pitääkö olla kavereita

vaikkei haluu kirjoitti:

Jokin aika takaperin tapailin yhtä naista, jonka kanssa ei sitten kuitenkaan aivan täysin ajatukset kohdanneet. Sovimme jo melko alussa ettei tästä mitään tule. Ja selitin etten minä tuntenut häntä kohtaan juuri mitään ja silleen, niinkuin aikuiset asiasta puhuvat, rehellisesti ja avoimesti. Hänelle kuitenkin tuli pakkomielle olla yhteydessä minuun, melkeimpä päivittäin. Sanoi että voitaisiin olla ystäviä, ihmettelin, koska tunnettiin melko vähän, eikä olisi oikein voinut olla mahdollista katkaista välejä kokonaan, sama pieni paikkakunta. Noh, aikaa kulu ja nähtiin sillon tällöin, joskus useammin ja joskus vähempi, ja edelleen oli se ettei mitään suhdetta, tai sinne päin mitään olisi. Antoi ymmärtää että tajuaa asian. Sitten minä löysin sen oman rakkauteni, alkoi helvetillinen kännykkä sessio, (joiltaki pitäs pystyä operaattorin toimesta sulkemaan tekstiviestin lähetys) saattoi tulla monen monta viestiä mulle ja uudelle tyttöystävälle. Aina laantuessa, kysyi et voitaisko olla kavereita, alko pikkuhiljaa ärsyttään ja olin jo pitemmän aikaa ollu vastaamatta mihinkään puheluun tai tekstiviestiin, en edes lukenut pitkään aikaan niitä viestejä. Taas meni aikaa, oli melko hiljasta ja rauhallista. Sen verran kuulin et tämä ns. ex, vaikkei seurusteltukkaan, niin oli alkanut seurustelemaan. Huokasin helpotuksesta, nyt tämä kaikki loppuu. Jokin aika sitte, törmättiin baarissa ja alko se ystävä lässytys taas, vaikka sen jätkä kaveri oli siel jossain myös. Sama homma taas tekstiviestein. Voidaanhan olla kavereita. Hermot mennee, ei jaksaisi taas vaihtaa puhelin numeroa (kännykkä on tehny aika hallaa aikuiselle käyttäytymiselle). En oikeesti ymmärrä et miksi pitää noin henkeen ja vereen taistella jostain, mistä ei kuitenkaan tule mitään, suurempiin ja suurempiin riitoihin vain johtaa. Ja eikö se minun ei sanalla olekkaan tehoa. Ei ymmärrä. Ei kait kenenkään ole pakko.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä