Voi helv mua ottaa päähän. Auttakaa nyt järkevästi ajattelevat ihmiset mua saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin, että tiedän, olenko turhaan kiukuissani!?
Olen töissä, ja mies on kesälomalla. 3v tyttömme on myös lomalla päiväkodista, kotona isän kanssa. Tänään illalla, kun olin töiden jälkeen pihalla tytön kanssa, sain kuulla naapureilta, jotka hengaavat pihalla päivittäin, että isukki oli jättänyt tytön heidän vahdittavakseen pihalle, kun itse lähti käymään kaupassa!!
Siis hän lähti pyörällä lähikauppaan hakemaan nopeasti vain yhtä tavaraa, joten hän oli poissa ehkä vain 10-15 minuuttia. Naapurit, jotka kyllä tunnemme "pihatuttuina" jo muutaman vuoden ajalta, olivat ihan mielellään suostuneet katsomaan tyttöä sen aikaa. Tällä aikaa tytölle oli tullut pissahätä, ja yksi toinen naapurinsetä, joka on todella mukava ja tykkää tytöstämme, oli vienyt hänet omaan kotiinsa käymään pissalla.
Kaikki meni ihan hyvin eikä siinä mitään, mutta voi jeesus että mua KETUTTAA että kuulen tämmöisestä naapureilta ja tytöltä itseltään, enkä mieheltä! Näimme miehen kanssa kun tulin töistä kotiin, mut sitte se lähti illaksi keikalle, eikä maininnut mitään tämmöisestä!
Naapurit kertoivat mulle pihalla.
Sitten tosiaan tytär on vasta kolme (täyttämässä neljä), emmekä ole sitäpaitsi koskaan edes käyneet sen sedän luona, missä hän oli käynyt pissalla. Miehelläni on pyörässä lastenistuin ja hän olisi aivan hyvin voinut ottaa lapsen mukaansa kauppakäynnille, niin hän yleensäkin tekee. (Tietääkseni!)
Keuhkoonko turhasta vai onko teidän mielestä syytä? Joo, olen mäkin joskus käynyt parkkipaikalla viemässä roskapussin kun tyttö on ollut pihalla, mut en sentään KAUPPAAN lähtis. Mä en ainakaan ois ikinä antanut anteeksi itselle enkä miehelleni, jos jotain olis sattunut lapselle!! Naapurit ovat ihan hyviä ihmisiä varmaan, mutta hei: en mä niitä nyt kovin hyvin tunne, lähinnä ilmoista ollaan puhuttu. Siks toiseks kaikki yli 60v eikä heillä ole omia lapsia. Ja muutenkin, voihan sitä sattua jotakin ikävää, vaikka kunnolla lasta vahdittaisiinkin. Haluan, et siinä tapauksessa paikalla on joko minä tai mieheni, että todella voi olla varma, mitä tapahtui, eikä jää epäselvyyksiä eikä pahaa makua kellekään.
Mitä mieltä olette? Jättäisittekö itse kolmevuotiaan naapureiden kanssa pihalle?

Vastaukset 15
Vanhimmat
Keuhkoat liikaa vaikka oletkin oikeassa.
En jättäisi lapsia pihalle vaikka tunnen naapurini todella hyvin. Mielestäni lapsia ei pidä jättää muiden vaivoiksi, jos kerran asiat kykenee hoitamaan myös niiden kanssa. Hätätilanteet ovat asia erikseen, mutta tämä ei ole sellainen.
En jättäisi enkä jättänyt koskaan noin pientä yksin/puolituttujen hoitoon. Sitäpaitsi, mistä sitä tietää minkälaisia 'setiä' niissä naapurin ukoissa on.
En ota kantaa muuhun, mutta yksi asia pisti pahasti silmääni: että nämä kaikki naapurit olivat lapsettomia ja yli 60 vee.
Niin mitä sitten?
Onko yli 60 vee ikänsä puolesta vaarallinen, vai sekä oli kamalaa, ettei ollut omia lapsia? Eikö lapseton aikuinen voi hoitaa lasta pientä hetkeä? Tai vaikka pidempäänkin. Haloo!!!! Että heti sitten sattuisi vahinko, kun ei naapureilla ollut niitä lapsia. Se teki heistä kykenemättömiä kaitsemaan kolmivuotiasta. Ai niin, se saattoi olla myös ikä.
ja lapsen piti mennä VIERAAN SEDÄN kanssa vieraaseen vessaan! Entäs jos sedän sormi olis lipsahtanu,mitä sitten...mun mielestä isi oli nyt kyl aika typerä! ja ajattelematon!
Lue ap:n teksti uudelleen. Ja minähän kirjoitin, etten ota MUUHUN kantaa, vain siihen ikä ja lapsettomuus juttuun.
Ei, en missään nimessä ole ikärasisti enkä lapsettomuusrasisti, mutta heitin kuvauksen vain kuvatakseni tilannetta; millaisia naapurimme ovat. Tämä tytön pissalle vienyt setä on jo yli 70v ja eihän sen ikäinen vanha ihminen ja vielä mies välttämättä tiedä esim. pärjääkö tyttö vessassa yksin tai mitä apua tarvitsee. Jne.
Mukavia ihmisiä, mutta olisin ymmärtänyt miestäni paremmin jos esim. pihassa olisi ollut tytön leikkikavereita vanhempineen, ja hän olisi jäänyt pihaan, koska olisi välttämättä halunnut leikkiä vielä toisten kanssa. Ja vanhemmat olis ollut läsä.
