Mulla on sydän rikki siksi, että mun poikaystävä on jotenkin muuttunut etäiseksi, vihaiseksi ja minua solvaavaksi. Tilanne on aika sietämätön. Mies mitätöi mun tunteita, jos koitan kertoa jostain joka on loukannut minua. Miten suhteesta tulee mitään jos ei ole tilaa omille iloille ja suruille ja niiden jakamiselle sen kaikkein luotettavimman ihmisen kanssa (tai pitäisi ainakin olla)? Mä olen alkanut pelätä hylkäämistä ja pelko tekee pahaa kun ei saa toiseen mitään kontaktia. Kaiken pitäisi olla neutraalia...
Sydän rikki
:-(
51364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että poikaystäväsi tunteet on muuttuneet, yksinkertaisesti, hylkäämisen pelkäämisellä se hylkääminen saattaa vaan tapahtua. Älä takerru. Ja äläkä pidä poikaystävääsi välttämättä luotettavana jos susta tuntuu tolta.
En mä tossa tilanteessa antais muuta vinkkiä kun että jos puhuminen ei auta niin otat vähän etäisyyttä, ei siihen kuole. Katotte sitten jonkun ajan päästä onko tunteet muuttuneet parempaan vai huonompaan. Vai onko ne pysyneet noina harmaan neutraaleina.
Kaikki ihmiset ei vaan sovi toisilleen, kun siitä ensihuumasta on "toivuttu", niin sen sitten huomaa. Ihmissuhteissa ei kannata varsinkaan jämähtää siihen tilanteeseen, että vaikka tuo nyt ei minulle sopinutkaan niin ei tässä tohdi kuitenkaan erota...
Ja muista, että jos tuo yksi nyt ei kolahtanutkaan sillä oikealla tasolla, niin maailmassahan on poikia/miehiä vaikka kuinka paljon. Varmasti joku sinulle sopivampikin.
Olen säälittävä ja typerä.
Yhdeksän kuukautta sitten tutustuin maailman kivoimpaan poikaan. Emme seurustelleet, mutta tulimme hyvin juttuun, näimme muutaman kerran kuussa ja tutustuimme toistemme kavereihin ja perheisiin. Minä olin taatusti maailman mukavin tyttö, kukaan ei ole koskaan ennen saanut minua tuntemaan mitään sellaista. Alun arkailun ja ollaanvaankavereita-meiningin jälkeen aloimme päätyä toistemme punkkaan yöksi, sitä kesti ehkä kuukauden, ja sitten poika vain yhtäkkiä katosi, muuttui masentuneen oloiseksi. Ei puhu, ei soittele ja halua tavata niin kuin ennen. Mitä tapahtui? Miksei se voisi edes kertoa, ettei enää halua mitään kanssani, miksi täytyy olla niin kylmä, että jättää koko asian sikseen?
Ja miksi minä olen niin tyhmä, etten älyä jo unohtaa koko ihmistä? Olen 23, ja minusta ihan tosissani tuntuu, että elämä oli nyt tässä, ei sillä ole minulle enää mitään uutta tarjottavaa. Minusta tulee vanha ja ruma ja ryppyinen, ystäväni menevät naimisiin ja saavat lapsia ja ovat yhtä vanhoja ja rumia ja ryppyisiä kuin minäkin, mutta minä olen sitä yksin, he kumppaneidensa kanssa.
Ajatella, että kävelin tänäänkin sen kivan pojan talon ohi, jos sattuisin näkemään sen. Säälittävää. Soittaa en enää kehtaa, kun se vaikuttaa siltä, ettei halua.
Miten unohtaminen onnistuu?
Eivät nämä suhteet aina ole sitä ruusuilla tanssimista...
Minullakin ulkomaalainen mies, ja etäännytty ollaan...vaikka kerron, että minulla on paha olo hän sen kaiken, se sattuu oikeesti ja tuntuu pahalle.. :/
En nyt jaksa antaa omasta tilanteesta enempää suhde-analyysiä, mutta sen sanon, että aina ei pysty unohtamaan, on vain löydettävä keino miten elää asian kanssa :( helpompi sanoa kuin tehty, kun en itsekään pysty tuota kyseistä neuvoa.
Toisaalta pitää jutella, ja vaikka ottaa etäisyyttä ja katsella miten sitten.
mutta muistaa..aina ei voi unohtaa, mutta on mahdollisuus oppia elämään tosiasioiden kanssa. (:
tsemiä kaikille!!!
Mä todella tiedän miltä toi tuntuu, alkaa lopulta tuntua siltä että ei voi edes kertoa toiselle että tuntuu pahalta, pitää vaan hymyillä, koska jos kertoo toinen haukkuu sairaaksi ja suuttuu ja syyttää ja häviää muutamaksi päiväksi. Vaikka haluaisi vain puhua ja pistää asiat toimimaan. Mutta siihen ei anneta mahdollisuutta. Jos yrittää niin asiat menee vaan huonommin.
mie tiiän kans tuon ihan saman jutun ja se on todella kauhee tilanne!! ei niinku tiiä ollekaa et mitä pitäis tehä ja viittiiks enää ees kysellä siltä toiselta et mikä tää juttu oikee ees sit on ku tuntuu just siltä et se vaa suuttuis ja pitäis miuta tosi takertuvana ja ärsyttävänä.
nyt oon lähdössä toiseen kaupunkiin kesäksi, en tiedä miten siellä pitäisi toimia, surra tätä miestä vai yrittää teeskennellä iloista ja pokata muita miehiä?? vai pitäiskö yrittää kuitenki selvittää tää asia sen miehenkaa enneku lähtee pois?
mut siinä asian selvittämisessäki on se ongelma et oon kauhee ujo ja en nää tätä miestä enää kauhee usein ni en kehtais pilata sitä aikaa millo nään sitä, sillä et käyn päi naamaa keskustelemaa tästä tilanteesta. mut sit jos jotenki muute esim. viesteillä koittaa selvittää tätä ni ei nää miten se reagoi ja ei sitte pysty päättelemää et mitä se oikeesti haluaa...
miks ihmeessä pitää olla näi vaikeeta vaik molemmat kuitenki tykkää toisesta ni mikä h*lvetin ongelma voi nyt olla... tää on ihan kauheeta! kertokaa mite pitäis toimia tai miten työ ootte toiminu...