Tämä on monien mielestä varmaan aika sairas juttu.. Itseäki mietityttää, että kannattas varmaan lähtä hoitoon.. :D
Olen seurustellut kohta kolme vuotta avomieheni kanssa. Tulen hyvin toimeen anopin ja appiukon kanssa, pidän heistä todella paljon, appiukosta sitten vähän liikaakin.
Appiukkoni on hyvinsäilynyt, nuorekas, urheilullinen ja komeakin kaiken lisäksi. Ja täytyy myöntää, että hän kyllä on aika miehekäs pakkaus kokonaisuudessaan. Suoraan sanottuna, pidän häntä aivan jumalaisen seksikkäänä. Onko tämä enää normaalia?
Joissain tilanteissa sekoan sanoissanikin täysin kun appiukkoni kanssa juttelen. Maidotkin olen vetänyt henkeen kun appiukko käveli eteen pelkät boxerit jalassa. :D
Ja välillä tuntuu, ettei tämä ihan yksipuolista olekaan. Kehut saan monesti kuinka hyvin olen taas jonkun asian hoitanut, kuinka hyvin menestyn koulussa ja kuinka olen varmasti hyvä työntekijä työpaikassani, jne.
Katseita on myöskin tullut. Joskus on takapuoltani/rintoja vilkaissut, autossa saattaa peilin kautta katsoa silmiin, avomiehelleni soittaessa aina käskee sanoa terveisiä. (parhaimmillaan on kolmet terveiset tullut päivän aikana. :D)
En tiedä onko kaikki vaan kuvittelua. Kyllä kai sitä vanhemmallakin on vielä halut tallessa? Ja mainittakoot, että rakastan avomiestäni, en hänen isäänsä, mutta jollain kumman tavalla se mies saa minut syttymään.
Johtuisiko siitä, että avomieheni on perinyt paljon isältään niin ulkonäöllisesti kuin luonteensakin puolesta?

Vastaukset 10
Vanhimmat
kuvittele ittestäs liikoja!!!!!!!!!!
Sitä tässä ajattelinkin, että psykoosiinko tässä ollaan vajoamassa.
No ei, mutta totta puhuttuna, onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Kyllä minäkin olen tuon kaltaiseen tilanteeseen törmännyt. Ei ne appiukot vielä sentään niin vanhoja ole, etteikö niistä silmäniloa olisi. :D
Ja haluthan ne on vanhemmillakin ihmisillä. Esimerkiksi yli 20 vuotta saman naisen kanssa aviossa, niin eiköhän sitä muutamalla appiukolla katse suuntaudu sinne nuoren miniän puolelle..
Kuka tahansa voi tuntea vetoa ketä tahansa kohtaan, ei siinä sairaudesta ole kyse. Kipinää ei tarvitse sytyttää edes komeuden, vetovoima vain on olemassa jos on, eikä sille mitään voi. Kokonaan eri asia on sitten se, johtaako tunne mihinkään konkreettiseen. Sinun tapauksessasi on ehdottomasti viisainta, että nautit perhosista vatsanpohjassasi mutta et missään tapauksessa puhu aiheesta kenellekään tämän enempää. Tilanne kyllä tasoittuu aikanaan.
Aika tyypillinen seksifantasia. Näet näin, koska fantasioit, kuvittelet.
Jos kerrot asian muualla, vaikkapa anopille, apelle, avollesi, sinulle tulee kyllä kenkää. Sinua pidetään seinähulluna.
Kaikilla meillä on fantasioita. Luultavasti appesi pitää sinua söpönä pikkulikkana, ei muuta. Mutta luultavasti järkyttyisi, jos vihjaisisitkin hänelle kuvitelmistasi.
Jäin miettimään ikääsi ...
Siis ei tämä nyt niin vakavaa ole, että jollekin menisin kertomaan! Enhän minäkään nyt niin päästäni sekaisin ole. :D
Lähinnä tämä on sellaista.. hmm.. En tiedä oikein.. Kyllä sitä varmasti monella muullakin mahassa kipristelisi jos tämän miehen näkisi. :D
Luulen, että kaikki johtuu siitä kun mieheni on niin paljon samanlainen isänsä kanssa. Ulkonäkö on peritty isältään, kuten luonnekin. Iästä sen verran, että täysi-ikäinen olen jo, joten en ole mikään teini enää. :)
Menin firman pikkujoulujen jälkeisessä riehakkaassa mielentilassa itseäni 15 v vanhemman kauniin eronneen naisen kanssa sänkyyn.
Melskattiin mielin määrin, sain monenlaista uutta oppia. Seuraava päiväkin vierähti siinä hötäkässä. Onneksi kukaan työpaikalla ei saanut asiasta vihiäkään.
Nyt seurustelen kyseisen naisen tyttären kanssa. Tyttären tavatessani en tiennyt kuka on hänen äitinsä. Se selvisi minulle paljon myöhemmin. Tytär ei onneksi tiedä menneisyyttäni mutta kun tapaan 'anoppiani' hän hymyilee minulle kiusoittelevasti. Joskus kahden kesken hän on sanonut että eikö ollutkin kivaa silloin ja otetaanko uusiksi. Hullu akka vaikkakin vieläkin kaunis ja hyvin säilynyt. Luulee varmaan että hän saa kaiken. Onneksi asumme nykyisin eripuolilla pääkaupunkiseutua joten emme näe usein kun työpaikkakin on vaihtunut.
Minä odotan toimenpiteitäsi. Joko juhannuksena mennään mokillä vällyjenalle peuhaan? Salaisesti tottakait. Vai lähetäänkö rankamettälle?
t. Appiukko 41 v.
Täällä on vähän väliä noita panin-anoppiani-tilanteen-tullessa ja appi-yritti-panna-takaa -juttuja.
Voisitteko lopettaa nuo fantasiajutut täällä. Ne kuuluvat selvästi seksipalstoille, joita täällä Suomi24:ssäkin on vähän joka lajia. Menkääpä niille fantisoimaan, kiitos.
tietty Anoppi&appi palstalle kun heistä on kyse PAHVI!