Sain selville, että isäni pettää äitiäni. Äiti sen tosin tiesikin jo. Olin äitiä varoittanut esikoista odottaessani ko. naisesta, että ei ole puhtaat jauhot pussissa isäni suhteen. Näin sen teerenpelin.
Äiti ei voinut uskoa, että ystävätär pettäisi näin pahasti luottamuksen =(
Aluksi en pystynyt puhumaan isälleni asiasta neljään vuoteen. Keräsin sen kaiken vihan sisälleni ja itkin itsekseni. Näin äidin pahanolon. Isä oli luvannut lopettaa suhteen ja pyytänyt anteeksi. Näin ei ollut käynyt. Tänä keväänä en saanut pidettyä enää sanaista arkkuani kiinni vaan annoin tulla täydeltä laidalta oman pahanoloni, pettymykseni, vihani - pystyin sen kaiken sanomaan ilman huutamista. Kerroin kuinka pettynyt olen miehen malliin jonka olen isältäni saanut. Kerroin myös, että on vienyt luottamuksen pohjan omilta opeiltaan jotka on lapsena meille lapsille antanut. Jos toinen ihminen sairastuu tai jotain muuta vastaavaa isäni moraalin mukaan häntä saa pettää. Äitini on ollut vahva nainen niin kauan kunnes tämä tuli ilmi, nyt hän on häivähdys enää entisestä. Perheemme on ollut aina kiinteä ja sisäiset suhteet lämpimät ja hyvät. Isäni on pirstonut kaiken =(
Itselläni on lapset alle 5 vuotiaita. Pitäisi elää elämäni onnellisinta aikaa... Tuntuu kuin kaikkien lämpimien tunteideni päälle olisi heitetty paksu verho/peitto, enkä hanki saada sitä pois. Lapset sentään saavat joskus hymyilemään ja heille olen pystynyt rakkautta antamaan.
Tämä on muodostumassa ongelmaksi mieheni ja minun välilleni. Tuntuu kuin olisin sisältä yhtäkkiä kuollut. En löydä tunteita häntä kohtaan vaikka tiedän niiden jossakin sisälläni olevan. Pelkään hänen kosketustaan ja myös sitä, että menetän hänet. Olen surullinen, mutta olen myös sisältäni äärimmäisen täynnä vihaa ja siihen tarvisi surkeasti löytää jokin purkukeino.
Onko kenelläkään ajatusta miten tästä kaikesta oikein selviää. Ajatus on välillä niin kovin hukassa =(
Äiti ei voinut uskoa, että ystävätär pettäisi näin pahasti luottamuksen =(
Aluksi en pystynyt puhumaan isälleni asiasta neljään vuoteen. Keräsin sen kaiken vihan sisälleni ja itkin itsekseni. Näin äidin pahanolon. Isä oli luvannut lopettaa suhteen ja pyytänyt anteeksi. Näin ei ollut käynyt. Tänä keväänä en saanut pidettyä enää sanaista arkkuani kiinni vaan annoin tulla täydeltä laidalta oman pahanoloni, pettymykseni, vihani - pystyin sen kaiken sanomaan ilman huutamista. Kerroin kuinka pettynyt olen miehen malliin jonka olen isältäni saanut. Kerroin myös, että on vienyt luottamuksen pohjan omilta opeiltaan jotka on lapsena meille lapsille antanut. Jos toinen ihminen sairastuu tai jotain muuta vastaavaa isäni moraalin mukaan häntä saa pettää. Äitini on ollut vahva nainen niin kauan kunnes tämä tuli ilmi, nyt hän on häivähdys enää entisestä. Perheemme on ollut aina kiinteä ja sisäiset suhteet lämpimät ja hyvät. Isäni on pirstonut kaiken =(
Itselläni on lapset alle 5 vuotiaita. Pitäisi elää elämäni onnellisinta aikaa... Tuntuu kuin kaikkien lämpimien tunteideni päälle olisi heitetty paksu verho/peitto, enkä hanki saada sitä pois. Lapset sentään saavat joskus hymyilemään ja heille olen pystynyt rakkautta antamaan.
Tämä on muodostumassa ongelmaksi mieheni ja minun välilleni. Tuntuu kuin olisin sisältä yhtäkkiä kuollut. En löydä tunteita häntä kohtaan vaikka tiedän niiden jossakin sisälläni olevan. Pelkään hänen kosketustaan ja myös sitä, että menetän hänet. Olen surullinen, mutta olen myös sisältäni äärimmäisen täynnä vihaa ja siihen tarvisi surkeasti löytää jokin purkukeino.
Onko kenelläkään ajatusta miten tästä kaikesta oikein selviää. Ajatus on välillä niin kovin hukassa =(
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi stressaat toisten suhteista?
Sinulla on oma perhe, keskity siihen.
mutta, miksi lapset puuttuisivat vanhempiensa keskinäiseen suhteeseen ja vielä pilaisivat sillä oman, puolisonsa ja lastensa elämän. Keskity omaan elämään.
