Kasvatus pielessä

Ottakaa mallia Amerikasta. Siellä miehet asuvat omissa taloissa 18 vuotiaana ja ovat perustaneet 25v mennessä kolme yritystä.

Vittu 18 vuotiaana joka mies yksin lapin korpeen vuodeksi ja jos sieltä hengissä selviää se on MIES.
8534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ahistaa??

Äänestä
  • äiskä ei oo ostanu mulle omaa taloa ja sit ku mul ei oo työtä ja apukouluki meni ihan pyllyllee ja tytöt kiertää viiden metrin päästä.

    Äänestä

suurin osa, eli lähes kaikki 18-vuotiaat on vielä ihan kakaroita. Ei sen ikäiset tarvi vielä omaa taloa. Ja yhtälailla sinne metsään kuuluisi passittaa kaikki 18-v. naisetkin, ainakin puoleksi vuodeksi. Ja sitäpaitsi mies, jolla olisi kolme yritystä tuskin edes haluaa mitään parisuhdetta tai vaikka haluaisikin, niin ei ainakaan olisi aikaa sille, joten ei kiitos. Mielummin vaikka työtön mies, koska kyllä elämässä pitää olla aikaa jollekin muullekin kuin työnteolle.

Äänestä

Vaikea ottaa mallia jenkeistä. Siellä postitetaan 16-vuotiaillekin luottokortteja kotiin, yrittämistä tuetaan, elämä hymyilee. Kuka tahansa yritteliäs suomalainen 18-vuotias nuorimies olisi kuningas jenkeissä jos verrataan niihin high-school grad bratseihin.

Sen sijaan suomessa kaikki on tehty mahdollisimman vaikeaksi (lue mahdottomaksi). Ihme ettei täällä tehdä enemmän itsemurhia.

Äänestä
  • Jep, jopa opiskelijan itsenäistyminen omaan asuntoon/vuokra-asuntoon on tehty jo melko mahdottomaksi.

    Edullisemmat asunnot menevät ensisijaisesti perheille. Opintojen aikana nuori saa pienen opintotuen/-lainan/asumislisän opiskeluun, jos asuu muualla kun kotona. Mutta esimerkiksi pienituloiselle opiskelijalle ei makseta asuntoon kohdistuvaa asumislisää kesäkuukausilta. Joten ensimmäisen tilin on oltava pankissa jo ennen työn aloittamista.

    Nämä etuisuudet, jotka muka tukevat opiskelijan opiskelua ja itsenäistymistä on rajoitettu niin rankasti, että niiden piiriin pääsee vain aniharva.

    Äänestä

Eli mitä hä?

Onko Petttteri 18, 25 vai 30 v. mies vai nainen?

Jos kerta pitää ottaa oppia niin onko sinulla jo oma talo ja 3 firmaa? Vai oletko lähdös Lappiin?

- jenkit on junttei, nehän nippanappa osaa lukea. Alle 18 v. ei pitkälle itseään kouluteta.
- jenkit elää velaksi, niillä on talot, autot ja firmat - ja hirveesti velkaa.
- jenkkien lainsäädäntö on toinen; talon ja firman voi pykätä aika heppoisasti ja verotus ei rassaa samalla tavalla kuin Suomessa.
- jenkit ei käy armeijaa (elleivät vapaaehtoisesti valitse siellä uraa).
- epäilen että perusjenkkipoju ei selviäisi vuotta Lapin korvessa.

Jos rapakon takana on kivempaa niin miksi nysväät vielä täällä?

Äänestä

Mitkä miehet siellä asuvat omassa talossa 18-vuotiaana? Yhdysvaltalaiset vaihto-oppilaamme olivat lähes shokissa, kun kuulivat, että suomalaisnuori saattaa muuttaa lukion aikana pois kotoa. "Miten ne pärjää ??!!"

Äänestä

Siellä pojat pannaan merijalkaväkeen ja laivataan Irakiin ja tapetaan ennenkuin ovat edes ehtineet haaveilla mistään omista yrityksistä.

Älä pässi usko kaikkea mitä telkkarissa näytetään. Se on propagandaa juuri sinunlaisillesi herkkäuskoisille hölmöille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petttteri kirjoitti:

Ottakaa mallia Amerikasta. Siellä miehet asuvat omissa taloissa 18 vuotiaana ja ovat perustaneet 25v mennessä kolme yritystä.

Vittu 18 vuotiaana joka mies yksin lapin korpeen vuodeksi ja jos sieltä hengissä selviää se on MIES.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu