olisi mukavaa kaverillesi että vieraita kävisi hänen luonaan ja olisihan se sinullekkin kasvattava kokemus käydä hänen luonaan. Hänhän on lähdössä täältä pois, en ymmärrä miksi et kävisi hänen luonaan jos mielesi tekee. Ei ihmiset kuole "täydellisinä" vaan ihan sellaisina epätäydellisinä keskeneräisinä kuin sattuvat olemaan. Kyllähän se kuoleman kohtaaminen potilasta jollakin tavalla myös muuttaa ja tieto kuolemasta ohjaa ajatuksia tiettyyn suuntaan.
Nyt tuli sellainen olo että käyn häntä katsomassa, jos se hänelle itselleen sopii. Uskon että katuisin loppuelämäni jos en kävisi.
Mainittakoon vielä se, että hän on tämän kevään ylioppilas, jaksoi kaikesta huolimatta kirjoittaa, vaikka vuoden myöhemmin kuin ikätoverinsa, mutta se on sairauden vuoksi ja muutenkin ymmärrettävää.
>Uskon että katuisin loppuelämäni jos en kävisi.
Muista vielä tämä perusseikka; menet katsomaan ystävääsi _hänen_ takiaan. Et itsesi takia - eli syyllisyydentunnosta tai sen takia, että tunnet velvollisuutta käydä hänen luonaan.
Tuo tuokio on kokonaan hänen, ei sinun.
Toivotan paljon voimia.
tuli mieleen edellä olleiden hyvien vastausten lisäksi. Koska hän itse ja sinä tiedät, mikä hänen tilanteensa on, voisit vaikka ekaksi kysyä suoraan, millainen hänen vointinsa on tänään / nyt / tällä hetkellä.
Uskoisin että juttu jatkuu siitä omalla painollaan niinkuin se on jatkuakseen. Älä vain esitä yli pirteää tai liian vahvaa. Tosin ei hän varmaan ketään haluaa viereensä pelkästään itkemäänkään.
Nuori nainen 87 - Mene ihmeessä katsomaan, kadut varmasti jos et mene.
Minä en mennyt katsomaan omaa kaveriani ja nyt se on jo liian myöhäistä. Tekisin mitä vain jos saisin jutella vielä kerran... kertoa että välitän.
Minun ystäväni nukkui pois 16-vuotiaana, kaikki edessä...
mutta hänen on se kohdattava pian, pelkäsipä tai ei (ja jokaisen meistä, aikanaan). Jos olisin itse tuossa tilanteessa, tiedän, että ympärilläni olisi sukulaisia, jotka huolehtisivat syömisestäni ja muista ruumiillisista asioista, mutta ehkä vain yksi heistä puhuisi kanssani siitä, miltä tuntuu olla niin lähellä kuolemaa. Hänellä on uskonnollinen vakaumuksensa ja minulla ei, mutta pystyisimme puhumaan asiasta. Toiset sukulaiseni karttelisivat aihetta. Ikäänkuin syöminen olisi tärkeämpää kuin sielunrauhan löytäminen!
Muista, että kuolema on ystävällesi tosiasia (ellei ihmettä tapahdu - ja niitähän tapahtuu, varsinkin jos ympärillä on ihmeisiin uskovia ihmisiä), ja siitä puhuminen tuskin enää hänelle tabu. Toisaalta, ehkä hän ei halua puhua siitä kanssasi. Ota tilanne sellaisena kuin hän sen haluaa. Ole oma itsesi. Välität hänestä, siksi olet siellä. Pahin vierailija kai on sellainen, joka tulee itsensä takia, tunteakseen olevansa korrektisti käyttäytyvä. Tunnet surua. Surkaa yhdessä. Muistelkaa menneitä. Puhukaa suunnitelmista, joita hänellä oli. Ehkä voit auttaa joissain käytännön asioissa.
TOTTA HELVETISSÄ MENET!!!
Ystäväsi on aivan sama ihminen yhä, keskustele hänen kanssaan samoista asioista, kuin mistä aina olette puhuneet. Minkä ihmeen takia sinun pitäisi muuttaa asennettasi häntä kohtaan. Sama ihminen kuin ennenkin!! Kuoleva, kipuileva potilas saa suomessa melko hyvän kivun hoidon ja kommunikointikyky säilyy aika pitkälle. Mene nyt helvettisoikoon moikkaamaan sitä..., huomenna saattapi olla jo myöhäistä!! HOPHOP!
Hän kuoli 5.6. Eli sinä päivänä kun saattohoitoon joutuikin. Kiitos kumminkin vastauksistanne. Harmittaa kun en kerennyt.
Oikein koko hänen kuolemaansa ei vielä ymmärrä. Hautajaiset on 15.6. ja sinne menen jos eivät sitten ole vain läheisten läsnäollessa.
tarvihe sannoo mittää-oot vain siinä lähellä,piät käestä kiini-sanat on niin turhia...
Toissapäivänä oli hautajaiset. En käsitä tätä, en halua että hän on kuollut, en ymmärrä enkä halua ymmärtää.