Aikuisena sitä huomaa ettei vanhemmatkaan ole pyhimyksiä. So?
Hienoa, että purit tunteesi ulos. Anna niiden tulla. Sitten on aika JATKAA ELÄMÄÄSI.
Olet läheisriippuvainen. Siksi sinun ja miehesi suhdetta rasittaa vanhempiesi välillä tapahtunut asia. Se on heidän ratkottava, ei sinun. Sinun tehtäväsi on tukea heitä kun he sitä pyytävät, kuunella kun sinulle sopii, ojentaa nenäliina kun sitä tarvitaan, mutta muuten keskittyä siihen, ettei oma liittosi pirstoudu ja lapsiesi hymy hyydy.
Elämässä tapahtuu paljon. Jos otamme koko maailman huolet olkapäillemme, emme jaksa kantaa sitä taakkaa. Sinä olet myötätuntoinen, välität, rakastat. Mutta anna äitisi ratkoa, mitä tekee avioliittonsa suhteen ja isäsi päättää, onko hän yhä uskoton vai uskollinen. Se on heidän asiansa.
Toki sinuun se vaikuttaa, mutta kun kyse on asiasta, joka uhkaa mielenrauhaasi noin paljon ja tuhoaa omaa elämääsi, kyse ei ole enää normaalista huolesta vaan sairaudesta nimeltä läheisriippuvuus. Siihen on hoitonsa, hae Melody Beattien kirja aiheesta, lue se ja opi keskittymään omaan elämääsi, itseesi ja perheesi arkeen.
On aika luovuttaa muiden ongelmat muille.
"lapset alle 5 vuotiaita. Pitäisi elää elämäni onnellisinta aikaa"
Näin elokuvissa. Oikeassa elämässä tuossa vaiheessa on pirun kiire, stressi painaa, huoli rahasta, työstä ja tulevaisuudesta, lapsilla korvatulehdukset, vanhemmilla univelat.
Koita pitää huolta omasta parisuhteestasi. Vanhempia on turha syytellä.
Olen kyllä sitä mieltä, että elämän onnellisin aika on nuorena ja lapsien hankkimisen jälkeen elämä on pahinta mahdollista. Vaikka haluaisi lapsia, niin juuri tuo vaihe elämässä on henkisesti kaikkein raskain. Siinä pohtii, miksi elämä on tällaista. Yleensä jos ennalta on kovin ruusuiset ajatukset lasten saamisesta, niin kokee pahemman alamäen kuin sellaiset, jotka ymmärtävät, että vanhempana oleminen on naiselle raakaa työtä.
Minä myös kehottaisin sinua lukemaan tuon mainitun kirjan. Ja jopa käymään puhumassa muutaman kerran ammattiauttajalla. Sinulla on nyt paljon pelissä, jos avioliittoonnekin vaikuttaa.
En usko, että tuntemuksesi johtuu vain isän uskottomuudesta. Siellä on pelkoa omasta epäonnistumisesta. Ajattelehan asiaa niin, että jos miehesi on saanut kotoaan "uskollisuusmallin", kai sinulla on hyvin pullat uunissa ja jos on toisin, niin jos hän reagoi samallalailla kuin sinä, niin eikö silloinkin ole asiat hyvin.
Teillä on nyt arki astunut kuvaan, ei ole aina niin paljon aikaa toiselle, kun lapset ovat pieniä ja silloin voi tunteet mennä verhon taakse pelkästä väsymyksestä ja alkaa epäilemään omaa rakkauttaankin.
Mieti myös olisiko kosketuksen karttamiseen jokin muu syy kuin isäsi, ehkäisypilleritkin voivat saada tuollaisen aikaan.
Jutussa taitaa mennä sekaisin omat haaveet, lapsiperheen arjen rasittavuus ja tunteet vanhempia kohtaan. Elämä pienten kanssa ei olekaan yhtä juhlaa. Sen huomaaminen vaikuttaa parisuhteeseen. Vastuuta omista tunteista ei kannata eikä saa vierittää vanhempien syyksi eikä heidän uskollisuusmallinsa pettämiseen. Jokainen hakee juomansa itse ja jos avioliitto väljähtyy, niin se ei ole isän syy.
Oi, hienoja vastauksia. Mahtoivatko olla naisilta? Ja minkä ikäisiltä, se olisi kiinnostava tietää.
Ymmärrän ap:n vanhempiinsa liittyvän ahdistuksen, mutta totta on että se on vanhempien oma asia ja heidän on keskenään se hoidettava. En myöskään suosittele että tytär asettuu kummankaan puolelle. Aviokriiseissä on aina kyse kahdesta ihmisestä, ei pelkästään yhden ns. väärästä toiminnasta.
mitä nämä vastaukset ovat mitä olet saanut tyyliin "hanki oma elämä" tai "olet läheisriippuvainen"? Eikö ole normaalia, että vanhempien ero aiheuttaa lapselle jonkinlaisen kriisin, oli lapsi sitten minkä ikäinen tahansa? Tai suoraan et sanonut että vanhempasi olisivat eronneet, mutta vakavia ongelmia heillä ainakin on. Ja tyttären elämään kuuluu isä, eli eikös se tytär-isäsuhde juuri kuulu "omaan elämään" mitä suuremmissa määrin?
