Jo riittää kiihkomuslimien kukkoilu! Suomalaisten siviilien törkeä pidättäminen kalareissultaan on osoitus Iranin vihamielisyydestä kaikkea länsimaalaista vastaan. Minulle se on myös viimeinen naula arkkuun. En jatkossa suhtaudu suosiollisesti mihinkään kyseisestä maasta peräisin olevaan.
Käsittääkseni vastaavassa tapauksessa Iranin pidättämät saksalaismiehet joutuivat virumaan noin vuoden ennen kuin pääsivät vapaiksi. Sama voi odottaa suomalaisia, jollei hallitus toimi päättäväisesti.
Mielestäni diplomaattisuhteiden katkaiseminen on tehtävä heti, jollein neuvotteluissa edistytä. Sen jälkeen vastaamme talouspakotteilla ja tarvittaessa vaikkapa sotilaallisin toimin. Kenties voisimme tehdä yhteistyötä Israelin ja Yhdysvaltain kanssa ja osallistua mahdolliseen hyökkäykseen Iraniin.
Ensi toimiksi esitän kaikkien Iranin kansalaisten karkottamista Suomesta.
Käsittääkseni vastaavassa tapauksessa Iranin pidättämät saksalaismiehet joutuivat virumaan noin vuoden ennen kuin pääsivät vapaiksi. Sama voi odottaa suomalaisia, jollei hallitus toimi päättäväisesti.
Mielestäni diplomaattisuhteiden katkaiseminen on tehtävä heti, jollein neuvotteluissa edistytä. Sen jälkeen vastaamme talouspakotteilla ja tarvittaessa vaikkapa sotilaallisin toimin. Kenties voisimme tehdä yhteistyötä Israelin ja Yhdysvaltain kanssa ja osallistua mahdolliseen hyökkäykseen Iraniin.
Ensi toimiksi esitän kaikkien Iranin kansalaisten karkottamista Suomesta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
se on vanha totuus, että 'kun asiat pitkistyvät, ne mutkistuvat'. Siispä heidän vapauttamisekseen on heti aloitettava ponnistelut. Kaikkihan tietävät, että Iranilla on kiihkoinen pressa. Tosin onneksemme hänen kannatus on laskemassa, joten siinäkin suhteessa on jotain mahdollisuuksia lisää. Myös rukous elävän Jumalan puoleen kannattaa.
PASKAT MITÄÄN RUKOILUA VAAN SUORAA TOIMINTAA!
Aion koota Tornion seudulta 10-15 intin käynyttä vapaaehtoista vapautusoperaatioon. Vene löytyy, ja allekirjoittanut kustantaa oluet.
tämä porvarihallituksen Kanerva lentää teräsmiehenä vapauttamaan viattomat "kalastajat".
kuin mtv3 oli ehtinyt uutisoida tapahtumasta. Miehet oli pidätetty jo viime lauantaina.
Minkähän vuoksi piti mennä Iranin aluevesille kalaan?
Ei vedessä ole mitään merkkejä siitä milloin raja alkaa? Helposti siinä harhautuu.
On aivan turhaa syyllistää suomalaisia tästä tapahtumasta, kun vikapäät ovat iranilaisia.
alueelle kalaan. Ei sielläkään mitään merkkejä ole, silti ovat kyselemässä korttia ja pyydysmerkkejä. Sitä paitsi keräävät merkittömät verkot ja katiskat pois ja myyvät huutokaupalla.
keula Irania kohti.
Iranilaiset diplomaatit on karkotettava ja sanottava irti kaikki taloudellinen toiminta. Nootti on laitettava menemään.
Ei mitään kanssakäymistä missään tilanteessa Iranin kanssa.
Talouspakotteet ilman muuta. Ei avusteta latin latilla, eikä osteta mitään.
Avustetaankos sitä muuten mitenkään? Ostetaankos me sieltä jotain?
No, ei ainakaan viedä sinne mitään, ei öljykalustoa eikä muutakaan. Saavat olla ihan omine vehkeineen siellä.
Hyökätään vaan porukalla.
Laitetaan J_Julistaja joukkoja komentamaan etulinjaan. Sopiihan se? Etkös ole ainakin kersantti sotilasarvoltasi tai ainakin olet armeijan käynyt aseellisessa palveluksessa?
"Ostetaankos me sieltä jotain?"
-Öljyä voi ostaa norjalaisiltakin ja tuskin Iranista mitään muuta mainittavaa saa. Ehkä niitä pahanmakuisia taateleita ja muslimien burkha-rättejä. Iran on aivan turha kauppakumppani.
"Laitetaan J_Julistaja joukkoja komentamaan etulinjaan. Sopiihan se? Etkös ole ainakin kersantti sotilasarvoltasi tai ainakin olet armeijan käynyt aseellisessa palveluksessa?"
-Vaikka intti onkin käyty, niin ajattelin enemmin amiraali Kaskealaa operaation johtoon.
Voi voi, taitaa Kaskeala olla liian järkevä tuollaiseen kylähullutouhuun. Jospa keräisit muita juoppoja mukaasi ja lähtisitte henkilökohtaiselle ristiretkelle maansa rajoja vartioivia rajamiehiä vastaan.
sinne Väyrynen. Veikkaan vangittujen pikapalautusta ja porttikieltoa. Myös Paavolle.
Suomalaisille ei ole juuri käyttöä Iranille poliittisesti, joten hetken päästä ne vapautetaan
Suomalaisten arvo vankeina on täysin olematon, joten paras olla vaahtoamatta ja antaa Iraanilaisten kaikessa rauhassa hoitaa asiat ilman provokaatioita.
diplomaattisuhteet poikki ja heti. samalla suomessa asuvia iranilaisia voitaisiin alkaa heittää vankilaan siksi aikaa kun suomalaiset vapautetaan ja sen jälkeen ne voitaisiin karkoittaa takasin iraniin.
Niin, hehän tulivat kutsumatta Iranin aluevesille, vieläpä "tulenaralle" alueelle. Ajattelemattaan, mutta kuitenkin. Tällaisessa tapauksessa noudatetaan tiettyä toimintatapaa. Liikemiehet noukittiin talteen, heiltä kysellään tapahtuneesta, heidän annettiin soittaa ja heidät vapautetaan.
Mitä kiihkoilua tuo nyt on? Ymmärrätkö että alueella on Iranilainen sotilaskohde? Miten asia liittyy islaminuskoon?
Tuomitsitko samalla tavalla suomalaisten konduktöörien toiminnan kun he "rauhoittivat" Pohjois-Korealaiset aggressiivisesti käyttäytyneet diplomaatit junassa? Sehän oli selkeä rike Suomelta, sillä diplomaatit nauttivat koskemattomuussuojaa. Iran ei tehnyt mitään rikettä tässä yhteydessä.
Lähi-idässä viimeisin suomalaisiin kohdistuvan rikoksen teki Israelin armeija murhaamalla kylmäverisesti YK-sotilas Mäkisen. Talouspakotteet ja sotilaalliset toimet käyttöön, sitähän olit sanomassa...
diplomaattisuhteet poikki ja heti! normaalisti rajan väärälle puolelle eksyneet siviilit pääsee pois parissa tunnissa. kuinkas suu laitetaan jos suomalaiset istuvat siellä vuoden saksalaisten tapaan?