Kyllä kirjoituksestasi paistaa aika selkeästi ikärasismi. Nuorempi aikuinen olisi kyllä kelvannut mutta 70v ukko nostattaa karvasi pystyyn.
Ei kai kaikki vanhat ihmiset ole mitään Jammu-setiä kuten joku kirjoittaja tuossa kauhisteli että sormi voisi lipsahtaa ties minne jne.
Itse en jättäisi lapsiani samaan tilanteeseen mutta kyllä nyt vaahtoat aivan liikaa. Kyseessä on enemmänkin ajattelematon pikku virhe kuin lasta traumatisoiva heitteillejättö.
Löysää vähän ja nauti kesästä.
Niin, EN kyllä ole ikärasisti. Vanhemmat ihmiset ovat mielestäni oikein mukavia ja tulen heidän kanssaan juttuun hyvin. Aina jutustellaan näidenkin naapureiden kanssa tuolla pihalla.
MUTTA. Kirjoitit etteivät kaikki ole mitään Jammu-setiä. Mistäpä senkin voi tietää, millainen naaurin setä on??????? En ole koskaan käynyt tämän naapurin kotona, enkä tiedä millaista siellä on.
Tuskin monikaan vanhempi antaisi lapsensa kulkea yksin esim. koulutietä, jos TIETÄISI että matkan varrella vaanii joka aamu "Jammu-setä" katselemassa pikkutyttöjä. Kaikenlaista valitettavasti sattuu ja tämän vuoksi haluan, että pieni lapseni on kaiken aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tunnen hyvin.
Niih, eipä tuohon tarvi muuta sanoakkaan.
miehesi todella oli ajattelematon typerys tässä suhteessa. vaikka miten oisi nykypäivänä yksinkertaisesti ei voi koskaan tietää kessä ihmisessä piilee epämääräisiä piirteitä vaikka muuten näyttäisi olevan ihan normaali ja mukavan oloinen. tiedän vaan tapauksia joissa jopa lapsen oma paappa sormeillut ja kopeloinut pieniä lapsen lapsiaan joten EI todellakaa voi tietää. aikaa toki tuosta vuosikymmeniä mutta mikä ihmisen muuttaisi aikojen saatossakaan?
Itse en todellakaan luota keheenkään en nuoriin en vanhoihin eikä kyse ole pelkästään edes miehistä. Oma lapsi ja itse kärsii pahiten jos jotain pahaa sattuu. Omat lapseni eivät koskaan ole olleet vieraalla edes hoidossa koskaan. Itse lapsia olen halunnut ja saanut 5 ja kuudes tulossa joten itse ne myös hoidankin.
siis jättikö mies lapsen jonkun erityisen naapurin hoitoon vaikko ihan kaikkien katottavaksi? siinä on suuri ero.
ihan heti ei kyllä kaikkia kannata epäillä jostain pedofiliasta. kyllä lapsettomatkin osaa yhen tytön vessassa käyttää. (tiedätkö edes onko heillä ollut lapsia kun et niin hyvin tunne?)
ehkä miehesi ajatteli että menee nopeampaa kun itse käväisee kaupassa, ajaa varmaan lujempaakin ilman tyttöä kyydissä.
ja että ei kertonut niin yksinkertaisesti ei varmaan ajatellut että siinä olisi mitään kertomista. vai muistiko kertoa että oli lapsen kanssa ulkona?
sitten kirjoitat että he hengailevat päivät siellä pihalla ja ilmeisesti ne naapuritkin niin nehän voivat leikkiä siellä vaikka kuin sen tytön kanssa päivisin ja tuntevat tyttönne paremmin kuin sinä luulet.
MINÄ en kylläkään puhunut mistään pedofiliasta tuossa alussa. On kaikkea pienempääkin ikävää, mitä voi sattua. Esimerkiksi, etteivät naapurit välttämättä tunne tytön taitoja ja antavat kiivetä korkealle kivelle, josta voi pudota tms.
Ai niin ja se mies, jonka kanssa tyttö kävi pissalla, on monta kertaa viety ihan yhtäkkiä ambulanssilla sairaalaan joidenkin kohtausten takia. Ajattelepa, miten pikkulapsi sellaista säikähtäisi, jos juuri sattuisi sairaskohtaus..
"Ai niin ja se mies, jonka kanssa tyttö kävi pissalla, on monta kertaa viety ihan yhtäkkiä ambulanssilla sairaalaan joidenkin kohtausten takia. Ajattelepa, miten pikkulapsi sellaista säikähtäisi, jos juuri sattuisi sairaskohtaus.. "
Ja ajattele, mitä jos vaikka seuraavalla kerralla, kun olet lapsesi kanssa pihalla, taivas tippuu niskaanne... kamalaa!
Nyt kyllä hourit ihan kummallisia. Sun kantsii varmaan sulkea lapsesi häkkiin, siellä on turvallista.
Teidän tulee perheen kesken sopia kodin säännöt.
Esim. jos pitää kipaista kaupassa, lapsi otetaan mukaan.
Toivottavasti miehesi on kanssasi samaa mieltä edellisestä.
Mielestäni lasta ei jätetä puolituttujen naapureiden katottavaksi!
Pointtina vielä tuohon "vanhukset" teemaan; lapset on todella vikkeliä, vanhempi ei pysy perässä. Muistatteko sen tapauksen, missä lapsi hukkui mummon pihalampeen.
En kyllä sitten ollenkaan ymmärrä et mitä pahaa tossa on... ?!