Omat vanhempani ovat eronneet lähiaikoina, ja kyllä heidän asioita pakostakin tulee mietittyä ja ne aiheuttavat monenlaisia tunteita, vaikka minulla on "omakin elämä"!
Totta kai vanhempien erosta saa olla surullinen, jos se siltä itsestä tuntuu. Ja siltä minusta ainakin tuntui, kun ensi kerran uutisen kuulin. Pohjimmiltaan heidän suhteensa ongelmat ovat tietysti heidän välisiään. Kun eroajatukseen on alkanut sopeutua, aikuisen lapsen suhde kumpaankin vanhempaan rakentuu tavallaan uudenlaiseksi. Näin ainakin minulla. Älä unohda mitä hyvää sinulla on elämässä, ja oletko kertonut miehellesi, miltä vanhempiesi tilanne susta tuntuu?
..men! Vähän empatiaa kehiin, hyvät ihmiset. Ja sinulle ketjun aloittaja voimia, asiat järjestyvät vielä!
kyllähän vanhempien elämä, äidin paha olo jne.. normaali-ihmiseen vaikuttaa..lapseen,vaikka tämä lapsi olisikin aikuinen.
Ole ainakin siitä onnellinen, että tunnet jotain - ja tunnet empatiaa äitiäsi kohtaan.
Jotenkin kun saisit vaan tuskan kunnolla ulos, ettei oma perhe-elämäsi kärsisi sen takia :-)
joskus ulkopuolinenkin keskusteluapu tekee hyvää.
mukavaa kesää sinulle ja hyvää mieltä tulevaisuuteen! terv. jo keski-iän paremmalla puolella oleva nainen
Samaa sanoisin kuin pari aiempaa kirjoittajaa, nyt on aika hakea ulkopuolista apua. Et kertonut omaa ikääsi, mutta ainakin minusta tuntuu, että annat vanhempiesi tilanteelle suhteettoman suuren merkityksen omassa elämässäsi. Vaikka nimittäin mitä tekisit, mukaanlukien huutaminen, itkeminen, oman miehesi torjuminen jne., niin sitä tosiasiaa et muuksi pysty muuttamaan, että isäsi on pettänyt äitiäsi. Sen sijaan se, että alle 5-vuotiaiden äitinä sanot, että olet pitänyt tuon asian omana pahana olonasi neljä vuotta, kertoo, että tarvitset kiireesti apua.
Sanot, että äitisi on häivähdys entisestä itsestään, mutta samalla kuvaat itseäsi samoin, ainakin sanot, ettet kykene lämpimiin tunteisiin miestäsi kohtaan. Muista, että vaikka asia - joka siis on jo ainakin 4 vuotta vanha eikä enää mikään akuutti shokki sinullekaan - on kuinka ikävä, niin vanhempasi tekevät ratkaisunsa omasta elämästään. Sinä voit tehdä ne vain omasta elämästäsi.
Minusta tuntuu, että sinulla on nyt jotain enemmän omia ongelmia selvittämättä, sillä noin pitkän ajan jälkeen noin suuren merkityksen antaminen asialle ei ole ihan tervettä. Et voi auttaa ketään mitenkään, jos et auta ensimmäiseksi itseäsi. Parhaiten näkisin, että sinua auttaa nyt ulkopuolinen kuuntelija, ammattilainen, joka ei ota kantaa kenenkään puolesta tai vastaan.
Olet saanut isältäsi luottamuksen mallin, vaikka sanotkin hänen nyt sen vieneen. Tee kaikkesi saadaksesi itsesi nyt kuntoon, että voit antaa hyvän mallin omille lapsillesi.
Olen varannut jo ajan ammattiauttajalle. On tapahtunut vuoden 1992 paljon muitakin asioita, jotka omalla tavallaan ovat varmasti painolastina ja hankaloittavat ajatuksen kulkua sekä lisäävät tuota ahdistuksen ja vihan määrää. Olen kokenut myös sen, että isovanhempani on hylännyt minut, vaikka aiemmin olimme tosi läheisiä.
Vihan tunteet isääni kohtaan johtuvat myös siitä, että hänelle kun olen soittanut olen soittanut aina väärään aikaan ja saanut viha ryöpyn niskaani. Tai jos olen satumalla kauppareissulla ajanut hänen ohitseen olen kytännyt häntä... Asioita, joita ei ihan terveellä järjellä ymmärrä.
Ehkä tämä tästä, kiitokset kaikille kommentoineille! Hyvää ja aurinkoista kesää. Saitte minut itkemään ja se teki kerrassaan hyvää!!