WWF: Brasilian karjankasvatus tuhoaa Amazonin sademetsiä

FINFOOD UUTISET-IA, 6.6.2007

--------------------------------------------------------------------------------

Maailman luonnonsäätiö WWF kannustaa kesägrillaajia käyttämään kasviksia ja suomalaista naudanlihaa brasilialaisen naudanlihan sijaan. WWF:n mukaan Brasilian karjankasvatus on suurin syy Amazonin sademetsien tuhoutumiseen.

Brasilialaisen naudanlihan kysyntä on kasvanut ulkomailla viime vuosina voimakkaasti. Ulkomaista kysyntää on kasvattanut erityisesti brasilialaisen lihan halpa hinta ja monille maille eläinperäisten tautien vuoksi asetetut vientikiellot.

Brasilialainen naudanliha on yleistynyt myös suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä. Viime vuonna suomalaiset söivät yli 2 miljoonaa kiloa brasilialaista naudanlihaa.

Brasilialaisen naudanlihan kysynnän kasvu on lisännyt lihantuotantoa ja laidunmaiden leviämistä Brasiliassa voimakkaasti.

Laidunmaiden leviäminen taas on tällä hetkellä suurin syy Amazonin sademetsien häviämiseen. Viime vuosina Amazonilla tuhotuista sademetsäalueista jopa 70 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan rehun viljelymaana.

Metsäkatoa taas pidetään yhtenä merkittävimpänä ilmastonmuutosta kiihdyttävänä tekijänä.

Taistelua päivällä leivästä , yöllä lihasta
0151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kyllä saartoon vaan kirjoitti:

WWF: Brasilian karjankasvatus tuhoaa Amazonin sademetsiä
FINFOOD UUTISET-IA, 6.6.2007

--------------------------------------------------------------------------------

Maailman luonnonsäätiö WWF kannustaa kesägrillaajia käyttämään kasviksia ja suomalaista naudanlihaa brasilialaisen naudanlihan sijaan. WWF:n mukaan Brasilian karjankasvatus on suurin syy Amazonin sademetsien tuhoutumiseen.

Brasilialaisen naudanlihan kysyntä on kasvanut ulkomailla viime vuosina voimakkaasti. Ulkomaista kysyntää on kasvattanut erityisesti brasilialaisen lihan halpa hinta ja monille maille eläinperäisten tautien vuoksi asetetut vientikiellot.

Brasilialainen naudanliha on yleistynyt myös suomalaisten ruokakauppojen hyllyillä. Viime vuonna suomalaiset söivät yli 2 miljoonaa kiloa brasilialaista naudanlihaa.

Brasilialaisen naudanlihan kysynnän kasvu on lisännyt lihantuotantoa ja laidunmaiden leviämistä Brasiliassa voimakkaasti.

Laidunmaiden leviäminen taas on tällä hetkellä suurin syy Amazonin sademetsien häviämiseen. Viime vuosina Amazonilla tuhotuista sademetsäalueista jopa 70 prosenttia on laidunmaana ja loput pitkälti karjalle kasvatettavan rehun viljelymaana.

Metsäkatoa taas pidetään yhtenä merkittävimpänä ilmastonmuutosta kiihdyttävänä tekijänä.

Taistelua päivällä leivästä , yöllä lihasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu